Ficin nimi: Remuksen parhain uni
Kirjoittaja: merlininpöksyt!
Beta: Eipä ole, mahdollisista virheistä ja sekavuuksista voi syyttää huoletta minua
Genre: Fluffy, het, romance (?)
Ikäraja: K-11
Paritus/Päähenkilöt: Remus/Lily, alussa James/Lily
Disclaimer: Rowling omistaa kaikki hahmot+ tietysti maailman
A/N: Eka. Ficci. Ikinä. Joten rakentava kommentti otetaan enemmän kuin iloisesti vastaan.
Pohdin ikärajaa k-11 ja k-13 välillä, päädyin kuitenkin varuilta korkeampaan.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Remuksen katse harhaili Lilyn hiuksissa, punaisissa ja karheissa, jotka oli kammattu toiselle puolelle. Remus silmäili Lilyn niskaa, joka oli täynnä pisamia, kuten myös Lilyn muu keho. Tai siitä Remus ei ollut varma. Hän ei ollut koskaan voinut tarkistaa asiaa.
"'Lily on ihana.'
Silti hän on Jamesin, ääni hänen päässään ilkkui.
Jamesin, vain Jamesin, ei koskaan sinun."
Jamesin huulet harhailivat Lilyn keholla, kädet kulkivat selkää pitkin ja sormet sukivat hiuksia. Lily oli painautunut Jamesin vartaloa vasten, eikä heistä kumpikaan välittänyt Siriuksen "hankkikaa jo huone"-huudoista.
Remus katsoi vuoroin kirjaansa, vuoroin Lilyä. Mitä alemmas Jamesin kädet liikkuivat, sitä kovemmin Remus puristi kirjaansa. Huomattuaan Siriuksen kysyvän katseen, Remus tyytyi tarkkailemaan ikkunasta taivasta. Taivaankansi loisti yönsinisenä, tuhannet tähdet säteilivät kilpaa tähtitornista heijastuvien linssien kanssa.
Peter kaulaili läheisessä nojatuolissa nuoremman, tumman pojan kanssa. Kukaan ei oikein tiennyt, miten hän oli tähän eriskummalliseen tilanteeseen päätynyt. Peter oli kuulemma pyytänyt tukiopetusta taikajuomissa ja tavannut siellä pojan. Aina, kun aihe eksyi Peterin salaperäiseen miesystävään, Sirius intoutui selostamaan teoriaansa siitä, kuinka Peter oli pyytänyt Kuhnusarviolta lemmenjuoman reseptiä.
***
Sinä yönä, kuten useana edellisenäkin, Remus oli hiipinyt muiden nukahdettua tyhjään oleskeluhuoneeseen. Hän nautti hiljaisuudesta. Samaa ei voinut sanoa Siriuksesta ja Jamesista, jotka olivat aina tekemässä jotain, oli se sitten luvallista tai ei. Peter taas, noh, Peter ei paljoa puhunut. Hän tyytyi ihailemaan Siriusta ja Jamesia, hämmästelemään, miten oli päässyt koulun suosituimpien poikien joukkoon.
Pieni tuli hekumoi vielä takassa, luoden pehmeää valoa nojatuoliin, joka oli asetettu tulisijan eteen. Tuoli oli lämmin, Peter ja hänen toverinsa olivat lähteneet siitä varmasti vasta hetki sitten. Remus istuutui kuluneelle tuolille ja katseli liekkien tanssahtelua. Tummat renkaat hänen silmiensä alla syvenivät yö yöltä, mutta Remus ei välittänyt; hän voisi panna mustat silmänalusensa täysikuun piikkiin, joka lähestyi uhkaavasti. Muuttumistaan ajatellessaan Remus värähti. Asiasta edes hiukan siedettävämmän oli tehnyt se, että hänen ystävänsä olivat hänen kanssaan vaikeimpina öinä; hän paini Siriuksen kanssa ja seikkaili metsässä Jamesin seurana. Peter tuntui muuttuneen animaagiksi vain ryhmäpaineen takia, mutta siitä Remus ei välittänyt.
Remuksen silmäluomet alkoivat tuntua entistä raskaammilta, nojatuoli oli pehmeä, takka lämmitti mukavasti syysillassa. Remus sulki silmänsä ja ennen kuin aavistikaan, hän oli vaipunut uneen.
***
Yhtäkkiä Lily Evans seisoi hänen edessään. Hänen kastanjanväriset hiuksensa loistivat pimeässä, punatut huulet olivat kääntyneet pieneen hymyyn. Lily tarttui mitään sanomatta Remuksen käteen ja veti hänet ylös. Tyttö lähestyi häntä, hänen kasvonsa olivat jalan päässä Remuksen kasvoista, nyt tuuman, yhtäkkiä nenät törmäsivät, ja Lily naurahti hermostuneesti. Remus rutisti Lilyä, huulet kohtasivat huulet, tuli loi lämmintä valoa heidän punertaville kasvoilleen.
Pian Remus irroittautui suudelmasta, hän otti Lilyn kädestä kiinni ja henkäisi:
"Olen aina rakastanut sinua, Lily." Lily hiveli kädellään hajamielisesti Remuksen arpisia kasvoja. Hiljaisuus tuntui kestävän minuutteja, kunnes yhtäkkiä, Remuksen hämmästykseksi, Lily vastasi, tuskin kuiskausta kuuluvammalla äänellä:
"Minäkin sinua, Remus."
Vihreät silmät tuikkivat pimeydessä, tarkkaillen toisen reaktiota ja pian Remus painoi karheat huulensa vasten tytön huulia. Lilyn kädet kulkivat itsevarmasti kohti Remuksen niskaa. Remuksen kädet harhailivat Lilyn vyötäröllä, Lilyn selässä, Lilyn hiuksissa.
Remus ei tuntenut syyllisyyttä, totta kai tämä oli unta, unessa Lily voisi olla hänen, eikä Jamesin tarvitsisi koskaan tietää.
***
Remus heräsi nojatuolista. Aurinko loi ensimmäisiä säteitään ikkunan läpi, valaisten heikosti koko oleskeluhuoneen. Remus tassutteli vielä uneliaana ikkunan luo. Hän istuutui sen reunalle, nojasi kylmään, kiviseen seinään. Hänen kasvonsa heijastuivat lasista, pihkanväriset silmät, joiden alla erottuivat entistä tummemmat varjot, karheat huulet ja arpiset posket, joihin oli sotkeutunut huulipunaa. Remus ei voinut olla virnistämättä pyyhkiessään punertavat tahrat kaapunsa hihaan.
***
//Lils vähensi viivojen määrää
