Niitettiin satoa | Peter | K11

[nauha]

Nimi: Niitettiin satoa
Kirjoittaja: Nauha
Genre: Tummanharmaa pohdintadraama
Ikäraja: K11
Paritukset: Viittaus yksipuoliseen Peter/Remukseen ja mainintana Lily/James, sekä Sirius ja useita.
Vastuuvapautus: Hahmot ja tapahtumat joihin viitataan ovat Rowlingin. Se mikä ei ole hänen, on minun, eikä sitä ole paljon.
Yhteenveto: Valinnan edessä hän olisi mieluummin niittäjä.

A/N: En ole koskaan kirjoittanut fanfictionia. Ikinä. Mutten päässyt näistä lauseista eroonkaan, eikä elämässä ole tarpeeksi ensimmäisiä kertoja muutenkaan, joten, tässä.
Ikärajan kanssa epäröin, mutta nostin tuonne yhteentoista ihan vain, koska en uskaltanut noiden tappamis-viittausten kanssa jättää seitsemäänkään, vaikka ei tässä mitään tapahdu.





Niitettiin satoa



Taivas oli muuttunut purppuraiseksi, pyörteileväksi massaksi pään yllä ja korvien välissä.
Kaukana siinsivät linnan tornit ja järven väreilevän pinnan alla vedenkansakin huusi varmaan ikäväänsä. Peter ei huutanut, uskalsi tuskin hengittääkään. Hän uskoi hiljaisuudella voittavansa.

Peter vilkaisi olkansa yli ja näki vain huojuvaa viljaa. Hän tiesi, että kaatuminen tuntuisi hyvältä, mutta olisi mahdotonta. Hän ei voisi, koskaan. Lily saisi kaatua Jamesin käsivarsille ja Sirius sänkyyn vieraidenkin kanssa, Remus täysikuuöihinsä (ja hänen syliinsä jos tahtoisi, vaikkei tahtoisikaan), mutta hän ei edes kultaiseen peltoon jyviksi ja akanoiksi.

Peter ei ollut matkalla, ei edes palaamassa tai pakosalla. Rauhaton ja vailla vastauksia hän kyllä oli. Hukkunut uutisiin ja epävarmuustiloihinsa, äidin puhtaan pyykin tuoksuisiin, tietämättömiin kirjeisiin.
Hänen mielensä oli tulehtunut ja kehonsa turta. Väsymys muuttunut päänsäryksi, eikä se flunssaa ollut, vaikka Remus niin väitti.
(Remus puhui aina kaiken vilustumisoireiksi, muttei suudellut niitä pois.)

Sormenpäät hamusivat huojuvaa, mutta otetta ei tuulelta saanut. Silmät suljettuina huojui itsekin ja maailma.

Sirius puhui aina kuolonsyöjistä äänellä, joka katkoisi niskoja, ja Peter tunsi kirskunaa omassaan. Toisinaan hän odotti katkeamista, vaikka eniten hän halusi vain selviytyä. Hän tiesi, että niihin aikoihin niitettiin satoa, viljaa ja ihmisiä. Valinnan edessä hän olisi mieluummin niittäjä.
Ja pettureita he olivat kaikki, kuka kellekin. Hän sentään pelkuruuttaan, ei rohkeudesta.

Ehkei vedenkansa huutanutkaan, vaan tuuli tai vilja. Leikattuun peltoon ei niin vain kaatuisi.

[nauha]

Ei olisi sopivaa? Mutta sehän on ihanaa ja äärettömän imartelevaa!

Tosiaan, Potteria minulta. Uskomatonta eikö totta? Kaikelle on ensimmäinen kertansa ja tämä on nyt minun Enpä olis kyllä uskonut, että tässä vaiheessa vielä alan kirjoittaan ficcejä, mutta voihan tämä jäädä ainokaiseksikin. Enkä todella olisi uskonut, että ensimmäinen ficcini kertoo Peteristä.

Olen hirveän onnellinen kaikesta mitä sanoit, ensimmäistä kertaa lukiessa taisin vallan punastua. (Ja ehkä uikuttaa vähän.)
Kun luin tekstiä itselleni sadatta kertaa ääneen (teen sitä, jatkuvasti) ennen julkaisemista, pelkäsin vähän, että ehkä kaikki se tunne onkin vain mun oman pään sisällä. Tuntuis vain väärältä kirjoittaa, että Peteristä tuntui joltakin. Lattealta ehkä. Ja siksi en kirjota.
Onneksi ne tunteet silti välittyi!

