Nimi: Liftari
Kirjoittanut: KatieB
Beta: Swizzy ♥
Genre: Angst
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Kiroilua
A/N: Inspiraatio iski ja heti oli päästävä kirjottaan, ja tässä tulos. Aika harvoin kirjotan mitään tällasta, mut vaihtelu virkistää, eiks nii?
No, iso kiitos taas
Swizzylle (vaikka sitä oonkin jo kiittänyt) joka taas toimi mun betana
+ Abbaa vastaan mulla ei oo mitään vaikka sitä tässä haukutaankin.
Liftari
Sinisiin farkkuihin ja t-paitaan pukeutunut Lauri Mäntylä ajoi tavallista työmatkaansa harmaassa Audissa. Stereoista kuului Abban Super Trouper, sillä auto oli hänen vaimonsa ja cd oli jäänyt soittimeen. Mies, joka tällä hetkellä mietti tärkeää puhetta, jonka pitäisi seuraavana päivänä Helsingissä, ei jaksanut välittää surkeasta kappaleesta, vaan ajoi siniset silmät (joihin hänen vaimonsa, Silja nimeltään, oli ihastunut) tapittaen tietä.
Lauri oli reippaasti yli kolmenkymmenen ja kaipasi jännitystä elämäänsä. Hän oli ollut rakkaan Siljansa kanssa naimisissa jo kolmetoista vuotta (Luoja, niinkö kauan?), ja asui tämän ja ihanan tyttärensä kanssa omakotitalossa Turussa. Elämä oli kerrassaan täydellistä. Lauri oli terve, hyväkuntoinen mies, hänen vaimonsa oli terve, hänen lapsensa oli terve. Ei mitään murehdittavaa, sillä kaikki oli hyvin.
Liiankin hyvin?
Noin viidenkymmenen metrin päässä, pientareella seisomassa, Lauri näki parikymppisen tytön. Naisen. Tällä oli räikeänpunaiset hiukset, revityt farkut, tennarit ja musta huppari. Mutta ennen kaikkea; tällä oli peukalo pystyssä ja toinen käsi piteli pinkkiä kylttiä. Liftari? No sehän se.
Lähestyessään naista, Laurin ajatukset kävivät kiivasta taistelua. Pysähtyäkö ja ottaa kyytiin vai jatkaa pokkana matkaa? Mitä nuori nainen voisi tehdä? Saisi parin tunnin ajomatkalle ainakin juttuseuraa. Vielä lähemmäs päästyään Lauri näki naisen kädessä olevan kyltin tekstin:
Vantaalle, tänks. Pinkkiä kylttiä koristivat myös sydän ja peace-merkki. Oliko siinä kukkasiakin? Hienoa, Vantaa olisi matkan varrella, ja nainen vaikutti kiinnostavalta.
Lauri päätti ottaa naisen kyytiin, jos tämä edes suostuisi siihen. Lauri ei kuitenkaan omannut mitään unelmakasvoja, hänellä oli kuhmurainen nenä, ryppyjä silmäkulmissa ja melkein kaksoisleuka. Pysähtyessään miehen sydän laukkasi kiivaasti, ja tämä pystyi näkemään lukuiset lävistykset naisen hymyilevillä kasvoilla. Auton takaovi aukesi.
"Vittu vihdoinkin", nainen sanoi ja heitti savuavan tupakan ulos. "Kiitos, mies, tuol alkaa varmaa pian sataan ja mulle riitti toi tunnin seisomine." Tämän sanottuaan nainen huokasi ja korjasi asentoaan. Lauri haistoi tupakan (hän ei itse polttanut ja löyhkä oli kauhea) ja jonkun hajuveden. Hän näki peilistä naisen kurtistavan kulmiaan. "Mykkäksä olet?"
"Lauri vaan."
Nainen hymähti ja nosti jalkansa puhtaalle penkille, kengistä ropisi hiekkaa.
"Oon Minja, kaverit kutsuu yleensä Mimiks. Sä voit kutsuu miks haluut, kultsu", Minjaksi esittäytynyt sanoi ja nojautui eteenpäin nähdäkseen Laurin yli. "Ai, sä oot naimisissa. Ootsä muijaas pakoon menossa?"
"Oon työmatkalla. Mihis neiti ite on menossa?" Lauri kysyi vilkaisemattakaan Minjaan. Nainen virnisti ja kuiskasi Laurin korvaan:
"Mistäs tiiät et oon neiti? Naimaluvan sain jo viis vuotta sitte." Lauri hätkähti ja tuijotti Minjaan peilin kautta. Nainen virnuili.
