Hermionen kohtalokas kosto (K11, AU, Darmione)

[Roonil Wazlilib]

Nimi: Hermionen kohtalokas kosto
Kirjoittaja: Roonil Wazlilib
Tyylilaji: Vähän kaikkea, AU-idealla romantiikkaa, fluffya, seikkailua ja ehkä jotain muutakin.
Ikäraja: K.11
Päähenkilöt: Darmonie-kuvio, Ron, Harry ja muita.
Tiivistelmä: Seurataan Hermionen erkaantumista Ronista ja Harrysta, sekä uusien ystävien saamista yllättävältä taholta.
Varoitukset: seksi, väkivalta ja angstisuus. + kaikkein suurimpana varoituksena: Puoliverisen prinssin-kirjan juonikuvioiden raiskaus, kirjoitusvirheet ja kirjoittajan kokemattomuus.
Synninpäästö: J.K Rowling, suomentaja, kustannusyhtiöt ja yms. omistavat henkilöt, paikat ja tapahtumat (eli kaiken minkä tunnistavat omakseen.) EN tavoittele taloudellista tai mitään muutakaan hyötyä, leikin vain.

Prologi

Hermione Granger tunsi suunnatonta vihaa Ron Weslayta kohtaa. Hän tiesi että he olivat riidelleet ennenkin, mutta nyt Ron oli tehnyt jotain anteeksantamatonta, mikä oli ikäänkuin viimeinen niitti hänen paperiinsa. Hän ei kestänyt katsoa vierestä Ronin ja Lavenderin noh miksi sitä nyt sanoisi... kuolaamista, jota he itse kutsuivat varmaankin täysin sopivaksi pussailuksi oleskeluhuoneen nojatuoleilla? Hän naurahti ilottomasti ajatuksilleen ja myönsi itselleen että loppu oli ollut nähtävissä jo pidemmän aikaa. Loppujenlopuksi hän oli aika taitava kätkemään omat tunteensa sillä Ronia kohtaan tunnettu pidempiaikainen ärtymys ei suinkaan ollut ainoa tunne jonka hän oli itseltään ja muilta kätkenyt... Mutta nyt asioihin tulisis muutos: hän ei olisi enää se kiltti tyttö joka antoi Ronin ja Harryn pompotella itseään. Hän oli antanut heidän kopioida läksyt häneltä ja saanut palkaksi lähinnä vittuilua hänelle tärkeistä asioista kuten S.Y.L.KY:stä. Silti häneltä oli aina riittänyt ymmärrystä heidän huispausharrastusta kohtaan. Sekin että Ron makaisi melkovarmasti nytkin Lavenderin sylissä jossain olohuoneen nurkassa oli hänen ansiotaan. Ei kellään muulla kuin hänellä ollut ollut kiinnostusta Ronia kohtaan. Mutta nyt kun hän oli keploitellut Ronin huispausjoukkueeseen tilanne oli aivan toinen. Mutta nyt asiohin tulisi muutos. ”Ehei Ronald Weslay ne linnut olivat vasta alkua.” Hän kuiskasi niin kovaa kuin tyhjässä kirjastossa uskalsi. Ja lähti kirjastosta riskialtis, mutta loistava suunnitelma korviensa väilsissä raksuttaen.

...

Seuraavat päivät hän pohti suunnitelmaa ja teki valmisteluita sen eteen: hän kävi Kuhnusharvion juttusilla, etsi erään vanha pienen esineen ja ennenkaikkea mietti suunnitelman aukkokohtia. Niin paljon oli kiinni mahdollisesti väärintulkituista katseista... Mutta viimepäivien aikana hän oli rohkaistunut asian suhteen, kun oli tajunnut ettei hänellä ollut enää mitään menetettävää, mutta toiseaalta päävoitto voisi silti olla hänen jos hän laittaisi kaiken peliin. Ja hänestä tuntui että se oli kannattanut: Draco Malfoy oli vastannut hänen katseisiinsa normaaliakin enemmän ja innokkaammin. Draco Malfoy hänen suunnitelmansa tärkein kohta Kuhnukerhon pikkujoulujen rinnalla. Suunnitelman lisäksi Draco oli osa jotain muutakin, jotain paljon, paljon suurempaa Hermionen päänsisällä.

A/N : Niinkuin ylempää varmasti ilmenee en ole koskaan enne kirjoittanut fanficciä, enkä oikeastaan mitään muutakaan vain huvikseni (eli kaikki kirjoitukseni ovat olleet lähinnä koulujuttuja.) Eilen eksyin tännekkin ensimmäsitä kertaa lukemaan, ja yöllä iski inspiraatio. Rakentava palaute, kritiikki, ohjeistus, huomautukset ja kehut ovat tervetulleita 
Tarina ei myöskään jää tähän, tai siis jatkoa on paperillakin vähän ja päänsisässä vielä enemmän. Ainakin jos joku niin haluaa, niin lisää tulee
Olisin kyllä voinut kirjottaa vähän pidemmänkin pätkän kerralla! Olen kyllä aika kokematon kirjoittaja ja mun on pakko pitää taukoo ettei kirjotusvirheitä tuu ihan törkeetä määrää, kun ei toi keskittymis kykykään oo mikään paras mahdollinen.

