Nimi: Väljähtänyttä giniä
Kirjoittaja: Crys
Ikäraja: K-11
Paritus: Regulus/Severus, Severus/Sirius
Genre: Angstaus ja romantiikanpoikanen
Yhteenveto: Severus palaa Kalmanhaukiolle, eikä voi olla miettimättä muistoja, joita nuoruudessaan siellä koki.
Disclaimer: En omista muuta kuin mielikuvitukseni
A/N: Tämä sijoittuu samaan verseen mun tekstin
Hämähäkinverkossa, S kanssa ja sen pohjalta saanut myös inspiraationsa, kun
mimamu kommentoi siihen, että mitäköhän Sirius olisi Severuksen ja Reguluksen suhteesta tuuminut, joten kiitos hänelle! On kuitenkin ymmärrettävä myös itsestään. Osallistuu haasteisiin FinFanFun1000 sanalla gin ja FanFic100 sanalla Musta.
Kun Severus saapuu Kalmanhaukio kahdentoista ovelle ensi kertaa yli kymmeneen vuoteen, hän on vähällä horjahtaa nostalgian tunteen iskiessä hänen lävitsensä kuin haamu. Hänen sisuksiaan kylmää koputuksen iskeytyessä oveen, sillä hän salaa odottaa näkevänsä tutut kasvot, joiden suupielet nousevat heti hymyyn äkätessään Severuksen.
”Severus, tule sisään”, poika sanoo kohteliaasti, eikä joskus anna hymyn kuulua äänestä, jos äiti, isä tai kotitonttu liikkuu lähettyvillä. Hymy kuuluu äänestä vasta, kun he pääsevät pojan huoneeseen kahden kesken.
”Ruikuli.”
Severus kohtaa muistikuvansa pojan sijasta tämän veljen nyrpeät kasvot, joille Azkaban on piirrellyt uriaan.
”Musta. Siitä taitaakin olla useita kymmeniä vuosia, kun tapasimme. Ainakin näytät vanhentuneen sen verran”, Severus irvailee, vaikka itsekin muistaa Azkabanin kylmyyden pikaisesta visiitistään ennen kuin Dumbledore oli ottanut hänet siipensä suojiin.
Siriuksen kasvot ovat jähmeät ja inhoavat hänen päästäessään Severuksen sisään, vaikka selvästi hänen tekisi mieli paiskaista ovi päin vihamiehensä kasvoja.
Kävellessään kohti keittiötä, johon kiltalaiset ovat kokoontuneet, Severus jää katselemaan kaistaletta tummanpuhuvasta olohuoneesta, jonka käytävältä saattaa nähdä. Hän näkee takan edessä olevan sohvan selkämyksen hopeiset kiemurat ja on näkevinään myös pojan vaaleat sormet selkänojalla.
”Esittelykierrostako toivot?” Sirius murahtaa tunkiessaan Severuksen ohitse keittiöön. Severus riistää katseensa sohvasta, joka saa hänen sydämensä jyskyttämään raskaasti ja kävelee muiden seuraksi keittiöön.
Kokous venyy pitkäksi. Jotkut joutuvat lähtemään pois kesken kaiken, vedoten kiireisiinsä. Kokouksen johtaja Kingsley Kahlesalpa on yritellyt lopetella kokousta jo puolisen tuntia, mutta Severus ja Sirius ovat jääneet väittelemään etenemismahdollisuuksista.
”No niin”, Kingsley sanoo ääntään korottaen ja nousee pystyyn. ”Tämä kokous on venynyt jo aika pitkäksi, joten voisimme jatkaa tästä asiasta myöhemmin.”
”Hyvä idea”, Bill Weasley virkkoo heti lauseen perään ennen kuin Sirius ehtii heittää viimeistä kommenttia, josta mies on näreissään. Severus oli saanut sanottua viimeisen sanan ennen Kingsleyn keskeytystä, eikä se miellytä Siriusta.
