Kirjoittaja. Harhakuva
Ikäraja. K-11
Tyylilaji. Draama/Jännitys
Fandom. The Vampire Diaries/Vampyyripäiväkirjat
Paritus/Hahmot. Delena aka Damon/Elena
Vastuuvapaus. En omista tarinan hahmoja, tapahtumapaikkaa tai mitään ks. sarjaan tai hahmoihin kuuluvaa.
Varoitukset. Pientä verenvuodatusta ja suutelua.
Tiivistelmä. Elena pähkäile kumman Salvatoren veljeksistä valitsisi, ja laittaakin molemmat
eräänlaiseen kisaan; kumpi huomio naisenalun paremmin, voittaa.
A/N. Lisää Delenaa : 3 Ja älkää välittäkö, tarinan aiheesta saatte kiittää flunssaani ja
therefore mahdollista kuumettani. Mutta, kommentti ois jees! Tarina sijoittuu 2.kauden alkuhetkiin.
'Someone told me love will all save us.
But how can that be, look what love gave us.
A world full of killing, and blood-spilling
That world never came.
And they say that a hero can save us.
Im not gonna stand here and wait.
I'll hold onto the wings of the eagles.
Watch as we all fly away. '
Damon oli Salvatoren veljeksistä se paha. Se.... vähemmän arvostettu, se joka aina teki juuri
ne väärät ratkaisut ja johtopäätökset. Vaikka tavallaan vampyyri yritellä ajatella kaikkien
- ennenkaikkea Elenan - parasta, se onnistui jotenkin aina saamaan naikkosen menemään
Stefanin puolelle. Kivikautinen vampyyri oli juuri noussut sängystään, mikä oli oikeastaan
aika hassuakin, kun ajatteli että vampyyrit eivät juurikaan nukkuneet. Damonin oli vain
pitänyt... selvitellä ajatuksiaan. Hän oli rakastunut tyttöön, jota ei voisi koskaan saada.
Vaikka Damonin oli vaikea myöntää edes itselleen tätä faktaa, se oli enemmän vähemmän totta. Historia siis toisti itseään, molemmat Salvatoren veljekset olivat rakastuneet samaan tyttöön, ja loppujenlopuksi se olisi Stefan, jonka Elena valitsisi. Se olisi aina Stefan. Vain.. Stefan. Salvatorey oli kyllästynyt siihen kuinka jäi aina veljensä varjoon ja näin ollen hommannut itselleen oman orjan. Damon katsoi itseään peilistä - hänhän todellakin oli paljon paremman näköinen kuin veljenkuvatuksensa. Siinä silmänräpäyksessä, vampyyrin puhelin ulahti tekstiviestin saapumisen merkiksi. "Meidän pitää puhua. -Elena" Tietenkin. Syystä tai toisesta miekkonen osasi ajatella mistä tarkalleen ottaen heidän täytyisi puhua. Siispä Damon puki vaitonaisena päälleen, ja käynnisti sinisen avo-autonsa, parkkeeraten sen Elenan talon pihaan.
Vampyyri avasi varovasti talon narisevan ulko-oven, ja astui sisään. "Huhuu-u?" Tämä huhuili
katsellen ympärilleen. Ei vastausta, ei minkäänlaista. Loistavaa, tämä oli tietenkin jonkinlainen
ansa ja ennen kuin herra kerkeäisi huomatakkaan, olisi se jo matkalla ties minne, eikö.
Elena asteli puisia rappusia alas huolestunut ilme kasvoillaan. "Mikä hätänä", Damon kysyi
ottaen askelia lähemmäs suklaanvärisiä hiuksia omaavaa naisenalkua. Elena pudisteli päätään,
ja ennenkuin vampyyri huomasikaan, seisoi Stefan veljensä vierellä. "Stefan. Enpä olisi arvannut että sinutkin kutsuttiin tänne", Damon naurahti sarkastiseen sävyynsä, katsoen
vuoronperään veljeään ja Elenaa. Vampyyri asteli olohuoneeseen ja istahti siihen nahkasohvalle, olettaen että hänelle tehtäisiin seuraa... tai sitten ei. "No, mistä halusit puhua."
