Title: Valvottuja öitä
Author: yönkäpälä
Beta: Gwyneth
Genre: angst
Rating: S
Disclaimer: En omista Jo –tädin hahmoja tai maailmaa, mutta hän ei ole kieltänyt tätä leikkimistä, jota kutsumme fanfictioniksi. Enkä tietenkään saa tästä rahaa, d’oh.
Summary: Remus ei aina kuulunut niihin, jotka valvoivat öitä tahtomattaan, ajatustensa valvottamina.
A/N: Niin, LWVI ja hatusta nostettua –haaste odottavat kirjoittajaansa pitkitetyillä deadlineilla, mutta sitaattihaaste iski alitajuntaani liian kovaa lähteäkseen sieltä pois ennen kuin olin sen kirjoittanut. Alkuperäinen ajatus oli kyllä ihan muuta kuin lopputulos, mutta ainakin minä näen sen vielä yhteydessä sitaattiin. Osallistuu samalla FF100:een sanalla Ystävät. Ja suurkiitokset Gwynille, joka jaksoi lukea tämän läpi ajatuksella ja jaella korvaamattomia mielipiteitään.
~*~
”Nuorena nukahtaa melkein heti kun ojentuu pitkäkseen –ellei viereen ojennu kukaan muu.”Pentti Holappa: Ystävän muotokuva
~*~
Katsellessaan sinä iltana harmaata kattoa Remus muistaa, mitä oli olla viisitoistavuotias ja vaipua syvään uneen heti vuoteeseen mennessään. Hän muistaa myös ajan ennen sitä ja yöt, joina hän valvoi laskien kuunvaiheita ja keksien uusia valheita ystävilleen kerrottaviksi. Tuolloin hän kuunteli yöllisiä kuiskailuja niihin osallistumatta ja nukkuvaa teeskennellen, tuntien toisinaan kateutta muiden kyvystä nukahtaa kesken lauseidensa.
Tuli kuitenkin aika, jolloin Remus saattoi unohtaa syyllisyytensä ja jolloin hän saattoi osallistua öisiin keskusteluihin vakuuttuneena siitä, ettei ystäville tarvinnut valehdella. Aika, jolloin James, Peter ja Sirius muuttuivat nimiltään –jo ennen kuin kykenivät muuttumaan muodoltaan- Sarvihaaraksi, Matohännäksi ja Anturajalaksi ja Remus muuttui yksin kuuta murehtivasta pojasta öisen ajanvieton Kuutamoksi.
Lukiessaan Profeettaa sinä aamuna Remus muistaa, kuinka James saattoi puhua punatukkaisesta kaunottarestaan niin kauan, että lopulta vain makuusalin seinät olivat hereillä häntä kuunnellakseen. Muistaa, millaista oli pysytellä hereillä vain siksi, ettei Sirius antanut kenenkään nukahtaa ennen kuin heistä jokainen oli antanut osansa vuoden loistokkaimman kepposen ideointiin ja kuinka Peter saattoi nukahtaa kesken oman lauseensa.
Katsellessaan artikkeliin valittuja kuvia Remus muistaa elävästi, kuinka Sirius heittäytyi pitkäkseen hänen viereensä, kun ei omaan sänkyynsä tavaroiden sekaan mahtunut ja kuinka Peter saattoi istua vuoteen jalkopäässä pitkiä aikoja vain kuunnellen. Käännettyään katseensa kaapinoveen kiinnitettyihin kuviin hän muistaa, kuinka James piilotti sekasortonsa muiden vuoteiden alle tehdäkseen vaikutuksen Lilyyn ja kuinka he olivat keränneet jokaisen esineen pojan tyynylle tämän ollessa poissa vain nauraakseen kaksikon ilmeille näiden astellessa makuusaliin.
Päivän mittaan Remus elää uudestaan jokaisen hetken, jolloin kelmit olivat istuneet hiljaisessa makuusalissa täydessä yhteisymmärryksessä, kukin omalla tavallaan muita kunnioittaen. Hän oli jälleen hymyillyt vaisusti karvaiselle ongelmalleen, laskenut kätensä suvustaan irtisanotun ja tuskaansa peittelevän Anturajalan olalle, rohkaissut Matohäntää uskomaan mahdollisuuksiinsa ja kuunnellut hiljaa Sarvihaaran suurimpia pelkoja.
Illalla vuoteeseen mentyään Remus kääntää katseensa kattoon ja sen läpi, kauas menneisyyteen ja siihen makuusaliin, jossa hän niin monta kertaa oli luullut nukahtavansa heti sänkyyn päästyään ja huomannut valvovansa vielä tuntien päästä ystäviensä seurassa. Hän muistaa ensimmäisen iltansa, jolloin nukahti melkein heti pitkäkseen ojennuttuaan. Hän palauttaa mieleensä jokaisen sitä seuranneen illan ja yön, jotka kuuluivat rehellisyydelle, velhonshakille, kepposille ja kelmeille.
Luettuaan sinä aamuna Profeetasta, kuinka Anturajalka oli pettänyt Sarvihaaran ja murhannut Matohännän, Remus oli tiennyt, että Kuutamo tulisi jälleen valvomaan öitään mietteidensä piirittämänä ja yrittäen löytää syytä kaiken sen särkymiselle.