Rakkaus, raapalesarja, Luna, S 1/?

[lukarei]

Raapalesarja: Rakkaus
Osia: 2/?
Kirjoittaja: Lukarei
Beta: ei ole
Fandom: Harry Potter
Päähenkilö: Luna
Genre: Draama kai
Vastuuvapaus: En omista mitään, minkä tästä voi tunnistaa, enkä saa tästä rahaa.
Ikäraja: S //zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajoja
A/N: Halusin kirjoittaa raapalesarjan Lunan näkökulmasta, sillä hän on ihana hahmo :3 Nämä raapaleet tulevat jokainen kertomaan eri ihmisestä Lunan elämästä, katsoo nyt, kuinka monta niitä tulee.


..::..::..




 1. Äiti



Nimi: Äiti
Kirjoittaja: Lukarei
Beta: Ei ole
Vastuuvapaus: En omista mitään, minkä tästä voi tunnistaa, enkä saa tästä rahaa.
Ikäraja: S




Luna rakasti Äitiä. Rakasti jo ennen kuin tiesi, mitä Rakkaus on. Rakasti Äidin hymyä ja naurua, ja sitä, kun Äiti teki Lunan kanssa narskukakkuja sunnuntaisin. Äiti oli aina kotona. Äiti leikki Lunan kanssa ja söi Lunan kanssa ja meni nukkumaan Lunan kanssa, kuiski tarinoita peikoista ja yksisarvisista Lunan korvaan ja sanoi, että Luna oli Äidin pikku yksisarvinen. Mutta yksisarviset olivat kauniita ja Äiti oli kaunis ja Lunahan oli Äidin tyttö, joten Äitikin oli yksisarvinen. Kun Luna kertoi sen Äidille, Äiti nauroi niin kauniisti, että Luna oli niin onnellinen, Onnellinen ihan.

Äiti teki töitä kellarissa, kun isä oli kotona vahtimassa Lunaa. Se suretti Lunaa, sillä isä ei osannut leikkiä narskunmetsästystä eikä maalata nikkerikukkia. Mutta kun Äiti tuli ikuisuuden jälkeen Lunan luokse, Äidin silmissä oli ilo, ja Äiti vei Lunan pihalle ja Äiti lensi Lunan kanssa koko päivän. Ja Luna rakasti sitä, kun Äiti lensi Lunan kanssa Taivaaseen asti ja pilvet olivat hattaraa ja linnut lauloivat ja Äidin hiukset olivat kuin metsä tuulessa, loputon.

Joskus Äiti otti Lunankin mukaansa kellariin. Silloin, kun isä ei tullutkaan kotiin. Silloin Äidin huulet olivat tiukat, eikä äidin silmistä loistanut ilo. Niinä päivinä Luna oli oikein kiltti tyttö, eikä häirinnyt äitiä yhtään. Ja kun Luna istui hiljaa jakkarallaan sylissään pussillinen suklaasammakoita, Äiti keitti kuplivia sateenkaripatojaan, ja pikkuhiljaa Äidin kasvot sulivat hymyyn ja ilo palasi Äidin silmiin. Ja Luna rakasti katsoa Äitiä sateenkaarihöyryjen keskellä, Äiti oli niin onnellinen, onnellisempi kuin koskaan muulloin. Sitten, kun Äidin liemi muuttui sinisestä keltaiseksi tai hohtavaksi kullaksi, Äiti nauroi ja antoi Lunan syödä suklaasammakoita koko yön.

Eräänä sellaisena päivänä, kun isä ei tullutkaan kotiin, Äidin liemi muuttuikin mustaksi. Mustaksi kuin yö tai syvimmän meren pohja. Lunan suklaasammakot olivat jo loppuneet, ja Luna istui jakkarallaan nuolemassa sormiaan puhtaaksi. Luna katsoi, kuinka musta liemi kupli korkealle, korkealle. Ja Lunaa nauratti, sillä edes kultainen liemi ei ollut kuplinut niin korkealle. Mutta Äitiä ei naurattanut, eikä Äidin silmistä enää loistanut ilo. Äiti juoksi Lunan luokse, ja kaikki oli Mustaa, eikä Lunaakaan enää naurattanut.

Kun Luna avasi silmänsä, ei Äitiä enää ollut.