Salvatore kysyi kohottaen kulmiaan, ja odottaen kärsimättömänä että Elena vastaisi. Asian olisi paras olla tärkeää. "No... olen ajatellut järjestää teille kahdelle kisan. Jotta minä voisin..
selvittää ajatuksiani." Siinä silmänräpäyksessä oli Damon kääntänyt intensiivisten silmiensä
katseen vihaisena kohti Elenaa. "Kisan? Naurettavin ajatus mitä olen ikinä kuullut. Eikö sinustakin Stef?" Vampyyri kysyi kääntäen huomionsa veljeään kohden. Hetkenaikaa oli täysin hiljaista, saattoi kuulla vain oman hengityksensä.
Stefan katsoi vuoronperään veljeään, sitten Damonia. "Minusta se kuullostaa hyvältä."
Damoninin huulille kohosi hämmentynyt, mutta samalla kovin ironinen hymy; tietenkin vanha
kunnon Stefan meni aina Elenan puolelle, oli asia sitten se oliko oikein juoda jäniksen verta
vai se, että kumpi veljeksistä rakasti naisenalkua enemmän. Hetken aikaa oli täysin hiljaista,
kunnes Damon nousi ylös narisevalta nahkasohvalta, ja katsoi vuorotellen veljeään ja Elenaa.
"Te olette hulluja, koko sakki. Ja tämä..." Damon naurahti heilauttaen käsiään merkittävästi ja vääntäen kasvoillensa ilmeen joka ilmaisi ettei herraa olisi voinut vähempää kiinnostaa. "On naurettavaa." Vampyyri sanoi ja marssi ulos tunkkaisesta sisä-ilmasta raittiiseen ulko-ilmaan.
Elenan talo oli sievä, mutta samalla jotenkin kovin kunnioitusta herättävä. Väriltään se oli kauniin valkoinen ja ulkona oli myös pieni kuisti. Talon edustalla oli Damonin vaaleansininen
Camaro, ja väistämättäkin herran huulille kohosi vaitonainen hymy. Ennen kuin Salvatorey
oli kerennyt huomatakkaan mitään, seisoi Elena jo hänen vierellään ja katsoi häntä
vetoavasti ruskeilla bambisilmillään. Elena ilmiselvästi oletti, että Damonilta olisi löytynyt järkeä
tehdä kerrankin oikea ratkaisu. Naisenalku yritti sanoa jotain, mutta vampyyri hiljensi tuon
kohottamalla kätensä. Elena huokaisi. "Tule tänne aamulla", hän sanoi ennen kuin käveli takaisin sisälle taloonsa. Vampyyri huokaisi vaitonaisena, istui autoonsa ja ajoi pois: tietämättä mitä pitäisi ajatella.
Sen yön Damon vain ryyppäsi. Ryyppäsi, jotta hänen ajatuksensa eivät häiritsisi keskittymistä.
Salvatorey ei voinut olla ajattelematta Elenaa: hänen suoria, ruskeita hiuksiaan, koko huoneen
valaisevaa hymyä ja muutenkin niin kovin viehättävää ulkomuotoa. Silti, kaikessa surullisuudessaan oli hassulla tavalla huvittavaa miten huono tuuri hänellä olikaan ollut naisten
suhteen: hänellä oli ollut Katherine, elämänsä rakkaus, mutta tuo oli valinnut Stefanin.
Hänellä oli ollut Caroline, oma missi, mutta hänkin oli huomannut Damonin kanssa olemisen
viat ja häipynyt. Hänellä oli ollut Rose, mutta kappas, vampyyri olikin kuollut kiitos ihmisuden
pureman, joka oli tarkoitettu Salvatoreylle itselleen. Ja nyt, kun Damon tiesi rakastavansa Elenaa, naisenalku rakastikin vain ja ainostaan tämän veljeä.
'Now that the world isn't ending
It's love that I'm sending to you
It isn't the love of a hero
And that's why I fear it won't do.'
Sitten koitti aamu. Damon löysi itsensä heränneenä lattialta. Miten hemmetissä hän tähän
oli päätynyt? Vampyyri katsoi kelloaan, todeten sen olevan tarpeeksi paljon jotta hän voisi jo lähteä suuntaamaan kohti Gilbertien taloa. Herra vaihtoi pikaisesti päälleen sen iänikuisen
mustan kauluspaidan ja mustat farkut, ja pamautti ehkä vähän turhankin kovasti Camaronsa
oven kiinni. Auto käynnistyi hyrräten ja matka saattoi alkaa. Samassa hän muisti, että ehkä
olisi hyvä jotenkin.... huomioida Elena. Vaikka kisa olikin hänen mielestään naurettavin ajatus mitä maa päällään kantoi, eihän pikkuveljelle tohtinut hävitä, eihän. Siispä tämä kävi pikaisesti ostamassa kaupasta Elenan lempikukkia ja suklaata, ja kun lopulta saapui talon eteen, väänsi
kasvoilleen muka iloisen hymyn ja asteli Elenan huoneeseen vievät rappuset ylös. Elena kuitenkin nukkui yhä, mikä sai Damonin iloiseksi: hän oli tullut tänne ennen Stefania.
