Paluu Siriukseksi | S | raapalesarja 10/24 JOULUKALENTERI

[MoonyGirl]

Nimi: Paluu Siriukseksi
Kirjoittaja: MoonyGirl
Ikäraja: S
Genre: slash/drama/angst
Paritus: Sirius/Remus
Haasteet: Joulukalenterihaaste II
A/N: Tämän olisi pitänyt tietenkin ilmestyä jo 1.12, mutta tietokone sekosi ja poisti tämän juuri, kun olin lähettämässä tätä..



Puolitoistaraapale, Remus POV

1.12.

Ruskeahiuksinen mies istui mustassa nojatuolissa, jonka väri toi hänen mieleensä henkilön, jonka hän jo kauan sitten menetti. Kyseinen henkilö oli Azkabanin vanki, tulisi olemaan kuolemaansa asti.

Mies ei voinut uskoa, että Sirius todella oli vaihtanut puolta ja kavaltanut Potterit. Sirius oli aina ollut se, joka vihasi pimeän velhoja yli kaiken, mutta ehkä hän sittenkin oli Musta. Ja häntä Remus oli joskus rakastanut, murhaajaa. Häntä Remus todennäköisesti tulisi aina rakastamaankin, toisen puolenvaihdosta huolimatta. Ja vaikka Remus kuinka yritti, hän ei kyennyt ymmärtämään miksi Sirius oli tehnyt sen. Kuinka hän saattoi mennä kertomaan Pottereiden olinpaikan Voldemortille.

Mutta Remus oli nyt muuttunut mies. Vaikka hän suri edelleen menettämäänsä rakkautta, hän kävi töissä, jos sellaista sattui löytämään. Kukaan ei ikinä tulisi ymmärtämään miestä, vaikka kaikki sanovatkin aina niin. Kukaan ei voisi ikinä täysin ymmärtää sitä tuskaa, mitä hän tunsi sisällään. Hän olisi aina yksinäinen susi, jonka lauma oli jo aikoja sitten kuollut pois.




Tuplaraapale, Sirius POV

2.12.

Ankeuttajat lipuivat ohitseni ja söivät mennessään iloiset ajatukseni ja muistoni. En tuntenut niiden vaikutusta enää niin selvästi, kuin vuosia sitten. Olin virunut yksitoikkoisessa sellissäni jo liian kauan. En voinut edes kuvitella miltä mahtoi tuntua Grindelwaldista, hän kun oli jo Dumbledoren ikäinen, tai ainakin hän näytti siltä.

Taas yksi ankeuttaja tuli sellini eteen päivystämään, enkä voinut enää ajatella selvästi. Ainoastaan kaksi asiaa pitivät minut tietoisena siitä, kuka olin tai ylipäätänsä hengissä. Ne asiat eivät nimittäin todellakaan olleet iloisia. Ensimmäinen oli, etten ollut syyllinen, vaan se jaloissamme pyörinyt pullea rotta, Peter. Miksi emme tajunneet ajoissa hänen petollisuuttaan. Edes siitä, että hänen animaagihahmonsa oli rotta. Rotathan eivät tunnetusti ole kovin kilttejä, nehän purevat! Toinen asia oli, ettei Remus tulisi välttämättä koskaan tietämään totuutta minusta.

Nämä ajatukset vahvistuivat ja lopulta en enää voinut vastustaa kiusausta luikahtaa kaltereiden välistä koirana. Ulkopuolella hyppäsin hyytävän kylmään mereen ja uin jättäenkallioiden päällä seisovan Azkabanin ja sen sieluttomat vartiat yhä kauemmas taakseni. Uin, kunnes en enää jaksanut. Muutuin takaisin ihmiseksi ja jäin kellumaan pinnalle keräten voimia uidakseni loppuun asti.

Olin varmaan nukahtanut jossain välissä, sillä heräsin siihen, kun pääni kolahti kiveen. Voihkaisin kivusta ja muutuin koiraksi. Tassuni ylsivät pohjaan ja katsoin hämmästyneenä eteeni levittäytyvää maisemaa. Olin päässyt perille.

[MoonyGirl]

A/N: Anteeksi myöhästyminen, koska koulu... Yritän saada näitä lähetettyä mahdollisimman nopeasti.



