Rakas, rakas Lily (veit sitten itsekunnioituksenkin) [K11] ficlet

[Brangwen]

Nimi: Rakas, rakas Lily (veit sitten itsekunnioituksenkin)
Kirjoittaja: Brangwen
Ikäraja: K11
Tyylilaji: Angggggst, ihmeficlet
Vastuunvapaus: Kaikki kunnia JKR:lle. Minulle ei makseta tästä.
A/N: Random-välityö. Eipä ole tullut aikaisemmin kokeiltua Petunian näkökulmaa.



Rakas, rakas Lily (veit sitten itsekunnioituksenkin)

Sinusta on tullut kamala kiusa, kipu korvieni välissä ja mielen taustalla. Olet ollut kuolleena jo niin kauan, että on kohtuutonta herätä yöllä itkemään sinua, ihan hiljaa, ettei mieheni kuule. Hänen edessään en muista enkä välitä, sillä meitä erottava aika ei ole mitään verrattuna meitä erottavaa vihaan. Katso, millaisen suojamuurin olen vihastani kehrännyt, ettei rakkaus minua satuttaisi, sillä rakas olit sinä minulle, pikkusisko, omalla ärsyttävällä tavallasi.

Katson joskus poikaasi, ainoaa, mitä sinusta on jäljellä. Ajattelen, että halveksuisit minua ja päätöksiäni. Olisi pitänyt olla parempi huoltaja, olisi pitänyt viedä poika käymään sinun haudallasi, tuomaan kukkia. Mutta mitä sinä siitä välittäisit, sillä vaikka kummittelet mielessäni, olet sinä kuitenkin poissa, eikä haamuja ole, eihän, pikkusisko?

Olet muuttanut minut katkeraksi. Katkeraksi elämälle ja aivan erityisesti sinulle. Ja sillä katkeruudella olen minä myrkyttänyt poikasi. Miten hän vihaakaan minua, meitä, tätä perhettä, tätä elämää! Monet kerrat olen kuullut hänen suustaan syytökset sinun äänelläsi; Miksi et kertonut? Miksi et koskaan sanonut? Mitä niin väärää olen minä tehnyt, että ansaitsen tulla kohdelluksi näin?

Ja joka kerta haluan huutaa hänelle päin naamaa, ettei hän ole ainoa, jolta on viety joku rakas ja läheinen. Minun pikkusiskoni on viety minulta, minun pikkusiskoni, jonka punaiset hiukset minä sidoin leteille ensimmäisenä koulupäivänä, minun pikkusiskoni, joka painajaisia nähtyään tuli nukkumaan minun viereeni. Ei, rakas, rakas Lily, sinun poikasi ei ole ainoa, jonka mieltä sinä jäydät kuin ne madot, jotka aikoja sitten ovat hävittäneet suloiset silmäsi.

Rakkaudella
Petunia

[skylar]

Mahtavan ihanan - mahtava! 

Siis tästä tekstistä tuli itelle tosi hyvä fiilis. Tässä on niin makea kirjoitustyyli. Olit pari N-kirjainta unohtanut sieltä täältä, mutta muuten tätä oli tosi vinhaa lukea. Petuniasta sai jänskän kuvan. Ei yhtään semmoinen kuiva hapanluumu kuin kirjassa - vaan ihminen jolla on sielu! Bravo.

Tulin siis antamaan kommenttia kommenttikampanjasta. Teksti oli lyhyt, mutta sitäkin mehevämpi. Ihan erityisesti pidin Harryn jankkaamisesta Petunian näkökulmasta ja madoista, jotka ryömivät pikkusiskon silmissä. Jännittävä näkökulma tuo pikkusisko. Itse olen vain ollut sellainen, mutta minulla ei sellaista (oikeastaan) ole ollut.

Tykkäsin tästä tekstistä ihan ekoista sanoista lähtien. Tässä on niin hassun hauskaa kieltä ja sanoja, joita ei koskaan odottaisi kuulevan Petunian suusta! Ja silti voin hyvinkin kuvitella niiden tulevan sieltä. Voin hyvinkin. Pidempikin matsku olisi kuule kelvannut. Mennä vähän syvemmälle. Miksi Petunia verhoutui sellaiseen kylmään vihaan, jos hän todella sisimmässään kuitenkin rakasti? Hm.

Petuniankin hahmosta on moneksi. Sen sinä olet tällä ficletillä osoittanut. Jos ikinä innostut kirjoittamaan hänestä lisää niin tässä on ainakin yksi kiinnostunut lukija. 

[Sofiesque]

Oon ohimennen vilaissut tätä vaikka kuinka monta kertaa ja aina jotenkin olettanut, että kyseessä on Sev/Lily-stoori Eikä niissä mitään vikaa, mutta olipas virkistävää lukea Petunian näkökulmasta.

Mulla tulee tämän tekstin tyylistä mieleen joku klassikkokirjailija. Ehkä Waltari? Siitä on jo aikaa kun oon Sinuhen kahlannut läpi, mutta tässä oli jotain samankaltaisia elementtejä, joista tykkäsin. En osaa edes selittää, mistä se vaikutelma tulee, mutta kovin itsepäisesti tää mua Sinuhen sielunmaailmasta muistuttaa. Enkä siis sano tota missään kopiointimielessä, mutta aika jännää, miten voi tulla pelkästä tyylistä noin vahvat kirjailijayhtymät.