”Täytyy tosiaan lähteä, kellohan on jo melkein huomisen puolella”, Remus Lupin toteaa ja vilkaisee Siriusta, kuin yrittäen käskeä ystäväänsä jättämään asian sikseen, mutta Sirius välttelee Remuksen katsetta ja mulkoilee sen sijaan kelloa kuin keskeytys olisi sen vika.
Severus nousee pystyyn arvokkaasti ja kiirehtimättä, ihan vain ärsyttääkseen Siriusta muistuttamalla, että hän sai riidassa viimeisen sanan. ”Mieti kernaasti ehdotustani, Musta. Sinullahan on rutkasti aikaa”, hän toteaa ja kääntyy sitten lähteäkseen. Sirius ärähtää jotain, mutta Remus yrittää rauhoitella tätä. Muut ovat jo suunnanneet ovelle haukotellen.
Severus pysähtyy taas käytävälle, josta näkee vilauksen olohuonetta. Hän ei voi estää itseään, vaan kävelee hitaasti sisään olohuoneeseen, joka on ihan yhtä hämärä kuin hän muistikin. Katossa roikkuvan pölyisen kattokruunun kynttilöiden liekit ovat himmeät, eivätkä tuo tummanpuhuvaan huoneeseen tarpeeksi valoa, jos takkaa ei ole sytytetty. Sinä eräänä iltana takassa oli tuli, jonka ääniä he jäivät jälkeenpäin makoillessaan sylikkäin sohvalla.
”Vaikuttaa siltä, että sinullakin on rutkasti aikaa käsissäsi”, kuuluu Siriuksen ivaava ääni Severuksen takaa. Severus ei välitä Siriuksen mielipiteestä niin paljon, että antaisi tämän äänen häiritä häntä. Sirius kävelee Severuksen ohi sohvan viereiselle juomapöydälle, josta hän kaataa giniä lasiin. Hän vilkuilee Severuksen omituista käytöstä sivusilmällä. ”Mitä? Kaipaatko uusia huonekaluja koinsyömiesi tilalle?” hän tokaisee ja ottaa huikan ginistä.
”Sinä se sitten jaksat soittaa suutasi turhasta, Musta”, Severus sanoo ja siirtää hitaasti katseensa mieheen, jota hän katsoo inhoavasti päästä varpaisiin. ”Taidat olla aika puutteessa täällä, yksinäsi istuessasi kaiket päivät.”
Siriuksen silmät siristyvät. ”Taidat itse olla aika puutteessa, kun ainoa toimintasi saat oman käden kautta miettien hataraa muistikuvaa punatukkaisesta tytöstä, jota et koskaan saanut.”
Severus korskahtaa. ”Etkö sinä todellakaan tiennyt?”
Siriuksen kasvoilla välähtää hämmennystä. ”Tiennyt mistä?”
Severus kääntää katseensa takaisin sohvaan ja napauttaa sen selkänojaa. ”Luulin, että tiesit. Sen jälkeen, kun yllätit meidät.”
Siriuksen suu raottuu aavistuksen tämän seuratessa Severuksen katsetta sohvaan. Tämä kaivaa muististaan saman kohtauksen, joka kelautuu Severuksenkin mielessä.
He istuvat sohvalla olohuoneessa, Severus ja Regulus, sillä Reguluksen vanhemmat ovat poissa. Kotitonttu on määrätty siivoamaan ylintä kerrosta ja he saavat olla kahdestaan rauhassa. He istuvat sohvalla lähekkäin jutellen, kädet toisiaan hipoen, piirrellen pieniä kuvioita ihoon, jota paljastuu hitaasti enemmän, kun vaatekappaleita riisutaan rauhallisesti. Kengät, kaavut, villapuserot – Reguluksen sormet kutittelevat Severuksen t-paidan alta vilkkuvaa ihonkaistaletta.
Reguluksen huulet kulkeutuvat Severuksen kaulaa pitkin ylemmäs. ”Haluan sinua”, huulet kuiskaavat ihoon ja Severus värähtää.
