Nimi: Happy New Year to Me
Kirjoittaja: tirsu
Beta: Word
Genre: Fluff & slice of life
Paritukset: Katie/Oliver
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Kai siellä pari kirosanaa saattaa vilahtaa ja hahmot saattavat olla hivenen OoC...
Summary: He vain makaavat siinä vierekkäin ja katsovat taivasta kylmyyden hiipiessä heidän ylleen.
Disclaimer: Tämä ficci on kirjoitettu pelkästään viihdytystarkoituksiin. Kaikki minkä tunnistatte lukeneenne joskus HP-kirjoista, kuuluu J.K.Rowlingille, minä ainoastaan jäljittelen hänen luomaansa maailmaa. Café Mia työntekijöineen ja Von Pilaiden talvipuutarha ovat kuitenkin minun.
A/N: Halusin kirjoittaa kovasti jotain Katiesta ja Oliverista ja tällainen uudenvuoden-aiheinen ficci tästä nyt sitten tuli. Ja jos multa kysytään, niin Katie ja Oliver ovat ilmiselvä pari.
Niin ja sen verran vielä, että elokuvien Woodin ansiosta olen mieltänyt Woodin skotlantilaiseksi - kirjoissahan siitä ei ole mitään mainintaa, että miten päin asia on. Ja Katie on blondi ja piste.
Jos luet, niin kommenttikin olisi kiva, jotta tietäisin mitä mieltä olit ficistä.
Happy New Year to Me
Vuosi 2001:
Kun Katie erosi muutama kuukausi sitten Mathew Davids'ta, menivät hänen uudenvuoden suunnitelmansa uusiksi: hän istuu sohvalla tylsistyneeltä näyttäen ja kuuntelee kuinka hänen kämppiksensä Angelina miettii ääneen mitä George on saanut päähänsä. Vajaa tunti sitten tämä oli lähettänyt tyttöystävälleen viestin, jossa käski tätä pakkaamaan hieman vaihtovaatteita mukaansa.
Viesti oli saanut Angelinan innostuksen partaalle, mutta Katieta se oli ärsyttänyt jonkin verran, sillä nyt hän todellakin tulisi juhlimaan yksin vuoden vaihtumista. Paitsi että eihän vuoden vaihtumista voi juhlia yksin. Se on vähän niin kuin luonnonlaki.
Angelinan kadotessa kylpyhuoneeseen Katie uskaltautuu viimein huokaisemaan pettymyksestä. Kuinka huono tuuri ihmisellä voi olla, kun molemmat kämppikset ovat poissa uutenavuotena jättäen hänet yksin (ei mitenkään katkeran täyteistä, ehei)?
Mutta onhan se ymmärrettävää, että Angelina haluaa viettää uudenvuoden poikaystävänsä kanssa kuin kämppiksensä - vaikka he kuinka ovatkin ystäviä. Ja minkäs Wood sille voi, jos hänen pitää olla harjoitusleirillä. Tosin, siellähän poika olisi vaikka leiri ei olisi ollut pakollinen. Ilman huispausta tämän elämä varmasti lyyhistyisi kasaan kuin huonosti rakennettu korttitalo.
Ovelta kuuluu rääkäisy (kiitos vaan Woodin outouksiin taipuvan huumorintajun), joka kielii vieraan tulosta. Katie ei ehdi edes harkita ylös nousemista, kun Angelina ryntää kylpyhuoneesta tukka hulmuten avaamaan ovea, jonka takaa paljastuu punapäinen George - ainakin äänien perusteella tulija on George.
Äkkiä Katie on yksin. Korvissa soivat Angelinan uudenvuoden toivotukset ja heipat, jotka haihtuvat kuitenkin pian hiljaisuuteen. Hymy hiipuu huulilta, käsi laskeutuu hitaasti alas hyvästelemästä ja huokaus karkaa huulilta.
Istuttuaan hetken vakuuttaen itselleen, että ei todellakaan ole säälittävää olla vuoden vaihtuessa yksin, Katie nousee ylös sohvalta ja suuntaa raahautuvat askeleensa kohti keittiöt. Hän kaivaa teepannun kaapista esille ja täyttää sen vedellä puolilleen. Asetettuaan pannun liedelle Katie lysähtää pöydän ääreen ja alkaa aikansa kuluksi lukea Angelinan Me Noidat -lehteä, joka on lojunut pöydälle unohtuneena ties kuinka kauan (pari viikkoa vain).
Hymy käväisee pikaisesti hänen kapeilla huulillaan, kun Georgen haastattelu osuu hänen silmiinsä. Hän silmäilee haastattelun pikaisesti läpi. Suureksi osaksi teksti käsittelee Georgen omistamaa pilapuotia, mutta mukana on myös hieman tämän yksityiselämänkin saloja kuten maininta siitä, että komean punapään tiedetään seurustelevan uuden huispauslupauksen kanssa.