[skylar]

Olet oikeassa, Luna on todella ihana hahmo, kivaa että joku jaksaa kirjoittaa hänestä laajemmin... ja vieläpä yhden topikin sisällä, ettei niitä ficcejä tarvi kissojen ja koirien kanssa etsiä.

Aluksi pelkäsin, että "Äiti" olisi tosi kliseinen, mutta yllätyin positiivisesti siitä, että se oli tosi omaperäinen ja aika tyylikäskin. Teksti oli sävyltään sellainen oranssihtavan keltainen ja Musta, mikä sopii niin täydellisesti Lunalle. Pikku mehiläinen. Tekstissä oli paljon Äidin palvomista, ehkä omaan makuuni turhaankin korostetusti, tehden tekstistä hieman yksiulotteisen Lunan kohdalta. Toisaalta tämän koko topikin nimi on "rakkaus" ja pakkomielteinen rakkaus on mielenkiintoinen aihe. Sitä olisi voinut tässä Äiti-tekstissä vaikka vielä enemmänkin korostaa, vaikka tekstin tyyli oli aivan erilainen. Ihannoiva ja "täydellinen", mutta pieni särö tekee teepannusta aina vain mielenkiintoisemman.

Tekstissä oli hauskoja kohtia; yksisarviset, sateenkaaret, kuplivat liemet... taattua Lovekivaa! Rakastuin tekstissä juuri siihen, että korostit Äitiä isolla Ä:llä ja isä oli merkityksetön pikku i. Ah, romanttista! Muuten tyylillisesti tekstin jako oli ihan ok. Tekstissä oli niin sadunomainen tunnelma ja sen teki sinun kuvailusi. Ehkä jäin kaipaamaan vähän enemmän... tietynlaista järjestelyä ja muotoilua, hiomista ja maalaamista itse tekstin sisällä, juonessa, tapahtumissa, käänteissä yms. Tämä oli kiva teksti, mutta ei varmaan jää mieleen noilta osin. Tämä oli kuin pitsiä - paljon kiehkuroita ja koristeita, vailla tiettyä pääkohtaa tai pointtia. Silmiinpistävää loistoa ja kirkkautta.

Viimeinen lause oli monitulkintainen ja siitä tietenkin pidin. Narskukakkua olisi kiva maistaa... ehkä Luna joskus valmistaa sitä omillekin lapsilleen. x

[lukarei]

Skylar: Isot kiitokset jättiläispitkästä kommentista! Ihanaa, että joku muukin tykkää lukea Lunasta :3

Ja joo, tämä teksti oli melko yksiuloitteinen, mutta tavallaan minä kirjoitan ehkä hieman omasta näkökulmastanikin. Minä itse olin jo kolmentoista, kun äitini kuoli, mutta silti kaikki viat hänessä unohtuivat, ja jäljelle jäi tietynlainen palvonta. Minä ajattelin, että Lunan kohdalla tuo rakkaus oli ehkäpä jonkinlainen selviytymismekanismi.

Tämä on ensimmäisiä tekstejäni, joten iso, iso kiitos kritiikistä- tarvitsen sitä paljon. Tuo järjestelyosuus ei ole koskaan ollut vahvuuksiani, valitettavasti. Mutta aion yrittää parantaa sitäkin vielä :3

Äsh, olen oikeasti huono vastaamaan kommentteihin. Mutta kiitos vielä ja pistän kaikki nuo mainitsemasi asiat korvan taakse.


Ja sitten seuraava osa!



..::..::..


2. Isä



Nimi: Isä
Kirjoittaja: Lukarei
Beta: Ei ole
Vastuuvapaus: En omista mitään, minkä tästä voi tunnistaa, enkä saa tästä rahaa.
Ikäraja: S
A/N: Tämä on taas tyyliltään vähän erilainen raapale, ja tyyli varmaankin tulee taas muuttumaan sitä mukaa, kun Luna kasvaa. Minä itsen en pidä tästä osasta niin paljoa, mutta olkoot nyt mikä on.






Isä rakastaa Lunaa. Luna tietää sen, vaikkei isä sitä koskaan sanonutkaan. Kun Luna kerran kysyi, miksei, isä sanoi vain rakastaneensa äitiä niin paljon, ettei Rakkautta enää ollut. Silloin Luna kiipesi yksin katolle ja mietti. Sillä olihan Lunakin rakastanut äitiä, rakastanut niin, että sattui. Mutta silti Luna rakasti isääkin, vaikkei isästä koskaan tullutkaan Isää.

