Ponyo rantakalliolla: Entinen kuolevainen (K-11)

[jossujb]

Alaotsikko: Ponyo rantakalliolla, angst, Fujimoto/Granmammare, 5 raapaleen sarja

Ficin nimi: Entinen kuolevainen
Kirjoittaja: jossujb
Fandom: Ponyo rantakalliolla
Genre: Olisiko angst nyt lähin vaihtoehto? Enemmän tai vähemmän toisiinsa liittyviä raapaleita.
Ikäraja: K-11
Paritus: Fujimoto/Granmammare
Vastuuvapaus: Kaikki minkä Hayao Miyazakille kuuluvaksi tunnistat on hänen, ja minä vain lainailen vailla minkään sortin rahallista, tai muutakaan hyötyä.
A/N: Vuosi raapalehtien vol. 2 -haasteeseen taas lisää matskua, varsinkin kun olen juuri katsonut Ponyon useampaan otteeseen. Fujimoto on selkeästi kaikkein ihanin hahmo, ja suomekielisessä dubissa äänenä on vielä Ismo Alanko<3 Vitsit mitkä rakkauskohtaus iski. Nämä kirjoittelin siinä DVD-ekstroja katsellessa, lähinnä tällaista fiilitelyä. Sanottakoon, että viimeinen on näistä suosikkini. Mutta nauttikaa toki ja kommentoikaa.



Entinen kuolevainen
- raapalesarja -



Ruma

Jumalat rakastuvat, mutta eivät avioidu. Tai jos avioituvatkin, niin puolisoksi ei kelpaa kuolevainen ihmisen kuvatus.

Kuka nyt ruman ja ilkeän ihmisen naisi?

Ihmisistä ei voi sanoakaan mitään kaunista, sillä he eivät tee muuta kuin ottavat ja pilaavat kaiken mitä näkevät ympärillään. Itsekkäitäkin ovat, tuskin kuuntelevat toisiaankaan! Sotivat toisiaan vastaan rakentaen kamalia laitteita, sellaisia jotka täyttävät taivaan ja maan tulella. Murhaavat lapsiakin, katsomatta toisiaan silmiin, miten hirveää!

Kaiken tämän Fujimoto tiesi, sillä kerran hänkin oli kasvanut ihmisestä, syntynyt ihmisestä. Mutta siitä oli kauan aikaa, pidempään kuin mihin muisti riittää. Silloin ei vielä ollut konevoimin liikkuvia laivojakaan.

Miksi siis Jumalatar tyytyisi ihmiseen?



Noita

Konelaivat sylkevät raoistaan inhaa öljyä. Nyt meri on täynnä tuota kamalaa mustaa mönjää ja se oli kuvottavaa, tukehduttavaa, se tappoi kaloja ja lintuja.

"Miten piittaamatonta."

Näistä syistä ja muistakin Fujimoto lakkasi olemasta sellainen kuin on ja tuli joksikin muuksi. Se ei ollut vaikeaa. Ei tarvinnut kuin katsoa merta ja ihmisen elämän hylkääminen oli helppoa.

Meren pohjassa kasvoi merivuokkoja, kaiken värisiä koralleja ja kaloja. Ne kaikki osasivat puhua, jos vain osasi kuunnella.

Muiden mielestä nuori Fujimoto oli riivattu. Pahan lapsi, näkihän sen nyt hiuksistakin. Noidat ovat punatukkaisia ja ihmiset pelkäsivät vanhastaan noitia.

Ehkäpä hän oli noita, jos kerran kalat puhuivat hänelle.


Riipiä

”On niin yksinäistä. Ja hiljaista”, Fujimoto sanoi varovaisesti ihan kuin peläten jonkun vastaavan. Mutta vielä koskaan ei kukaan ollut hänen yksinpuhelulleen mitään sanonut, sillä hän asui aaltojen alla aivan yksin.

Tai, ei tietystikään aivan, olihan hänellä lapsia.
Tuhansittain lapsia, pikkiriikkisiä tyttöjä, toinen toistaan suloisempia. Ja hän muisti jokaisen nimen kokonaisuudessaan. 