"Käyttäydy tai jätän sut seuraavalla pysäkillä", Lauri sanoi päättäväisesti, katse jälleen tiessä. Nainen mutristi huuliaan ja laittoi kädet puuskaan.
"On se kun ei saa pitää hauskaa ollenkaan." Hetken, vain hetken, oli hiljaista. "Ootsä koskaan pettäny vaimoas, kultsu?" Minja kysyi sitten, saaden Laurin taas hätkähtämään.
"Ai että mitä? Pettäny vaimoani, no en todellakaan."
Minjan käytös ärsytti. Mistä hän nyt tuollaista sai päähänsä? Ja vaikka Lauri olisikin vastannut myöntävästi, ei sillä olisi väliä, sillä eiväthän he edes tunteneet toisiaan.
"Elämäs on varmaan vähän tylsää", Minja tokaisi olkiaan kohauttaen. Hän repi muutenkin huonokuntoisia kynsiään ja raapi sitten päätään. "Tai enhän mä tiiä koska en oo koskaan koittanut." Lauri huokaisi ja loi taas katseen Minjaan, joka hymyili. "Sä oot muuten ihan hyvännäkönen. Siniset silmät ja kaikki", hän sanoi ja Lauri tuhahti.
"Sitten sä et oo hyvännäköisiä miehiä nähnykään." Minja tirskahti, hän oli selvästi herkkä nauramaan. Hän siirtyi kynsien repimisestä farkkuihin. Mustia lankoja irtosi niistä yksitellen; kaikki Laurin vaimon auton penkeille.
"Just. Kultsu, panetsä pahakses jos mä nukun? Herätä mut jos torkahan pidemmäks aikaa." Lauri murahti ettei. Pian Minja jo tuhisikin, Jessus, oliko hän nukkunut viimeyönä silmäystäkään?
Puoli tuntia Lauri kuunteli Abbaa ja Minjan tuhinaa. Hän ajoi vain suoraa tietä Helsinkiin päin, ilta-auringon pikkuhiljaa laskiessa. Pilvet olivat hälvenneet ja kevät näkyi kaikkialla. Auringon paistaessa lehdet kasvoivat puihin silmissä, ihmiset näyttivät vielä yhdeksänkin aikaan virkeiltä ja iloisilta. Nämä olivat niitä harvoja hetkiä, joista Lauri nautti oikein kunnolla. Hän oli jo pikkupojasta lähtien ollut hiljainen unelmoija.
"Ai helvetti mun niskat. Missä me ollaan?" Minjan uninen ääni vaikersi takapenkiltä, ja Lauri kääntyi ääntä kohti.
"Ei täst enää kauaa Vantaalle mee, riippuu tietenki mihin haluut jäädä."
Minja nyökkäsi ja haroi takkuisia, lyhyitä hiuksiaan. "Mitä varten sä muuten liftasit? Mihin sä oot menossa?"
"No en mä tiedä. En oo koskaan ollu Vantaalla nii aattelin et ois aika siistii nähä seki paikka. Meen varmaa illemmal jonneki puistoo etsiin seuraa, vaiks harvoin siel ketää maanantai-iltana on." Minja tuijotti ulos ja hengitti syvään.
"Entä sun perhe?"
"Vittuun perhe. Iskä kuoli johonki alkoholihommaan ja äiti hylkäs mut ku olin pieni. Ja en mä usko et mulla mitää sisaruksiakaan on, kai ne ois sit ollut samas lastenkodis mun kanssa."
Hetken Lauri sääli tätä nuorta naisenalkua. Hän vertasi tarinaa omaan lapsuuteensa. Rakastavat vanhemmat, koti, johon oli aina tervetullut. Luultavasti tämä oli nykyään liikaa vaadittu.
"Koulutus? Ootsä käynyt töissä?"
"Paljon sä haluat musta tietää?" Minja sanoi ja virnisti ensimmäistä kertaa sitten heräämisensä. Hän ei antanut Laurin vastata, vaan jatkoi itse: "Kai mä jonkun koulun kävin. Osaan lukee ja silleen, mut töitä en oo saanu. Elän sillä mitä joistain ryyppyporukoist saa. Ja pummin esittäminen on kivaa. Ja kerran luulin et mul ja yhel jätkäl oli jotain seurusteluntapaista, mut sit se lähti lätkimään. En oo nähny sitä sen jälkeen."
