Nimi: Play with me
Fandom: Kreikan mytologia
Ikäraja: K-11
Paritus: Apollon/Hermes
Tyylilaji: Leikittely, kiusoittelua, huumorinpoikasta, fluffyn aineksia ynnä muuta sälää
Yhteenveto: Jokainen tarvitsee joskus irtioton arjesta, eikö vain? Miksi jumalat siis olisivat poikkeus?
Oma sana: Kunnon Apollon/Hermestä pitkästä aikaa! Aina yhtä hauskaa ja ihanaa kirjoittaa heistä. En ole kyllästymässä vielä piiitkään aikaan
Play with meHalvat, karheat lakanat kutittavat. Huoneessa on liian kuuma. Iholla helmeilee hiki, mutta Hermes ei halua avata ikkunaa. Vaikka huoneessa on kuuma, siellä on myös miellyttävä hiljaisuus. Pysähtynyt hetki, jonka hän jakaa veljensä kanssa.
Apollonin rintakehä kohoilee säännöllisesti ja Hermes silmäilee hänen upeaa, alastonta vartaloaan. Hän voi koskea toista mihin vain haluaa ja Apollon antaa hänen. Heidän välillään ei ole kahleita, ei estoja, epävarmuutta tai pelkoa. Toisen vartalo on tuttu, mutta kiehtova, sillä he voivat muuttaa itsensä, miksi ikinä haluavat. Hermes rakastaa juoksuttaa sormiaan Apollonin vartalolla, nähdä toisen ilahtunut, kutsuva hymy ja upota suudelmaan, joka maistuu auringolta, kuumalta ja kutkuttavalta.
Halpa motellihuone haisee, sisustus on aivan kammottava ja lakanat ovat epämiellyttävän karheat. Seiniin on pinttynyt tupakanhaju, sängyn jouset natisevat ja pitävät kamalaa meteliä, jos vain liikahtaakin. Kylpyhuoneessa kaakelit ovat likaisenkeltaisia ja halkeilleita, vessa ei vedä ja lattialla juoksentelee pieniä ötököitä.
Jumalat voisivat halutessaan marssia viiden tähden hotelliin ja yöpyä sen hienoimmassa huoneessa ilmaiseksi – Hermes kun on erinomainen suostuttelija – mutta sen sijaan he valitsevat tällaisia loukkoja, joissa nauttia toistensa seurasta. Miksikö? Rappio, tärveltyminen, paheellisuus, kieroutunut moraali ja maailmankuva. Ne kiihottavat heitä. Heistä on hauskaa särkeä oma, näennäinen kauneutensa ja paljastaa toistensa pimeät puolet ja rypeä niissä – kunnolla. Halvoissa motelleissa tunnelma on pettämätön.
Suudelma poskipäälle keskeyttää Hermeksen ajatukset ja sormet hyväilevät hänen lonkkaansa, hitaasti, suorastaan laiskasti.
”Mitä mietit?” Apollon mumisee hänen korvaansa ja suutelee sen lehteä hitaasti ja kiireettömästi. Vino hymy leviää Hermeksen kasvoille.
”Tätä”, Hermes vastaa ja viittoo verkkaisesti heidän ympärilleen.
”Alatko kyllästyä?” Apollon kysyy ja vetäytyy kauemmas. Jumalan käsi tukee hänen päätään ja kauniit, ruskeat silmät katsovat suoraan Hermekseen.
”Ei se sitä ole”, Hermes sanoo ja suutelee Apollonin olkapäätä. Apollon yrittää vetää hänet itseään vasten, mutta varkaidenjumala perääntyy. ”Älä viitsi, täällä on jo tarpeeksi kuuma.”
”Haluan sinut lähelle”, Apollon purnaa, mutta antaa olla.
”Minä olen ihan sinun vieressäsi”, Hermes huomauttaa silmiään pyöritellen.
”Liian kaukana”, Apollon huokailee teatraalisesti. ”Rakastajani.”
Hermes irvistää.
”Vihaan tuota sanaa.”
Apollon näyttää muka hämmästyneeltä.
”Mitä muuta sinä voisit olla?” hän kysyy.
”Tapaammeko me salaa? Soitammeko kiihkeitä puheluita iltaisin? Kaikki tietävät, mitä me teemme”, Hermes huomauttaa. ”Tämä on hauskanpitoa, ei salaisten rakastavaisten tapailua.”
Apollon nauraa.
”Jos tämä olisi pelkkää hauskanpitoa, sinä olisit jo häipynyt. Sanoisit: ’Kiitti panosta’ ja kävelisit ovesta ulos, mutta et ole tehnyt sitä”, auringonjumala sanoo hymynkare suupielessään.
”Mihin tähtäät?” Hermes kysyy tietämättömänä Apollonin tarkoitusperistä.
”Sinä välität. Olen sinulle muutakin kuin pelkkä pano. Sitä paitsi, sinä tykkäät halailla ja suukotella seksin jälkeen.” Nyt Apollonin äänensävy on kiusoitteleva. Hailakka puna kohoaa Hermeksen kasvoille vastoin hänen tahtoaan.
