Nimi: Koirantähti
Kirjoittaja: Vlad
Ikäraja: K11
Genre: angst pääasiassa
Paritus: Sirius/Remus, pienessä roolissa Tonks/Remus
A/N: Ihmettelin yhtenä päivänä, miksi kaikki kirjoittavat tästä kaksikosta vain Tylypahkaikäisinä. Tässä kaksikossa kun on potentiaalia ja mahdollisuuksia myös muuhun. Tai sitten en ole vain löytänyt ficcejä, missä Sirius ja Remus olisivat vanhempia. No, sitten ajattelin kirjoittaa tällaisen ficin ja hyödyntää samalla yhden mielessäni kummitelleista otsikoista.
Kommentteja saa aina heittää, Vladdy ei syö tai pure, vaikka saisi kritiikkiäkin. Osallistuu OTP10-haasteeseen.
Remus veti itselleen tuolin ja asettui mukavasti istumaan takkatulen lämpöön. Ruskeahiuksinen mies sulki silmänsä ja antoi päänsä nojata kevyesti taaksepäin. Hän oli uupunut kaikesta siitä taistelusta, joka hänellä oli joka päivä Tonksin kanssa. Nainen oli jo kohta vuoden jankuttanut kerran toisensa jälkeen, että hänen, ihmissuden, pitäisi aloittaa suhde naisen kanssa, vaikka Remus oli tälle aivan liian vanha ja aivan liian vaarallinen. Ketään Kalmanhanaukiolla ei kiinnostanut kuunnella, mitä Remuksella itsellään oli sanottavana, kaikki tohisivat vain tauotta siitä, miten julmasti mies naista kohteli kun kieltäytyi tämän tästä suhteesta. Molly oli jopa mennyt niin pitkälle, että oli vihjannut Tonksin apeuden olevan pelkästään miehen omaa syytä, koska mies ei ollut millänsäkään naisen jatkuvista rakkaudentunnustuksista. Ihmissudella oli kuitenkin hyvä selitys jokaiselle ei-sanalle, joka tämän huulilta irtosi.
”Remus”, miesääni mutisi ovensuusta. ”Taasko sinä olet hiipinyt tänne murjottamaan?” Äänessä oli hymyä ja Remus ähkäisi, mutta avasi kuitenkin silmänsä. Hän oli tiennyt heti, kuka hänelle puhui. Kyllä hän ystävänsä äänen tunsi, vaikka olisikin ollut silmät kiinni.
”Remuuuus”, ääni jatkoi. ”Sinusta on tullut tylsä.”
Remus naurahti. Vai tylsä? Hän vielä tylsyyden näyttäisi.
”Tule tänne sanomaan, niin näytän, että en ole muuttunut vielä niin tylsäksi kuin sinä, Anturajalka.”
”Hah, kuvittelet vain! Sinä olet aina ollut minua tylsempi kaikkine sääntöjennoudattamishaluinesi!” Anturajalaksi kutsuttu naurahti ja juoksutti sormiaan pitkien mustien hiustensa läpi. Mustahiuksinen mies asteli kuitenkin tottelevaisesti lähemmäs ihmissutta ja purskahti hillittömään nauruun, kun mies tarttui häntä näppärästi vyötäisiltä ja kiskaisi hänet syliinsä poikittain istumaan.
”Aha, aha, Remus leikki pervoa! Tämä on jotain uutta! Mitä sinä oikein kuvittelet? Minun tarkoin varjeltu siveellisyytenihän kärsii!”
”Hahah, ihan kuin sinulla olisi koskaan sellaista ollutkaan”, Remus nauroi ja painoi nälkäisen suudelman sylissään istuvan Siriuksen huulille. Sirius vastasi suudelmaan halukkaasti ja kuin automaattisesti miehen toinen käsi lähti lipumaan alemmas Remuksen jäntevällä, hoikalla vartalolla.
”Äläpäs pervoile, piski”, mies sihahti ja lukitsi Siriuksen kädet tämän selän taakse omilla käsillään. Sirius vain nauroi. Remus ei enää kyennyt teeskentelemään vakavaa, vaan purskahti nauruun ja kaksi kelmiä istui sylikkäin Kalmanhanaukion keittiössä takan lämmössä ja kukaan ei päässyt taialla lukitusta ovesta todistamaan viimeisten jäljellä olevien kelmien pientä lemmenhetkeä.
**
”Sirius”, Remus kuiskasi ja käänsi päätään pystyäkseen katsomaan vieressään nurmella makaavaa Siriusta silmiin.
”No?”
”Oletko huomannut, miten kirkas Koirantähti on?”
Sirius ei vastannut, ynähti vain hiljaa, mikä sai susimiehen hymyilemään vinosti. Remus kuljetti toisen käden etusormea Siriuksen kämmenselkää pitkin, kunnes toinen mies sulki kätensä tiukkaan nyrkkiin. Remus tuhahti.
”Remus, sinä tiedät, että en piittaa tähtitieteestä.”
Remus vain hymyili ja kohotti toisen kätensä, sen joka ei silittänyt Siriuksen kämmenselkää, ja osoitti kohti taivasta.