Kellään toisella ei varmastikaan ole koskaan ollut lapsia niin paljon kuin hänellä, ja tuskin kukaan on koskaan rakastanut lapsiaan, kuten hän on rakastanut. Kamalinta kuitenkin on, etteivät nuo pienet tytöt rakastaneet häntä kuitenkaan niin paljon. He olivat Jumalattaren lapsia, ja siksi suurempia kuin mitä Fujimoton rakkaus koskaan.

Se riipi.


Granmammare

”Kuule kultaseni, älä välitä muista, he ovat vain pelkureita. Meri on niin suuri ja he mieluummin ajattelevat sen olevan tunnoton ja kylmä, ettei se suuttuisi heille ja iskisi maihin. Sinä taas kuulet oikein millainen on Meren Äiti, pidä siitä kiinni.”

Se oli ensimmäinen kerta kun Fujimoto kuuli suuresta Meren Äidistä, mutta kyllä hän oli tuntenut Jumalattaren läsnäolon jo kauan ennen. Mutta äitinsä tarinan jälkeen hän myös ensimmäisen kerran näki tuon jumaluuden suurena kuin valas ja kirkkaana kuin tähtitaivas alla pinnan.

Hänen kasvonsa olivat suuret ja lempeät. Sen täytyi olla taikuutta, sillä mikään ei voi olla niin lumoava ilman taikaa.


Onnen ehdot

Vaikka Meren Äiti oli hyvä ottaen uuden rakastettunsa valtakuntaansa vastaan, näyttäen taikuuden ja luonnon salat, ovat vuodet painaneet polvilleen.

Oli niin yksinäistä.

Fujimoto rakasti paljon merta ja Meren Äitiä, hän oli rakastanut niin hurjasti, että oli ajautunut isäksi kaikille näille pienille suloisille lapsille, ja silti hän oli yksin.

Hän katseli lapsiaan taikomassaan suuressa akvaariokuplassa ja kosketti sen pintaa. Lapset kävivät antamassa suukon hänen sormenpäilleen. Heillä ei ollut vielä omaa tahtoa ja siksi he pysyivät hänen luonaan.

”Joskus kuitenkin toivon, ettei tarvitsisi olla aivan näin omillaan, pitäen huolta ihmisten virheiden korjaamisesta. Olisin onnellinen, jos te kaikki pysyisitte minun luonani ikuisesti.”

[Vyra]

Minä en ole vielä ikäväkseni ehtinyt Ponyota katsoa, mutta täytyy kyllä sanoa että nämä sinun raapaleesi ovat aivan ihania. Ehkä ymmärrän ne vielä paremmin sitten kun olen kyseisen elokuvan nähnyt, mutta pidän kirjoitustyylistäsi kovasti. Näistä tuo ensimmäinen ja toinen varsinkin olivat minun suosikkejani. Rakastuin niiden tunnelmaan, vaikka surullinen onkin.

Ei mitenkään rakentava kommentti, olen pahoillani.

[jossujb]

Vyra, ehdottomasti Ponyota suosittelen, vaikka anime ei muuten maistuisi, on se niin ihana <3 Minä pidin siitä vielä enemmän kuin kriitikot yleisesti ottaen, sillä tykkäsin siitä enemmän kuin vaikkapa Henkien kätkemästä tai jopa Totorosta^^ Mutta minä olenkin vähän outo.

Jotenkin minulle vain tuosta Fujimotosta tuli hirveän surullinen fiilis, vaikka tosi symppis elokuvassa olikin. Tekisi mieli melkein kirjoittaa lisääkin, mutta saa nyt nähdä. Kiitos kuitenkin kommentistasi, ja toivon toki, että katsottuasi elokuvan muistelet lämmöllä^^

[Lallu]

Heipsan!
Ficcipiiristä, huomenta. Mä en tiedä Ponyoo, joten mun kommentti liittyy siis ihan vaan tähän tekstiin, eikä siihen, millasen kuvan olisin aiemmin saanut tästä fandomista. 

