kirjoittaja: mAshroom^^
paritus: Ron & Hermione
ikäraja: S
lyhyesti: Sota on puhjennut ja pauhaa kaikella voimalla Tylypahkan tiluksilla. Hermionella ja Ronilla on vain hetki aikaa kertoa toisilleen tunteistaan ennen kuin taistelu vaati heidätkin mukaan.
A/N: Näin lyhyesti saanen sanoa:
Yö ja kirjoitusinto. Äitini katkaisi nettiyhteyden enkä saanut tätä tänne ennen kuin nyt. Betani ei ole lukenut tätä yhden yön tuherrustani, mutta sallittakoon se tämän kerran. (anteeksi, ilmoittakaa mahdolliset virheet!)
Ehkä viimeistä kertaa
Ruskeat hiukset tuulessa liehuen tyttö kumartui painamaan kosteat huulensa pojan kirpeässä ilmassa rohtuneille. Vatsan pohjassa lepattivat miljoonat pienet hevoskotkat ja sydän väpätti hevoskotkien kanssa kilpaa. Kapeat sormet tarttuivat suurempiin puristaen kovempaa, kuin ne eivät enää koskaan saisi toista mahdollisuutta kietoutua toisiinsa. He maistoivat huulilta epätoivon ja rakkauden, joka kumpuaa jostain syvemmältä kuin sydämestä. Piparminttu sekoittautui minttuun yhdistäen niistä yhteisen salaisuuden.
Varovasti, peläten tytön haihtuvan tuulen mukana rantahiekaksi, poika kohotti kätensä tytön pehmeälle poskelle ja syvensi asteen suudelmaa. Tyttö takertui poikaan ja antoi tuulen tanssia hiuksilla ja kasvoilla haihduttaen jokaisen kyyneleen hymyilevään aallokkoon. Jostain kauempaa kuului etäistä huutoa, jota kumpikaan ei halunnut kuulla. Tyttö maistoi surun pojan huulilta tämän irrottautuessa varovasti suudelmasta. Kyyneleet kimalsivat pojan kasvoilla, kunnes lempeä merituuli puhalsi hänen kasvoilleen hukuttaen kyyneleet surumieliseen iltaan.
Katseiden lukkiutuessa toisiinsa he eivät kuulleet enää muuta. Ei lempeää tuulta, ei kauempaa kantautuvaa huutoa ja raivoa, ei edes miljoonan hevoskotkan voimalla lyöviä sydämiä. Tähän hetkeen ei kuulunut kukaan muu, kuin he kaksi. Tyttö ja poika rannalla, taistelun pauhatessa voimalla etäämpänä linnan tiluksilla. Sanoja ei tarvittu, sillä kummatkin olivat ymmärtäneet tämän olevan ehkä heidän
viimeinen iltansa yhdessä. Suudelma ja tunteita täynnä oleva katse kertoivat enemmän kuin yhdessä illassa olisi pystynyt ääneen lausumaan. Pojan punaiset hiukset heiluivat voimistuvan tuulen tuiverruksessa ja tytön silmät kostuivat uudelleen kyynelistä. Viimeinen silmäys toisiinsa ja oli aika päästää irti. Kääntymättä katsomaan toisiinsa, peläten hetken lipuvan kauas haaveisiin osoittautuen vain pelkäksi unelmaksi, he lähtivät taistelua, kirouksia ja huutoa kohden.
