I can't stand the pain, K-11

[Peacock]

Kirjoittaja: Peacock
Ikäraja: K-11
Henkilöt: George, Fred, Ron
Genre: deathfic, angst
Disclaimer: kaikki mikä on tunnistettavissa J.K.Rowlingin käsialaksi, on myös hänen. En rikastu tällä tekeleellä.
Yhteenveto: "Hän ei ollut vielä pystynyt sanomaan hyvästejä veljelleen."
Varoitukset: tuskaa ja kuolemaa
A/N: Tiedän, että on olemassa monia ficcejä, joissa kerrotaan Georgen tuskasta Fredin kuoleman jälkeen. Fredin kuolema kuitenkin oli sellainen aihe, josta halusin tehdä ficin - varsinkin yöllä, kun kuuntelin kaiken maailman itkubiisejä.
Lyhyt kuin mikä, mutta tässäpä tämä.



                                                                                                    I CAN'T STAND THE PAIN

"'Ei - ei - ei!' joku huusi. 'Ei! Fred! Ei!'
Ja Percy ravisteli veljeään ja Ron oli polvillaan heidän vieressään ja Fredin silmät tuijottivat mitään näkemättä ja hänen viimeisen naurunsa häivä oli syöpynyt lähtemättömästi hänen kasvoilleen.

Maailma oli loppunut, mutta miksei taistelu laantunut, linna hiljentynyt kauhusta ja joka ainoa taistelija laskenut aseitaan? Harryn mieli putosi varjotta, kieppui vailla ohjausta, hän ei kyennyt käsittämään mahdotonta: Fred Weasley ei voinut olla kuollut, hänen aistinsa valehtelivat nyt-"
© J.K.Rowling, Harry Potter ja Kuoleman Varjelukset

Avoin tuska, joka repi häntä rikki, paheni päivä päivältä. Saatoin jopa nähdä hänen sielunsa pienentyvän sitä mukaa, kun hän antoi kivun vallata hänet. Hän ei taistellut sitä vastaan, antoi kaiken tulla sisäänsä muttei päästänyt mitään ulos. Helvetillinen paha olo syövytti häntä. Hän oli haudannut tuskanhuutonsa, kaikki ne, mistä hänen olisi pitänyt puhua, olivat patoutuneet hänen sisälleen. Hänen sisimpänsä pyöritteli tunteita ja toi yksitellen kipeän muiston ensin hänen alitajuntaansa, kunnes se valtasi hänen koko mielensä.

Jos kävin katsomassa häntä, hän istui sängyllään kasvot kohti ikkunaa. Hän oli linnottautunut huoneeseensa, tehnyt muurin ympärilleen. Kukaan meistä ei päässyt muurin läpi. Meidän täytyi vain katsoa hänen kuihtumistaan ulkopuolisina. Se satutti meitä, emme osanneet tehdä mitään.

Fredin sänky oli koskematon. Äiti olisi halunnut laittaa sängystä petivaatteet pois pölyttymästä, mutta Georgen hento ja heikko käsky riitti vastalauseeksi. Kukaan ei pystynyt sanomaan vastaan hänelle, kun hän hädin tuskin kuuluvalla, tuskantäytteisellä äänellä kieltäytyi ja katsoi kaipaavasti iäti tyhjänä pysyvää sänkyä punaisilla silmillään. Hän ei ollut vielä pystynyt sanomaan hyvästejä veljelleen.

George ei itkenyt, hän vuodatti verta. Olin nähnyt lattialla kuivuneita, tummanpunaisia verijälkiä. En enää pystynyt katsomaan häntä. Pelkäsin, että minua takaisin katsoisi sieluton, tyhjä ihmiskuori. Nyt jo puolet hänestä oli lähtenyt, kun hänen toinen puoliskonsa - Fred - oli revitty irti. En halunnut menettää toistakin puolta. Mutta tiesin, että hän oli kuolemassa sisältä päin. En pystynyt auttamaan häntä, hän paloi sammuttamattomassa pirunpalossa. Hän eli omassa tuskassaan.

// Sca siirsi ikärajan alaotsikosta yläotsikkoon

[FlowerLadies]

voi kauhistuksen kanahäkki kuinka kammottavan hirveän surullinen tämä oli!! 

ihanasti kuvailtu, ja hyvin hyvin hyvin surullinen ficci oli tämä 

YHYY
melkein itku tuli 

[Peacock]

FlowerLadies , kiitokset kommentista. :- ) Kiva, että kuvailuista tykätään ja ficci saisi jonkinmoisia tunteita pintaan - en haluaisi jättää ficilläni lukijaa kylmäksi.

Kiiruna, sama täällä. En itsekään pystyisi kuvittelemaan, että George koskaan tulisi ehjäksi kaksosensa menetyksen jälkeen. Mutta en myöskään ajatellut, että hän menisi itkemään esimerkiksi Ronia vasten ja vuodattaisi kaiken tuskansa hänelle. Joten mukavaa, että olet kanssani samalla aaltopituudella tässä asiassa. :- D
Ronin otin oikeastaan mukaan vasta ficin keskellä. Ajattelin, että ei-kenenkään näkökulmasta tehty kuvailu olisi jotenkin irrallinen, joten päätin, että Ron olisi hyvä valinta seuraamaan veljensä kärsimyksiä.

Itse mietin myös, että miten ihmeessä lopettaisin tämän. En keksinyt hyvää loppua ja minusta tuntui, että loppu olisi turhan kliseinen - tai kuten sanoit - töksähtelevä. Joten et ole ainoa, jonka mielestä loppu tuntuu sellaiselta kuin se on. 8D

Kiitokset kirjoitusvirheen bongaamisesta, itse en koskaan tunnu löytävän niitä. Korjaan tuon virheen. :--- ) Ja iso kiitos kommentistasi!
 

[Iloinen Sipuli]

Ficci kolmen vuoden takaa, mutta mitäpäs sitä!

Rehellisesti sanoen: paras one-shot, mitä olen ikinä lukenut. Aivan kirkkaasti.

Vaikka aihe on kulunut, kirjoitit siitä paremmin kuin kaikki muut yhteensä. Fredin kuolema ja George sen jälkeen on todella vaikea aihe, ja n. 95% epäonnistuu pahasti yrittäessään kirjoittaa siitä, niin tämän paremmin sitä ei oikeastaan voisi enää tehdä.

Kuvailu oli hätkähdyttävän upeaa ja kaunista, ja hahmot ehdottoman IC. Parasta tässä oli Ronin näkökulma. Olisi turha yrittää kuvata Georgen tunteita hänen omasta näkökulmastaan, se lipsuu aina OoC :ksi, mutta juuri näin se toimii aivan täydellisesti. Hahmoon säilyy hän-muodon kautta juuri oikeanlainen etäisyys.

Juuri tällääistä ficciä olen etsinyt jo todella pitkään, joten kiitos. Ihanaa, täydellistä että joku on ymmärtänyt kirjoittaa tästä näin. Lähestymistapasi vaikeean aiheeseen on tismalleen oikea, ja käyttämäsi kieli on tässä niin upeaa ja kaunista... Laajennan, tämä on yksi parhaita tekstejä, mitä olen koskaan lukenut!

Kiitos vielä tuhannesti, tämän jälkeen muut ficit eivät tunnu enää vähään aikaan miltään.

(Jos alkaisin lainaamaan lempikohtiani, saisin lainata koko ficin)

-Iloinen Sipuli