Nimi: Pakkassuudelmia ja lumienkeleitä
Kirjoittaja: Upsila
Genre: pienoinen angst, H/C, femme, romancefluffy
Paritukset: Luna/Pansy
Ikäraja: S
A/N: Apua, jouluun on jo kolme päivää, miten aika on mennyt näin nopeasti? Lupasin kuitenkin kirjoittaa suloiselle shaylille joululahjaficciä femmestä, joten tälläinen syntyi sitten lopulta pienen harkinnan jälkeen. Toivottavasti tämä kelpaa hänelle kuitenkin. ♥ Ai niin, tämä menee Jouluhaaste IV:hen!
Pakkassuudelmia ja lumienkeleitä
Lumi narahteli saapikkaiden alla ja kipakka tuulenpuuska liiskasi keuhkoja, kun Pansy sadatellen harppoi eteenpäin väistellen puiden huurteisia oksia. Pakkasen puremilta posket olivat punertuneet, sormia pistelivät lapasten läpi ja hiertävät kengät, jotka eivät vielä upouusina muotoutuneet astujalleen saivat luihuisen irvistämään. Itseasiassa hän tuskin tunsi tärisevien villasukkahousujen verhoamien jalkojensa lomasta mitään muuta kuin riipivää kylmyyttä - pehmeä lumi nimittäin ylsi hänen polviinsa asti. Eikä Pansy ilahtunut siitä tippaankaan, lähinnä häntä raivostutti koko tilanne.
Koettaen lämmittää tärisevää vartaloaan, tyttö kietaisi paremmin tupahuivin kaulansa ympärille. Jouluaattona hänen kuuluisi saada herkutella konvehdeillä peittonsa alla ja kihertää innostuneena vielä avaamattomille joululahjoilleen pienoisen tekokuusen alla, mutta Luna oli syypää saadessaan hänet lopulta ulos lämpöisestä oleskeluhuoneesta. Eikä Pansy itseasiassa edes muistanut miten se hupsu kuutyttö oli saanut hänet suostumaan tapaamiseen lähellä järven laituria. Mielummin hän olisi missä tahansa muualla kuin raahauttamassa itsensä väkisinkin näin kamalaan ilmaan.
Itseasiassa hän alkoi katua sitä, että oli suostunut vetoon tupalaistensa kanssa. Luna oli aina se etäinen ja uneksiva tyttö hänelle, puhui toisinaan aina ohimennen aavaisen syysmeren olennoista ja sadetanssista kädet kurottuna taivasta kohti, vaikka kukaan ei edes kuuntele häntä. Lovekivat olivat hupsun typeriä ja uskoivat hömpötyksiin aivan liikaa, mutta silti Pansysta tuntui kuin koko suhde ei olisikaan pelkkää kulissia. Ehkä hän ei halunnut edes myöntää salaa pitävänsä Lunasta aidosti, vaikka sydän toista kielikin.
Lyhyt hame oli hitusen kostea reunoista, kun luihuinen kiskoi sitä kevyesti hieman alemmaksi. Talviviitta lämmitti kyyristynyttä olevaa selkää, mutta muuten polkkatukkainen tyttö ymmärsi viimein, että hänen vaatetuksensa ei tainnut olla kovinkaan paras näin kylmällä talvisäällä. Puhaltaessaan höyryä ulos ja vilkaistuaan pikaisesti ympärilleen, tämä huokaisi helpottuneena viimein.
Luna seisoi laiturin reunalla ja näytti keskittyvän hartaasti kohmeiden sormiensa puhalteluun; hauraat kuunsäteet loivat tytön takkuisiin hiuksiin yhteenkietoutuneita lyhtyjä valaisten valkenevan aamutaivaan. Oli vain jaettu hiljaisuus, jääkuorrutuksen saanut järvi ja mustuneen piparin murusia suupielissä.
”Hei.”
Ja se tyttö käännähti vähän liiankin äkkiä Pansya kohti. Horjahdus, mutta luihuinen sai kuin saikin lopulta otteen korpinkynnen laihoista käsivarsista kiinni estäen tätä kaatumasta. Sillä tytöllä oli kuitenkin taas eripariset polvisukat, suuri karamellin sävyinen villapipo ja varovaisen hämmentynyt hymy niin yllättävästä tilanteesta.
”Luna, sinun sormenpääsi ovat turhankin viileät nyt.”
”Lapasilla ei narksuja hätistellä”, Luna vastasi seesteisesti pujottaen yksinäisen hiussortuvan korvansa taakse. ”Ja minä taisin jopa nähdä vilauksen yhdestä mistelikimpussa.”
Pansy naurahti kuivasti pudistellen päätään, ei kai taas. Luna oli toki suloinen unetar, mutta tämänkö takia tyttö oli kutsunut hänet luokseen? Kuuntelemaan vain höpötyksiä ihmeellisestä taikaolennosta, joka tuskin oli olemassa muualla kuin omassa mielikuvituksessa. Itseasiassa hän tunsikin nyt enemmän roihuavan kiukun sisällään kuin sulavan lämmön yhdessäolosta; Luna ei ymmärtänyt häntä, oli aivan liian kaukana toisissa planeetoissa, että kiinni ei pysty pitämään.
”Tule, mennään mielummin sisälle siemailemaan maustettua omenaglögiä”, Pansy ehdotti varovasti karistaen inhottavat ajatukset mielestään.
Ei hän halunnut takertua rautakynsillään liikaa toiseen, mutta veto oli kuin näytelmä vuosien takaa. Naamiot vaihtoivat omistajaa (ei tiedä rakastaako edes aidosti vai ei) ja kaikki pelkkää valhetta. Pansy halusi kuitenkin osata rakastaa tässä näytelmässä, vaikka pelkkä ajatuskin sen yrittämisestä sai hymähtämään. Ehkä helpommin ajateltuna kuin tehtynä kuitenkin.
