Nimi: Harhaa
Kirjoittaja: Jeeetu
Beta: Swizzy
Disclaimer: en omista, en saa rahaa
Fandom: Percy Jackson/Kolme muskettisoturia
Pairing: Percy Jackson/d’Artagnan
Ikäraja: k-11
Haasteet: 2 kertaa samat kasvot - eli jos saman näyttelijän eri roolihahmot kohtaisivat
He lähestyivät. Etummaisena tuli isoin, tämän kummallakin puolella oli pari pienempää kaartilaista musketit ojossa. He lähestyivät kovaa vauhtia ja d’Artagnan päätti hyökätä ensimmäisenä sen isoimman päälle.
Sitten yhtäkkiä, kuin tyhjästä, d’Artagnanin eteen syöksähti nuorimies, jota d’Artagnan ei ikinä ennen ollut nähnyt. Nuorukaisen tumma tukka liehui tuulessa ja kasvoilla kiilsi muutama hikipisara. Näytti siltä, että tuntematon oli kulkenut pitkän matkan. Tämä nuorukainen hyökkäsi isoimman kaartilaisen - jota vastaan d’Artagnanin oli pitänyt taistella - kimppuun, ennen kuin d’Artagnan ehti tehdä elettäkään.
Tuntemattoman nuorukaisen urhea taisto teki d’Artagnaniin suuren vaikutuksen. Tämä kävi pelottomasti kaartilaisen kimppuun, vaikka mies oli ainakin kaksi kertaa isompi kuin tuo uusi tuntematon poika. Kumpikaan ei päässyt niskan päälle pitkään aikaan, mutta lopulta d’Artagnanin ihailema nuorukainen antoi isolle kaartilaiselle kuolettavan iskun.
Näytti ihan siltä, että kaartilainen olisi haihtunut savuna ilmaan, mutta eihän se ollut mahdollista. D’Artagnan hieraisi silmiään ja katsoi uudestaan. Ei siltikään jälkeäkään kaartilaisesta.
“Ketä saan kiittää avusta?” d’Artagnan kysyi.
“Ai, moi. Minä olen Percy Jackson”, tuntematon esittäytyi. Vasta silloin d’Artagnan huomasi Percyksi esittäytyneen oudon vaatetuksen. Tämä oli verhoutunut sinisiin outoa kangasta oleviin housuihin ja vaaleamman sinisen sävyiseen lyhyempään versioon viitasta. Sen alta näkyi vielä jotain oranssista.
“Minä olen d’Artagnan”, d’Artagnan esittäytyi ja kumarsi kohteliaasti. Percy kavahti pari askelta.
D’Artagnan ei ymmärtänyt, mistä Percy tuli, tai kuka hän oli, mutta hän halusi ottaa siitä selvää.
“Haluaisitko tulla kanssani baariin voittomme kunniaksi? Minä voisin tarjota, koska sinä tapoit kaartilaisen”, d’Artagnan ehdotti. Percy katsoi kaihoisasti taivaanrantaan.
“Mikä ettei”, hän kuitenkin suostui pieni epäilevä vire äänessään.
D’Artagnan johdatti Percyn lempibaarinsa. He istuutuivat nurkassa olevaan pöytään ja d’Artagnan tilasi kaksi lasillista viiniä, yhden kummallekin.
Kumpikaan ei virkkonut hetkeen mitään.
“Mistä sinä tulet?” d’Artagnan kysyi.
“Kaukaa Amerikasta”, vastasi Percy salamyhkäisesti.
“Nyt minä ymmärrän! Te siis Amerikassa pukeudutte tuolla tavalla ja annatte lapsillenne outoja nimiä!” d’Artagnan onnitteli itseään siitä, kuinka nopeasti hän oli keksinyt oikean vastauksen.
Percy vinkkasi tarjoilijalle, tämä toi lisää viiniä. Percy kulautti kerralla lasinsa tyhjäksi ja kaatoi lisää.
“Itse asiassa se on vähän monimutkaisempi juttu”, Percy myönsi.
“Kerro, kyllä minä ymmärrän”, d’Artagnan pyysi. Tuijottaessaan syvälle Percyn sinisiin silmiin hän tajusi, että ne olivat täsmälleen samaa sävyä kuin d’Artagnanin silmät. Nuorukaisen tukkakin oli samanvärinen, vaikkakin lyhyempi, ja ruumiinrakennekin täsmäsi. Kuka tuo vieras nuorimies oikein oli ja miten hän oli päässyt tänne? Siitä d’Artagnanin oli pakko ottaa selvää.
“No, hyvä on”, Percy myöntyi ja joi taas pari lasillista viiniä.