Elena oli suloinen, nukkuessaan shorteissa ja topissa. Väkisinkin tuli luvattomia ajatuksia.
Pian kuitenkin herran vieressä näkyi siluetti, ja tämä kääntyi katsomaan vierelleen; Stefan
oli kävellyt ulos Elenan huoneen suihkuhuoneesta. No, niimpä tietenkin. "Stefan", vampyyri
mutisi, "Miten sinä täällä jo tähän aikaan olet?" Stefan hymähti, ottaen askelia lähemmäs
veljeään. "Samaa voisin kysyä sinulta." Hän sanoi hymyillen sitä niin hemmetin ärsyttävää
minä-voitin-hymyään, jonka Damon olisi ilomielin pyyhkinyt hänen kasvoiltaan. "Ei, minä
jäin tänne yöksi." Stefan täydensi, kiinnittäen nyt huomionsa kohti Damon kädessä komeilevia
kukkia. "Varsin näyttävä kimppu." Damon sen sijaan oli täysin hiljaa; Elena oli herännyt, luultavasti heidän kahden aiheuttaman melun takia. Vampyyri ojensi suloisessa unentokkarussa
olevalle naiselle rehukimpun, hymyillen. "Huomenta." Elenan huulille kohosi onnellinen hymy, kun hän tajusi mitä oli tapahtunut. "Ne ovat kauniita, kiitos Damon." Nainen sanoi, asettaen
kukkaset ikkunalaudalla olevaan maljakkoon. Damon käänsi katseensa kohti veljeään, ilokseen
huomaten että nyt Stefanin kasvoja koristi vain hapan, katkera, vihamielinen ilme. Koko kolmikko kulki kulki rappuset alas , jonka jälkeen Elena jäi seisomaan hermostuneen oloisena
oven eteen, kuin odottaen että jompi kumpi veisi hänet jonnekkin. Juuri kun Stefan oli aukaisemassa suunsa ja tarttumassa Elenan käteen, Damon tönäisi veljensä sivuun.
"Tule, minulla on näytettävää." Salvatorey tokaisi ja tarttui Elenaa kädestä. Elena empi
hetken, mutta lähti kuitenkin vampyyrin mukaan ja istui sinisen Camaron pelkääjän paikalle.
Damon ojensi auton takapenkiltä toiselle suklaat, kerrankin hymyillen aidon vilpittömästi.
Elena suukotti vaitonaisena Damonia otsalle, eikä sanoja edes tarvittu: Damon tiesi tehneensä oikein.
Oli vielä toistaiseksi valoisaa, ja tämän syyn takia Elenakin oli mitä luultavammin huomannut
sen tutun, itsetyytyväisen hymynkaaren vampyyrin kasvoilla. "Minne sinä viet minua, Damon",
naisenalku kysyi mutta tälläkertaa kaikkea muuta kuin vihaisena, kuten yleensä. "Hyst. Se ei
olisi yllätys jos kertoisin." Damon vastasi hymähtäen, ja painaen kaasua kovempaa. Itseasiassa
niin kovaa että Elena pelkäsi että he ajaisivat vielä jonkun päälle tai pahempaa. Pian Camaro
pysähtyi uljahtaen pienen, nuhjuisen, mutta loppujenlopuksi sievähkön retkeilymajan edustalle.
