Ficin nimi: Jasmiinisulka
Kirjoittanut: minä o/
Ikäsuositus: K11
Fandom: BBC!Sherlock
Paritus: Irene/Sherlock
Tyylilaji: awp, eli angst without plot.
Varoitukset: viitteitä väkivaltaan että seksiin ja aika kevyitä bdsm-viiteitä.
Sanamäärä: 344
Yhteenveto: “Rakkaus on ainoa peli, jonka juonta et tajua, Sherlock Holmes. Luultavasti siksi, ettei siinä ole juonta laisinkaan.”
A/N: hmm eli tosiaan, jostain syystä sanat sulka ja solisluu muuttuivat kappaleen “Sherlocked” myötä Sherlock/Irene-angstiksi. No ei kai siinä mitään, ainaki tuli uusi paritus valloitettua tästäkin versiosta sherlockfandomia :3 iso kiitos Kiddo-samalle, joka kilttinä auttoi mua inspiroitumaan. ♥ tää on yksi niistä teksteistä joita kirjoitan vain löytääkseni rutiinin päivittäiseen kirjoittamiseen ja tavoittaakseni HeHe-tavotteeni sanamäärän, joten itse en lähtisi tätä kovin syväluotaamaan. Mutta on tässä silti ideaa takana, ja itse pidän jollain tapaa tästä todella paljon. Yrittäkää löytää jotain kivaa tästä ♥
Jasmiinisulka
Sulka hiipi pitkin maidonvaaleaa ihoa aina yhteensidottujen käsien luota terävinä esille puskevien solisluiden kohdalle. Miehen lanteilla istuva nainen väläytti lyhyen hymyn jatkaen sitten miehen ihon sivelyä sulalla. Kun pikimusta sulka tavoitti taas miehen käsivarren kapeat, ihon alla törröttävät luut ja verentahrimat arvet, hymy leveni naisen kapeilla kasvoilla.
“Vuodat verta vain vakuuttuaksesi olevasi hengissä”, naisen vaarallisen pehmeänsyvä ääni kaikui Sherlockin korvissa - kertomatta hänelle kuitenkaan yhtään mitään siitä mihin lauseet heidät veisivät. Hän kuuli Irenen huokaisevan ennen kuin tämä jatkoi asiaansa: “Ehkä se on juuri sitä mitä tarvitsemme. Kaksi kuollutta toiveinaan elää. Eikö se koskaan häiritse sinua, Sherlock?”
Sherlock lipaisi verenmakuisia huuliaan kuin aikomuksenaan vastata, mutta Irene teki jo seuraavan siirtonsa. Naisen pehmeät kädet olivat jo avaamassa käsisiteiden solmuja.
"Aluksi en ymmärtänyt, miksi tulit minun luokseni", Irene jatkoi monologiaan Sherlockin hieroessa mustelmia ranteissaan. Hän hymähti ja huitaisi kättään sirosti ilmassa kuin häätäen tunteet sanojensa takaa; kuitenkin epäonnistuen siinä. Tällä kertaa Sherlock näki naisesta paljon enemmän.
"Mutta nyt ymmärrän. Olit vain yksinäinen ja kaipasit henkilöä, joka auttaisi sinut tuntemaan itsesi eläväksi taas. Minun puoleeni käännyit vain siksi, että olin ainoa kenen luotit pysyvän hiljaa. Kuolleethan eivät puhu, vai kuinka?" Irene naurahti kuivasti pieni hikkaus kuuluen läpi äänestä. Jos kyse olisi ollut kenestä muusta tahansa, Sherlock olisi voinut vannoa naisen itkevän. Mutta nainen sängynlaidalla oli Irene Adler, Nainen. Ei tämä olisi itkenyt miehen vuoksi. Sherlock kääntyi katsomaan naista odottaen tämän jatkavan. Kun hiljaisuus oli muuttumassa liiankin pitkäksi, Sherlock hymisi aloittaen puhumisen.
“Minä-”, hän aloitti, mutta tunsi jasmiininutuisen sormen huulillaan.
“Shh. Ei sinun tarvitse. Ymmärrän hyvin”, Irene vastasi hymyillen apeana.
“Olit niin hyvä. Yritit antaa minun olla häviämättä tällä kertaa, mutta et vain pysty siihen. En koskaan saanut pulssiasi nousemaan tai pupillejasi laajenemaan. Ei, en minä”, hän sanoi tummasti, ääni mysteeriä lipoen. Sormi liukui pois Sherlockin huulilta, ja alaston nainen nousi pediltä nostamaan silkkisen mekon lattialta.
“Rakkaus on ainoa peli, jonka juonta et tajua, Sherlock Holmes. Luultavasti siksi, ettei siinä ole juonta laisinkaan.”
Kerran vielä nainen kohotti katseensa sängyllä makaavaan Sherlockiin, aivan juuri sen jälkeen kun oli pukeutunut, ja aivan juuri ennen sitä kun katosi syrjäisen hotellihuoneen ovesta.