Pellossa viihdyin minäkin ja sen symboliikassa. Petturuutta pyörittelin pitkään, se on yksi omia lempikohtiani, koska siinä on minusta paljon totuutta.

Mun on jotenkin helppo kuvitella Peter kaipaamaan juuri Remusta. Monistakin erilaisista mahdollisista motiiveista, ihan kuten itsekin niitä esittelit. Tuntuu, että Peterin hahmolle olisi jotenkin ominaisempaa kaivata ystäväänsä romanttisessa mielessä, kuin jotakuta ulkopuolisempaa, tyttöä tai poikaa, miten vain. Ja Remus on mielestäni hänen tyyppisensä ihminen, rauhallisempi ja vähemmän tuomitseva, ei niin kärkäs osoittamaan omaa oikeellisuuttaan.

Tietenkin sä olit taas löytänyt kaiken mitä toivoin ja mulle tuli hyvä mieli. Olet paras!
Ja kukapa meistä lopulta tietää mitä tahtoo, Peter nyt kaikkein vähiten.
Kiitos.

[Letizia]

Ei koskaan ole liian myöhäistä aloittaa! Tiedän, koska.

Pidin kovasti pahaenteisestä otsikosta, samoin kuin kaatuilusta. Viljaa lakosi ja leikattiin. Niitettiin ehkä monen vuoden satoa ja sattumien ja valintojen summaa. Rohkeat heittäytyivät toisten käsiin. Sodassakin kaaduttiin, lopulta... Ja yksinäinen korsi leikatussa pellossa taitaa myös kaatua helposti kaikesta huolimatta?

Pidin myös vahvasta värimaailmasta sekä huudosta jonka lähde jäi selvittämättä. Muistin vasta jälkikäteen että minulla on yleensä jokin antipatia sanaa 'purppura' kohtaan, niin että näemmä se toimi minuun... Peter oli kiinnostava hahmovalinta, kuninkaallisen värisellä näyttämöllä, yksin. Yksinäisyys tästä tosiaan tuli vahvasti läpi, vaikka hän pohtii ja vertaa suhdettaan muihin.

Tekstiin ja tunnelmaan pääsi helposti sisään, mutta silti pidin tätä aika vaikeana. Kävin tiskaamassa kahvipannun välillä ennen kuin osasin sanoa mitään. :D Ei sillä tavoin vaikeana että mitä tässä nyt on, vaan ehkä sillä tavoin että Peterin päässä ylipäänsä on vaikeaa liikkua. Minusta tuntuu, ettei hän tunne itseäänkään kovin hyvin mutta on rehellinen itselleen jos ei muille. Tietää jo olevansa petturi, ja pelkuri.

Mietin, että miten Remus sitten kuului kuvioon. Vaikka kaikki ehkä ei tapahdukaan romanttisten suhteiden vuoksi, niin avaavathan ne mielenkiintoisia tulkintoja. Pääni haki omia aikojaan jostain kaukaa vertauksen Severukseen ja Lilyyn, ja se sai Remuksen perään hakailevan Peterin näyttämään ehkä tragikoomisemman kuin hän onkaan - kunhan tässä pohdiskelen. Minusta fikkien iloja on muun muassa se, että teksti keskustelee eri tavalla, kun lukija tietää jo henkilöhahmoista joskus vähän liikaakin. Syystä tai toisesta suosikkejani tässä oli myös Remus puhui aina kaiken vilustumisoireiksi.

Kiitos, toivottavasti et tähän jätä, fanfictionia siis. :)

[nauha]

Hei vain Letizia ja kiitos taas heti alkuun maukkaasta kommentistasi! Hyvä ettei koskaan ole myöhäistä.

Minäkin (kuten Rennetolle sanoin) pidin kovasti symboliikasta tämän viljan ympärillä. Pellosta ja leikkaamisesta, siitä kuka kaatuu ja kenen toimesta.
Yksinäinen korsi pellossa on jännittävä siksi, että tuulessahan se taipuu lähes loputtomiin katkeamatta, mutta ihmisen kädessä taas menee poikki hetkessä.