Pannun korvia vihlova vihellys havahduttaa Katien ja hän nousee ylös jättäen lehden jälleen ilman huomiota. Hän sammuttaa levyn ja nostaa pannun kaataakseen höyryävää vettä sysimustaan mukiin, jota koristaa hänen entisen tupansa vaakuna.
Jostain syystä heillä on runsas valikoima teelaatuja, joista valita mieleisensä. Harmillista vain että Katie ei välitä muista laaduista kuin karamellisoidusta vaniljateestä.
Höyryävä muki kädessään blondi laahustaa takaisin olohuoneeseen ja istuutuu kotoiseen sohvannurkkaan, josta on tullut vähän niin kuin hänen vakiopaikkansa. Puhalluksesta ei tunnu olevan sillä kertaa mitään hyötyä, sillä hän onnistuu polttamaan kielensä hörpätessään ensimmäisen kulauksen teestään.
Katie laskee mukin sohvapöydälle - jäähtykööt hetken siinä. Varovaisesti hän koskettaa sormellaan kieltään, vaikkei siinä mitään erikoista tunnekaan.
>> Mitä sinä teet? >> ääni kysyy murtaen vahvalla Skotlannin aksentilla.
Katie säpsähtää ja onnistuu puremaan sormeensa. Hän ulvahtaa kivusta ja vetää sormensa ulos suustaan kääntyen mulkoilemaan toista kämppäkaveriaan.
>> Hiton Wood - älä säikäyttele noin >>, Katie tiuskaisee.
Wood vain virnistää.
>> Mitä sinä täällä? Eikö sinun pitäisi olla harjoitusleirillä? >> Katie kysyy ja puhaltaa sormeensa.
>> Vastaa kysymykseeni ensin, niin minä vastaan sitten sinun kysymykseesi >>, Wood sanoo ainoastaan.
Katie huokaisee. Toisinaan Wood osaa olla raivostuttava - niin kuin nyt.
>> Poltin kieleni >>, Katie sanoo lopulta.
>> Niinkö? Voi sinua raukkaa! >> Wood sanoo ja rientää sohvalle blondin vierelle. >> Näytäpä tänne, niin Ollie katsoo. >>
Katie säpsähtää kauemmas, kun Woodin sormet hipaisevat hänen leukaansa. >> Irti. Ei koske! >>
Skotlantilainen nuorukainen kohauttaa vain olkiaan ja siirtyy sohvan toiseen nurkkaan löhöämään.
Katie tuijottaa Woodia odottavaisesti. Mutta kun tämä ei viiden minuutinkaan päästä sano mitään, hän ähkäisee turhautuneena. Wood kohottaa toista kulmaansa kysyvästi.
>> Se on sinun vuorosi vastata minun kysymykseeni! >> Katie parahtaa.
>> Ai niin! >> Wood huudahtaa ja läimäyttää käden otsaansa teatraalisesti. >> Valmentajan vaimon synnytys alkoi, joten hän lähti sinne. Sitä ennen hän tosin komensi meidät kotiin, sillä ei olisi muka mitään järkeä harjoitella ilman häntä... Ei mitään sen ihmeellisempää. >>
>> Eikö teillä...? >> Katie aloittaa, mutta skotlantilainen keskeyttää hänet käden heilautuksella.
>> No, no, Nyt on minun vuoroni kysyä jälleen, Kate. >>
Katie ei voi olla pyöräyttämättä silmiään. Hän kurottautuu nappaamaan teemukinsa sohvapöydältä.
>> Mitä sinä teet tänään? >> Wood kysyy.
>> Miten niin? >> Katie vastaa kysymyksellä.
>> Hah! Käytit juuri oman kysymysvuorosi tuohon >>, Wood hihkaisee.
>> No voi >>, Katie sanoo kohauttaen olkiaan välinpitämättömästi.
>> Mutta siis, onko sinulla suunnitelmia täksi päiväksi, kun vuosikin vaihtuu ja kaikkea? >> Wood kysyy.
>> Ei. >> Katie pudistaa päätään.
Wood hymyilee leveästi. >> Hyvä, ei minullakaan. Voimme tehdä jotain yhdessä. >>
>> Niin kai sitten >>, Katie sanoo hymyillen pienesti ja hörppää sopivaksi jäähtynyttä teetään.
>> Saanko minäkin teetä? >> Wood kysyy silmäillen blondia päästä varpaisiin ja takaisin.
>> Et >>, Katie vastaa.
>> Miksen? >> Wood ihmettelee.
Katie virnistää leveästi. >> Koska ei ollut sinun vuorosi kysyä. >>
Muutaman tunnin kuluttua, kun he olivat jo syöneet Woodin laittaman (koska Katie on surkea keittiössä: hän onnistuisi polttamaan salaatinkin pohjaan - siis ihan oikeasti) munakkaan, Katie löytää itsensä pukeutumasta lämpimästi. Wood oli ilmoittanut, että he lähtisivät ulos nauttimaan kirpeästä talvipäivästä. Ja koska Katiella ei ollut parempaakaan tekemistä, niin hän lähtee mielellään ulos Woodin kanssa...
