Otan sinut syliin eikä kukaan enää pääse meidän väliin... S | Samu/ Luka | slash, draama, romance -ficlet

[Haruka]

Otsikko: Otan sinut syliin eikä kukaan enää pääse meidän väliin…
Tekijä: Haruka, kukapas muukaan.
Genre: Slash, draama, romance, fantasia-ficlet
Paritus: Samu/ Luka
Ikäraja: S
Vastuunvapaus: Pojat ovat minun, otsikosta kunnia Pariisin Keväälle.
Haasteet: Originaali10, Slash10, ficlet300 (68. Yksityinen)

A/N: Pariisin Kevät julkaisi uuden albuminsa pari viikkoa sitten ja siltä julkaistu ensimmäinen sinkku ”Odotus” sai mut innostumaan bändistä, miettimään, millaista olisi, jos vampyyri ja enkeli rakastaisivat toisiaan ja tässä olisi nyt tulos. Ja Slash10 – haasteen toiseksi viimeinen tekstini omalta osaltani.

Nimistä sen verran, etteivät ole ehkä niitä tavanomaisimpia nimiä tällaisille hahmoille, mutta halusin leikkiä idealla, mitäs jos niillä hahmoilla olisi tavalliset nimet, vaikka ne onkin fantasiahahmoja.

Jos joku tämän lukee, olisi kiva kuulla kommenttia.

***

Luka on kaunein olento, jonka Samu on koskaan nähnyt: vaaleahiuksinen, kaunisääninen enkeli, jonka suuriin valkoisiin siipiin mustahiuksinen poika tarttuu aina, kun vaalea poika putoaa taivaalta. Samu on luvannut itselleen, ettei vahingoita Lukaa, vaikka poika teroittaa omia hampaitaan joka ilta odottaessaan, että Luka tulisi jälleen hänen luokseen.

Heidän tuntemisensa on salaisuus, josta eivät tiedä muut kuin metsän puut ja joki, jonka rannalla olevalla kivellä he ovat istuneet kuuntelemassa, miten sodan äänet ovat vähitellen hiljentyneet. Sodan, jonka luultiin kestävän yli 50 vuotta, sodan, jossa kuoli paljon yliluonnollisia olentoja. Luka ei ole maininnut mitään sodasta, siitä, millä puolella hän taisteli tai mitään. Sillä ei ole ollut hänelle merkitystä. Lukalle merkitsee paljon enemmän se, miten Samu rauhoittelee häntä, kun hän säikkyy kaikua.

”Minulle sinun laulusi on kauneinta, mitä olen koskaan kuullut”, Samu vakuuttelee Lukalle jälleen sinä iltana, kun Luka on uskaltautunut saapua vampyyripojan luokse joen rantaan. Samu ojentaa kätensä hellästi, Luka epäröi tarttua siihen, vaikka heidän välilleen onkin sodan aikana rakentunut voimakas luottamus. Samanlaista luottamusta Luka ei ole vielä kokenut kenenkään enkelin kanssa, ei, vaikka hän onkin kohdannut monia sodan jälkeen.

”Miksi sinun pitää joka ilta metsästää?” Luka kysyy hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Koska olen luvannut olla vahingoittamatta sinua”, Samu tunnustaa hetken päästä saaden enkelipojan hätkähtämään.
”Miksi?” Luka ihmettelee.

Samu huokaa, nousee kiveltä seisomaan, kietoo kätensä Lukan ympärille ja nostaa enkelipojan tämän siipiä varoen hellästi syliinsä. Luka ei tiedä, miten päin olisi istuessaan mustahiuksisen, kalpeaihoisen olennon sylissä, olennon, jonka olemus huokuu kylmyyttä ja varjoja ympärilleen samalla tavalla kuin hänen omansa huokuu valoa ja lämpöä. Hetken päästä Luka tuntee kuitenkin lämpimän hengityksen höyryävän korvassaan, kun Samu kuiskaa:

”Koska olet minulle tärkeä enkä halua, että kukaan tulee meidän kahden väliin. En halua sodan erottavan meitä, en edes sen, että olen varjossa eläjä.”