Tunsin valtavaa itsetyytyväisyyttä siitä, että aivopesin sinut pitämään purppurasta.
Ja Peter on mielestäni monesti varsin aliarvostettu hahmo. Kelmificeissä se jää usein syrjään, vähän sellaiseksi sivuhahmoksi. Olihan se lähinnä seuraaja, mutta ei mun mielestä millään tasolla tiedostamaton tai typerä. Pelkuri ja petturi nimenomaan, mutta tiedostaen, ei vahingossa. Ei tosin varmasti myöskään ensisijaisena valintana.
Vaikea Peter on totta kai monellakin tapaa, sen allekirjoitan ja sitä hain.

Haha, vai sait Peter/Remuksesta tragikoomista En tullut lainkaan ajatelleeksi sitä tuolta kannalta, mutta eipä siinä mitään, ficcien hauskuushan on nimenomaan siinä joskus liiassakin taustatiedossa kuten sanoit!

Toivon myös, että saan vielä kirjoitettua muitakin ficcejä, siinä voisi olla jotain jännittävää ja uutta!
Kiitos.

[nauha]

Iltaa Epona, vai kommenttikampajasta sitä ollaan tulossa! Kiitos vain sille, joka tekstini on sinne survaissut, pisti hymyilyttämään

Kyllä, ensimmäinen kerta. En uskalla sanoa jatkosta mitään, mutta jos maukkaita ideoita päähän pulpahtaa, niin miksipä niitä ei paperille pistäisi? Ainakin kun palaute on ollut näin hurjan ilahduttavaa!

Ajattelemista vaativa, haastava tai vaikea on ehkä ihan hyviä sanoja kuvaamaan mun tekstejä. Vaikka en kyllä sitä itse useinkaan näe. Musta lauseet vaan kuulostaa niin paljon paremmilta, jos niitä vähän järjestelee uudelleen. Saavatpahan lukijatkin pohdiskella sitten!
Ehkä siksi mun tekstit on yleensä niin lyhyitä. Että ihmiset jaksais lukea ne moneen kertaan saadakseen kiinni.

Olisin kyllä hirveän otettu jos palaisit vielä tekstieni pariin ja kiitos tästä kommentista!

[pihlajanmarja]

Minäkin olen kommenttikampanjasta!

Tämä ficci tuntuu jotenkin pidemmältä kuin onkaan, tässä on niin paljon raskasta asiaa. Se ei kuitenkaan ole huono asia, tarkoitan vain, että ficci antaa niin paljon ajattelemisen aihetta että luin sen jotenkin hitaammin kuin yleensä luen, joka sanaa natustellen. Tässä onkin paljon hienoja sanoja. Niin kuin epävarmuustila, oi. Hamuta, turta, kirskunaa. Äh, en tiedä, osaat vain valita sanasi hyvin. :-D

Hän tiesi, että niihin aikoihin niitettiin satoa, viljaa ja ihmisiä.

Lempikohtani! Otsikko oli myös mainio.

Olet lahjakas kirjoittaja, kiitos!

[nauha]

Hei vaan pihlajanmarja ja tervetuloa kampanjasta tekstieni pariin!

Raskasta tässä taitaa kyllä olla paljon, hirmuisesti tämän mittaiseksi tekstiksi. Hyvä kuulla, ettei se haitannut, vaikka ehkä vähän miettimistä ja sulattelua vaatiikin 
En ole aivan varma onko esimerkiksi juurikin tuo epävarmuustila aivan oikea sana, sellainen mitä yleisesti käytetään, mutta se oli täydellinen minulle, joten en välittänyt. Koska sopivat sanat ovat puoli ruokaa tai jotain! Ihanaa, että tykkäsit.

Kuten jo olenkin sanonut (varmaan kaikille), niittäminen oli mulle hirveän mieluisa käsittelytapa, sanana ja symboliikkana. Ja otsikkoon olen myös ollut kovin tyytyväinen!

Kiitos kommentistasi!

[Iloinen Sipuli]

Moi!
Olen todella iloinen että löysin tämän kommenttikampanjasta! Sillä sanalla sanoen: upea. Tosi lyhyt, mutta silti loistava.