”Minäkin haluan sinua”, Severus kuiskaa ja vetää Reguluksen kasvot omilleen suudellakseen. Reguluksen kädet riisuvat Severuksen housuja ja heitettyään ne lattialle, hän nojautuu hieman kauemmas riisuakseen vielä sukat.
Kun sukat on saatu lattialle housujen kanssa, Regulus yllättäen ponnahtaa pystyyn silmät suurina. Severus seuraa poikaystävänsä katsetta ovelle, jossa seisoo Sirius.
Sirius tuijottaa veljeään ja vilkaisee inhoavasti Severusta, joka jää istumaan sohvalle aivan jähmettyneenä. Severus ei tiedä huomaako Sirius ovensuusta, ettei hänellä ole muuta kuin alushousut jalassa – huomaako tämä takan edessä olevaa läjää vaatteita?
”Mitä sinä tuon kanssa?” Sirius tokaisee inhoavasti kohti Severusta.
”Mitä sinä täällä? En ole nähnyt sinua kahteen vuoteen”, Regulus puolustelee.
”Päätin viimein hakea loput tavarani.”
”Äiti heitti ne pois.”
”Ei niitä, jotka piilotin”, Sirius tokaisee ja jatkaa matkaansa yläkertaan.
”Tekö? Tekö kaksi?” Sirius ihmettelee aidon hämmentyneesti, eikä edes osaa näyttää inhoaan seisoessaan siinä ginilasi kädessä, joka valuu aavistuksen alaspäin niin kuin mies olisi unohtanut pitelevänsä jotakin.
”Me. Me kaksi”, Severus tokaisee ja marssii Siriuksen viereen kaatamaan itselleen lasillisen giniä, jota pullo mainostaa mustikanmakuiseksi. Eivät nämä Siriuksen juomia ole kuitenkaan. Tämä sama ginipullo on ollut tällä hopeatarjottimella jo silloin, kun kyseinen kohtaus tapahtui.
Gini on pahaa ja väljähtänyttä, eikä siinä ole jäljellä vilaustakaan mustikasta.
Severus odottaa ilkeää kommenttia, mutta sitä ei tule. He juovat pahaa giniä hiljaisuudessa, kunnes lasit ovat tyhjät.
”Mitä hänelle kävi?” Sirius kysyy lopulta.
”En ole varma. Hän piti salaisuutta minultakin”, Severus sanoo. Se kalvaa häntä yhä, että Regulus piti häneltä salaisuutta, jota ei luottanut Severukselle. He jakoivat useita sanomattomia salaisuuksia, kuten sen, että he katuivat päätöstään liittyä kuolonsyöjiin. Koska salaisuudet olivat samoja, he näkivät ne toistensa kasvoilta, eikä niistä ollut tarvetta puhua. Sitä yhtä asiaa – sitä, joka vei Reguluksen hautaan – Severus ei kuitenkaan nähnyt. Hän välillä yhä miettii, mikä se oli mahtanut olla. Severus vilkaisee Siriusta, joka näyttää siltä, ettei jaksa enää vihata. Sirius näyttää surulliselta. Ryppyineen kaikkineen, Sirius näyttää samalta surullisena kuin Reguluskin. Kulmakarvat painuvat samalla tavalla kurttuun ja suupieleen ilmestyy juonne.
Sirius kaataa toisen lasin giniä ensin itselleen ja sitten Severukselle.
Sirius kävelee sohvalle pullon ja lasin kanssa ja istuu alas katselemaan mustia puita takassa. ”Se oli viimeinen kerta, kun näin hänet”, Sirius sanoo hiljaa. ”En edes… etsin tavarani ja lähdin sanomatta mitään.”
”Se satutti häntä”, Severus sanoo, saaden Siriuksen vilkaisemaan itseään ilmeellä, joka vihjasi, että juuri nyt Sirius ei todellakaan olisi halunnut kuulla sitä. ”Mitä? Olisitko halunnut, että valehtelen?” Severus tokaisee ja siemaisee giniään.
