Title: Seksuaalinen ristinolla
Author: unrealistic
Rating: k-11
Fandom: Inception
Pairing: Arthur/Eames
Genre: Romancea varmaankin, samoin fluffaavaa.
Disclaimer: Inceptionia ja sen maailmaa en omista, on vain kiva pelata seksuaalista ristinollaa poikien kanssa.
A/N: Katsoin Inceptionia (Viva La Joululahja!), ja inspaannuin taas kyseisestä fandomista. Elokuva viestittää jatkuvasti, että Arthurilla ja Eamesilla on jotain! Turha tulla mulle väittään, että se Ariadnen ja Arthurin pusu olisi ollut jotain, se oli vain säälittävä ja awkward (': Joten tällä mennään. Ja Fever biisi voisi oikein loistavasti kertoa heistä, näen sieluni silmin heidät ja seksuaalisen ristinollan (kuinka rakastankaan ideaa seksuaalisesta ristinollasta!)
Seksuaalinen ristinolla
Arthur ei pitänyt shakista, ei tammesta tai ristikoista. Hänen erikoisuutensa oli ristinolla. Ainoa ongelma oli se, ettei siinä ollut enää mitään haastetta. Sillä vaikka kuinka helpon ruudukon hän olisi peliä varten kyhännyt, tai vaikka kuinka usein hän olisi antanut toisen aloittaa, ei kukaan pärjännyt hänelle. Arthur oli voittamaton.
Mies oli jäänyt halleille ylitöihin, hän rakasti rauhaa. Silloin saattoi istua kaikessa yksinäisyydessä piirtämässä uusia ruutuja, täyttää niitä itsekseen. Sitähän usein kysytään, voiko itsensä voittaa? Arthur piti sen ajatuksen kanssa leikkimisestä.
Hän otti mukavan asennon tuolissaan ja antoi kynän vetää viivoja paperille. Hän kokeilisi tänään yhdeksän peräkkäisen merkin rivistöjä. Se ei olisi helppoa, muttei mahdotontakaan. Kunhan viivat eivät olisi liian suoria, sillä eri linjoissa kulkevat viivat sekoittivat silmien liikettä paperilla. Arthur otti kulauksen viskilasistaan, jonka oli asetellut pöydän reunalle. Hän silmäili ruudukkoa, ja piirsi rauhallisesti kaksi viivaa äksän muotoon. Ja niin hän oli aloittanut pelin
"Arthur, niin ennalta-arvattava", kuului ääni oven suunnalta. Arthur hätkähti, sillä hänen oli pitänyt olla viimein halleilla. Mies käänsi päätään nähdäkseen Eamesin, joka nojaili hallin likaista seinää vasten.
"Aina aloittaa ristillä", toinen mies naurahti.
Arthur katsoi häneen osittain vihaisena. Hänen pelirauhaansa ja metodejaan häirittiin. Kyseenalaistettiin jopa. Eames oli aina siellä, missä Arthur olisi viimeisimpänä hänen halunnut olevan. Ja joka ikinen kerta, tuo pilkkasi häntä. Joko kyseessä oli miehen harkitusti laitetut hiukset, järkkymätön asenne unimaailman sääntöihin tai pienet asiat mitä hän teki. Joka tapauksessa Eames oli paikalla, valmiina kommentoimaan niitä kärkkäästi. Mutta eniten Arthuria ärsytti se, ettei tuo edes huomannut miksi hän teki sen mitä teki.
Hän laittoi hiuksiaan, koska halusi näyttää hyvältä toisen silmissä. Hän halusi pitää huolta, ettei unimaailmassa kävisi huonosti, niin kellekään. Pienet ja mutkattomat asiat, kuten nöyrtyminen Eamesin edessä, sen hän teki itsensä vuoksi. Ja vaikka kuinka Arthur löysikin toisesta ärsyttäviä piirteitä, niin aivan yhtä monta hyvääkin siellä oli. Ja Eames ei koskaan sitä huomaisi, koskaan. Ei huomaisi sitä, että Arthur piti hänestä liikaakin.
"Eames, mitä sinä vielä teet täällä?" Arthur kysyi kääntäen päänsä taas ruudukkoon. Ajatukset siitä kuinka peli tulisi kulkemaan, olivat tipotiessä.
"Tulin vain hakemaan takkini", hän vastasi virnistäen. Arthuria ärsytti miehen pakollinen asenne siihen, että tuo olisi muita parempi.
Arthur ei tietenkään olettanut, että Eames lähtisi noin vain. Eamesin tapoihin kun kuului ottaa tilanteesta kaikki ilo irti, oli muiden tekemisillä sitten väliä tai ei. Ja ei tuo lähtenytkään, vaikka hän löysi takkinsa metallilaatikon päältä. Sen sijaan Eames tuli aivan Arthurin viereen ja otti huikan lasista, Arthurin lasista.
"Monellako ruudulla me pelaamme?" Hän kysyi pidellen yhä lasia. Arthur katsoi häntä kysyvästi. Milloin Eames olisi tahtonut ottaa osaa ristinollaan, hänhän aina pilkkasi Arthuria siitä. Hikipingoille omistettu peli, oli kuulunut useiten hänen suustaan.
"Yhdeksällä", Arthur vastasi kohottaen kulmaansa.
"Mutta en ymmärrä, miksi sinä haluat pelata?"
"Haluan tietää oletko voittamaton, kuten kaikki sanovat", Eames sanoi naurahtaen. Tämän sanottuaan mies nappasi kynän toisen kädestä, ja kurottautui tämän yltä piirtämään nollan yläviistoon.