En ole varmaan koskaan ennen lukenut juuri mitään Peteristä, ja täytyy sanoa, että osuit naulan kantaan. Sait minut kiinnostumaan koko hahmosta paljon enemmän. Nyt kun asiaa miettii, hän on oikeastaan kirjan poikkeuksillisimpia hahmoja. Aluksi hyvä, muttta kuitenkin petturi. Petturi, joka luisuu pimeän puolelle. Mutta kuitenkin silkasta pelosta. Jotenkin kauhean inhimilistä muuten melko mustavalkoisten hahmojen keskellä.

Ja miten sitten olit kuvaillut tämän, perfecto! On aina paljon mielenkiintoisempaa lukea epätasapainoisista hahmoista, joilla on sisäisiä ristiriitoja, kuin täydellisen puhtaista hyviksistä, jotka vain surevat kuolleita rakkaitaan. Onnistuit loistavasti kuvaamaan Peteriä hahmona, ja juuri sitä, miten hän ei ole mikään pahis, vain pelkää.

Peter ei ollut matkalla, ei edes palaamassa tai pakosalla. Rauhaton ja vailla vastauksia hän kyllä oli. Hukkunut uutisiin ja epävarmuustiloihinsa, äidin puhtaan pyykin tuoksuisiin, tietämättömiin kirjeisiin.

Juuri tämä kohta oli jotenkin niin osuva. Ei matkalla, ei edes palaamassa tai pakosalla. Kuvaat täydellisesti, miten hän on epävarma, vailla selviä tietoja ja tavoitteita, yksinäinen ja rauhaton.

Tosi onnistuneesti kuvailit myös Peterin suhdetta muihin. Hänellä ei ole vihamiehiä, hänellä on kyllä äiti ja kavereita, mutta silti tästä paistaa vahvasti läpi uhtenä suurimmista teemoista yksinäisyys. Jamesilla on jotain, samoin Siriuksella, mutta Peterillä ei mitään. Se, että hän ikävöi Remusta, sopii jotenkin tavattoman hyvin. En oikein perusta varsinaisista parituksista, joten en ajatellut sitä sitä kautta, ajattelin vain että ikävöi, ja sillä hyvä. Ja se sopi loistavasti.

Kieli on upeaa ja kielikuvat osuvia. Allegoria viljasta toistuu läpi tekstin, otsikkoa myöten ja sopii asiaan.

Hän tiesi, että niihin aikoihin niitettiin satoa, viljaa ja ihmisiä. Valinnan edessä hän olisi mieluummin niittäjä.
Ja pettureita he olivat kaikki, kuka kellekin. Hän sentään pelkuruuttaan, ei rohkeudesta.

Tämä kohta! Loistavaa! Kuvaat hienosti Peterin matkaa petturiksi, pelkuruuden kautta. "Valinnan edessä hän olisi mielummin niittäjä". Tuo lause tiivistää koko tekstin.

Kiitos tästä! Tahtosin lukea ficcejä sinulta vielä paljon lisää!

-Iloinen Sipuli

[nauha]

Ha, Iloinen Sipuli, olen otettu siitä, että olet iloinen tekstini vuoksi. Kampanja on yksinkertaisesti helpoin ja toimivin tapa tuputtaa tekstejään ihmisille, aina parempi jos niistä vielä nautitaan.

Peteristä kirjoitin juuri siksi, että hänestä kirjoitetaan liian vähän, eikä koskaan oikein oman headcanonini mukaan. Kuten sanoit, hän on kirjoissa hyvin poikkeuksellinen hahmo, ja minua ärsyttää, etteivät ihmiset käytä sitä hyväkseen. Peter latistetaan usein varsinkin laajemmissa kelmificeissä hyvin olemattomaksi ja turhaksikin sivuhahmoksi. Hyvä jos tämä antoi lyhyydestään huolimatta jotain enemmän.

Vilja ja muut ihmiset olivat luontevin tapa kurkistaa hahmon sisään, koska uskon Peterin peilaavan itseään muista. Vähän ehkä elävän heidän kauttaan, kun oma elämä ei tarjoa kaikkea sitä, mitä siltä olisi halunnut. Tai kun ei sitä uskalla ottaa.

Kiitos paljon palautteestasi, toivottavasti onnistun jatkossakin kirjoittamaan ficcejä, joista nautit!