Isä ei enää koskaan jäänyt yöksi töihin, vaan työt tulivat kotiin, katonkorkuisina kasoina lehtiä ja musteentuoksuna ullakolla. Isä laittoi ruokaa. Isä siivosi. Isä peitteli Lunan illalla, ja kertoi Lunalle tarinoita. Lunasta tuntui pahalta, ei isä osannut. Luna sanoi sen isälle, ja näki, että isästäkin tuntui pahalta.

Luna itki, ja narskut muuttivat pois.

Mutta isä ei koskaan suuttunut, ei, vaikka Luna huusi huusi huusi ja juoksi koko paiväksi nummille etsimään saukoiksi lumottuja velhoja. Isä istui Lunan viereen katolle, kun Luna itki, ja sai linnut laulamaan Lunalle. Isä antoi Lunan maalata maailman keittiön kaappeihin ja suuren, keltaisen auringon ullakon kattoon. Isä vei Lunan etsimään ritipäitä metsästä, ja hymyili, kun Luna oli iloinen. Silloin Luna huomasi, ettei enää kaivannutkaan narskukakkua sunnuntaisin, eikä aina tullut surulliseksi nähdessään yksisarvisen.

Luna meni taas lentämään, vaikkei enää päässytkään pilviin asti, sillä maailma oli kutistunut. Aurinko muutti kaiken keltaiseksi, ja syksyllä ohjattavat luumut putoilivat mutaiseen maahan. Isä opetti Lunan laulamaan auringolle, ja tekemään luumuista hilloa. Luna opetti isän rakastamaan syyssateita ja leikkimään luumunmetsästystä.

Ja Luna oli onnellinen, kun isä hymyili.

Talven pimeinpänä päivänä isä ja Luna sytyttivät keittiön täyteen kynttilöitä, ja paistoivat lakritsisauvoista piiraan talven hengille.

Keväällä narskut palasivat.

[Renneto]

Ihanasti nämä raapleet risteävät keskenään rakenteellisestikin, mutta toimivat silti myös omina namipaloinaan, tykkäsin ratkaisusta todella paljon! Ja pidin raapaleista muutenkin, näissä oli mukaan velhomaailmaa ja yleisinhimillisyyttä, mikä on maailmankaikkeuden parhaita yhdistelmiä: suklaasammakot ja suru.

Minulla nousi heti niskavillat pystyyn, kun Luna alkoi muistella Äitiä - isolla kirjoittaminen on suomessa hirveän voimakas ele ja tässä sitä käytettiin erinomaisesti. Pelkäsin hieman kristillisiä fiiliksi, kun mukana oli Taivaskin, mutta isä pysyi koko ajan pienellä kirjoitettuna, joten se helpotti ainakin minua :3

-- ja Äidin hiukset olivat kuin metsä tuulessa, loputon.

Suosikkikohtiani, lopun poljento yllätti. Muutenkin teksti oli täynnä pikkuisia yllätyksiä, aurinkoa puiden lomasta.

Toisessa raapaleessa Luna selvästi jollain tavalla kasvaa, kun hän alkaa huolehtia muistakin kuin itsestään vaikkei se hänen työtään olekaan, hänhän on vasta pieni lapsi. Tarkoitan, että Luna arvioi myös isänsä suruja ja iloja tarkemmin kuin ennen, mistä syystä olin kovin iloinen, että Xenofilius teki elämästä niin hyvää kuin vain osasi - siivosi mutta opetti myös tekemään hilloa.

Jännä nähdä, mitä muita rakkauksia tulee. :>

[skylar]

Sinulla on todella hyvä mielikuvitus ja se paistaa tekstistä läpi. Lakritsisauvapiirasta narskuille... mahtavaa! Ja tuo yksi lause "vaikkei isästä koskaan tullutkaan Isää..." nerokasta! Tässä "Isässä" oli paljon harmaampi ja talvisempi sävy, mikä kieltämättä sopii "todellisuudelle" (mitä isä tuntui edustavan) äidin "fantasian" sijasta. Ensimmäinen kappale oli kaikkein kiinnostavin ja siinä käsiteltiin loistavasti kahden henkilön tapaa käsitellä menetystä ja rakkautta: Luna on niin suloinen ja viaton, sinisilmä, kun taas Xenophilius on aina ollut todella monimutkainen ja kiemurainen hahmo. Jäin itseasiassa kaipaamaan lisäkurkistusta hänen päänsä sisään, vaikka hän ei lempihahmoni ole ennen ollutkaan!