Tai siis ei ulos ulos vaan ihan ulos. Niin kuin ihan normaalisti, ilman mitään taka-ajatuksia, sillä he ovat vain kavereita ja kämppiksiä. Eivätkä mitään muuta vaikka Angelina kuinka luulisi niin.
Ei vaikka Katie aina välillä haluaisi kuinka painaa huulensa Woodin huulille ohikiitävinä hetkinä. Se on aivan normaalia. Jokainen tuntee halua aina joskus suudella kiihkeästi vanhan koulunsa entistä joukkuekapteenia. Eikä se siltikään tarkoita, että kyseessä olisi rakkaus toista kohtaan tai jotain. Ei.
On myös täysin normaalia nähdä kuumottavan kuumaa seksiuntakin aina silloin tällöin kämppiksestä ilman, että se tarkoittaisi jotain muuta - niin kuin syvää ihastumista kolmannesta kouluvuodesta pitäen. Jokainenhan niitä näkee. Niin.
>> Valmista? >> Wood kysyy tullessaan huoneestaan eteiseen.
>> Ihan kohta >>, Katie sanoo ja kietoo kaulahuvin kaulansa ympärille.
>> Sama täällä >>, Wood sanoo ja hymyn kuulee hänen äänestään.
Suurin piirtein minuutin kuluttua Katie ja Wood astuvat ovesta rappukäytävään. He kipittävät peräkanaa rappuset alas ulko-ovelle skotlantilaisen säestäessä vihellyksellään.
Katie on kiitollinen, kun he pääsevät ulos, sillä silloin Wood lakkaa pitämästä kiduttavaa ääntelyään, jota tämä itse erehtyy luulemaan viheltämiseksi. Katie ei ole koskaan kuullut kenenkään viheltävän noin huo... ei, pahasti on oikea sana. Hän ei ole koskaan kuullut kenenkään viheltävän noin pahasti. Jopa Alicia viheltää paremmin - eikä tämä osaa edes viheltää!
Wood lähtee kävelemään sinne suuntaan, jossa Von Pilaiden henkeäsalpaava - siis kuuleman mukaan, ihan kuin he muka olisivat käyneet siellä ikinä, hah! - talvipuutarha sijaitsee. Katie seuraa uskollisen koiran lailla tätä vain pari askelta jäljessä. Ja se on jo melkoinen saavutus, sillä Wood ottaa kunnon harppausaskelia.
>> Lumi kiiltää niin kuin se olisi täynnä pikkuisia timantteja. Hengitys tanssahtelee ilmassa verhoutuneena huuruun. Pakkanen kutittaa punan kalpeille poskille >>, Katie lausahtaa äkisti, kun hänen katseensa sattuu osumaan räystäissä roikkuviin jääpuikkoihin.
>> Minä tykkäsin siitä sadusta >>, Wood toteaa.
Katie hämmästyy. Hän ei tajunnut puhuneensa ääneen.
>> Oh. Ai jaa >>, Katie sanoo. >> Niin minäkin. Tykkään yhä. >>
>> Arvasin >>, Wood hymähtää ja virnistää.
Ja se saa Katien sydämen lyömään nopeasti parin sekunnin ajan. Ohikiitävän hetken verran hän tuntee pakottavan halun tarttua Woodia kädestä. Mutta tunne katoaa ennen kuin Katie ehtii tehdä elettäkään sen toteuttamiseksi.
Kun he ohittavat Von Pilaiden yksityisen talvipuutarhan, blondi huokaisee kaipuusta. Wood käännähtää ympäri ja nostaa kulmiaan kysyvästi.
>> Mikä nyt, päivänsäde? >> hän kysyy.
Katie huokaisee uudelleen ennen vastaamista. >> On ihan epäreilua, etten kuulu niihin harvoihin etuoikeutettuihin, jotka pääsevät näkemään tuon puiston upeuden. Minäkin haluan! >>
Wood kääntää katseensa marmorimuurilla suojattuun puutarhaan. >> Kyllä sinä vielä joskus pääset näkemään sen lumon. Minä lupaan. >>
>> Millä sinä sellaista voit luvata? >> Katie tokaisee.
>> Ihan helposti. Joko menet joku päivä naimisiin siellä tai sitten voisimme livahtaa sinne nyt luvatta >>, Wood sanoo hymyillen leveästi.
>> Ei varmasti livahdeta >>, Katie älähtää kauhistuneena.
>> No sitten ei jää jäljelle kuin ensimmäinen vaihtoehto >>, Wood toteaa.
>> Niin. Joten minun täytyy jaksaa odottaa siihen asti. >> Katie huokaisee raskaasti.
>> Ei pakosti. Hommaat jostain vain sulhasen ja sillä selvä >>, Wood sanoo vakavana.
>> Toki. Mistä minä sellaisen tähän hätään repäisen? >> Katie ilkkuu.
>> Tässähän minä olen, vapaana kuin sieppi. >> Wood virnistää.
