Pairing: Ehkä vähän tulkinnanvarainen James/Sirius
Rating: S
Genre: general, drama?
Disclaimer: Yhyy, en omista hottiksia : (
Summary: Kuinka aurinko poltti kaiken ja oli myöhemmin niin viileä, ettei antanut mitään takaisin.
A/N: Miksen saa koskaan mitään pidempää aikaiseksi? Alkaa olla tylsiä nämä lyhyet pätkät, vaikka edelleen olen aika rakastunut raapaleisiin, ainakin omiini. Tämä ei ole raapalemittainen, ei tuplaraapalekaan, vähän siitä välistä. 182 sanaa jopa.
My Friend of Misery
Nousevan auringon säteet. Ehkä kauneinta mitä olit nähnyt pitkään aikaan. Pystyit kuulemaan päässäsi isäsi äänen, joka kertoi aamun sarastuksesta taivaan rannassa, sen keltaisista säteistä jossain kaukana, missä se ei koskettanut maata.
Pystyit kuitenkin kuulemaan toisenkin äänen, joka kertoi vihaavansa aamuja, jotka toivat esille vain uuden päivän, joka johtaisi iltaa myöten pelkkään synkkään lapsuuteen ja muistoihin, jotka ajoivat takaa pelokkaita. Kuinka aurinko poltti kaiken ja oli myöhemmin niin viileä, ettei antanut mitään takaisin.
Mietit usein, miten kukaan voisi vihata aamuja. Aurinko nosti elämän esille, usva kohosi järven selälle ja toivoitte pääsevänne kävelemään sen pinnalle uppoamatta, selviten järven toiselle puolelle koskematta pintaa syvemmälle. Niin voisit oppia tuntemaan Siriusta paljon paremmin, yrittää olla koskematta kivuliaita kohtia sisimmässä, yrittää olla käskemättä häntä kohtaamaan aamuja urhoollisena rinnallasi, yrittää olla suuttumatta hänelle, vaikka järven selkä ei kantaisikaan heitä molempia.
Huomasit joskus, miten Sirius katseli vierelläsi aurinkoa, sanomatta sanaakaan sen kauneudesta, sanomatta sanaakaan vihastaan sitä kohtaan. Sinäkin olit vain hiljaa, yritit ymmärtää suljettua sielua, joka kuvastui myrskysilmien kautta riivattuna, ajattelemattomasti paljastettuna. Miten kovasti yrititkään ymmärtää, miten hulluus nousi toisen silmiin yhdessä auringon kanssa.
Tunsit Siriuksen uppoavan järven pinnan alle, jään viedessä sinulta auringon.
A/N2. Kommenttia?