"Ootko harkinnu asettumista? Vantaan ja Helsingin alueelt olisi hyvä alottaa, tääl on paljon ihmisiä."
"Miks sua kiinnostaa et oonko harkinnu sitä? En tarvii neuvoja", Minja sanoi ärtyneenä ja kaivoi hupparinsa taskusta mustan tussin. Hän piirsi pinkkiin
Vantaalle, tänks- kylttiinsä toisen sydämen. Lauri vilkuili toimintaa peilistä, sanomatta mitään. Tämä hiljaisuus kesti hieman kauemmin; vasta kolmen vartin kuluttua he taas puhuivat toisilleen.
"Voin jäädä tässä, tää paikka näyttää ihan kivalta."
Lauri jarrutti ja Minja astui ulos autosta kyltteineen päivineen. Hän näytti sormillaan rauhanmerkkiä ja kääntyi lähteäkseen. Lauri pysäytti naisen. "Odota!", hän huudahti, ja Minja kääntyi. Lauri oli astunut ulos autostaan ja harppoi naista kohti. "Halusin vain sanoa, että...", hän aloitti päästyään Minjan luokse.
"Turpa kiinni", nainen sanoi ja veti Laurin kiihkeään suudelmaan. Mies vastasi innokkaasti. He rojahtivat jonkun rakennuksen seinää vasten, toinen toisissaan tiukasti kiinni. Lauri veti Minjan hupparin vetoketjun auki, ja sen alta paljastuivat pinkit rintaliivit. Minja virnisti kesken suudelman ja työnsi miehen vähän kauemmaksi. "Ei täällä, jooko?" Sanomatta mitään Lauri kaappasi Minjan syliinsä ja työnsi autoon, tällä kertaa etupenkille.
Vantaalle tänks jäi asvaltille, mutta se ei nyt jaksanut kiinnostaa.
Laurin ajaessa syvemmälle Vantaan keskustaan, Minja näykki tämän korvaa hellästi. Hänen kätensä oli eksynyt miehen paidan alle, ja se tunnusteli yksityiskohtia. "Oot mies aika kovassa kunnossa", Minja ehti sanoa ennen kuin auton moottori sammui ja Lauri nosti hänet ulos.
"Käyttäydy, en halua herättää huomiota", mies sanoi hiljaa ja veti Minjaa kädestä jonkin sortin hotellin aulaan. Pirteä
Mira toivotti heidät tervetulleeksi ja Lauri vastasi tähän hymyilemällä ja pyytämällä huoneen. Maksettuaan Minja ja Lauri lähes juoksivat toiseen kerrokseen, huoneeseen 28.
Yöstä tuli villi.
***
Sälekaihdinten välistä puikkelehtiva aamuaurinko herätti Laurin, joka hetken aikaa joutui miettimään, missä oli. Hän siristeli silmiään, ja hänen kätensä hakivat Minjan lämmintä vartaloa, mutta turhaan; parisängyn toinen puoli ammotti tyhjyyttään. Tämä sai Laurin jälleen hätkähtämään. Hän nousi istumaan ja haravoi hotellihuonetta katseellaan. Ei merkkiäkään punatukkaisesta naisesta.
Lauri kirjaimellisesti hyppäsi ylös ja avasi kylpyhuoneen oven. Ainoa silmään osuva asia oli lattialla oleva pyyhe. Lauri sulki oven ja kirosi mielessään palatessaan sängylle. Toisella tyynyllä oli paperilappu. Siihen oli mustalla tussilla kirjoitettu viesti:
Ootsä koskaan pettäny vaimoas, kultsu?
Et tietenkään.
Toivottavasti nukuit hyvin.
Rakkaudella, Minja
ps. Jos haluut etsii ja tappaa mut, saatan olla asettunut tänne Vantaalle tai Helsinkiin.
"Vittu!" Lauri kirosi (nyt ääneen) ja harppoi lompakolleen välittämättä siitä, ettei hänellä ollut vaatteita yllään. Lompakosta oli viety viidenkymmenen euron seteli, myös autonavaimet olivat kadonneet. Hän muisti eilisyön kristallinkirkkaasti, vaikkei olisi halunnut. Minjan ääni soi hänen päässään.
Ootsä koskaan pettäny vaimoas, kultsu?
