Ficin nimi: Askeleen lähempänä
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: My Hero Academia
Ikäraja: S
Mukana: Shinsou & Monoma sekä muita B-luokkalaisia
Genre: Arjen palanen ja kakkukestit
Summary: "Joten, tuota... minä läpäisin sen. Sain väliaikaisen lupakirjani."
A/N: 1B-luokka on jotenkin niin hurmaava ja ansaitsisi ihan oman spin offinsakin, jos minulta kysytään. 😄 Tässä tuli haalittua uusi hahmokin MHA-repertuaariin Shinsoun myötä. Tulin ottaneeksi myös japanilinjan nimien kirjoitusasujen kanssa, mitä kai voisi alkaa jatkossakin hyödyntämään. No joo, tämä oli kyllä taas malliesimerkki sellaisesta tarinasta, joka eli omaa elämäänsä alkuperäisen mittasuunnitelman sijaan ja jonka otsikon sai taas kaivaa kiven alta. 😂 Osallistuu Teelusikan tunneskaalaan ylpeydellä ja Sana/kuva/lause 10 -haasteeseen lauseella Aivot ja sydän ovat parhaat ystävät ja pahimmat viholliset.
***
Paluumatkalla 1B-luokan asuntolalle Hitoshi Shinsou huomasi, etteivät hänen jalkansa olleet aikapäiviin kulkeneet yhtä kepeästi. Kuluva päivä jäisikin hänen muistoihinsa harvinaisen merkittävänä.
Siihen aikaan illasta asuntolan olohuoneen ja muiden yhteistilojen olisi kuvitellut olevan täynnä luokkatovereita, mutta Shinsoun katse haravoi vain videopelin ääreen kokoontuneen poikakolmikon ja pari tyttöä syventyneenä keskusteluun teekupin äärellä. Kukaan ei ollut vielä huomannut hänen paluutaan, mistä Shinsou oli helpottunutkin. Hän oli varautunut siihen, että kaikki odottaisivat hänen uutisiaan yhdessä rivissä ja korvat höröllä. Hän kaipasi vielä hetken itselleen.
Keittiön puolella Shinsou otti kaapista lasin ja oli kaatamassa mehua, kun tuttu ääni kuului hänen takaansa.
"Oho, Shinsou-kun? Missä välissä sinä ehdit takaisin tupsahtaa?"
"Ai, hei", Shinsou tervehti ja kääntyi kohti paikalle saapunutta Monomaa. "Palasin ihan hetki sitten."
"Et ainakaan pitänyt meteliä, kun kerran kukaan ei näytä noteeranneen!" Monoma naurahti nyökäten päätään olohuoneesta kantautuvaan puheensorinaan ja jäi katselemaan häntä esittämättä kuitenkaan lisäkysymyksiä. Shinsou tiesi, että muiden mukana Monomaakin kiinnosti suuresti tietää, miten hän oli suoriutunut päivän koetuksesta, mutta silkkaa hienotunteisuuttaan tämä ei usutellut häntä avaamaan suutaan. Kuitenkin mitä enemmän sekunteja kului, sitä vaivaantuneemmaksi keittiön ilmapiiri kävi. Hänen olisi pakko kakistaa asiansa ulos, ennen kuin huolen ryppy Monoman otsalla syvenisi liikaa.
"Joten, tuota... minä läpäisin sen. Sain väliaikaisen lupakirjani", Shinsou totesi sitten. Monoma prosessoi hänen sanojaan muutaman sekunnin.
"Siis läpäisit?"
Shinsou hieroskeli kädellään niskaansa kuten aina ollessaan hämillään tai kiusaantunut. "Niin siinä kävi."
"Mutta sehän... sehän on ihan älyttömän hienoa! Onneksi olkoon, Shinsou-kun!" Monoman koko olemus kirkastui ja hymy tämän kasvoilla oli niin aurinkoinen, että sitkeinkin lumikasa olisi hetkessä sulanut.
"...kiitos", Shinsou sanoi uskaltautuen itsekin pienesti hymyilemään. Ehkä hän itsekin alkoi hiljalleen uskoa saavutuksensa oikeaksi ja että hän tosiaan oli askeleen lähempänä unelmaansa.
