Nimi: Tuska
Ikäraja: Sallittu
Yhteenveto: "Se on pidätetty."
Tyylilajit: drama, angst
Oma sana: Mut haastettiin kirjottaa jotakin mun ja mun kaksoisveljen suhteesta ja tämä iltapäivä tuli ensimmäisenä mieleen, koska tässä näkyy tosi hyvin meidän suhde ja se, miten paljon mä rakastan sitä. Tämä on omistus veljelleni, koska se tulee aina olemaan mun elämän tärkein ihminen. Tää on kaikki totta.
Tuska
”Se on pidätetty.”
Eikä äidin tarvitse sanoa mitään muuta, kun minä jo itken. Pidätetty. Poliisiasemalla. Kuulusteluissa. En halua tietää miksi, en halua kuulla. Näen elämäni valuvan ohitseni kuin elokuva. Näen itseni väistelemässä totuutta, kiertelemässä, valehtelemassa. Sitäkö kaikki tulee olemaan? Näen veljeni, kaksoisveljeni, istumassa vankilassa pää kumarassa. Näen sinisten silmien naurun sammuneen. Enkä minä halua sitä. En halua nähdä sinisten silmien tilalla kahta jääpalikkaa. Haluan veljeni tähän, jotta voin halata häntä, jotta voin lyödä ja huutaa, miten typerä hän on.
Äiti itkee keittiössä, sisko halaa häntä, minä en pysty tekemään mitään, vaikka yritän keskittyä vaatteiden viikkaamiseen. Ulkovalo syttyy jonkun tulemisen merkiksi ja äiti kiroaa, kun huomaa tulijoiden olevan mummo ja pappa, hänen omat vanhempansa. Hän pyyhkii kyyneleet hihaansa ja pistää vaaleanpunaisen pipon mustien hiusten peitoksi, sanoo lähtevänsä lenkille. En ole ikinä ennen nähnyt äitiä siinä tilassa, hän on aina ennen pystynyt puhumaan isovanhemmilleni, omille vanhemmilleen, mutta nyt hän pakenee tilannetta. Katson ahdistuneena pyykkikasaani ja tunnen itse olevani vankilassa neljän seinän sisällä. Haluan ulos.
En puhu siskolleni sanaakaan, pyyhin vain välillä kyyneliä poskiltani, mutta kun isovanhempani tulevat sisälle, luon kasvoilleni hymyn. Minun on pakko hymyillä, sillä he eivät saa tietää tästä, eivät ainakaan vielä. Viikkaan voitonriemuisena viimeisen t-paidan pyykkikoppaani ja nostan koppani ylös, vien sen huoneeseeni. Vaihdan samantien mustat collegehousut jalkoihini, mustan Apulanta – hupparin päälleni ja sidon hiukseni poninhännälle niskaan. Laitan vielä kuulokkeet korvilleni ja Stina Girs laulaa kovalla korviini. Kumarrun sitomaan lenkkareideni nauhoja ja yritän estää kyynelten tulemista, vielä hetken on pakko olla vahva.
Huudan isälle, että lähden juoksemaan ja pakenen ovesta ulos. Vihdoin. Lähden juoksemaan täysiä alas meidän mäkeämme ja käännyn oikealle, aion lähteä metsäpolulle, koska siellä saan juosta kunnolla. Puhelimeni vaihtaa kappaleen Apulannan Armoon, mutta en piittaa siitä, vaan juoksen edelleen mahdollisimman kovaa pakoon kaikkea pahaa, joka jää taakseni ja joka jossain vaiheessa löytyy vielä edestäni.
Näen äitini koiramme kanssa kävelevän vastaan, mutta en osoita millään tapaa tuntevani häntä. Hän jää katsomaan perääni ja tiedän, että hänen tekee mieli sanoa jotakin, mutta minä jatkan yksinäistä juoksumatkaani. Pakko ehtiä metsään asti, vasta siellä voisin huutaa ja itkeä kunnolla.
Veljeni on minulle tärkein ihminen maailmassa. Tärkein. En rakasta ketään samalla tavalla, kuin häntä ja minuun sattuu, kun häneenkin sattuu. Haluan, että hänellä on kaikki hyvin. Haluan istua jonakin iltana tulevaisuudessa terassilla hänen lapsensa ympärilläni ja juoda kahvia hänen ja hänen vaimonsa kanssa niin kuin äitini tekee veljiensä kanssa. Tuntuu kuin kaikki tulevaisuuden unelmani revitään palasiksi silmieni edessä. En tule istumaan terassilla veljeni kanssa. Hän tulee istumaan vankilassa ja se on karu totuus. En vain kykene hyväksymään sitä. Miksi juuri meille käy näin? Minä luulin, että meillä oli kaikki hyvin, että veli oli vihdoin asettunut aloilleen, tajunnut, miten paljon me häntä rakastimme. Ja sitten hän tekee tälläisen tempun. Tunnen itseni petetyksi, miten saatoin olla niin sinisilmäinen? Miten saatoin luottaa?
Oma huutoni kuulostaa omissa korvissanikin tuskalta. Vaivun lumiseen maahan enkä halua mitään muuta kuin unohtaa koko tämän kamalan iltapäivän. Haluan vain jäädä siihen maahan makaamaan ja itkemään. Huutamaan. Haluan tehdä jotain, joka helpottaa oloani, tekee minusta taas vahvan.
En vain tiedä pystynkö itse nousemaan ylös.