Ookoo, asiaan. Tykkäsin tekstistä kauheasti, sinänsä traagisesta aiheesta huolimatta siinä oli jotain hauskaa, joka ei kuitenkaan häirinnyt melankolista tunnelmaa. Tyylillisesti pidin erityisesti aloitusvirkkeen alkusoinnuista. Kieli oli paikoin jopa lapsekasta, mutta se sopi tähän yllättävän hyvin ja esti ficciä laahaamasta liikaa. skylar sanoikin tuossa, että teksti oli mehevää, ja oon ihan samaa mieltä. Jokaista virkettä oli ilo lukea ja sieltä löytyi jotain jännää ja persoonallista. Aloituskappale muodostui kokonaisuudessaan varmaankin mun suosikiksi, se tempaisi heti mukaansa ja loi hienosti surumielistä tunnelmaa.

Tää taitaa olla mun finiurani säälittävin kommentti, mutta parempaan en näköjään tänään pysty. Pidin tästä joka tapauksessa paljon, Petunian ja Lilyn sisaruussuhteesta saisi kirjoittaa enemmänkin!

[Alice Katarina]

Kommenttikampanjasta iltaa!

Tykkäsin tästä ficletistä todella ja varsinkin siksi, että päähahmona on Petunia. Petunia on aina ollut mulle Pottereissa ristiriitainen hahmo, josta ei oikein ota selvää. Petunia selvästi haluaa muille näkyvän ulkokuoren olevan täydellinen, mutta se mitä naisen sisällä todella on, mitä mieltä hän on asioista ja mitä hän tuntee on aina ollut hyvin piilossa. Hieman eri puolta kirjoissa raotettiin välillä, kuten kirje Dumpledorelle, mutta silti jäin kaipaamaan lisää.

Tässä on sellaista mukavan rentoa, lukijan kiinnostuksen säilyttävää ja erikoista otetta. Mutta hyvällä tavalla ehdottomasti. Petunian kirjeestä käy ilmi, kuinka suuri asia hänelle todelllisuudessa oli sisaren kuolema ja ehkä menetys kokonaisuudessaan. Petunian ja Lilyn lapsuudesta ei kerrota paljon, mutta onhan tavallaan totta, että Petunia menettää Lilyn jo tämän päästessä Tylypahkaan. Lähes koko vuosi erillään erottaa varmasti jopa sisarukset toisistaan, varsinkin jos toinen on kateellinen.

Harryn tuominen mukaan oli myös hyvä veto. Harryhan on Lilyn silmien kanssa ja samaa verta ollessaan koko ajan muistutus siitä millainen Lily oli ja, että hän oli olemassa. Tavallaan myös hyvinkin tuo, että Harryn syytökset saavat Petunian ajattelmaan Lilyä on hienoa. Koska noinhan se varmasti menee, jos itselle rakas ihminen on menetetty hänestä muistuttavat varmasti monet asiat, kuten esimerkiksi tämän lapsi.

Sinusta on tullut kamala kiusa, kipu korvieni välissä ja mielen taustalla. Olet ollut kuolleena jo niin kauan, että on kohtuutonta herätä yöllä itkemään sinua, ihan hiljaa, ettei mieheni kuule. Hänen edessään en muista enkä välitä, sillä meitä erottava aika ei ole mitään verrattuna meitä erottavaa vihaan.

Alku on todella hieno. Kuvaa hienosti Petunian ajatuksia ja tuntoja.

Kiitos tästä mielenkiintoisesta pätkästä!

AK

[Louna]

Petunian ja Lilyn välinen suhde on kyllä äärettömän mielenkiintoinen aihe - siitähän voisi ammentaa vaikka kuinka! Tekstistä välittyvät tunteet ovat uskottavia ja jopa ymmärrettäviä - ainoastaan matovertaus tuntuu tarkemman pohdiskelun jälkeen ehkä hieman kohtuuttoman rajulta kirjeen muuhun kielikuvatasoon verrattuna. Toisaalta se toki tekee lopusta vaikuttavamman ja ilmiselvästi jäi kaikumaan minunkin mieleeni, ei siis ollenkaan huonokaan ratkaisu. Minäkin aluksi luulin kertojan olevan Severus ja ilmeisesti Petunian alkutiedoissa mainitsematta jättäminen olikin ihan tietoista? Loistava ratkaisu, yllätyksellisyys oli ehdottomasti keskeinen osa lukukokemusta. Otsikkokin on muuten mahtava ja rohkaisi kaltaistani alalle palaavaa tarttumaan tuumasta toimeen ja lukaisemaan pitkästä aikaa jotain. Joskus noin kokeelliset otsikot saattavat tuntua vähän päälleliimatuilta, mutta onnistuit hienosti.

Olisi ollut ihana sukeltaa syvemmällekin aiheeseen, sanomatta jäi varmasti paljon. Kirjeeseen nykyinen pituus on kyllä varsin hyvä, tarkoitankin sen ennen kaikkea onnistuneen herättämään lukijassa kiinnostuksen aiemmin hyvin vierasta hahmoa kohtaan. Dursleyt ovat kyllä todella vaikea aihe, sillä heistä kirjojen perusteella muodostuva kuva on harmillisen inhottava - siis sellaisella haastavammalla tavalla inhottava kuin vaikkapa kuolonsyöjistä muodostuva mielikuva. Dursleyn perhe ei kaiketi ole cool. Sinä kuitenkin lähestyit hienosti kimuranttia aihetta, kiitos! Toivottavasti innostut kirjoittamaan Petuniasta enemmänkin.