Triplaraapale, Sirius POV

3.12

Kävelin pois vedestä ja etsin suojaisan paikan kaislojen seasta. Taioin itseni kuivaksi ja muutuin koiraksi. Lähdin juoksemaan lähintä kaupunkia päin saisin ehkä napattua jostain roskiksesta päivän jästilehden. Joskus niissäkin voi olla viittauksia velhojen asioihin.

Saavuin väsyneenä kaupunkiin. Olin juossut koko matkan ainoastaan juoksemisen ilosta. Viimeksi juoksin noin kovaa, kun jahtasin jänistä Remuksen kanssa täysikuuna, se oli viimeinen täysikuu, ennen pidätystäni. Huokaisin ja muutuin puiden varjossa ihmiseksi. Remuksen luo menisin heti ensimmäisenä, kun Lontooseen pääsisin. Ensin täytyisi löytää lehti. Niissä luki sekä päivämäärä, että paikan nimi. Saisin siis tietää kuinka pitkä matka täältä on Lontooseen, ja milloin Harryn koulu alkaisi. Minun täytyisi saada se rotta käsiini, ennen kuin tekisin jotain hyvin ajattelematonta.

Etsin katseellani lähintä roskista, joka löytyi läheisestä puistosta. Kävelin roskiksen luo ja aloin tonkia sitä etsien jästisanomalehteä. Itse asiassa minulla ei ollut hajuakaan mille se näyttää. Ohitseni kulkeva vanha jästirouva katsoi minua tuimasti ja mutisi jotain, ettei hänen nuoruudessaan ollut tuollaisia hulttioita, ja vielä aikuinen mies! Naurahdin ja sanoin, että etsin päivän lehteä. Nainen vetäisi rajusti henkeä ja hetken jo luulin, että hän kuolla kupsahtaisi vahvoille käsivarsilleni, mutta sitten hän kiljaisi kovaa ja kavahdin säikähtäneenä taaksepäin. Nainen juoksi kiljuen vanhan miehen syliin ja mies oli vähällä kaatua. Olipa sopimatonta noin vanhalta naiselta, vaikka hän nyt olikin jästi. Jästi mutisi vielä jotain hullusta kerjäläisestä ja alkoi vetää miestään pois puistosta.

"Vie minut kotiin, James, heti", hän sanoi.

Ilmeeni valahti, James. Kysyin eräältä toiselta jästiltä lehdestä ja hän osoitti kadun toisella puolella olevaa pientä rakennusta, joka oli täynnä lehtiä. Mies kutsui sitä lehtikioskiksi. Kävelin lehtikioskille ja katsoin lehtien etusivuja. Eiväthän niiden kuvat edes liiku! Mahtaa olla tylsää luettavaa. Tänään on siis kuudes syyskuuta, katselin lehtien otsikoita ja huomasin lehden, nimeltä Seafordin sanomat (huom. ei siis oikea lehti!). Tämä on siis Seaford. Täytyy lähteä heti, että ehdin ajoissa Lontooseen, tuumin, muutuin koiraksi sopivassa piilossa ja lähdin juoksemaan.

[MoonyGirl]

Tuplaraapale, Remus POV

4.12.

Katsoin hämmästyneenä käsissäni lepäävää pergamenttia. Dumbledore oli pyytänyt minua Pimeyden voimilta suojautumisen opettajaksi! Saisin ehkä sittenkin vuokrani maksettua. Mutta miten voisin opettaa täysikuulla. Kirjoitin kysymykseni pergamentin kääntöpuolelle ja sidoin sen ärsyyntyneen pöllön jalkaan. Se oli joutunut odottamaan jo pitkään, sillä jähmetyin täysin tajutessani, mitä kirjeessä luki. Miten oli mahdollista, että Dumbledore lähettäisi minulle kirjeen, jossa pyytäisi MINUA Pimeyden voimilta suojautumisen opettajaksi Tylypahkaan. Minähän olin ihmissusi. Toisaalta, Dumbledore nyt on aina ollut hieman outo.

Ovelta kuului varovaista koputusta. Kuka ihme siellä olisi? Eihän tänne ikinä eksynyt kukaan. Kävelin ovelle taikasauva kädessäni ja avasin oven varoen. Jähmetyin jo toisen kerran viiden minuutin aikana. Oven takana seisoi Sirius!

"Voinko tulla sisään?" hän kysyi varovasti.

Katsoin häntä kuin hullua. Hän kavalsi Potterit, karkasi näemmä Azkabanista ja nyt hän pyytää päästä sisään! En voinut uskoa korviani.