”Tuo on Koirantähti, Sirius.”
”Miksi sinä minun nimeni siihen lisäsit?”
”Ei se ole sinun nimesi”, Remus naurahti ja Sirius kierähti kyljelleen pystyäkseen katsomaan ystäväänsä kummeksuen.
”Ainakin, kun viimeksi katsoin, se oli minun nimeni. Tai ainakin vanhempani nimesivät minut niin.”
Remus hymähti hiljaa.
”En tarkoittanut sinua, typerys. Tuon tähden nimi on Sirius.”
”Ai, kiva, minä olen tähti”, Sirius jupisi sarkastisella äänellä. ”Ajattelin, että olisin sinulle jotain muutakin kuin vain pieni piste taivaalla.”
Remus kierähti vatsalleen ja painoi nälkäisen suudelman Siriuksen huulille. Mies vastasi suudelmaan halukkaasti, vaikka susimies pystykin yhä aistimaan toisen tyytymättömyyden.
”Jos sinua yhtään lohduttaa, niin on tuolla Orionkin ja Reguluskin löytyy. Lisäksi tähtitaivaalta löytyy Bellatrix ja Andromeda ja – ”
”Aiotko sinä luetella minun kaikki sukulaiseni?” Sirius kysyi nauraen. ”Asia tuli jo selväksi. Siellä on paljon minun sukulaisteni nimiä, kiva. Enpä voi välttyä inhottavalta kuolonsyöjäserkultani edes pällistellessäni tähtiä.”
Remus naurahti ja kellahti takaisin selälleen. Siriuskin painoi takaraivonsa vihreään nurmeen ja huokaisi.
”En vain tajua, mitä sinä näet noissa pikkuisissa pisteissä taivaalla. Ne vain ovat siellä ja siinä se.”
Remus tuhahti. ”Sinun kannattaisi lukea joskus. Tiedän parikin kiehtovaa jästikirjaa, jotka sinun kannattaisi lukea. Vaikka kevyenä iltalukemisena.”
Sirius naurahti.
**
Remus huokaisi raskaasti ja istuutui kuluneelle puistonpenkille. Mies käänsi katseensa kohti musteensinistä yötaivasta ja väsynyt hymy kiipesi miehen huulille, kun Sirius, Koirantähti vilkutti hänelle tutulta paikaltaan. Siriuksen kuoleman jälkeen hänen päiviensä ja öidensä ainoaa viihdytystä oli ollut tähtien katseleminen. Vain Sirius-tähden näkeminen sai hänet tuntemaan olonsa edes hiukan paremmaksi. Ainakaan Sirius ei ollut jättänyt häntä kokonaan. Iso Koira katseli häntä tauotta muistuttaen Siriuksesta, Remuksen elämän kirkkaimmasta tähdestä.
”Sirius”, mies kuiskasi ja painoi katseensa. Turha tähdille oli puhua. Eivät ne koskaan vastanneet. Eivät ne osanneet puhua, kun ne olivat pelkkiä kaasupalloja, jotka loistivat omaa valoaan taivaalle.
”Remus”, naisen ääni lausui ja Remus käänsi hätkähtäen katseensa äänen suuntaan.
Tonks seisoi hiirenharmaiden hiustensa kanssa hieman kauempana kaksi teemukia kädessään. Nainen asteli Remuksen viereen ja ojensi toisen mukeista miehelle.
”Molly käski tuomaan sinulle jotain lämmintä juotavaa.”
Remus ei vastannut, tyytyi vain nyökkäämään. Hän kuitenkin otti vaisusti hymyillen naisen tarjoaman teemukin ja hörppäsi kuumaa juomaa polttaen suunsa.
”Kiitos.”
”Ole hyvä. Mitä sinä teet täällä yksin?”
Remus osoitti kädellään kohti Ison Koiran kirkkainta tähteä.
”Katselen tähtiä. Tuolla on Sirius.” Remuksen ääni särkyi.
”Sinulla taitaa olla ikävä häntä”, Tonks mutisi ja istuutui miehen viereen. Remus nyökkäsi ja antoi naisen kietoa käsivartensa ympärilleen. Tonks painoi leukansa ihmissuden olalle välittämästä miehen vavahduksesta.
”Onneksi sinulla on minut.”
”Niin”, Remus kuiskasi ja yllätti metamorfimaagin täydellisesti painamalla uteliaan, kyyneliltä maistuvan suudelman naisen huulille. Nainen vastasi yllättyneenä autuaan tietämättömänä Remuksen mielessä myllertävistä tunteista. Remus irtautui suudelmasta ja kuiskasi:
”Kiitos.”
Ehkä suhde Tonksin kanssa ei olisi niin huono idea kuin aluksi vaikutti. Se ei kuitenkaan koskaan tulisi olemaan mitään enempää kuin vain korvike. Remuksen sydän oli kuollut jo Siriuksen kanssa ja ennen omaa kuolemaansa ihmissuden oli paras vain etsiä pelastusrengas pitämään hänet pinnalla.