>> Hah ha >>, Katie naurahtaa, >> en minä niin epätoivoinen sentään ole. >>
Wood kohauttaa olkiaan. >> No odota sitten. Mutta nyt jatketaan matkaa, kun tarjoukseni ei kerran kelvannut. >>
Katie nyökkää ja on kuin hänen sydämensä ei olisi kiihtynyt lainkaan Woodin sanojen johdosta. Koska ei se ollut, sillä he ovat vain kavereita.
He kulkevat loppumatkan jälleen hiljaisina. Se ei ole tavanomaista heidän keskenään, muttei myöskään harvinaista.
Katie ei ylläty, kun he saapuvat lammelle. Hän oli jo ehtinyt aavistamaan minne Wood heitä johdatti.
Lammen jäätyneellä pinnalla kiitää kourallinen ihmisiä. Lapsista vanhempiin. Joukossa näyttää olevan muutama tuttu naamakin, kuten Luna.
Katie nostaa kätensä tervehdykseen, mutta Luna ei huomaa sitä. Tämä luistelee vaaleat kasvot ylöspäin kohotettuina, silmät suljettuina ja kädet levällään. Näky saa hymyn kohoamaan Katien huulille.
>> Kenelle sinä vilkutat? >> Wood kysyy.
>> Tuolle tytölle, Lunalle >>, Katie sanoo ja nyökkää Lunaa kohti.
>> Ai jaa >>, Wood sanoo ja katsahtaa blondin osoittamaa tyttöä, joka huitoo nyt villisti käsiään.
>> Et sinä taida tuntea häntä >>, Katie toteaa.
Wood pudistaa päätään >> En niin - onko hänellä kaikki hyvin? >>
Katie jättää skotlantilaisen kysymyksen huomiotta. >> Vai että luistelemaan tulimme. >>
>> Juuri niin >>, Wood myhäilee, >> joten laitapa terät jalkaan. >>
>> Luonnollisesti >>, Katie sanoo.
Hän istahtaa lähimmälle penkille ja kaivaa taikasauvansa takkinsa sisätaskusta. Pienellä kätevällä loitsulla hän muuttaa kenkänsä luisteluun soveltuviksi.
Tyytyväisenä myhäillen Katie nousee penkiltä ylös ja taituroi tiensä lammen peilinkirkkaalle pinnalle. Terien koskettaessa jäätä Katie potkaisee itsensä liikkeelle.
Hän kiertää lammen ympäri pariin kertaan ja vielä kerran takaperin luistellen. Hän rakastaa luistelemista ja sitä vapauden tunnetta, joka tulee jääpintaa pitkin viipottaessa. Tunne on aivan erilainen kuin luudalla lentäessä tuleva vapauden tunne, mutta silti niissä on ripaus sitä samaa magiaa.
>> Wood! >> Katie älähtää hämmästyneenä, kun tämä luistelee hänen luokseen - hän oli ehtinyt unohtamaan tämän hetkeksi.
>> Loukkaavaa, että unohdit minut, Katie >>, Wood sanoo ja on olevinaan surun murtama.
Katie hymyilee jokseenkin pahoittelevasti ja kohauttaa olkapäitään.
>> Saat maksaa unohduksestasi >>, Wood toteaa ja virnistää ilkikurisesti.
Katie avaa suunsa vastakseen, mutta ei ehdi sanoa mitään, kun Wood ampaisee tiehensä. Hän katsoo hetken tämän perään ennen kuin lähtee päinvastaiseen suuntaan.
Melkein puolessa välissä lampea he kohtaavat. Wood jarruttaa niin, että jää suihkuaa kaaressa. Hän hymyilee leveästi ja ehdottaa kilpaa luistelemista. Katie on heti valmis.
Siinä heidän luistellessaan kilpaa melkoisen kilpailunhaluisina leikkimielen unohtaneina taivaalta alkaa hiljalleen heittäytyä yksittäisiä lumihiutaleita alas. Erään lumihiutaleen ottaessaan laskeutumisalustakseen Katien pystyn ja siron nenän, blondi tekee äkkijarrutuksen, jonka vuoksi voitto menee Woodille.
Katie nostaa kasvonsa taivasta kohden eikä voi olla hymyilemättä. Lumisateella on häneen aina sellainen vaikutus. Se saa hänet aina riemukkaalle tuulelle.
Tyytyväisenä huokaisten Katie laskee katseensa alas taivaasta ja kohtaa Lunan lempeästi hymyilevät kasvot. Tämä nyökkää pienesti ja iskee silmäänsä. Sen jälkeen Luna sulkee silmänsä ja alkaa pyöriä ympäri kuin hyrrä.
Katie katsoo hetken ihmeissään Lunaa ja hymähtää sitten. Näyttävästikin tämä kuvittelee tanssivansa tanssia, joka saa lumisateen aikaiseksi. Ja ties vaikka tyttö saisikin - sen verran erikoinen Luna on.
