Kirjoittaja: Sherrinford
Ikäraja: K11
Tyylilaji: angst
Varoitukset: mainintoja itsemurhayrityksistä, ja -aikeista
A/N: Eäh. Kadun varmaan aamulla tämän postaamista mutta mutta. Tuli angstipuuskani jälkimainingeissa tarve purkaa hieman lapsuustraumoja tai jotain siihen suuntaan. Teksti kuulostaa varmaan melko masentavalta, mutta tunnustan kyllä ryöpyttäneeni kokemuksiani hieman ihan tekstin vaikuttavuuden hyväksi.
No joo, selityksiä, selityksiä.
__
Hämärästä jäänyttä
Kun olin pienempi, kyselit aina hymy huulillasi, hieman tuskastuneena, miksi olin niin kiinni sinussa. Miksi en kestänyt olla erossa sinusta, en vaikka minulle kerrottiin missä olit; asioilla, turvassa jossain. En uskaltanut kertoa Syytä, koska en itsekään ollut varma siitä että se oli oikea. Vasta kun olin tarpeeksi vanha näkemään sinut ihmisenä, ajattelin asiaa uudestaan.
Jos nyt kysyisit miksi lapsena huusin kauhuissani itkien nimeäsi kun katosit minulta, vastaisin totuudenmukaisesti silmiisi katsoen. En siksi, että haluaisin sinua satuttaa menneellä, vaan koska haluan sinun tietävän minulla olleen pelkooni oikeuden.
Luulet varmaan etten muistaisi sellaista pikkuasiaa. Huusithan paljon muutakin mitä en niin hyvin muista, pahempiakin sanoja meille. Lapsi ei ymmärrä sellaista, sanoisit, nehän unohtavat sellaisen hetkessä. Lapsuus on hämärää vettä.
Mutta vanhempien teot eivät ole vain heidän omiaan, ne ovat lasten raamattu joka sanoo miten tuntea, mistä pitää kiinni. Et kai ymmärtänyt alitajuista valtaasi minuun. Luulen että olisit käyttänyt sitä enemmän, jos vain olisit herännyt ja katsonut ja huomannut mitä teit ja huomannut mitä minä tein sinun takiasi.
Haluatko tietää Syyni? Miksi se ei minusta ollut hauskaa, kun silitit päätäni löydettyäni sinut vihdoin, kun sinä naurahtelit minua rauhoitellessasi.
‘No oliko äiti taas hukassa?’ sanoit.
Kun ymmärsin ettet ole vain sanojasi, vaan irrationaalinen aikomusten ja toiveidesi summa, en tarkkaillut sinua enää niin kiinteästi, vahtinut ettet vihaisena ollessasi päässyt silmistäni.
Kun näin sinut jostain ylempää, en sieltä mistä sinä minut aina nostit, vaan irtonaisena yksikkönä sanojesi ulkopuolelta, käsitin miten olin sinua virheellisesti katsonut.
Ne kerrat, kun muistan mitä todella tapahtui, ovat Syyni. Sinulle ne eivät merkitse mitään. Isäkään tuskin muistaa, sanathan ovat pelkkiä sanoja.
Miksi minua sitten kalvoi alituinen pelko sinun menettämisestäsi, kun palautin nuo kerrat mieleeni tarvitessani muistutuksen pelkoni aiheellisuudesta?
Miksi vielä muistan katselleeni sinua, ja pitäen visusti salaisuuteni itselläni ettet olisi suuttunut hautomastani typeryydestä?
Et sinä minua ollut halunnut jättää, vaikka sanoessasi niin minua katsoitkin. Tunteet kun tekevät ihmisestä sellaisen, joka juoksee pitkin katua eikä halua kuulla kenenkään pyytävän häntä palaamaan, vaikka se olisikin ainoa asia mitä he todella haluavat. Kun huusin perääsi vain mielenkiinnosta, en tiennyt silloin mihin olit ollut menossa. Kiitin jumalaa myöhemmin siitä, että olin ollut tarpeeksi tottelematon avaamaan suuni.
Miksi sinun oli ollut niin paha isän luona, että sanoit silloin sisälle palattuasi olleesi kävelemässä kosken luo, mutta kääntyneesi ääneni kuultuasi?
Olisitko jatkanut matkaasi jos en olisi välittänyt sinun lähdöstäsi? Jos olisin tyytynyt aavistukseen siitä, että olit luultavasti lähtenyt kävelylle.
Kun Syyn ensimmäinen kerta oli tapahtunut, yritin pitää huolta siitä ettette riidelleet enää sen jälkeen. Mutta mitäpä on todellisuudessa lapsen sana aikuisen punaista vihaa vastaan. Toisen kerran en nähnyt mitä teit. Kuulin vain isän kysyvän mitä oikein olit aikonut.
Linnuksi yläkerran ikkunasta, niin ymmärsin salakuunnellessani, ja minä putosin jälleen johonkin pimeään. En ollut pitänyt sinusta tarpeeksi huolta.
En toivo sinun anteeksipyytävän, enkä halua puhua Syystä kanssasi. Ymmärrän miksi halusit päästää irti, muttet ollut tarpeeksi kylmä jättämään minua. En ole sinulle vihainen.
Syy ei ollut oikein, mutta muistan siitä huolimatta vain hyvää sinusta, sekä hämärän ajastani. Sillä - nyt miettiessäni - Syyhän oli kuitenkin vain yksi varjo kevääni vedessä.
__