Juuri kun Elena oli astumassa ulos autosta, oli Salvatore avannut oven jo hänelle. Nainen nyökkäsi kiitollisena, hymähtäen. "Vai tänne sinä minut toit." Lopulta he astuivat sisään, ja
ilman täytti tunkkainen, ehkä aavistuksen homehtavakin tuoksu. Taukotilasta astui esiin
tanakka, paksut hiuksensa letille asettanut henkilö, jonka virallisesta ulkomuodosta päätellen
Elena oletti naisen olevan paikan omistaja. "Miten voin auttaa?" Nainen kysyi, Elenan havaitessa
toisen puheesta jonkun fiinin aksentin. Damon katseli naista kurtistaen kulmiaan, kunnes lopulta rykäisi, katsoen ohimennen Elenaa. "Minulla oli huone varattuna." Elena ei kuunnellut Damonin
sanoja, hän oli keskittynyt etsimään naisen nimeä, ja lopulta hän sen löysikin: toisen vaakaviivallisen puseroon oli kiinnitetty pinssi, jossa luki 'Mary'. Mary siis nappasi hyllyköstä
huoneen 1D avaimen, ja ojensi sen Damonille joka otti sen ilomielin vastaan. "Nauttikaa olostanne", Mary vielä huikkasi kaksikon loittonevien selkien perään. Kun he saapuivat huoneen
1D ovelle, Damon avasi Elenalle uhkaavasti narisevan oven. Elenan luulot osoitettiin pian vääriksi: Naisenalku oli olettanut jotain aivan muuta kuin tälläistä: huone oli elegantisti sisustettu, ja sen värimaailmaa halitsi valkoinen, kaikki pienet yksityiskohdat olivat limenvihreitä.
Huoneesta löytyi myös kylpyhuone, keittiö, olohuone, mutta mikään muu ei kiinnittänyt Elenan
huomiota kuin se, että makuuhuoneita oli vain yksi. Jos tilanne olisi ollut mikä tahansa toinen,
olisi Elena kieltäytynyt samassa sängyssä nukkumisesta, mutta koska kuitenkin nyt oli kilpailutilanne niin.... ehkä Damonkin ansaitsisi mahdollisuuden.
Koitti ilta. "Minä menen kylpyyn", Elena huikkasi - ei vastausta. Naisenalku laittoi ruskeat hiuksensa kiinni, ja riisui vaatteet yltään. Hän pyyhkki ne vähäiset meikit kasvoiltaan, ja laittoi
jo hanaveden valumaan valkoiseen ammeeseen. "Tervehdys." Elena säikähti niin että tiputti
lasisen hajuvesipullonsa lattialle, ja se särkyi pirstaleiksi. Kun brunette sitten kääntyi vampyyrin
puoleen, oli hänen pakko myöntää, että Damon todella oli naurettavan komea - jo silloin kun
oli pukeissa - , mutta nyt kun toisella oli vain pyyhe vyötäisillään ja hiukset suloisesti sotkussa,
alkoi Elenalle tulla kovin... tuhmia ajatuksia. Siksi naisenalku kääntikin nolostuneena katseensa pois, kurtistaen kulmiaan. "Damon, en tiennyt että olet täällä." Elena sanoi, huokaisten.
Damon katsahti syrjäsilmällä valmiiksi vaahdotettua ammetta, kunnes katosi takaisin olohuoneen puolelle, jonka jälkeen Elena uskalsi riisua yllään äskettäin olleen pyyhkeen ja mennä ammeeseen. Pian ovi kuitenkin narahti auki, ja Damon astui sisään, kantaen tarjottimella
ruusun terälehtiä, mansikoita ja suklaamoussea. "Damon, mitä sinä..." Ja ennenkuin Elena
oli kerennyt huomata mitään, istui Damon häntä vastapäätä suurikokoisessa ammeessa, asetellen ruusunlehtiä sen reunalle. Siinä he sitten olivat, kylvyssä, syöttäen toisilleen
suklaamoussella kuorutettuja tuoreita mansikoita. Ilmassa oli romantiikkaa, ja molemmat nauttivat täysin rinnoin. Ja kun he lopulta nousivat ylös ammeesta, näytti kello jo paljon.
Saatuaan puetuksi, oli Damon kuitenkin napannut käteensä värikuulapistoolin ja ojensi
toista Elenalle. Hetken epäröinnin jälkeen, Elena suostui ja he juoksivat: Elena pelkissä
rintsikoissa ja ylisuuressa ruutupaidassa kera shortsien, Damon sen sijaan täysin pukeutuneena.
Ilmassa kaikui täysin vilpitön, mitä onnellisin nauru, kun he juoksivat ympäri metsiä, ampuen
toisiaan värikuula pyssyillä. Loppupeleissä Elena oli kauttaltaan punaisen, pinkin, vihreän, sinisen, keltaisen, violetin ... ja ties minkä muun värisissä läikissä, Damon oli taas saanut
vain muutaman osuman. Vampyyrin huulilla komeili taas naurettavan komea, itsetyytyväinen hymy, minkä Elena olisi halunnut pyyhkiä pois: ja keksikin pian keinon.
Naisenalku tarttui Damonin kylmästä kädestä, flirttailevasti miehekkeelle hymyillen.