[Okakettu]

Palaan tämän tekstin pariin aina tasaisin väliajoin, ja ajattelin viimeinkin saada aikaiseksi jonkinlaisen kommentin, vaikkei minulle juuri ole lisättävää aiempiin huomioihin. Halusin silti tulla kertomaan, että tämä on minusta aivan upea, ehdottomasti yksi lempificeistäni. Kuten moni onkin jo maininnut, tämän symboliikka ja kuvailu olivat jotain aivan käsittämättömän hienoa - niittäminen ja muut elementit sen ympärillä, tunnelman harmaa painavuus, no, ylipäätään kaikki. Olet kyllä ehdottomasti yksi lempikirjoittajistani finissä riippumatta siitä, mistä aiheesta kirjoitat.

Kielellisen täydellisyyden lisäksi arvostin kuitenkin myös ennen kaikkea sitä, että annoit tämän myötä minulle aivan uuden näkökulman Peterin hahmoon. Hän on minulle ollut aina vähän yhdentekevä, kuten varmasti monelle muullekin päätellen siitä, miten häntä ficeissä usein käsitellään. Mutta, tämä sinun tekstisi. Iloisen Sipulin tapaan minäkin tulin siihen johtopäätökseen, että Peter on loppujen lopuksi Potter-maailmassa hyvinkin poikkeuksellinen hahmo.

Ja pettureita he olivat kaikki, kuka kellekin. Hän sentään pelkuruuttaan, ei rohkeudesta.

Muunmuassa tämä muutti Peterin minun silmissäni jotenkin äärimmäisen inhimilliseksi hahmoksi, ja sitä kautta todella kiinnostavaksi - harmaa kun on tässä yhteydessä niin usein mustavalkoista mielenkiintoisempi.
 

Hänen mielensä oli tulehtunut ja kehonsa turta. Väsymys muuttunut päänsäryksi, eikä se flunssaa ollut, vaikka Remus niin väitti.
(Remus puhui aina kaiken vilustumisoireiksi, muttei suudellut niitä pois.)

Yksipuolinen Peter/Remus, se hämmensi minua aikoinaan kun alkutietoja luin, mutta itse tekstissä sait sen tuntumaan perustellulta. Ikävä Remuksen luo toi lisää yksinäisyyttä Peterin hahmoon, mutta oli sävyltään jotenkin pehmeämpää ja korosti vain sitä, että petturuuden takana todella on elävä ihminen, joka kaipaa läheisyyttä siinä missä muutkin - olipa syy mikä tahansa, loppujen lopuksi. Renneton tapaan pidin siitä, että jätit kuitenkin auki sen, mikä Peteriä Remusta kohti lopulta veti. 

Tästä kommentista tuli nyt vähän yksipuolinen, mutta ei minusta oikein muuta ole kuin ylistämään. ^^' Kiitos mielettömän hienosta lukukokemuksesta!

[nauha]

Onpa kerrassaan ilahduttavaa kuulla, että tämä on vetänyt sua puoleensa jo pidemmän aikaan! Ja tietenkin olen aina yhtä otettu, kun tituleeraat mua yhdeksi lempikirjoittajistasi! Siinä onkin jotain, minkä vuoksi kirjoittaa ja just nyt tuntuu, että tarvitsenkin syitä, kun kamppailen yhden tekstini kanssa ja tiiän, että se on kirjoitettava.
Kommenttien saaminen on aina parasta, vaikka susta nyt ehkä tuntuikin, ettei sulla ollut mitään lisättävää. Lisäsit ainakin mun hyvää mielialaa  

Koska koit valaistumisia Peteristä, on tämä tehnyt tehtävänsä. Ei hän ole mitenkään lempihahmoni, eikä inhimillisyys oikeuta pahoja tekoja, mutta ehkä se tekee niistä vähän ymmärrettävämpiä. Ja lopulta hänessä ehkä on enemmän sitä harmaata, kuin monissa muissa Potter-hahmoissa.
Peter oli lopulta tuolloin vasta poikanen, ja kaipasi monella tapaa samoja asioita, kuin ystävänsä tai muut nuoret. Läheisyyttä ja huomioiduksi tulemista. Jonkinlaista kiintopistettä taistelussa.

Kiitos ihanasta kommentistasi!