>> Hoi! >> Wood huudahtaa keskeyttäen Katien mietteet. >> Mitä sinä jäät kesken kilpailun haaveilemaan? >>
>> Lunta >>, blondi vastaa vain.
>> Just >>, Wood toteaa. >> No, kilpaillaanko kumpi kerää enemmän lunta kielelleen? >>
>> Kilpaillaan vain >>, Katie sanoo.
>> Saat hävitä taas >>, Wood uhoaa.
>> Niinhän sinä luulet >>, Katie toteaa hymyssä suin. >> Olisin voittanut äskenkin, ellen olisi jäänyt ihailemaan lumisadetta. >>
>> Hah, hah. Mikä vitsi >>, Wood naurahtaa.
>> Tosiasia >>, Katie virkkoo.
Wood ottaa pari luistinvetoa päästäkseen lähemmäs Katieta. Hän työntää kasvonsa lähelle tämän kasvoja.
>> Otetaanko selvää kumpi meistä on oikeassa? >> Wood kysyy ja työntää nenänsä kiinni blondin nenään - puhtaasti vahingossa.
Katie kompuroi taaksepäin kuin sähköiskun saaneena. Hän katsoo hetken hämillään Woodia, joka vaikuttaisi olevan myös hämillään. Näyttävästi tämäkin oli tuntenut sen äkillisen latauksen ilmassa.
Katie pudistaa pikaisesti päätään ja pakottaa virneen kohoamaan huulilleen. Se oli vain tavallinen hankaussähköisku, ei mitään muuta.
>> Ote... Otetaan vain >>, Katie sanoo ja katsoo hivenen ohi Woodin kasvoista.
Skotlantilainen kurtistaa kulmiaan, mutta hymyilee heti kohta. Ja ampaisee matkaan kieli ulos työnnettynä.
Katie älähtää ja kiroaa ennen kuin lähtee Woodin perään. Hän ei voi olla nauramatta, kun työntää kielensä ulos. He ovat varmasti aikamoinen näky.
Joitakin tunteja myöhemmin Katie ja Wood astuvat sisälle Café Miaan, jossa tuoksuu meriveden lisäksi kanelille ja mausteneilikalle.
Katie astelee Woodin jäljessä tiskille, joka on pulloillaan mitä erilaisimpia makeisia ja suolaisia herkkuja.
>> Mene sinä etsimään pöytä, niin minä tilaan >>, Wood sanoo.
>> Ei, kyllä minä tilaan ihan omani >>, Katie vastustaa.
Wood avaa suunsa sanoakseen jotain, mutta se jää sanomatta ikuisiksi ajoiksi, kun blondi ohittaa hänet ja alkaa katsella valikoimia miettien. Skotlantilainen kohauttaa ainoastaan olkiaan ja alkaa itsekin katsoa, mistä on valmis maksamaan sillä kertaa.
Hetken päästä he ovat päässeet molemmat kassan tykö edessään sen hetkiset mielitekonsa: Katiella juustosämpylä, Uudenvuoden kuppikakku ja mukillinen höyryävää minttukaakaota; Woodilla pala pekonipiirakkaa ja mukillinen lattea.
>> Hei >>, kassalla häärivä mustapäinen mies sanoo.
>> Hei >>, Katie sanoo, >> nämä menevät samaan kuin hänen. >>
Wood vilkaisee blondia toinen kulma koholla. >> Eikö sinun pitänyt tilata itse? >>
>> Piti, mutta maksamisesta ei ollut mitään puhetta >>, Katie sanoo herttaisesti.
>> Reilu peli >>, Wood tokaisee.
>> Otatteko vielä muuta vai nämä vain? >> mies kassan takaa kysyy koettaen estää virnettä kohoamasta kasvojaan koristamaan.
Jotenkin Woodista tuntuu, että sanat ovat osoitettu enemmän Katielle kuin hänelle. Aivan kuin mies tekisi pilaa hänen kustannuksellaan...
>> Muutama konvehti >>, Wood sanoo kuitenkin.
>> Mitä makua? >> mies kysyy.
>> Kookosta >>, Wood toteaa sana "kosto" mielessään.
Mies nyökkää ja menee ottamaan kuuliaisesti tiskiin upotetusta vitriinistä muutaman konvehdin.
>> Minä menen jo pöytään >>, Katie sanoo.
Woodin nyökättyä hyväksyvästi blondi suuntaa herkkuineen lähimpään vapaaseen pöytään. Laskettuaan tarjottimen pöydälle hän alkaa hitaasti riisua pipoa, kaulahuivia ja takkia yltään - lapaset hän oli ottanut pois silloin, kun he astuivat kahvilaan sisään.
Katien viimein istuutuessa pöydän ääreen Woodkin saapuu paikalle. >> Seuraavaksi on sitten sinun vuorosi tarjota. >>
>> Minä kun luulin, että sinä vaatimalla vaadit saada maksaa >>, Katie sanoo.
Wood jättää vastaamatta. Sen sijaan hän pyörittää silmiään.