"Tuo ei ollut reilua, sinä olet minua parempi tässä - ja pukeissa." Elena asteli varovasti
ihan kiinni Salvatoreyyn, ilkikurinen pilke silmäkulmassaan, "....siispä", naisenalku asetti
huomaamatta jalkansa kamppaukseen, ja niin he molemmat tippuivat uima-altaaseen.
"Koston aika." Elena täsmensi, itseensä tyytyväisenä. Damonista olisi voinut luulla toisen
ottavan tämän tosissaan, mutta sen sijaan hänen kasvoillaankin koreili huvittanut hymy.
"Hyvä on, ansaitsin sen", Vampyyri tokaisi, ja nosti märän Elenan syliinsä, suudellen
naista hellästi suulle. Suudelma oli kaikkea mitä Elena olikin haaveillut: se oli täynnä intohimoa, eikä nainen olisi halunnut lopettaa. Kuinka kauan Elena olikaan halunnut tehdä... näin. He molemmat astelivat märkinä olohuoneeseen, asettivat takan päälle, ja istuivat lämpimälle
karhuntaljalle. Elena käpertyi Damonin turvalliseen syliin, tuntien miehen kädet ympärillään.
"Damon... minusta on vain todella ihanaa huomata, että sinusta löytyy tälläinenkin puoli.
Puoli joka välittää. Minusta." Damon suukotti naisenalkua taas kiihkeästi, silittäen toisen
täydellisen ruskeita hiuksia, ja katsoen tätä silmiin. "Höpsö, se puoli on aina ollut olemassa. Et vain ole huomannut sitä." Salvatorey sanoi, painaen naisenalun syliinsä. "Ehkä..." Elena hymähti.
Lopulta Elena oli suihkuhuoneessa vaihtamassa yövaatteitaan päälle, ja pesemässä itsestään
kukertavia väriläikkiä pois. Brunette puki päälleen valkoisen narutopin ja sini-valko-raidalliset
shortsit, ja astui makuhuoneeseen. Hän oli tähän valmis. Enemmän kuin valmis. Damon
makoili ja leveässä parisängyssä, jonka puupäätyyn oli tehty kauniita kuviointeja.
Naisenalku kävi makaamaan ihan kiinni Damoniin, katsoi toista silmiin, samalla kun silitti toisen
karheaa otsaa. "Kiitos tästä päivästä. Minulla oli todella.... ihanaa." Elena sanoi vilpittömästi,
suukottaen Damonia pikaisesti suulle ja nukahtaen toisen turvalliseen syliin. "Eipä kestä", oli
Damon sanonut. Elena todella oli nauttinut tästä päivästä, enemmän kuin Damon olisi ikinä uskonutkaan.
Seuraavan kerran, kun Elena heräsi, heräsi hän Damonin Camaron tunkkaisesta hajusta.
"Mitä----miten sinä", naisenalku mutisi unenpöpperöisenä: hänen viimeisin muistikuvansa oli se, kun hän oli nukahtanut. "Et herännyt aamulla mitenkään, joten kannoin sinut autoon."
Salvatorey hymähti, nyökäyttäen päällään kohti kylttiä jossa luki 'Mystic Falls, 50km'. "Olemme
kohta kotona." Elena veti syvään henkeä. Seuraavana oli siis vuorossa Stefan. Vanha kunnon
Stefan. Lopulta he olivat jo Elenan pihassa, ja talosta astui ulos - kukapa muukaan kuin - Stefan. "Oliko teillä kivaa?" Se kiltimpi Salvatoren veljeksistä kysyi, katsoen Damonia ilmeellä,
jota olisi voinut kilteimmin ilmaistuna kuvata ivalliseksi. Damon tuhahti, "No. Minäpä tästä lähdenkin", ja niin hän kaasutti pois autollaan. Hienoa, Damon oli siis jättänyt vastaamisen
kokonaan naisen vastuulle. Niin... tyypillistä hänelle. "No, mitä olit suunnitellut meille?"
Tämä kysyi, yrittäen hymyillä: mikä oli kutakuinkin mahdotonta, kun mielessä pyöri tuhat
muuta asiaa. Stefan tarrasi Elenaa kädestä, ja nosti reppuselkäänsä. Elena kiljaisi, mutta
ei pannut vastaankaan, onneksi hän oli kevyt. Ja niin he kävelivät, läpi loputtumilta tuntuvien metsien ja peltojen, kunnes lopulta saapuivat lumoavan kauniille niitylle, jossa oli jopa.. liian hiljaista, mutta samalla sopivan salaperäistä. Elena ei pystynyt enää pidättelemään hymyä, ja hyppäsi alas vampyyrin reppuselästä. Maassa odotti suuri, täynnä oleva eväskori jonne
naisenalku kurkisti heti ensimmäisenä sisälle: Shampanjaa, kakkua ja suklaakeksejä.
