Title: Ethän ole unohtanut
Author: senna
Beta: noup
Genre: fluffy, angst
Rating: S
Pairing: Draco/Luna
Disclaimer: Potter-maailma on Rowlingin, minä kirjoittelen ihan huvikseni vain
Quote: Sodanjälkeiset vuodet toivat meidät yhteen ja lopulta myös erottivat meidät toisistamme.
A/N: Halusin kokeilla nyt jotain itselleni ihan uutta ja tällaista sain aikaan. Tämä ficci on itse asiassa kirjoitettu jo joskus vuosi tai pari sitten, mutta vasta nyt uskaltauduin tämän julkaisemaan, vaikka itse en tästä liiemmin pidäkään. Fluffy ei muutenkaan tunnu ihan siltä omimmalta genreltäni (puhumattakaan näistä hahmoista).
Omistan tämän rakkaalle Naturalille - onnea syntymäpäivänäsi, avaruusapina ♥
Ethän ole unohtanut
Kävelen yksinäni pitkin suurta ja autiota hiekkarantaa. Valkoista hiekkaa silmänkantamattomiin. Aurinko porottaa korkealla vaaleansinisellä taivaalla, jossa ei näy pilvenhattaraakaan. Suljen korvani kaikilta ääniltä. Mieleni on tyhjä, en päästä sinne mitään, enkä ketään.
Sitten sinä valtaat mieleni. Olen lähtenyt kotoa pois kauan sitten. Minulla ei ollut siellä mitään - paitsi sinut. Sodanjälkeiset vuodet toivat meidät yhteen ja lopulta myös erottivat meidät toisistamme, sillä tahdoin pois sieltä, sodan runtelemasta maasta. Sydämeni veti minut tänne, kohden itää. Vain sinä jäit yksin kaipaamaan minua, ei kukaan muu. Ei minulla ollut ketään muuta.
Iltaisin ollessani yksin ajattelen vain sinua. Tahtoisin sinut tänne, vierelleni, jotta voisin pitää sinua kädestä, turvautua sinuun, olla vain vierelläsi.
En tahdo palata enää kotiin. Kotini on nyt täällä ja jos palaisin, matkaisin kuitenkin kohta taas tänne, takaisin uuteen kotiini. Minä en tahdo olla siellä, vihaan sitä paikkaa, niitä kaikkia pahoja muistojani.
Mitä sinä tahdot? kysyn jatkuvasti mielessäni. Mitä sinä haluat, että tulisit tänne?
Tahtoisin nähdä sinut. Joku aamu tahtoisin löytää sinut nukkumasta tuon kukkulan päältä, joka loistaa vihreyttään aamun auringossa. En välitä enää mistään muusta kuin sinun näkemisestäsi. Minun on sinua ikävä.
Kun katselen turkoosina vellovaa merta, tunnen itseni niin pieneksi. Meri on kauhean suuri ja se ympäröi kaiken. Minä olen sen vierellä pieni ja mitätön. Se saa minut herkistymään. Meri ulottuu sinun luoksesi saakka, mihin minä en kykene.
Voi kunpa tulisit tänne, ajattelen usein. En tuntisi itseäni enää niin pieneksi, jos sinä olisit rinnallani. Yhdessä me olemme vahvoja.
Vanhan, kauniin laulun sanat kaikuvat usein päässäni.
Suuri, autio hiekkaranta
silmänkantamattomiin kantaa
Yksin sen rantaviivaa kuljen
kaikki äänet korvistani suljen
Lähdin kotoa pois
mitä mulla siellä enää ois
Ei mitään
paitsi sinä
Tuo laulu on varmasti elämästäni tehty. Se saa minut aina ajattelemaan sinua, eihän minulla ole ketään muuta, sillä kaikki ovat minut hylänneet.
Tahdoin jättää huonon elämäni kotona taakseni ja aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä, mutta en onnistunut. Kotini siellä on mielessäni aina, sillä sinä et ole täällä. Jos olisit lähtenyt mukaani, olisimme yhdessä voineet aloittaa alusta, alkaa rakentaa uutta elämää. Mutta sinä jäit sinne. Kysyn usein itseltäni, miksi. Miksi sinä jäit sinne, vaikka minä lähdin tänne? Mikset voinut seurata minua? Mikset voinut tukea minua aikomuksissani aloittaa uusi elämä? Mikset tahtonut auttaa minua? Miksi tahdoit jäädä sinne pimeyteen ja kylmyyteen, etkä lähteä kanssani lämpöön ja valoon? Miksi?
Sydämeni huutaa ikävästä. Mikset ole luonani? Tarvitsen sinua. Viiltävä kipu rinnassani ei hellitä edes öisin. Olen ollut erossa sinusta niin pitkään. Etkö voisi tulla?
Ja sinä tulet. En tiedä tulostasi mitään, et ole ilmoittanut sanallakaan. Et ole kirjoittanut minulle mitään, et sen jälkeen kun lähdin. Sitten yhtäkkiä sinä vain olet siinä.
Seisot edessäni. Vaaleat hiuksesi liehuvat tuulessa ja sinisiin silmiisi syttyy se tuttu pilke, jonka olen niissä niin monesti nähnyt. Hymyilet ja levittelet päivettyneitä käsivarsiasi, jotta saisin vapaasti tulla luoksesi.
Tunnen, kuinka jokin sisälläni naksahtaa paikoilleen. Sydämeni hyppii ilosta ja jälleennäkemisen riemusta. Olen pakahtumaisillani onnesta. En tiedä mitään parempaa kuin tämän tunteen.
Kiedon käteni ympärillesi ja painaudun sinua vasten. Olen niin lähellä, että saatan kuulla sydämesi lyönnit ja tuntea hengityksesi kaulallani. Minä en tahtoisi enää koskaan laskea sinusta irti, tahtoisin sinun pysyvän lähelläni ja vain olevan siinä vaikka sanomatta sanaakaan. Sinä olet parasta, mitä minulle koskaan on tapahtunut ja toivon sinun ymmärtävän sen niin, ettet enää koskaan jätä minua yksin.