”Shh, kuunnellaan ensin sirhikän talvilaulua”, Luna huokaisi. Pansy nyökkäsi, koska ei tiennyt, mitä olisi vastannut. Sen sijaan hän keskittyi kuuntelemaan lähes sukupuuttoon kuolleen linnun viserrystä.
Lunta satoi suurina hahtuvina laiturin reunalle istahtaneiden tyttöjen hiuksiin, joka samalla peitti puiden lehdettömät oksistot. Koko maisema tuntui kietoutuneen pehmeään valkoisuuteen ja viiman kuljettamiin pakkassuudelmiin. Luna hymyili silmät suljettuina sirhikän sointuvalle laululle. Aivan kuin muulla ei ollut väliä, vain pienen linnun yksinkertainen laulu oli saanut heidät molemmat muistamaan kodin ja kynttilän, jonka liekki lepatti lämpöisästi valuttaen steariiniä. Pansy saattoi kuvitella kartanon keittiössä leijailevan mustaherukan aromeja, jotka kutkuttaisivat vatsapohjaa hennosti - ja tietenkin hän pystyi tuntemaan lämmön sykähtelevän sisällään. Entäs jos äiti olisikin säyseästi hymyilevä ja sukkia kutoava kotiäiti; ei sellainen, joka sylkäisi ’kidutu’ halveksivasti ulos suustaan, kun hän toisti epäonnistumisiaan jatkuvasti.
Luihuinen huomasi yhtäkkiä säpsähtävänsä ajatuksistaan. Lämpöinen tunne hänen sisällään tuntui katoavan piiskaavan tuulen mukana, sillä häntä kylmäsi inhottavasti sisällään. Pansy pystyi tuntemaan vieläkin katkeruuden häivähdyksen sisällään perheensä kohtaan äskeisen muistonsa takia. Sirhikkä oli nimittäin lopettanut kuoronsa Lunan taputuksien säestämänä, joten ei ihmekään, että tämän laulun vaikutus kesti vain hetkellisen. Pansyn pitäisi ylipäätään syyttää lintua joulunsa pilaamisesta, mutta korpinkynsi taputti niin innokkaasti, että toinen luopui sitten moisesta ajatuksesta. Ehkä hän voisi unohtaa kaiken edes hetken.
”Sinä taisit pitää siitä aika paljonkin”, Pansy totesi kurtistaen aavistuksen kulmiaan lopulta taputuksen lopettaneelle tytölle.
Luna nyökkäsi painaen päänsä hajamielisesti tyttöystävänsä olkapäille. Pansyn lyhyet niskahiukset kutittivat kuutytön hehkuvanpunaisiksi muuttunutta poskea, kun tämä hengitti luihuisen niskaan kevyesti. Polkkatukkaisen tytön hämmentyneestä ynähdyksestä huolimatta, Luna tunsi kuinka heidän läheisyytensä lämmitti mukavasti pisteleviä sormenpäitään. Pansy ei oikeastaan näyttänyt osavansa hallita ollenkaan tunteitaan. Tämä värähti korpinkynnen jokaisesta hennostakin kosketuksesta kiusaantuneena, mutta ei silti uskaltanut lähteä - halusi samaan aikaan jäädä paikalleen, mutta silti oli hiukan hämmentynyt araista hellyydenosoituksista. Kevyiden huulten kosketus hänen kaulakuopassaan ja epämääräinen mumina kohdistettuna lumiseen maisemaan; luihuinen tunsi kuinka pienoinen rusoitus pisteli poskia.
Luna henkäisi vasten Pansyn kaulaa. ”Älä pelkää.”
Pansy tuijotti vieressään istuvaa tyttöä vino hymy huulillaan vain sanomatta mitään. Sormet oikoivat toisen latvahiuksia takuista varovasti ja ilman sanojakin he jakasivat ymmäretyn hiljaisuuden. Polkkatukkainen tyttö silitti lempeästi Lunan kuunsäteisiä sortuvia, vaikka pelkäsikin toisen särkyvän hauraimmistakin kosketuksista kuin säröilevä lasiruusu.
”Lähdetäänkö? Sinun kätesi ovat niin kylmät, että alan olla oikeasti jo huolissani”, Pansy kuiskasi ojentaen lapasensa vieressä istuvalle tytölle. ”En halua, että vilustut, huovan lämmössä on parempi ol-”
Luihuinen huomasi lauseensa jääneen kesken, kun Luna kiskaisi lempeästi hänet lumihankeen viereensä. Kuutyttö oli levittänyt kätensä hymy vieläkin leveänä huulillaan ja näytti nyt innostuvan heiluttamaan kätensä ja jalkojaan Pansyn nauraessa vieressä. Lumienkeli, Pansy tunnisti sen heti. Luna näytti nauttivan lumesta niin paljon kuin oli mahdollista, vaikka iho kuinka tahansa kärsisi kylmyydestä.
”Hyvää joulua, Pansy.”
Pansy kurtisti kulmiaan mietteliäästi kuin ei olisi odottanut keneltäkään jouluntoivotusta. Hetken hämmenyksestä tointuvan tytön kasvot kuitenkin sulivat pian ilahtuneisuuteen ja tämä kohottautui kyynärpäänsä varaan nähdäkseen paremmin yhä lumihangessa makaavan korpikynnen kasvot. Pansy kumartui hieman lähemmäksi Lunaa ja lopulta suuteli tätä keveästi.
Ja kun tyttökaksikko viimein irrottautui kevyestä suudelmasta, Pansy unohti turtuneita varpaitaan saapikkaidensa alla ja virnisti ilkikurisesti.
”Hyvää joulua sinulle myös.”
