Suomen historia saa jatkoa! Pitäisiköhän ihan laittaa marssimusiikit taustalle, hih. :>
Käytetty kieli, napakka ja eteenvievä, on pysynyt uskollisina esi-isilleen (sanatkin! esimerkiksi pelko, sydän, tikari ja muut kumppanit) samoin kuin mielenkiintoinen suhde musiikkiin ja sanoituksiin. Olen useissa lukemisessani teksteissäsi (runotkin) ollut huomaavinani selkeitä viittauksia, joskus suoria pätkiä lyriikoista, ja musiikki kaikkinensa tuntuu olevan tärkeä osa tekstejä, mikä on mielenkiintoista. Tässä otsikkokin oli viittaus.
Olen todella iloinen, että aiheesta kirjoitetaan niin, ettei historia ole liian vakavaa tai oikeellisuus painolasti, sillä ei kenties ole väliä puhuuko kertoja sekaisin neuvostoliittolaisista ja venäläisistä eikä niinkään ryssistä. Aika usein kirjoittajat jotka sijoittavat tekstinsä historialliseen kontekstiin (no joo, voiko historiatonta kontekstia ollakaan?) ovat kiinnostuneempia historiasta kuin tarinasta, mikä ei ole hyvä asia. Tässä sitä vaivaa ei ole.
Raapaleratkaisu toimii tekstissä todella hyvin, tykkään osittain irrallisista ja osittain ketjuttuvista jutuista paljon.
Pidin hienona sitä, kuinka voimakkaasti esimerkiksi Janne oli jakautunut: kirjeissään hän saattoi vähän kertoa sodan julmuudesta mutta toiminnassa hän keskittyi asiaan. Se oli samalla ehkä yksi eniten vaivaanneista asioista. Janne saattoi hetken pelätä, mutta pelko liudentui aina kauemmaksi, kun hän vain ajatteli isänmaataan. Ihanteellista! Hän ei ajatellut, että pääsisipä naimaan, saisipa ryypyn tai muuta rohkaisua tai pääsisipä kotikylään takaisin, hän ei todellakaan harkinnut karkaamista tai paskantanut pelosta housuihin vaan ajatteli ja toimi koko ajan äärettömän ylevästi.
Vaan yks' aatos ylpeä, pyhä mahtui päähänsä. Jos ajattelen häntä jonain suojeluskuntalaisnuorikkona jolla on hyvin voimakkaat ihanteet vaikka olisikin pidättyväinen ihminen, niin kenties ymmärrän paremmin. Mutta talvisota oli sen verran lyhyt ja Janne menehtyi nuorena, että ehkei hän ehtinyt katkeroitua. :3
Tarkoitan että molemmat sisaruksista ovat aika... pidättyväisen ihanteellisia. Onhan se kiva ettei lotasta tehdä heti saksalaisen huoraa (hahahaha!) mutta vähän he ovat irrallaan. Ehkä se johtuu siitä, etteivät he tunnu juurikaan kommunikoiva? Lyhyitä kirjeitä, niukkoja sananvaihtoja on tiputeltu säästeliäästi, mikä laittaa mielikuvituksen liikkeelle. Sodassa on kenties virallisesti tärkeää häivyttää itsensä mutta kaunokirjallisuus voisi olla mielenkiintoinen tapa leikata heidän mielipiteitään ja ajatuksiaan, niitäkin joita ei välttämättä ollut soveliasta sanoa ääneen.
Saara ja jälkipolvet eivät unohtaisi häntä: sankarivainajaa.
Hih! Musta oli kivaa lukea tämä mahdollisena näpäytyksenä!