Tää oli tosi kaunis ja pidin myös siitä, että näillä jokaisella oli oma nimi. Kuten myös itse, tykkäsin tosta vikasta eniten. Siinä oli sellanen angstinen meno, mutta kuitenkin olisi jossain välissä tehnyt mieli awwitella.

Hän katseli lapsiaan taikomassaan suuressa akvaariokuplassa ja kosketti sen pintaa. Lapset kävivät antamassa suukon hänen sormenpäilleen. Heillä ei ollut vielä omaa tahtoa ja siksi he pysyivät hänen luonaan.

Tää kohta oli just semmonen, missä yhdisty noi kaks asiaa, mistä äsken mainitsin.

Hyvin kirjotettua tekstiä ja noi kursiivit sopi tonne sekaan hyvin. Kiitän tästä!

[Sekoleptikko]

Huomenta ficcipiiristä. Mie valitsin tämän ficin piiriin, koska olen lukenut sen aiemmin ja tykkäsin hirmusesti, vaikken kommentoinutkaan.

Kuten Lallu totesi edelle, myös mie tykkäsin noista raapaleiden omista nimistä, ne rytmitti tekstiä. Tykkäsin siitä, miten hyvin Fujimoton persoona näistä tulee läpi (ja kuulin Ismo Alangon tätä lukiessani). Mun suosikkini oli tuo Noita, koska mielestäni se on erityisen Fujimotomainen. Siitä paistaa silleen ihanasti läpi Fujimoton halveksunta ja negatiivisuus ihmisiä kohtaan. Nää molemmat on "pahoja" asioita, mutta jostain syystä ne tekivät siitä raapaleesta sen suosikin.

Leffan nähneenä viimeisen raapaleen jälkeen nousi pieni hymy huulille, kun tiesi miten kävisi. Nämä oli ihana lisä mun Ponyo kokemukseeni ja kyllä lukisin mielelläni uudestaankin Fujimotosta tai Ponyosta yleensäkin. : ) Kiitän lukunautinnosta.

[Kaarne]

Ficcipiiristä, hyvää huomenta/iltaa/mitälie, mihin aikaan sitten tämän kommentin luetkin.

Minun piti kommentoida ficciäsi suunnilleen viikko sitten, mutta olen ollut laiska, joten öh. Kuitenkin, nyt otan itseäni niskasta kiinni ja yritän sanoa jotain.

Se on muuten yllättävän hankalaa, koska en ole vieläkään nähnyt Ponyota. Tuttuun tapaan nämä raapaleet ovat kuitenkin taattua jossua, näppärästi kirjoitettuja, sujuvia ja kiteytyneitä. Tunnekuvauksesi ovat yleisestikin ottaen yleensä hyvin hienoja ja tässäkin ne toimivat.

Tykkäsin ehkä ihan erityisesti tuosta ensimmäisestä raapaleesta, se oli jotenkin niin epäuskoinen ja no, täynnä tunnetta. Ja nimikin kertoi heti jo lukijalle, mistä näkökulmasta ja aiheesta piti lähteä liikkeelle. Myös Noita oli hieno, ennakkoluuloja ja itsensä hyväksymistä ja silti tiettyä katkeruutta. Nämä ovat hienoja kokonaisuuksia, jotka limittyvät toisiinsa palapelimäisesti.

Äh. En osaa sanoa kovin paljoa enempää, palaan ehkä joskus kertomaan lisää jos näen Ponyon.

[Spirit M]

Ihania, niin haikeita ja surullisia. Riipiä, noita ja onnenehdot... Rakastin. Varsinkin Riipiätä (Hymh, miten taivutetaan 8D). Pidin, pidin ja pidin. En ole nähnyt Ponyota, mutta se ei haitannut lukukokemusta, kiitos.