>> Sitä paitsi >>, Katie sanoo ja siemaisee kaakaotaan varovaisesti - hän ei välittäisi polttaa kieltään uudestaan, >> häviäjän kuuluukin hoitaa maksu. >>
>> Ei me sellaista sovittu >>, Wood tokaisee. >> Ja minä olisin voittanut, ellen olisi sattunut kaatumaan... >>
>> Niele ylpeytesi äläkä selittele >>, Katie naurahtaa.
Wood huokaisee ja levittää käsiänsä luovuttamisen merkiksi.
Katie hymyilee tälle valloittavasti ja kurottautuu nappaamaan konvehdin tämän lautaselta.
>> Hyi. Kookosta. >>
Ulkona pimeys lankeaa ja lumihiutaleet hyppäävät edelleen pilvistä maahan. Katie seisoo mäen juuressa ja tuijottaa Woodia epäuskoisena. Tämä ei voi olla tosissaan. Jos on, niin se tekee tästä hullun.
Katie ei ole laskenut pulkalla sitten kolmannen. Sehän on lapsien touhua, ei hänen ikäistensä. Vaikka toisaalta...
Katien tekee kovasti mieli hypätä pulkan kyytiin ja laskea mäkeä alas. Olla oikein luvalla lapsellinen ja nauttia oikein olan takaa.
Katie ottaa askeleen, mutta seisahtuu jälleen. Hän puree alahuultaan epäröiden.
>> Tuletko sinä, blondi? >> Wood huudahtaa mäen laelta.
>> Joo, joo tulen >>, Katie huutaa takaisin ja lähtee kipuamaan mäkeä ylös.
Wood odottaa blondia kahden pulkan kanssa, molemmat punaisia väriltään. Äskeiseen hetkeen asti ne olivat olleet hänen takkinsa taskussa kutistettuina.
Katien päästyä mäen laelle myös Wood tönäisee toisen pulkista tälle.
>> En sitten suostu laskemaan kilpaa >>, blondi toteaa.
>> Ilonpilaaja >>, Wood sanoo, muttei kovin tosissaan.
Katie siirtää pulkkaa hieman ja empii vielä kerran ennen kuin istahtaa sen kyytiin. Hän päättää odottaa, että Wood laskee ensi.
Harmi vain, että tällä on eri suunnitelmat. Wood tönäisee selästä Katien liikkeelle.
Blondin säikähtänyt huuto halkoo ilmaa. Wood naureskelee ainoastaan, kun Katie kiroaa hänet alimpaan helvettiin tekosestaan.
Pulkan vauhdin hiipuessa Katie vannoo mielessään kostoa. Sen Wood ansaitsee. Mutta vasta silloin, kun tämä ei (enää) osaa odottaa sitä. Ha hah haa.
Katie hypähtää pois pulkan kyydistä ja lähtee kipuamaan se mukanaan takaisin mäen laelle. Hieman ennen puolta väliä Wood viuhahtaa hänen ohitseen. Ja kun Katie on päässyt mäen laelle, tämä jo kipuaa ripeään tahtiin sinne myös.
He laskevat ja laskevat laskemistaan. Katie nauraa sydämensä kyllyydestä ja niin, että vatsaan ja poskiin alkaa pikku hiljaa sattua. Mutta siitä huolimatta hän ei pysty lopettamaan nauramista.
Katie ei heti muista koska hänellä olisi ollut yhtä hauskaa. Mutta sen hän muistaa, että silloinkin Wood oli liittynyt asiaan - kuten nykyään aina tuntui olevan.
Jossain vaiheessa Wood ehdottaa, että he kokeilisivat laskea peräkanaa, mikä on Katiesta ihan hyvä idea ehkä ripauksella tyhmyyttä. Laskettuaan peräkanaan muutaman kerran he koettavat laskea takaperin, peräkkäin niin, että pitävät toisiaan kädestä ja toinen on selkä menosuuntaa vasten ja lopulta vielä vierekkäin niin, että he pitävät toisiaan kädestä.
Kun heidän vauhtinsa hiljenee ja lopulta tyssää, he pitävät toisiaan edelleen kädestä ja nauravat samalla ilolla kuin pienet lapset. Kunnes äkkiä nauru hiipuu heidän tajutessaan yhä pitävänsä toisiaan kädestä kiinni. Jostain syystä kumpikaan heistä ei yritä vetää omaa kättänsä irti. Ihan kuin heidät olisi liimattu kämmenistä kiinni toisiinsa.
Katie voisi vannoa, että ilma hänen ja Woodin välillä tuntuu sähköistyneeltä. Ja hän voisi vannoa myös sen, että Woodkin huomaa sen.
He vain tuijottavat toisiaan ikuisuudelta tuntuvan ajan - todellisuudessa suurin piirtein viiden minuutin verran.
Jos joku saisi päähänsä joskus kysyä, että kumpi heistä nojautui ensin lähemmäs, ei heistä kumpikaan osaisi vastata. Oikea vastaus kuitenkin on, että he tekivät sen yhtä aikaa.