"Ja hoh, mikä helpotus! Minä jo varauduin – kylläkin epäuskoisena – siihen toiseen vaihtoehtoon, kun et kommentoinutkaan mitään takaisin, senkin säikyttelijä!" Monoma hengähti viitaten kannustavaan tekstiviestiin, jonka oli Shinsoulle lähettänyt ennen kokeen alkamista. Monoma oli pyytänyt häntä kertomaan heti, jos kaikki menisi hyvin, mutta tunnekohinassaan Shinsou ei ollut jaksanut viestittää tuloksestaan vielä kenellekään, ei edes Aizawa-senseille.
"En vain osannut reagoida siihen mitään järkevää sillä hetkellä. Sori vain", Shinsou mumisi.
"Äh, eipä se mitään! Mutta älä suotta näytä noin apealta, tuleva sankari!"
"En, minä vain..." Shinsou aloitti, muttei tiennyt, miten olisi jatkanut. Monoma kuitenkin pudisti päätään ja laski molemmat kätensä hänen hartioilleen rauhoittavana eleenä. Rauhoittelussa ja kannustamisessa Monoma olikin taitava, ja lisäksi Shinsou tiesi tasan tarkkaan, mitä tämä aikoi sanoa.
Neito Monoma ymmärsi häntä niin monessa asiassa, että se teki melkein kipeää.
"Shinsou-kun, ne ovat ajatuksiasi, eivät mikään kiistaton totuus", Monoma lausui rauhallisesti mutta päättäväisesti. "Kuuntelehan: sinä teit parhaasi, onnistuit pyrkimyksessäsi ja saavutit henkilökohtaisesti jotain tärkeää. Se on kaikki omaa ansiotasi ja täysin oikeutettua."
Shinsou nielaisi palan kurkustaan. Monoman sanat hellivät parantavana salvana hänen vereslihalle raastuneita kyynisiä mietteitään ja epävarmuuksiaan, jotka kailottivat kuorossa, ettei hän todellisuudessa ollut ansainnut saavutustaan. Että arvioijat olivat sittenkin erehtyneet tai hän oli vahingossa tehnyt jotain, mikä oli saanut heidät näyttämään vihreää valoa.
Että hän oli kaikkea muuta kuin sankariksi soveltuva, potentiaalisesti vaarallinenkin kykynsä kanssa, ja että hän tiesi sen kyllä itsekin –
"En koskaan uskonut pääseväni näin pitkälle, ja kaikki tuntuu siksi vähän oudolta", Shinsou hengähti pakottaen myrkylliset ajatuksensa pois. Kuten Monoma olikin sanonut, ne olivat vain ajatuksia.
"Voin samaistua", Monoma naurahti. "Mutta kuten huomaat, todellisuus kykenee joskus yllättämään positiivisestikin. Etenkin kun olet itse antanut kaikkesi ja vielä universumi antaa kerrankin samalla mitalla takaisin!"
Monoman sanoissa oli lievää mantran makua, mikä osoitti, että tämä oli takuulla toistellut niitä useaan kertaan vähintään itselleen. Moisessa päättäväisyydessä oli jotain kadehdittavaakin. Lisäksi Monoma oli väsymättömän valpas jakamaan kannustavia huomioita toisille, etenkin omille luokkatovereilleen, joista tämä välitti kuuhun ja takaisin.
Samaan joukkoon lukeutui hänkin.
"Ehkä minun täytyy kunnolla paneutua siihen, että ajattelisin asioista eri tavalla kuin mihin olen tottunut", Shinsou sanoi sitten. "Lupaan ainakin tehdä parhaani."
"Kuulostaa hyvältä!"
Ennen kuin Shinsou kunnolla tajusikaan, Monoma oli kietonut kätensä hänen ympärilleen lämpimään halaukseen.
"Olet mahtava, Shinsou-kun. Tiesin sen ensi hetkestä alkaen", tämä virkkoi. "Olen niin pahuksen ylpeä sinusta."