"Äidissä" käsiteltiin selvästi sitä tiettyä lapsuuden aikaa Lunan elämästä, jolloin hän menetti rakastamansa äidin. "Isässä" jäin ehkä sen vuoksi hieman kaipaamaan selvempää rajoitusta siitä, mihin ajanjaksoon tämä ficlet hänen elämässään pureutui. Teksti oli edelleen hieman pompahtelevaa, mutta tykkään raikkaasta ja vapaasta tavastasi kirjoittaa. Se on juuri sopiva tapa kun Lunasta puhutaan. On myös mielestäni hienoa, kun sanoit että tuot omaa itseäsi näihin teksteihin, sillä niin sen minusta pitäisikin olla ja nämä tekstit saavat todella siivet alleen. "Äiti" ja "Isä" ovat hyvin sielukkaita. Haluaisin vielä päästä enemmän pinnan alle, Lunan syvimpiin ajatuksiin - ja ehkä se toteutuukin kun hän kypsyy hieman.

Käsittelet tärkeän henkilön menetystä taitavasti; "Lunasta tuntui pahalta ja isästäkin tuntui pahalta." Tuo oli hyvin aidosti kirjoitettu. Rakastuin myös siihen, mitä kerroit Xenophiliuksen töistä; ihailen taitoa, jolla nitoa kätevästi alkuperäinen tarina ja ehkä värinä käytetty oma näkemys/fanifiktio yhteen. Minusta oli ihan mahtavaa lukea, mitä kaikkea Luna ja isä tekivät yhdessä. Varsinkin keittiökaappien ja ullakon kattojen maalailu saivat minut melkein sanomaan ääneen aww! Rakastan Lovekivojen omalaatuisuutta, jossa yhdistyy hulluus, rakkaus ja luonnonläheisyys. Kaikki luontomaininnat tuovat hymyn huulilleni. En pidä teksteistä (tai elokuvista/sarjoista) jossa miljöö on aina sama! Se on suorastaan raivostuttavaa. Sinun kuvailusi tuo kauniita kuvia mieleeni, kuten kirjakin toi. Yksi suosikkikohtani kirjoissa oli se, kun kerrottiin Ronin ja Lunan olevan melkein naapureita! Olen aina kuvitellut Kotikolon sijaitsevan niin kauniissa paikassa. (:

Odotan mielenkiinnolla seuraavia Luna-ficlettejä. Kiitos näiden julkaisemisesta, ne tuovat kauneutta ja valoa päiviini. Kirjoitat Lunaa niin hyvin, etten malta odottaa kuinka kuvailet hänen ystäviään ja muita ihmisiä, joiden kanssa hänen elämänpolkunsa yhdistyy... Näissä sinun ficleteissäsi on juuri sopiva määrä iloa, surua ja huumoria! Ei valoa ilman varjoja!

[Orenji]

Oi, nää on todella ihania. Luna on ihana hahmo, ja sen omalaatuisesta luonteesta saa vaikka mitä. Äiti oli kiinnostava. Ihailua ja kunnioitusta melkeinpä joka lauseessa, korosti Lunan suhdetta äitiinsä. Suurien kirjainten käyttö sopi hyvin. Niin kuin jo sanottiin, teksti oli täynnä koukuttavia yksityiskohtia, ja  viittauksia Lunan elämän muihin päiviin. Todellakin lovekivamaista kerrontaa, ja oma suosikkini näistä kahdesta. Loppu tiivisti kaiken. Yhtäkkiä äiti oli poissa, eikä Luna enää ollut onnellinen.
Isä oli erilainen, ja tekstissä ei palvottu mitään. Kerronta siitä, kuinka isä ei osannut olla äiti, oli surullista. Ajanvietteestä tuli toisenlaista, ja kaikki muuttui. Pidin kohdasta, jossa kerrottiin Lunan maalaamisesta ja luudalla lentämisestä. Hyvä oli tämäkin, ja innolla jään odottelemaan seuraavia.