Nimi: Maalitaulu
Kirjoittaja: Grenade
Ikäraja:S
Fandom: Tsurune
Vastuunvapaus: En omista kyseistä sarjaa, se kuuluu sen laillisille omistajille.
Varoitukset: --
Päähenkilö: Seiya
A/N: Katsoin tässä viime yön aikana Tsurunen, kun en keskenkään osannut jättää, ja pitihän siitä vähän jotain kirjoitella. Mieluusti olisin enemmänkin kuin 14 jaksoa katsonut. ^^ Nimeä en jaksanut keksiä, kun aivot on puuroa. Eikä tämä ole kuin lyhyt tuplaraapale, kun halusin fiilistellä sarjaa, joten suurta tarinankaarta on turha lähteä etsimään, sitä ei ole.
MaalitauluMaalitaulu on kauempana koko ajan. Seiya tuijottaa sitä hiljaisena, kunnes asettaa nuolensa valmiiksi. Se tuntuu karhealta kulunutta hanskaa vasten. Sen paino on tuttu, asento tuttu. Jokainen kohta tässä on tuttua, jokainen askel harkittu ja mieli toteuttaa sen hallitusti, vaikka ajatus on vielä muualla.
Hän katsoo Kaiton selkää, vahvaa ja vankkaa, niskaa, joka on jännittynyt jo lataamaan ensimmäisen nuolen. Hän tuntee katseen myös omassa selässään, kahden takanaan seisovan. Varsinkin Minaton, jonka katse saa kipinän kulkemaan selkäpiissä.
Ehkä hän ei tee tätä rakkaudesta lajiin. Ehkä hän ei tee tätä, koska pitäisi, myöskään. Ehkä hän, klubin presidentti, on se, jonka sydän ei jokainen hetki syki tälle urheilunkaltaiselle taiteenlajille. Hän on kuitenkin kaikkea muuta kuin luovuttaja.
Kaito osuu. Ryohei virittää oman nuolensa, hitaasti hitaasti, antaa jousen kiristyä omalla painollaan, omalla ajallaan, kunnes se lopulta lähtee ja osuu.
Seiya huokaisee hiljaa, huomaamattaan ja nostaa oman nuolensa. Käsien asento, jalkojen asento, pään asento, nuolen asento. Kaikki on tarkkaa, kaikki on suunniteltua ja harjoiteltua. Hänen kätensä asettuu vetämään jousta taaksepäin, mieli tyhjenee.
On vain hän, nuoli ja maalitaulu, joka on kauempana koko ajan.
”Ei perässä, ei edessä, vaan rinnalla”, hän on sanonut Minatolle ja haluaa kulkea sitä polkua vielä pitkään.
Maalitaulu on kaukana, mutta hän osuu silti.