He katselevat jälleen tummia puita takassa, jotka syttyvät Severuksen mielessä yhä uudelleen tuleen, kun hän muistelee tässä huoneessa koettuja hetkiä, jotka olivat synkkyydestään huolimatta silti valoisia, koska hän oli ollut yhdessä Reguluksen kanssa.
”Ei sillä…” Severus aloittaa hitaasti, miettien vielä lauseen aikanakin aikooko hän tosiaan sanoa tämän, yrittää
lohduttaa vihamiestään, ”että se olisi ollut kokonaan sinun vikasi. Regulus tiesi, että olit Jamesin luona. Hänkin olisi voinut tulla luoksesi. Hän mietti sitä usein.”
Nyt Sirius naurahtaa, se muistuttaa aavistuksen haukahdusta. Naurahduksessa on vilahdus sarkasmia, niin kuin Siriuskaan ei voisi uskoa, että Severus sanoi jotain aavistuksen empaattista hänelle. ”Sinulla on huono viinapää”, Sirius irvailee ja juo loput ginistään. Severuksella on vielä pohjallinen, jota hän pyörittelee lasissaan.
”Viinapääni on aivan kunnossa, kiitoksia vain”, Severus tokaisee viileästi ja kumoaa loput kurkkuunsa. Hän irvistää aavistuksen ginin maulle, joka on niin karvasta, että hänen pitää tukahduttaa puistatus. ”Sinun ei tosiaan pitäisi juoda tätä moskaa. Pullo on ollut auki vuosikymmenen”, hän sanoo tyrkätessään lasinsa sohvapöydälle.
”No johan nyt, Kalkaros, jos en tietäisi paremmin, luulisin, että tuommoinen huolehtiminen on iskuyritys”, Sirius vitsailee kiusoitteleva vire äänessään.
Severus kohottaa kulmaansa miehelle, jonka kasvoille on syntynyt uusi, haastava ilme. Severuksen tekee mieli iskeä jotain oikein nasevaa takaisin, mutta sillä hetkellä hän ei saa mitään päähänsä. Siriuksen haastavat kasvot täyttävät hänen ajatuksensa. Ne tuntuvat liikkuvan lähemmäs.
Jotenkin ihmeessä he päätyvät toistensa kimppuun ja väljähtäneen ginipullon sisältö valuu vanhalle karvamatolle.
Se on rajua, lähes väkivaltaista ja siksi tajuttoman hyvän tuntuista. Severus ei ole varma vihaavatko vai himoavatko he toisiaan, mutta ehkä niiden kahden tunteen välillä on vain ohut raja – kivun ja nautinnon. Tämä raja on nyt yhtä hälvennyt kuin mustikan maku vanhasta ginistä, saaden sotkuiset tunteet sulautumaan toisiinsa yhdeksi intohimon verkoksi.
Jälkeenpäin Severus ei voi olla miettimättä, miten erilainen kokemus Reguluksen kanssa tällä sohvalla oli ollut. Silti Severus ei osaa sanoa, kumpi vie voiton. Hän odotti, että joutuisi katumaan tätä, että tajuaisi vihaavansa Siriusta vielä enemmän, mutta kun hän katsahtaa paitaansa napittavaa miestä vierellään, hän tuntee olonsa vain tyydytetyksi – myös henkisesti – niin kuin hän olisi voittanut kauan aloitetun riidan. Hän vihaa miestä yhä, mutta se on enemmän vanhaa passiivista kaunaa kuin maailman punaiseksi maalaavaa.
Sirius katsoo häntä samanlainen ilme kasvoillaan. Kumpikaan heistä ei osaa enää sanoa mitään, joten Severus nousee ylös ja lähtee.
Hän tulee tietysti takaisin Kalmanhaukio kahteentoista killan kokouksiin. Severus ja Sirius riitelevät kokouksissa aina yhtä äänekkäästi, mutta silti Severus huomaa olevansa aina viimeinen paikalle jäänyt.
Pikkutunnit kuluvat nopeasti olohuoneen sohvalla, yö toisensa jälkeen.