Katien ja Woodin ensisuudelma ei kestä paria sekuntia kauempaa, sillä ilmoille pinkaissut, kovin pamahtava raketti säikäyttää heidät pahanpäiväisesti. He vetäytyvät kauemmas toisistaan ja tuijottavat silmät levällään toisiaan. Kun tosiasia iskeytyy heidän tajuntaansa, he kääntävät katseen muualle kuin yhteisestä sopimuksesta.
Katie nostaa lapaseen piilotetun kätensä huulillensa, joilla muisto Woodin vierailevista huulista yhä polttaa. Hän ei tajua miten hän sillä lailla sekosi hetkellisesti...
Ei hitto! Mitä jos Wood nyt luulisi, että hän pitää tästä jollain muulla tavalla kuin kaverina? Se olisi harhakäsitys ja se täytyy tehdä selväksi.
Katie pyyhkäisee kädellään huuliaan ja nousee sitten pystyyn. >> Jatketaanko me laskemista vai...? >>
Wood kääntää katseensa blondiin. Sitten hän pudistaa hitaasti päätään.
>> Selvä. Lähdetään sitten kotiin. >> Katie koettaa hymyillä luonnollisesti.
>> Eihän meidän vielä tarvitse mennä kotiin >>, Wood sanoo nousten pystyyn.
>> Eikö? >> Katie ihmettelee.
>> Ei >>, Wood sanoo ja alkaa kutistaa pulkkia.
>> Mitä me sitten tehdään? >> Katie kysyy.
Ilkikurinen virnistys kohoaa Woodin kasvoille. Hän kumartuu poimimaan pulkat taskunsa kätköihin. Hetken kuluttua skotlantilainen suoristautuu ja Katie kavahtaa kauemmas nähdessään mitä tällä on kädessään.
>> Ei. Älä kuvittelekaan. Tuohon minä en suostu. En suostu! >> blondi tokaisee.
Wood virnistelee vain ja heittää epätasaisen lumipallon kohti Katieta. Lumipallo osuu kohteeseensa kiitettävästi vaikka kohde koettaakin väistää.
Wood kumartuu kauhaisemaan lunta uudelleen käteensä ja alkaa pyörittää toista lumipalloa. >> Se on lumisodan aika! >>
Toinen lumipallo kiitää ilman halki ja hajoaa törmättyään Katien kasvoihin. Blondi nostaa kädet kasvoilleen ja pyyhkii sulamaan alkaneet lumen rippeet pois kasvoiltaan.
>> Wood! >> Katie kivahtaa.
Wood nauraa räkäisesti ja ottaa jalat alleen, kun blondi alkaa pyörittää lumipalloa lapastensa välissä. Se välähdys Katien ruskeissa silmissä ei lupaa hyvää.
>> Odotahan vain, saat tuta kostoni! >> Katie huutaa ja lähtee seuraamaan Woodia, joka yhä nauraa.
Kun he vihdoin lopettavat lumisodan, on jo myöhä. Raketit taivaalla ovat lakanneet äkisti paukkumasta ja valaisemasta väreillään kylmää talviyötä. Ainoat äänet yössä ovat pöllöjen epäsäännöllinen ja kaukainen huhuilu ja Katien ja Woodin raskaat hengitykset, kun
he kaatuvat väsyneinä lumihankeen.
Katie hymyilee väsymyksestä huolimatta leveästi. Hän tuijottaa tähtitaivasta ja koettaa laskea niitä kunnes hänen henkistyksensä on jälleen tasainen kaiken sen riehumisen jälkeen.
Taivaan halki liitävä satunnainen pöllö saa Katien kuitenkin purskahtamaan nauruun kesken tähtien laskemisen. Nauru tarttuu aikalailla
heti Woodin ja he nauravat niin kuin väsyneet nauravat pähkähullusti ilman mitään näkyvää syytä. Ja mitä enemmän toinen heistä nauraa, niin sitä enemmän puhtia toisen nauru saa. Siitä tulee melkein kuin oravanpyörä; loppua ei tunnu tulevan.
He nauravat nauramista päästyään vedet silmissä - kunnes heidän on aivan pakko lakata haukatakseen henkeä. Wood yskähtää kaupanpäälisiksi vähäsen.
Katie huokaisee tyytyväisesti. >> Minulla on ollut kivaa, kiitos siitä. >>
>> Ei sinun minua tarvitse kiittää. En minä tehnyt mitään erikoista >>, Wood sanoo.
>> Tarvitseepa. Jos et olisi tullut kotiin leiriltäsi, niin olisin ollut yksin ja säälittävä uudenvuodenaattona >>, Katie vastustaa.
Wood kohottaa kulmiaan. >> Ei sinun minua tarvitse kiittää. Vaan valmentajan vaimoa, joka alkoi synnyttää etuajassa - näyttävästikin sinun tähden. >>
Katie tyrskähtää ja tönäisee skotlantilaista kevyesti. >> Hyi Wood, älä ala naurattamaan, en jaksa enää. >>
>> Okei, okei >>, Wood sanoo kohottaen vähän käsiään.