"Tiedän että vihaat minua, Arthur", Eames sanoi kääntäen katseensa Arthuriin. Arthur tuijotti häntä takaisin.
"Minä en ole väittänyt niin", hän vastasi samalla, kun piirsi ristin aivan nollan viereen. Eames pyöritti silmiänsä.
"Mutta et pidä minusta?" Mitä Arthurin olisi pitänyt siihen vastata, sitä hän ei tiennyt. Ei hän erityisemmin pitänyt, sehän oli totuus. Ja samalla piti.
"En vain ymmärrä sinua", Arthur vastasi Eamesin piirtäessä nollan toisen alle.
"Mitä haluaisit ymmärtää?" Eames kysyi.
Arthurin mieleen tulvahti miljoonia kysymyksiä, mutta mikään niistä ei tuntunut järkevältä. Oikeastaan oli yhdentekevää, jos Eames ei pitänyt hänen hiuksistaan. Oikeastaan oli aivan se ja sama, että hän eli riskirajoilla. Ainoa kysymys, jonka hän oikeasti halusi kysyä oli se, mitä hän ei voinut. Eikä hän koskaan voisikaan.
"Mitä sinä ajattelet minusta", se tuli melkein kuiskauksena. Niin, hän oli sanonut sen ääneen. Eames kääntyi katsomaan Arthuria kohottaen kulmiansa.
"Se on hyvä kysymys", Eames sanoi laskeutuessaan aivan Arthurin korkeudelle. Eames laski viskilasin takaisin pöydälle ja katsoi nyt Arthuria herkeämättä.
"Erinomainen kysymys, jos saan sanoa", hän tuli nyt vielä lähemmäs. Arthur saattoi kuulla miehen hengityksen korvansa vierestä.
"Haluatko oikeasti kuulla?" Eames kuiskasi Arthurin korvaan.
Varovasti Arthur nyökkäsi. Eamesin hengitys tuoksui viskiltä. Arthur alkoi tuntea koko kehossaan väristyksiä, jotka kulkivat aina päästä varpaisiin. Ja ne jäivät aina kiertämään lantion alaseudulle hetkeksi, kunnes jatkoivat matkaansa.
"Minä kunnioitan sinua", Eames sanoi. Arthur kääntyi katsomaan toista silmiin, ja huomasi. Huomasi ettei Eames valehdellut.
"Suhtaudut aina työhösi niin intohimoisesti, että olen kateellinen. Olet paras siinä mitä teet, ei epäilystäkään", hän jatkoi.
"Ilman sinua tästäkään ei tulisi mitään", Arthur vastasi. Miestä hävetti, ettei hänen äänensä kuulunut vieläkään selkeästi. Se oli kuin kuiskaamista.
"Ilman minua? Minä olen vain väärentäjä", Eames naurahti.
Arthurin alkoi huomata, kuinka mielihalu suudella Eamesia kasvoi. Toinen oli niin lähellä. Eamesin aksentti ja täyteläiset huulet viettelivät Arthuria, joka koitti ponnistella sitä halua vastaan. Mutta Eames oli lähellä, todella lähellä.
"Mitä sinä ajattelet minusta?" Kysyi Eames puolestaan Arthurilta. Ja Arthur meni lukkoon, totaalisen sellaiseen.
"Ihan kiva", heti kun Arthur oli sen sanonut, hän toivoi ettei olisi. Se kuulosti teinityttömäiseltä, tai siltä kuin he olisivat viidennellä.
Eames nauroi, ja se oli aivan oikeutettua. Arthurin poskiin syttyi pieni hehku.
"Se on hyvä", mies sanoi ja kumartui taas Arthurin puoleen. Arthur nojautui selkänojaa vasten.
"Mutta tiedätkö, minä en ole niin kiva", Eames sanoi tullessaan aivan toisen kasvojen eteen.
Arthur huomasi, kuinka Eamesin silmissä kipinöi. Mies pystyi tuijottamaan vain toisen silmiä, laskien aina välillä katsettaan taas pehmeältä näyttäville huulille. Ne näyttivät niin pehmeiltä. Arthurin hengitys kävi katkonaisemmaksi. Eames oli nyt lähempänä kuin koskaan. Arthurin valtasi suuri halu kumartua vielä kaksi senttiä eteenpäin, ja kaataa mies papereiden päälle, pöydän pinnalle. Mutta hänen ei tarvinnut, Eames otti jo yhden sentin matkaa kiinni. Niin lähellä, että hengitys kaikui korvissa, niin lähellä että huimasi.
"Minä voitin sinut", Eames sanoi. Hän nousi seisomaan ja piirsi viimeisen nollan paperiin. Sitten hän veti takin yllensä.
"Otetaan joskus uusiksi, joohan?" Eames kysyi ja hänen suupieliinsä kaartui hymy.
Heti toisen lähdettyä Arthur potkaisi itseään siitä hyvästä, mutta tuon vielä läsnäollessa Arthur vastasi hymyyn.
"Se olisi mukavaa."
There he goes, my baby.
Walks so slow.
Sexual Tic-Tac-Toe.
Yeah i know we both know,
That isn't time. No.
But could you be mine?
We'll never get too far.
Just you, me and the bar.
Silly ménage á trois, sometimes.
Would you be mine?
A/N2: No okei, heitä nyt kommenttia (; Ja oh, minä haluaisin molemmat näistä miehistä... JGL ja Tom Hardy on molemmat aika unelmia. Miettikää nyt Tomin sukunimeä!