"Tuo on typerintä mitä olen ikinä kuullut! Tajuatko sinä ollenkaan mitä olet tehnyt!" karjuin hänelle.

Hän hätkähti hieman ja alkoi taas selittää.

"Mutta se en ollut minä, Remus. Voin vaikka todistaa", Sirius selitti.

"No todista sitten!" huusin, en jostain syystä voinut puhua tavallisesti. Sirius oli hiljaa.

"Arvasin", vedin oven kiinni jättäen Siriuksen ulkopuolelle. Luuliko hän tosiaan, että antaisin anteeksi. Hän on murhaaja! Jotenkin toivoin että hänellä olisi ollut todisteita.

[MoonyGirl]

Puolitoistaraapale, Sirius POV

5.12.

En ollut ikinä kuulut Remuksen huutavan niin kovaa, edes silloin, kun kuuli, että oli ollut vähällä tappaa ruikulin.

Matami Pomfrey ei oikein pitänyt siitä, että potilas sai raivokohtauksen jonkun ulkopuolisen takia. Hänen tyttärensä taitaa työskennellä nykyään samassa työssä, sen perusteella mitä olen Päivän profeetasta lukenut.

Käännyin masentuneena pois ovelta. Jos Remus ei uskonut minua, niin kuka sitten? Mitä toivoa minulla muka enään on? Minulle tuli entistä vahvempi tunne päästää Peter pois päiväjärjestyksestä.

Vastaani tuli jästi, jolla oli sininen virkapuku, suuri sininen hattu ja keltaiset kärryt, jotka olivat täynnä lehtiä ja kirjeitä. Nainen pysähtyi kohdalleni ja kysyi, olinko käynyt Remuksen luona. Hämmästyin ja sanoin, että olin. Nainen ojensi minulle kirjeen.

"Vie se hänelle", hän sanoi, kääntyi ympäri ja katosi ihmismassaan.

Tuijotin hölmistyneenä eteeni ja katsoin kirjettä, jonka kuoreen oli piirretty sydämiä. En kai minä tällaista hänelle anna! Avasin kirjeen ja luin sen.

"Hyi, miten imelää tekstiä!" ajattelin ja heitin kirjeen roskikseen

[MoonyGirl]

Triplaraapale, Remus POV

6.12.

Pakkasin matka-arkkuuni kaikkea, mitä kuvittelin tarvitsevani Pimeyden voimilta suojautumisen opettajana. Minun täytyisi vain käydä Viistokujalla ostamassa kirjoja, pergamenttia ja mustetta. Lähtisin huomenna Tylypahkaan samalla junalla, kuin oppilaat. Sillä junalla, josta minulla on paljon muistoja ja matkustaisin sillä kouluun, joka suorastaan uhkui muistoja ajasta kelmien kesken, kelmien, joista on jäljellä enään yksi, minä. Kaksi meistä kuoli, yksi petti meidät.

Ja se yksi, joka meidät petti, kehtasi tulla tänne eilen. Siriuksen kuuluisi olla Azkabanissa, mutta hän karkasi. Tämän päivä lehdessä oli etusivulla kuva hänestä. Se kuva ei muistuttanut Siriusta kuin etäisesti. Hän oli ollut komea, itsepäinen ja rohkea. Ainoa asia siinä kuvassa, mikä ei ollut muuttunut olivat hänen hiuksensa. Yhtä sotkuinen, kuin aina ennenkin. Huomasin, että olin jäänyt tuijottamaan eteeni ajatellessani Siriusta. Tuhahdin ja otin pöydältä nahkapussin, jossa olivat kaikki rahani. Olin juuri maksanut vuokran.

Kävelin ulos kadulle ja ilmiinnyin viistokujalle. Kävelin pitkin viistokujaa, kunnes saavuin kauppaan nimeltä Säilä&Imupaperi. Tervehdin kaupan omistajaa, Antonia, jonka tunsin hyvin koulusta. Hän oli ollut Puuskupuh ja kaksi vuotta vanhempi, kuin kelmit.

"Tarvitsen kaikkien vuosiluokkien Pimeyden voimilta suojautumisen kirjat", sanoin. Anton naurahti.

"Minä kun luulin, että sinä kävit koulun jo", hän sanoi virnistäen. Hänen virnistyksensä muistutti minua Jamesista ja käänsin katseeni hetkeksi maahan, ennen kuin vastasin.

"Dumbledore pyysi minut Pimeyden voimilta suojautumisen opettajaksi tänä vuonna", sanoin ja hymyilin hiukan.