Hiljaisuus laskeutuu heidän välilleen hetkeksi. Sen katkaisee Woodin epävireinen hyräily.
Katien tekisi mieli kieltää tätä tekemästä niin, mutta antaa asian kuitenkin olla. Hyräilkööt nyt tämän kerran rauhassa. Eihän kukaan muu sitä joudu kestämään kuin hän, joten mitä väliä?
Katie sulkee silmänsä. Olisi kyllä järkevää nousta, sillä häntä alkaa pikkuhiljaa paleltaa. Pakkanen mitä luultavimmin kiristyy parhaillaankin.
Kuitenkaan Katie ei nouse. Ei, hän alkaa liikuttaa vain käsiään ja jalkojaan. Hyvä tapa lopettaa niin upea päivä ja ilta, joka toi mieleen talvet lapsuudesta, on tehdä lumienkeli.
Wood on lakannut hyräilemästä. Hänen katseensa on valunut Katieen, jonka pipon alta pilkistävät hiukset ovat täynnä taivaalta tippuvia lumihiutaleita.
>> Mitä sinä teet? >> Wood kysyy laiskasti.
>> Lumienkeliä >>, Katie vastaa.
Wood nyökkää, vaikkei blondi sitä suljettujen luomien alta näekään ja kääntää katseensa takaisin taivasta kohti.
>> Wood >>, Katie sanoo avaten silmänsä saatuaan lumienkelinsä tehtyä.
>> Joo? >> Wood toteaa.
>> Mitähän kello mahtaa olla? >> Katie kysyy.
>> Hmm, odota hetki >>, Wood sanoo vetäen ranteensa esiin. >> Oh, kohta on keskiyö. >>
>> Todellako? >> Katie hämmästyy. >> Olemmepa me olleet kauan ulkona. Ehkä meidän pitäisi lähteä jo kotiin. >>
>> Joo. Voitaisiin juoda kuumaa kaakaota sitten >>, Wood myöntyy.
Siitä huolimatta kumpikaan ei tee elettä lähtemisen merkiksi. He vain makaavat siinä vierekkäin ja katsovat taivasta kylmyyden hiipiessä heidän ylleen.
Ja äkkiä musta taivas täyttyy kirkkaista väreistä, kun raketit lentävät toivottamaan uudenvuoden tervetulleeksi. Raketit ovat tavalliseen tapaansa mitä erikoisimpia, kun velhot ja noidat kilpailevat kaikki (tai no, eivät ehkä ihan kaikki) siitä, kuka on onnistunut luomaan tai hankkimaan (huomauttamisen arvoinen seikka on se, että suurin osa raketeista on peräisin Weasleyn Welhowitseistä) kaikkein ihmeellisimmän ilotulitteen. On tulta syökseviä lohikäärmeen kuvajaisia, mereen sukeltavia merenneitoja ja syöksyviä feenikslintuja.
>> Hyvää uutta vuotta, Wood >>, Katie toivottaa ihaillen taivaan täyttäviä kauniita väriloistoja.
>> Hyvää uutta vuotta, Kate >>, Wood vastaa ja laskee katseensa blondiin vierellään. >> Katie? >>
Katie ynähtää kysyvästi. Mutta kun Wood ei sano mitään hetkeen, hän kääntää katseensa tähän. Wood tuijottaa häntä silmät lämpimästi hehkuen ja suu hivenen raollaan.
Katie räpsäyttää silmiään. Woodin intensiivinen tuijotus saa suudelman palautumaan hänen mieleensä ja sen johdosta hänet valtaa halu kokea se uudelleen. Ja mieluusti kauemmin tällä kertaa.
>> Wood? >> Katie kuiskaa, mutta skotlantilainen ei reagoi.
Blondi kurtistaa kulmiaan. Sissus, ei kai tämä jäätynyt tai jotain?
>> Oliver? >> Katie kuiskaa uudelleen.
Wood räpäyttää silmiään vaikuttaen yllättyneeltä. Sitten tämä kohottautuu kyynärpäidensä varaan. Katie päättää matkia skotlantilaista.
Wood hymyilee hieman ennen kuin nojautuu eteenpäin. >> Jos ei haittaa, niin haluaisin tehdä tämän uudelleen. >>
Katie yllättyy hieman, kun Wood painaa heidän huulensa yhteen. Parin sekunnin hämmästelyn jälkeen blondi antaa silmiensä sulkeutua ja hän uskaltautuu vastaamaan suudelmaan, joka on kokeileva.
Ja siinä lumihangessa puoliksi maaten, puoliksi istuen, lumihiutaleiden kieppuessa alas ja rakettien paukkuessa taivalla Katie ja Wood vaihtavat toisen suudelmansa keskenään. Ja se on kaikkea muuta kuin pelkkä kaverillinen suudelma.