~Häkeltynyt Spirit M

[Surunmurhaaja]

Ficcipiiristä minäkin, mjau. Mun on pakko myöntää ettei mulla ole aavistustakaan koko fandomista, joten siitä, miten hahmo on onnistunut on hankala sanoa mitään. Wikipediastakaan ei ollut kamalasti apua Tykkään kuitenkin kovasti toteutuksesta ja tätä oli helppo lukea, väliotsikot helpotti vähän ymmärtämistä. Lauseet oli kekseliäästi muotoiltuja ja nättejä, joten sain juonestakin jotenkuten kiinni vaikka se vaati muutaman lukukerran.

Sä osaat kyllä tehdä näitä, kiitän

[4forever]

Tämän jätin viimeiseksi, koska ponyo on yksi suosikki piirretyistäni. Tunnelma ficcissä oli hieman haikea, mutta hienosti olit kuvannut fujimoton tuntemuksia siitä, kuinka jumalat eivät halua epätäydellistä ihmistä. Silti hänellä on monta ihanaa pikkiriikkistä tyttöä. Hän rakastaa, mutta on silti yksin. Pidin tekstistä ylikaiken, mutta tämä on haastavin kommentoitava. Ihanaa kiitos tästä!
-4forever

[Sokerisiipi]

Ponyo on ihana!! Olen nämä rapsut lukenut jo aiemmin ja muistan silloin yrittäneeni kommentoida, mutta taisivat sanat ja niiden ilmaisu silloin jumittaa liikaa. Uusi yritys!

Ihana katsaus Fujimoton päähän! Hänhän on leffassa tavallaan se "pahis", vaikka kyseessä on vain huolestunut ja ihmisistä vieraantunut isä, joka tahtoo tyttärensä turvaan, mutta juuri se "hiipparin" olemus tekee Fujimotosta varsin epäilyttävän. Tässä Fujimoto on aivan itsensä. Ihmisiä halveksuva ja inhoava mies, joka on pohjimmiltaan hyvin yksinäinen, sillä hän ei koe kuuluvansa kumpaakaan kastiin, ei jumaliin eikä ihmisiin. Ja koska Fujimoto inhoaa ihmisiä, hänen oma arvonsa on myös vähäinen. Miksi jumalatar tyytyisi häneen, kun ihmiset ovat mitä ovat? Mutta kenties juuri siksi Granmammare (onpas aikamoinen nimihirviö ) rakastui siihen ihmiseen, joka niin ehdottomasti rakastaa, mutta myös ymmärtää merta ja sen elämää. Yhteiset intressit ja sitä rataa :---D

Jotenkin hyvin koskettavaa, miten Fujimoto kuuntelee kaloja, koska hän välittää niistä ja muista merenelävistä, ja ehkä siksi kaloilla on hänelle paljon kerrottavaa. Eipä kai kovin moni ihminen niitä ole ennen kuunnellut. Tässä ficissä tuntuu vähän siltä, että Fujimoto aiheuttaa oman yksinäisyytensä ajattelemalla, että hän on aina ulkopuolinen eikä kukaan todella ymmärrä häntä (paitsi ehkä Granmammare, mutta jumalatar ei viivy yhdessä paikassa kovin kauaa) mutta vaikea uskoa, ettei merestä löytyisi ketään samankaltaista. Fujimoton pitäisi lopettaa itsensä vertailu kaikkiin ja olla vain sellainen kun on. Tai ehkä vuodet ovat tehneet hänestä yksinäisen. Kenties alussa olikin helpompaa.

Tuhansittain lapsia, pikkiriikkisiä tyttöjä, toinen toistaan suloisempia. Ja hän muisti jokaisen nimen kokonaisuudessaan.

Tämä oli hurjan suloinen. Ihana tuo kaikkien nimien muistaminen. Osoittaa kivasti sen, että jokainen lapsi on yksilö ja Fujimoto rakastaa jokaista samanarvoisesti.

Mutta taas Fujimoto vaipuu synkkyyteen, koska hänen rakkautensa ei "riitä" hänen lapsilleen, kun nämä ovat jumalattaren lapsia. Pöh ja pah! Ihan varmasti riittää. Mutta no, elokuva ei tehnyt hänestä iloista hahmoa eikä hänestä ehkä sellaista saakaan.