”Pilaako se jotenkin tunnelman?” hän kysyy niin viileästi kuin taitaa, mutta kysymystä seuraa hellä nauru, mikä kertoo hänen epäonnistuneen välinpitämättömyyden esittämisessä.
”Ei tietenkään”, Apollon supisee ja hyväilee Hermeksen käsivartta. ”Se on hyvä. Se kertoo, että olet tyytyväinen ja välität. Olisi aika kolaus egolleni, jos niin ei olisi.”
Hermes mottaa häntä olkapäähän, mutta Apollon vain hykertelee.
”Sinä ja sinun egosi”, Hermes jupisee. Apollon virnuilee hetkisen, mutta sitten hän vakavoituu ja heittäytyy pitkäkseen karheille lakanoille.
Hermes katsoo häntä, mutta Apollon sulkee silmänsä ja huokaisee.
”Mikä on?” Hermes kysyy ja kömpii lähemmäs. Hän tuntee kuinka hikipisarat valuvat hänen lapaluidensa välistä, mutta siitä huolimatta hän antaa Apollonin kuuman käden hyväillä hänen kasvojaan.
”Ei varsinaisesti mikään”, Apollon mutisee vastaukseksi. ”Mietin vain pitäisikö meidän mennä takaisin.”
”Haluatko?”
Apollon pudistaa päätään.
”En oikeastaan. En vielä, mutta luulen, että meidän on pakko.”
”Tiedätkö”, Hermes kuiskaa veljensä korvaan. ”Kukaan ei voi pakottaa meitä mihinkään.”
Apollon virnistää.
”Olet suloinen, kun ehdotat jotain luvatonta. Hymyilet tietyllä tavalla ja silmissäsi on tuo tietty pilke”, auringonjumala hymähtää.
”Mm”, Hermes ynähtää myöntävästi ja suutelee häntä. Apollon kiepauttaa hänet päälleen ja syventää suudelmaa.
”Uuh, tänne paahtuu”, Hermes voihkaisee, kun he erkanevat.
”Hmm”, Apollon mumisee. ”Mitä jos tekisimme niin, että sinä otat kylmän suihkun ja minä haen meille jotain syötävää?”
Ehdotus on ylivoimaisen houkutteleva, vaikka aikaa onkin rajallisesti. Vaikka Hermes voikin huijata itselleen lisää aikaa, ei sekään riitä loputtomiin. Ehkä sitä on kuitenkin tällä kertaa tarpeeksi.
”Sovittu”, hän hengähtää ja suutelee Apollonia pitkään.
~…~
Huoneen ilmasto vaikuttaa normaalilta, kun Hermes tulee suihkusta. Hän haistaa roskaruuan houkuttelevan tuoksun. Apollon tasapainoilee tuolillaan ja esittelee ruokakasaa, jossa on hampurilaisia, ranskalaisia, limsaa, pehmiksiä, pirtelöitä ja muuta roskaruokaa.
”Tiesitkö, että täällä oli lämmitys päällä?” Apollon kysyy silmiään pyöritellen kuin hän ei voisi millään käsittää ihmisten idioottimaisuutta.
”Mitä helvettiä?” Hermes puuskahtaa ja kuivaa hiuksiaan.
”Voi kyllä”, auringonjumala vakuuttelee. ”Tuletko syömään?”
”Hmm, ihan kohta”, Hermes mutisee. ”Panen vaatteet päälle.”
”Et sinä mitään vaatteita tarvitse”, Apollon huomauttaa. Varkaidenjumala pyörittelee silmiään.
”Haluat vain tekosyyn tiirailla minua”, jumala tuhahtaa.
”Minä en tarvitse mitään tekosyitä”, Apollon sanoo nautinnollisesti. ”Eikä tarvitse tiirailla. Riittää, kun
katson suoraan.”
Hermes heittää märän pyyhkeen hänen kasvoilleen ja istuutuu pöydän ääreen. Vaikka ruokaa näyttää olevan paljon, se katoaa hyvin nopeasti nälkäisten jumalten suihin.
Hermes kastaa ranskalaisen pehmikseen ja ojentaa sitä Apollonille kujeileva hymy suupielessään. Apollon tuijottaa yhdistelmää hyvin epäileväisen näköisenä.
”Maista”, Hermes kehottaa.
”Mitä sinä juonit?” Apollon epäilee. Hermes pyörittelee silmiään.
”Se maistuu hyvältä. Oikeasti”, varkaidenjumala vakuuttaa, mutta Apollonin epäilys ei väisty. Hermes pyörittelee silmiään ja asettaa ranskalaisen toisen pään – sen jossa pehmistä ei ole – suuhunsa ja kurottuu Apollonia kohti, toinen kulma viettelevästi koholla.
”Sinä se sitten osaat”, hänen veljensä hymähtää huvittuneena. Hermes kohauttaa olkiaan, mutta sinivihreät silmät kiiluvat.