Pala Shinsoun kurkussa kasvoi viittä vaille hallitsemattomaksi, ja hän nielaisi tukahtuneesti halatessaan Monomaa takaisin. Hänelle ei ollut koskaan ollut helppoa kokea ylpeyttä saavutuksistaan, eikä teoriassa ansaittujakaan kehuja ollut vaivatonta ottaa vastaan, mutta siinä hetkessä kukaan ei olisi voinut sanoa hänelle mitään yhtä kaunista.
"Tarvitsetko hetken?" Monoma kysyi, kun he irtautuivat toisistaan, ja Shinsou pyyhkäisi silmäkulmaansa vuotamattomien kyyneleiden tunkeuduttua hänen näkökenttäänsä.
"Kaikki kunnossa", Shinsou sanoi ja rykäisi kurkkuaan. "Joten... Pitäisi ehkä muillekin kertoa."
"Verraton idea!" Monoma nyökäytti päätään. "Pahastutko, jos toimin viestinviejänä?"
"...riippuu siitä, miten aioit asian hoitaa." Shinsou tapitti kummastuneena vierestä, kun Monoma kolisteli vetolaatikoista esiin kattilankannen ja puukapustan.
"Tietysti tyylillä, kuinkas muuten?"
"Tuota... En usko, että siihen tarvitaan ylimääräistä rekvisiittaa."
"Niinkö meinaat?" Monoma pyöräytti kauhaa sormissaan kuin tahtipuikkoa. "Viimeinen tilaisuus, Shinsou-kun."
"Ei ole tarpeen." Shinsou tunsi suupieltensä nykivän ja ehti ohimennen ajatella, oliko Monoman suunnitteleman metelöintispektaakkelin esittely tarkoitettukin pääasiassa hänen huvittamisekseen. Ainakin se upposi, niin pöljää kuin se olikin.
"Selvä juttu!" Monoma virnuili laskiessaan ottamansa esineet takaisin laatikoihin. "Olkoon siis matalampi profiili läsnä tämän ilouutisen kertomisessa."
Shinsou ei ollut aivan kärryillä siitä, mitä Monoma tarkoitti matalammalla profiililla, sillä tapa, jolla tämä marssi käsiään taputtaen olohuoneeseen ja julisti 'mitä rakkaimmille luokkatovereilleen' Shinsoun olevan virallisesti sankariuransa alussa kertoi hänelle vähän muuta. Korkeamman profiilin julistus olisi varmaan sitten sisältänyt trumpetteja, kunniakujan ja...
"Asiaa, kakkua pöytään!" keittiöön harppova Tetsutetsu kailotti riemastuneena ja taputti häntä hartialle. "Onnea, kamu! Mahtava juttu!"
"...kiitos."
...kakkua?
"Pahvilautaset ja haarukat löytyvät yläkaapista!" Kendou jakoi ohjeita ja tuli hänkin kädestä pitäen onnittelemaan. Shinsou ihan häkeltyi kaikista onnitteluista ja huomioinneista, joita olohuoneesta ja huoneistaan keittiöön kerääntyvät luokkatoverit hänelle osoittivat, ja kun pöydälle tupsahti tuota pikaa valtava kermakakku, Shinsou oli kuin puulla päähän lyöty.
"Ollos hyvä!" Honenuki virkkoi ja ojensi hänelle kakkulapion, jotta hän saisi leikata ensimmäisen palan. Shinsou teki työtä käskettyä, ja kun ensimmäinen haarukallinen livahti hänen suuhunsa, hänen oli melkein suljettava silmänsä. Se oli parasta kakkua, jota hän oli syönyt vuosiin, eikä hän ollut ainoa mielipiteensä kanssa. Ihastelevia huudahduksia kajahteli hänen ympärillään, kun kakkupalat löysivät tiensä luokkatovereiden lautasille. Väki hajaantui hiljalleen olohuoneenkin puolelle, ja tunnelma alkoi nopeasti muistuttaa kunnon kekkereitä.
"Jaa-a, joudun kenties nielemään epäilyksiäni naapuriluokkamme eräiden yksilöiden suhteen", Monoma totesi liittyessään tovin kuluttua Shinsoun seuraan olohuoneen rauhallisemmalle puolelle.
Shinsou katsahti puolikasta kakunpalaansa. "Heiltäkö tämä on?"