"Niin, Albus on aina ollut hieno mies. No, eiköhän lopeteta tämä rupattelu. Sinulla on vielä ostettavaa!" Anton huudahti ja taikoi kirjat pöydälleen pinoksi.

"Otatko muuta?" hän kysyi.

Sanoin tarvitsevani vielä pergamenttia ja mustetta ja maksoin tavarat. Sitten tein taskuuni kevennys- ja laajennusloitsut, ennen kuin laitoin tavarat taskuuni ja hyvästelin Antonin.

Kävelin ulos ja näin Päivän profeettaa kaupittelevan velhon kaupan edessä. Kannessa oli Siriuksen kuva. Olisin voinut kertoa, että hän kävi luonani, mutta en voinut. En yksinkertaisesti pystynyt liikuttamaan jalkojani, kun näin Siriuksen tuskaiset kasvot edessäni, joten kaikkoonnuin kotiini.

[MoonyGirl]

Tuplaraapale, Sirius POV

7.12.

Odotin, että edessäni seisova talo jakaantuisi paljastaen lapsuudenkotini. Minä vihasin olla siellä, vihasin koko taloa, vanhempiani, sukulaisiani ja jopa kotitonttuamme. Minun olisi silti palattava sinne, sillä en tiennyt muutakaan turvapaikkaa. Astuin sisään.

"KUINKA SINÄ KEHTAAT ASTUA TÄHÄN TALOON KAIKEN TEKEMÄSI JÄLKEEN! SINULLA EI OLE MITÄÄN VALTAA HALLITA TÄTÄ ISIESI TALOA!"

Hätkähdin hieman huutavaa muotokuvaa, joka esitti äitiäni. En ollut nähnyt sitä aiemmin.

"KUINKA SINÄ VERENPETTURI USKALLAT ASTUA TUON KYNNYKSEN YLI. KUINKA SINÄ KEHTAAT UHMATA OMAA ÄITIÄSI!"

"Sinä et ole äitini", sanoin lyhyesti ja heilautin verhon taulun eteen.

Kävelin portaat ylös omaan huoneeseeni. Se oli edelleen saman näköinen, kuin lähtiessäni. Aivan kuin se olisi eristetty talosta. He varmaan kuvittelivat, että minussa on jokin vaarallinen tauti, joka voisi tarttua heihin.

Huone oli täynnä punaista ja kultaa ja joka puolella oli huispaustavaroita. Siirsin hieman lipastoani ja nostin yhden lattialaudoista pois. Laudan alta paljastui laatikko. Koskin laatikkoa ja sanoin olevani Sirius Musta, rohkelikko. Laatikko värisi hetken ja nostin sen pois, kun olin poistanut suojaukset. Laskin sen sängylleni ja avasin sen.

Kaadoin laatikon sisällön sängylleni. Nostin sängyltä pinon kuvia, suurimmassa osassa niistä olivat kelmit. Siellä oli myös sanomalehtileikkeitä. Uutinen siitä, miten kelmit olivat ylittäneet Tylypahkan kepposennätyksen, siellä oli Jamesin ja Lilyn kuolinilmoitus. Lehdelle putosi kyynel.



Puolitoistaraapale, Remus POV

8.12.

Katselin King's Crossin asemalla käveleviä jästejä, kävellessäni kohti laituria yhdeksän ja kolme neljännestä. Olin monta kertaa näkevinäni Siriuksen jästiksi pukeutuneena. Olinkohan tulossa hulluksi?

Saavuin laiturien yhdeksän ja kymmenen väliselle puomille, katsoin ympärilleni ja kävelin sen läpi. Edessäni seisoi punainen juna ja kasoittain nuoria velhoja ja noitia, sekä heidän vanhempiaan. Nousin junaan ja kävelin tavan mukaan kelmien vaunuosastolle. Olin juuri avaamassa ovea, kun huomasin sisällä joukon luihuisia. Sisälläni kiehahti. Luihuisia kelmien vaunuosastossa!

Avasin oven ja katsoin heitä tiukasti. Ensin he hätkähtivät hieman, kunnes huomasivat rähjäisen olemukseni.

"Ala vetää vaari", yksi heistä sanoi ylimielisesti.

Osoitin vaunuosaston ovessa lukevaa tekstiä.

"Jos ette osaa lukea itse, minä voin tulkata: kielletty luihuisilta! Kelmit", sanoin terävästi.