“Olen puoliverinen”, Percy kertoi. D’Artagnan näytti hieman yllättyneeltä. Hän ei olisi uskonut, että tuossa vesselissä virtasi siniveristä verta.
“Oletko sukua kenellekään kuninkaalliselle Euroopassa, kuten vaikkapa Ranskan kuninkaalle?” d’Artagnan kysyi kiinnostuneena.
“Ei sillä tavalla. Olen puoleksi ihminen ja puoleksi jumala. Itse asiassa täälläkin on varmaan paljon puoliverisiä tällä hetkellä, koska täällä palaa Lännen liekki korkeimpana”, Percy kertoi.
D’Artagnanista Percyn höpinät kuulostivat ihan tarulta, mutta ehkä muukalaisella oli noussut viini päähän.
“Mitä kaikkea sinä sitten olet tehnyt?” d’Artagnan kysyi. Ja niin Percy kertoi kaikki seikkailunsa pienintä yksityiskohtaa myöten, siemaillen viiniä isoja kulauksia. Mitä enemmän hän joi, sitä isommaksi hänen äänensä muuttui.
D’Artagnan oli vielä enemmän pyörällä päästään, kun Percy oli lopettanut tarinansa, eihän se voinut olla tottakaan. Kaikki Percyn tekemät asiat kuulostivat niin uskomattomilta, että muskettisoturina oleminen ei ollut mitään siihen verrattuna.
Percy ja d’Artagnan istuivat vierekkäin baarissa. Percy nojasi d’Artagnanin olkapäähän. D’Artagnan naurahti hivenen hermostuneesti ja otti Percyn kainaloonsa.
“Entä sinä? Kerro sinä nyt tarinasi”, Percy pyysi. D’Artagnan suostui vastahakoisesti, sillä häntä oli alkanut nolottamaan omat toilailunsa Percyn mahtavien seikkailuiden jälkeen.
“Eihän se kyllä ollut niin rohkeaa kuin jos olisin ollut puoliverinen”, d’Artagnan päätti tarinansa. Percy litki viiniä kertomuksen kuluessa kuin kissanpentu maitoa.
“Luuletko, että muskettisoturina oleminen ei ole rohkeaa?” Percy kysyi ja d’Artagnan nyökkäsi.
“Minulla on ehkä vaarallisemmat viholliset, mutta ei se silti tee sitä rohkeampaa. Minun silmissäni sinäkin kelpaisit erittäin hyvin heerokseksi”, Percy selitti ja suukotti d’Artagnania poskelle sanojensa vakuudeksi.
D’Artagnanin mieli alkoi laukata kuin nuorella varsalla. Jos Percy oli tullut tänne asti, hänhän voisi saman tien liittyä muskettisotureihin! D’Artagnan voisi esitellä tälle nuorelle veikolle kaupunkia ja Percy voisi nukkua d’Artagnanin kotona ennen kuin löytäisi oman asunnon. D’Artagnan esitti ehdotuksensa Percylle.
“Mikäs siinä”, Percy lupautui hetken mielijohteesta.
“Onpa kello jo paljon”, d’Artagnan totesi katsoessaan kelloa.
“Mennään huomenna juttelemaan Trevillelle. Tule, niin näytän tien kotiin”, d’Artagnan sanoi. Hänen täytyi tukea Percyä, sillä tämä oli juonut aivan liikaa pysyäkseen itse pystyssä.
“Minulla on vain yksi sänky, joten sinun täytyy nukkua kanssani samassa sängyssä tai lattialla”, d’Artagnan selosti, kun he viimein olivat päässeet muskettisoturin asuntoon.
“Voin nukkua kanssasi samassa sängyssä”, Percy hymyili raukeasti.
**
Seuraavana aamuna d’Artagnan ei heti muistanut, mitä edellisenä päivänä oli tapahtunut. Sitten hän näki Percyn, joka oli noussut istumaan ja tuijotti seinää. Nuorukaisen katse oli surullinen, ja näytti siltä, että hän alkaisi itkemään viiden sekunnin päästä.
“Minun täytyy mennä takaisin”, Percy sanoi, ennen kuin d’Artagnan ehti tehdä mitään.
“Mutta… entä muskettisoturit?” d’Artagnan kysyi hämmästyneenä.
“Minun täytyy mennä takaisin Annabethin luo. En tajua, miten en voinut muistaa häntä eilen”, Percy kertoi ja häipyi.
D’Artagnan tuijotti ovea vielä kauan nuorukaisen lähdön jälkeen eikä voinut vieläkään uskoa, että oli päästänyt Percyn noin vain menemään.