"Mm-hm. Heidän joukossaan kuului Kendoun mukaan olevan eräs jauhopeukalo ja he halusivat yhtä lailla toivottaa onnea. Sitä piti sitten vähän harjoittaa diplomatiaa heidän kanssaan, ja luonnollisesti minusta oli apua luokan varapuheenjohtajana, kun Kendoun kanssa laitoimme hankkeen vireille."
"Varmasti", Shinsou hymähti kuivasti. "Kendoulla onkin tunnetusti ollut hankaluuksia kommunikoida kypsästi A-luokan kanssa... Oli sinulta jaloa olla hänen tukenaan."
Monoma katsahti häntä ilkikurisesti. "Vihjaatko jotain?"
"En tietenkään."
"Joka tapauksessa... he pyysivät minua lisäksi välittämään tämän", Monoma virkkoi ja ojensi hänelle turkoosin, A4-kokoisen kirjekuoren. Shinsou otti sen vastaan ja avattuaan sen hänen sydämensä jätti lyönnin välistä. Kuoresta paljastui valtava kahtia taitettu kortti, jonka värikäs kuvitus onnitteli sankarilupansa saanutta noviisia. Sisäkannet puolestaan sisälsivät jokaiselta 1A:n opiskelijalta lyhyen tervehdyksen allekirjoituksineen, joista Shinsou luki muutaman.
Parhaimmat onnittelut suuren etapin saavuttamisesta, Shinsou-kun!
- Tenya Iida
HUIPPUA, kamu! Pidä lippu korkealla!
- Kaminari
Mahtavaa, Shinsou-kun! Plus Ultra nyt ja aina!
- Uravity
Onnea vaikuttavasta suorituksesta! Toivottavasti kakku maistuu!
- Rikidou Satou
Suuret onnittelut, Shinsou-kun! Sinusta on tähän enemmän kuin uskotkaan. Tehdään parhaamme myös jatkossa!
- Deku
Sanoista hyökyvä lämpö sai jälleen Shinsoun kurkun tuntumaan tavallista ahtaammalta. Se päivä oli osoittautunut oikeaksi tunteiden vuoristoradaksi.
"Yhtä asiaa en silti ymmärrä", Shinsou sanoi hiljaa. "Miten te kaikki osasitte varautua näin paljon etukäteen, kun ei ollut mitään takeita siitä, että läpäisen kokeen?"
"No, siinä tapauksessa söisimme nyt mielialan kohentamiseksi tarkoitettua kakkua ja vaalisimme yhteishenkeämme joka tapauksessa", Monoma totesi yksinkertaisesti. "Uskoisin myös, ettei A-luokan kortin sisältö olisi vanhentunut lainkaan, vaikka olisit läpäissyt kokeen seuraavalla kerralla."
Seuraavalla kerralla... Sekin olisi ollut yhtä iso kysymysmerkki kuin senpäiväinen suoritus, Shinsou tuumi itsekseen.
Oli kai parasta olla jossittelematta turhia.
"Tahdotko kuulla jotain kitkerää?" Shinsou kysyi.
"Kerro."
"Minä tai luokkamme tuskin ansaitsee A-luokan ystävällisyyttä ja huomaavaisuutta."
Monoma näytti siltä kuin olisi mielihyvin kyseenalaistanut hänen toteamuksensa, mutta tyytyi hengähtämään syvään ja kohauttamaan olkiaan vino hymy suupielessään. Monoman mittapuulla moinen reaktio oli vallan kypsä.
"No, se tosiaan oli kitkerää. Ihan maistuu pahalta suussa."
Shinsou hymähti. "Kannattaa hakea lisää kakkua."
"Pakkohan se onkin, ennen kuin ehtii loppua!" Monoma tokaisi ja soi hänen hartialleen lempeän puristuksen kipaistessaan keittiöön neuvottelemaan viimeisistä suupaloista. Shinsou seurasi luokkatovereidensa illanviettoa ja avasi saamansa kortin lukeakseen erään nimenomaisen tervehdyksen uudelleen.
Sinusta on tähän enemmän kuin uskotkaan, Izuku Midoriya oli kirjoittanut.
Ehkä onkin, Shinsou ajatteli ja tunsi ylpeyden läikähtävän rinnassaan.
Niin onkin, helvetti.