Mietin miksi repliikit on kursivoituja. Ehkä Fujimoto puhuu ihmisten kieltä, jotka ovat pelkkiä äänettömiä kuplia meren alla. Korostaa kivasti sitä, ettei hänen sanojaan kuule kukaan tai jos kuuleekin, hänelle ei vastata. Riipivää, kyllä!

Nämä olivat kauniita, tunnelmallisia ja hyvin hahmolle ominaisia rapsuja, kiitos!

[Altais]

Onnittelut kommenttiarpajaisten voitosta!  Selailin listaustasi ja kun näin, että olet tästä fandomista kirjoittanut, niin oli aivan pakko tarttua juuri tähän. Olen nähnyt leffan monesti, muttei ole tainnut ikinä tulla vastaan yhtään siihen liittyvää ficciä. Joten ihan aluksi kiitos ihan jo siitä, että olet kirjoittanut siitä, ja näistä kiintoisista mutta itselleni aika vieraiksi jääneistä hahmoista. 

Täytyy tunnustaa, etten edes muistanut Ponyon vanhemmilla olleen nimiä (mikä on noloa siihen nähden, miten monta kertaa olen katsonut leffan). Tosi hauskaa, miten näkökulma oli Fujimoton, joka leffassa näyttäytyi hiukan pahiksena tai ainakin moraalisesti kyseenalaisena ja ikävänä tyyppinä, joka halusi vain sitoa lapset luokseen ja pelkäsi antaa näiden valita itse, mutta eipä sitten pieni Ponyo suostunut siihen taipumaan. Kuitenkin oli ihana lukea, miten olit kiinnittänyt huomiota siihen, että Fujimoto rakasti merta, sen eläimiä sekä monia lapsiaan, ja teki kaikkensa näitä suojellakseen. 

En ollut edes ajatellut myöskään Fujimoton syntytarinaa sen ihmeemmin, mutta upea idea tuo, että ihmisten maailmassa kauan sitten punatukkaista poikaa olisi sorsittu ja pidetty noitana, joka hänestä sitten tulikin, ja päätyi ottamaan valtakunnakseen meren, jossa oli elementissään mutta myös yksin, eikä kukaan kuullut hänen puhettaan. Rakkaus Meren äitiä kohtaan oli koskettavaa ja samalla surullista, kun ei jumalatar voi koskaan rakastaa ihmistä samalla lailla kuin toisin päin, eikä kuulu kellekään muulle kuin itselleen, ja samaa maata ovat tämän lapsetkin. Tämä oli taas yksi asia, jota en ollut niin suuresti edes miettinyt leffaa katsellessa, että miten Ponyon vanhemmat olivat koskaan päätyneet olemaan yhdessä. Sen muistin kuitenkin, että Fujimoto meni leffassakin ihan polvilleen, kun lempeä Meren äiti hiukan lempeästi puhutteli häntä. 

Kiitos kovasti tästä, oli ihan mielettömän hauskaa ja kiinnostavaa lukea tällaista harvinaislaatuista ja hienoa tekstiä. 

[kaaos]

Minäkin (toivottavasti) ehdin vielä arpajaisten kautta sinua onnitella ja valitsin tämän, koska Ponyo <3

Minäkään en ole lukenut koskaan ponyofikkiä, vaikka leffan oon nähnyt lukemattomia kertoja (lasteni suosikki...). Nää hahmot on ihania, kivaa kun lähdit tutkiskelemaan niitä. Mä koen että tää raapalejoukkio oli oikeestaan semmonen character study tosta fujimotosta, ja hyvä, avartava sellainen!

Teksti oli tosi kaunista ja kepeästi luettavaa ja täynnä ihania sanoja. Otsikointi raapaleille erikseen toimiva ratkaisu!

Toi Fujimoton yksinäisyys oli kantava teema läpi kaikkien osioiden, tunne käsinkosketeltava ;__;


kiitos tästä, oli tosi ihana teksti sulta, vuosien takaa!

kaaos