Luka kääntää kasvonsa Samuun päin, tarttuu tämän ojennettuun käteen ja painaa tämän poskelle hellän suukon. Ja sillä hetkellä Samu tuntee lyhyen vampyyrinelämänsä ajan ensimmäisen kerran lämpöä muullakin tavalla kuin aterioituaan.



Sanoja yhteensä: 315

[Mustekehrääjä]

Kommenttikampanjasta tervehdys! Mulla on nyt jokin hämärä originaalifiilis vallalla. Ficit ei etene, kirjoittelen ja lueskelen originaaleja ja sitä rataa, olenkohan tulossa kipeäksi? No mutta… eiköhän mennä itse tekstiin?

Tätä oli tosi kivaa lukea, ja jotenkin pidin hirmuisesti juuri siitä, miten tässä oli tavanomaiset nimet, vaikka Luka ei nyt olekaan niin tavanomainen, ainakaan meikäläisen mielestä. Nimet toivat tekstin eri tavalla lähelle, vähän kuin olisi voinut tiedäthän paremmin ottaa tekstin todesta, että tämä voisi hyvinkin tapahtua jossain Suomen joen rannalla. Ja se oli tosi söpöä.

Tää oli hirmu lyhyt, ja jotenkin jäin kaipaamaan esimerkiksi enemmän pohjustusta sodasta. Ymmärrän kyllä, ettei se ole Lukan ja Samun suhteeseen nähden kovin tärkeää käsiteltävää, mutta lukijan tähden se on. Mikäli puhutaan sodasta, niin itse olisin ohittanut sen kevyemmin, jos siitä olisi edes kerrottu, että ketkä ja minkä tähden oikein sodittiin. Olisin saanut tarpeeksi informaatiota ja kyennyt sen jälkeen siirtymään Samun ja Lukan keskinäiseen kemiaan kuin jäänyt pohtimaan niinkin merkityksetöntä asiaa kuin mikä ihmeen sota. Näin lyhyessä tekstissä jokaisella yksityiskohdalla täytyy olla oma paikkansa, saada tarpeeksi näkyvyyttä muttei liikaa. Ennen kaikkea originaaleissa huomaan kyseisen seikan tärkeyden, koska lukijalla ei ole mitään ennakkotietoa hahmoista tai näiden taustoista.

Tekstikokonaisuutena tämä oli kuitenkin äärimmäisen kaunis ja yksinkertainen. Se oli helppo lukea, ei kikkailtu millään ihmeellisellä, ja siksi se purikin aika kivasti muhun. Etenkin tämä ensimmäinen virke sulatti sydämeni:
Luka on kaunein olento, jonka Samu on koskaan nähnyt: vaaleahiuksinen, kaunisääninen enkeli, jonka suuriin valkoisiin siipiin mustahiuksinen poika tarttuu aina, kun vaalea poika putoaa taivaalta.
’Jonka suuriin valkoisiin siipiin mustahiuksinen poika tarttuu’ oli minusta jotenkin äärimmäisen kiva kohta. Unohtamatta tietenkään taivaalta putoamista, hihi.

Luka tuntui jotenkin tosi mukavalta hahmolta, juurikin tuollaiselta enkelimäiseltä, kun tämä kyselee, että miksi. Lisäksi Samun vastaus jälkimmäiseen miksi-kysymykseen oli suloinen, vaikka jäinkin vähän miettimään, että miten se vastasi juuri siihen ”miksi olet luvannut olla vahingoittamatta minua”-kysymykseen. Minusta se vastaa pikemminkin vähän toisenlaiseen kysymykseen, ei juuri tuohon. Koska tavallaan… mikäli Samu on luvannut olla vahingoittamatta, niin eihän silloin edes mietitä, että mikään muu tulisi heidän väliinsä paitsi sitten Samu.

Täytyy vielä lopuksi sanoa, että tuon lopun suukko oli kiva juuri siksi, että se annettiin poskelle – ei huulille. Aww. Kiitoksia siis tästä suloisuudesta!

- Mustis