Näin mahtava minä olen, ne tuntuvat sanovan sanattomasti.
”Sinä olet”, Apollon myöntää, ennen kuin nojautuu lähemmäs ja nuolaisee varovasti jo sulavaa pehmistä ennen kuin haukkaa palan. Hermes tulee puolivälissä vastaan. Heidän kielensä tapaavat kiistelemään viimeisestä ranskalaisenpalasta, mutta pian se unohtuu, kun he suutelevat toisiaan, härnäten ja nauttien leikittelevästä suudelmasta.
”No?” hymähtää Hermes, kun he erkanevat. Huulilla maistuu viileä vanilja ja Apollon.
Apollon kohottaa olkiaan maistellen makua huulillaan.
”Aika kiva. Vähän kuin köyhät ritarit”, jumala myöntelee. Hermes nauraa omahyväisenä.
”Sanoinhan”, hän hymisee.
”Tunnustetaan”, Apollon naurahtaa. ”Olit oikeassa.”
”Enkö minä aina ole?”
”Et.”
”Et vain kehtaa sanoa”, Hermes kiusoittelee. Apollon naputtelee etusormella rintaansa.
”Sidottu totuuteen nyt ja ikuisesti”, jumala ilmoittaa omahyväisesti. ”Sillä ei ole kehtaamisen kanssa mitään tekemistä.”
Hermes huokaa syvään.
”Tylsimys. Etkö harrasta sanaleikkejä?” hän kysyy suorastaan apeaan sävyyn.
”Kyllä, mutta nyt minulla on mielessä muunlaiset leikit”, Apollon vastaa ja viittoo Hermestä lähemmäs.
”Ehei”, Hermes sanoo päätään pudistellen. ”Jos haluat lähelle, sinä saat olla se, joka siirtyy.”
Apollonia ei tarvitse kahdesti käskeä. Hermes vetää hänet hajareisin syliinsä ja suutelee jumalaa hitaasti ja nautinnollisesti. Kädet asettuvat tiukasti toisen ympärille ja suudelma syvenee. Kosketuksia vaihdetaan puolin ja toisin.
”Huono idea”, Hermes huoahtaa, kun Apollonin huulet siirtyvät hänen korvalleen. ”Olen kohta taas ihan hikinen.”
”Me voisimme mennä suihkuun, yhdessä”, Apollon ehdottaa.
”Et halua mennä sinne. Kuvottava paikka”, Hermes varoittaa ja puistatus kulkee läpi vartalon. Apollon huokaisee hänen korvaansa ja painaa päänsä Hermeksen olkapäälle.
”Mitä nyt?” Hermes kysyy hyväillen verkkaisesti veljensä selkää.
”Aurinko”, Apollon sanoo nyreänä. ”Sen pitää nousta ihan justiinsa.”
”Niin minä arvelinkin”, Hermes toteaa.
”En halua lähteä”, auringonjumala marisee. ”Sinä katoat viikkokausiksi aina jonnekin.”
”Sanotko, että sinun tulee ikävä minua?” Hermes kysyy ja äänestä kuultaa hymy. Apollon mumisee jotain käsittämätöntä, mistä Hermes tietää vastauksen olevan myönteinen. Jumalten sanansaattaja nauraa ja vetäytyy niin, että he ovat kasvokkain.
”Saman auringon alla ollaan silti molemmat”, hän vakuuttelee ja suutelee Apollonia. ”Mene jo.”
Apollon sipaisee Hermeksen kosteita hiuskiehkuroita ja nousee hänen sylistään.
”Meidän pitäisi tehdä tätä useammin”, hän toteaa.
”Ei pitäisi”, Hermes tyrmää ja Apollon kohottaa kummastuneena ja hiukan loukkaantuneena kulmiaan. Hermes väläyttää ilkikurisen hymyn. "Muutenhan siitä menisi hohto. Haluan, että tällaiset hetket pysyvät erityisinä."
Apollon hymyilee.
”Hyvin sanottu.”
He suutelevat pikaisesti melkein kuin aviopari. Hermes huomauttaa tästä ja Apollon voihkaisee.
”Pitääkö sitten tehdä joku äijähalaus, läimiä selkään ja örähdellä mahdollisimman miehekkäästi?” Apollon heittää vastaan. Hermes purskahtaa nauruun.
”Ehkä ei kuitenkaan. Kokeillaan sitä ensi kerralla”, varkaidenjumala sanoo pilke silmäkulmassa.
”Tapaamisiin, veli”, Apollon sanoo, iskee silmää ja katoaa kirkkaan valonvälähdykseen. Hermes pukeutuu, kerää tavaransa ja astuu motellin ovesta ulos.
Oranssinpunainen taivas väläyttää ensimmäiset säteet, jotka häikäisevät jumalan silmiä.
”Tapaamisiin”, Hermes hymähtää nousevalle auringolle. Hän pyrähtää juoksuun ja sukeltaa huimapäisesti suurkaupungin sokkeloihin, paikkoihin, jonne ei edes hänen veljensä valo yllä.