[Noway]

I LIKE IT! Jooh jatka en osaa rakentavaa kommenttii laittaa mut kumminki JATKOA

[Roonil Wazlilib]

Kiitos kommentista ! Aattelin nyt lisätä tän ekan luvun tänne vaikkei tää mitään fani-armeijaa ookkaan saanut . Toivotaan ettei ole paljon kirjoitusvirheitä, ku oon ite aika huono huomaamaan niitä niin omassa kuin muittenkin tekstissä, Ja näin BTW kaipailen vähän tota Beettaa! Et jos jotain kiinnostaa niin ota yhteyttä.

1. luku

Viimein koitti hänen odottamansa hetki. Ilmiintymis koe, jonka hän oli läpäissyt kirkkaasti, oli juuri loppunut ja hän oli kävelemässä yksin kohti linnaa. Hän vilkaisi ympärilleen ja kaivoi taskustaan Britannian melkovarmasti ainoan toimivan ajankääntimen. Hän katsoi ympärilleen uudelleen, ripusti kääntimen kaulalleen ja käänsi kerran. Hän tunsi vanhan tutun tunteen joka muistutti takaperin kelatun elokuvan katsomista. Sitten hän oli taas yksin pihalla ja näki viimeisten ihmisten maleksivan kohti tylyahoa ja ilmiintymiskoetta. Hän hymyili tyytyväisenä, kun totesi ajankääntimen toimineen ja lähti reippaasti kohti linnaa ja sen tyrmiä. Hän saapui kuhnusharvion luokkaan vähän myöhässä ja sai osakseen oudoksuvia katseita Ernieltä, mutta ennekaikkea Dracolta ja Harrylta. Kuhnusharvio tyytyi hymyilemään liittolaiselleen ja sanoi tuttavalliseen tapaansa: ”Kappas Hermione! Myöhässä! Mutta se ei haittaa, sillä tänään pidämme vapaamman tunnin parityöskentelyn merkeissä, ja haluan että yllätätte minut täysin! Meneppäs siihen Dracon viereen.” Harry näytti vihaiselta ja hän yritti tavoittaa Hermionen katseen, mutta Hermione tyytyi ignooraamaan hänet. Sitten hän istuutui Dracon eteen ja käänsi oman pulpettinsa ja katsoi häntä silmiin iloisesti. Poika näytti häkeltyneeltä ja pienen hetken jopa iloisesti yllättyneeltä, kunnes vaihtoi ilmeensä tavallisen nyrpeäksi. Vain oliko noissa jäänharmaissa silmissä vielä joku erilainen pilke...? Hän oli ilmeisesti vaipunut täysin omiin ajatuksiinsa Dracon ilmeestä päätellen. Nyt ei ole aikaa unelmointiin Hermonie muistutti itseään ja totesi aivan kuin tilanne olisi ollut täysin normaali: ” Meidän täytyy varmaankin ruveta hommiin.” Hän odotti vastausta turhaan, keräsi kaiken rohkeutensa ja sanoi vähän hiljaisemmalla äänellä: ”Minulla on idea: lyödään kerrankin tuo koppava Potterinpoika!” Nyt nuorempi Malfoy katso häntä puulla päähän lyötynä ja kysyi tarpeettoman kovaa ja kiivaasti: ”Mikä teidän juoni tämä oikein on Granger?” Harry katsahti taas heihin päin, ja hermione tyytyi hymähtämään. Tai siltä se ainakin näytti ulkopuolisen silmin, mutta Hermione oli melko hyvä sanattomissa taioissa ja hän oli langettanut hänen ja Dracon ympärille Vaimennouksen: Hermionesta oli tyydyttävää käyttää Harryn ”Prinssin” taikaa Harrya itseään vastaan.  Sitten hän vastasi normaaliin ääneen ” Ei mikään en vain jaksa elämääni sellaisena kuin se on”
”Miten niin et jaksa?” Kysyi Draco, joka kuulosti melkeinpän huolestuneelta.
”Äh Ron jätti minut ja Harrykin on hänen puolellaan  ja olen päättänyt vihdoinkin, yli viiden vuoden jälkeen olla se mitä todella olen.”
”Mitä sinä sitten olet?” Draco kysyi.
”Kyllä sinä sen tiedät. Ja minäkin tiedän sinusta aika paljon. Ne katseet hiljaisessa kirjastossa...” Hermione tiesi tehneensä vaikutuksen surullisella  katseellaan. Hän oli murtanut jään Dracon sydämestä jo ensimmäisessä Tylypahkan Pikajunassa. Nyt hän oli onnistunut murtamaan kuoren. Myös toinen ihme tapahtui Draco pysyi hiljaa, jo toisen kerran tänään. 
”tiedän mitä päässäsi pyörii”, Hermione vastasi tavoitellen ymmärtäväistä äänensävyä. ”Olen miettinyt tätä viimeiset kaksi vuotta ja minulla on suunnitelma.” Hän kumartui Dracon lihaksikkaan käsivarren yli, hieman lähemmäs, jäänharmaiden silmien tuijottaessa häntä intensiivisesti. Ja selitti suunnitelmansa hänelle.

A.N: Seuraavasta luvusta tulee pidempi!