"Stefan, tämä on ihanaa, kiitos." Tämä sanoi, suukottaen Stefania hellästi suulle.
Stefan oli Stefan.... se turvallinen valinta. Se, joka laittoi Elenan elämän aina etusijalle.
Se, joka olisi kuollut Elenan puolesta. Mutta silti Elena ei voinut olla ajattelematta, että
ehkä heidän suhteensa ongelma olikin juuri sen turvallisuus: suhteessa ei ollut mitään
jännitystä. Tottakai Stefan oli komea ruskeine hiuksineen ja suloisin silmineen mutta..
äsh, Elenan ajatukset tosiaan olivat kaikkialla muulla kun tässä hetkessä. Lopulta hänen mietiskelynsä onneksi keskeytettiin, Stefan pyysi häntä istumaan pienen viltin päälle.
"Oletin että pidät yhä jostain.. yksinkertaisesta." Vampyyri sanoi hymyillen charmikasta
hymyään, katsoen naista silmiin. "Niin, tietenkin", Elena vastasi hymähtäen, ja napaten
korin sisältä ylisuuren Shamppanjapullon. Kun tämä sitten sai sen lopulta auki, kuohui
siitä vaahtoa vähän kaikkialle. Elenan huulilta karkasi huvittunut ja vilpittömästi iloinen
nauru, ja pian Stefan olikin kaatanut molempien laseihin Shampanjaa. "Minä rakastan sinua, Elena. Tiedäthän sinä sen?" Salvatore kysyi hymyillen sitä hymyään, jolle ei vain yksinkertaisesti voinut sanoa kieltävää vastausta. "Tiedän, tietenkin." Niin he istuivat siinä,
jutellen niitä näitä, juoden shampanjaa ja syöden kakkua. Kello oli jo reippaasti yli keskiyön,
kun Stefan saattoi Elenan kotiovelle. "Kiitos tästä päivästä." Elena tokaisi ja suukotti Stefania
otsalle, kunnes löi oven kiinni ja painui nukkumaan. Vaikka unta hän ei saanutkaan, ei. Hänen
täytyi kuumeisesti miettiä valintaansa: tehdäkkö valinta järjen vai tunteiden perusteella.
Järki sanoi Stefan, tunteet sanoivat Damon. Stefanin kanssa... Elena sai olla rauhassa turvassa ja onnellinen, mutta sitten taas Damon... pelkkä miehekkeen ajatteleminenkin sai
perhoset lepattelemaan naisen vatsassa. Ehkä hän oli kieltänyt tunteensa Damonia kohtaan koko tämän ajan ja siksi ne olivat nyt niin voimakkaat. Lopulta Elena sai tehtyä päätöksensä.
Damon havahtui seuraavana aamuna surisevaan puhelimeensa. Tekstiviesti, Elenalta.
'Minulla on tärkeää asiaa. Tule heti tänne.' - viestissä luki. Joten, niin taas kerran, Damon
istui Camaroonsa ja painoi kaasun pohjaan, tietämättä mitä odottaa. "Mikä nyt oli niin
tärkeää asiaa ettei se voinut odottaa huomiseen." Damon kysyi kun lopulta pääsi talon
sisälle asti, jossa Stefankin näemmä oli. Elenan ilme oli poikkeuksellisen vakava, mikä sai
Damoninkin huolestumaan. "Olen tehnyt valintani." Naisenalku sanoi, purren huuliaan ja ollen muutenkin kovin hermostuneen oloinen. Sekä Damon, että Stefan odottivat nyt kärsimättöminä
mitä toinen vastaisi. Tämä oli taas aivan kuten Katherinen kanssa: riippumatta kumman Elena valitsisi, olisi veljien väleissä luultavasti tämän jälkeen.. korjattavaa, jos ne enään edes palautuisivat ennalleen. "Minä valitsen....." Elena tuntui vain pitkittävän vastaustaan, mikä
sai molemmat veljeksistä jo hermostumaan vähän liiankin kanssa. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt, kun Elena viimein paljasti valintansa.
"Damonin."
Ja niin, viimein kulkuri oli saanut kaunottarensa.