"Ja miksiköhän meidän tulisi totella tätä käskyä, jos kelmit ovat poissa?" yksi heistä kysyi ivallisesti.

"Minä satun olemaan yksi heistä ja minä satun olemaan täällä, sitäpaitsi voitte kutsua minua professoriksi" sanoin.

He katsoivat toisiaan pelokkaina, ennen kuin lähtivät ovet paukkuen.




Raapale, Sirius POV

9.12.

Piilotin muistolaatikon sängyn alle ja kävelin portaat alas saliin.

"Oljo!" kutsuin kotitonttuamme ja se poksahti paikalle huomattavan närkästyneenä.

"Mitä rouva Mustakin sanoisi, kun kuulisi minun ottavan käskyjä verenpettureilta!" se päivitteli, kun käskin sitä tekemään ruokaa.

"Ole hiljaa tonttu ja tee työsi!" halusin ajatella rauhassa. Oljo poksahti pois. Olin ollut tyhmä mennessäni Remuksen luo. Miksi luulinkaan, että hän uskoisi minua? Oljo palasi mukanaan ruokaa ja lähti pois heti otettuani sen. Istuin yksin sohvalle syömään ja ajattelin Remusta. Hän olisi varmaan jo nukkumassa. Voisin ehkä käydä katsomassa häntä. Hän on suloinen nukkuessaan.

[MoonyGirl]

Triplaraapale, Remus POV

10.12.

Olin saanut vähäiset tavarani paikalleen luokkani yläkerrassa sijaitsevaan huoneistooni ja aloittaisin pian ensimmäisen tunnin.

Minua hermostutti, mutta tiesin, että osasin asiani. Ensimmäinen tunti tulisi luultavasti olemaan helppo, sillä sillä olivat viidennen vuosiluokan Rohkelikot ja Korpinkynnet. He nimittäin olivat nähneet minun karkoittavan ankeuttajat, Harryn ja hänen ystäviensä lisäksi. Se poika tosiaan näytti isältään.

Havahduin mietteistäni, kun tajusin kellon olevan yhdeksän. Minun pitäisi päästää oppilaat sisään.

Avasin oven ja joukko innokkaita viisitoistavuotiaita ryntäsi sisään sanottuaan nopeasti päivää.

"Hei. Olen professori Remus Lupin ja opetan teille tänä vuonna Pimeyden voimilta suojautumista. Ensimmäisellä tunnilla pidän jokaiselle vuosiluokalle tunnin möröistä. Se antaa minulle hyvän käsityksen siitä millaisia te olette. Käykää jonoon tuon kaapin eteen", selitin ja osoitin kaappia, josta mörkö yritti rimpuilla ulos.

Oppilaat asettuivat jonoon ja selitin heille mitä pitää tehdä, ennen kuin aukaisin kaapin. Ensimmäisenä oli vuorossa tummaihoinen, ruskeatukkainen rohkelikkotyttö. Mörkö muuttui ulvojaksi. Ei kovin erikoinen pelko... Tytön loitsun ansiosta se menetti ulvontakykynsä.

"Hienoa neiti Johnson", sanoin ja hän meni luokan reunalle odottamaan.

Seuraavana oli punapäinen rohkelikko ja hänen perässään luultavasti tämän kaksonen. He olivat epäilemättä Weasleyn perheestä. Ensimmäisen mörkö muuttui kansainvälisen kepposkiellon julisteeksi ja pian hän taikoi sen sallimaan keppostelun kaikkialla. Epäilemättä kelmiainesta. Toisen pojan mörkö oli sama.

Pian tunnin jälkeen menin huoneistooni suunnittelemaan seuraavaa tuntia, sillä minulla oli vapaatunti seuraavana. Yksi opettajan työn parhaita puolia Oli se, että ei ehtinyt keskittymään Jamesiin, Lilyyn, Siriukseen tai Peteriin, kun oli niin kova kiire koko ajan.

Vapaatunnin jälkeen kävin päästämässä ensiluokkalaiset sisään ja kerroin heille möröistä. Sen jälkeen saivat kertoa mitä he pelkäsivät eniten ja mikä oli heidän onnellisin muistonsa. Laitoin heidät kirjoittamaan aineen möröistä seuraavaksi tunniksi.

Kolmannella tunnilla olivat vuorossa kolmannen vuosikurssin rohkelikot ja luihuiset. Minun oli todella vaikeaa olla samassa luokassa Harryn kanssa.