Aarrekartatta, S | Remus/Sirius | 12+ virkettä

[nnora]

Nimi: Aarrekartatta
Kirjoittaja: nnora
Ikäraja: S
Pituus: 632 sanaa, oneshot

Genre: angst, drama, lievä romance/fluff (menneiden haaveilua)
Hahmot/paritus: Remus, paritus Sirius/Remus
Summary: (tuntui ironiselta ajatella, että hän oli hukassa itsensä kanssa, hänhän oli susi, kirjaimellisesti siis hukassa - tai sitten hukka oli hänessä, hänen sisällään, kuka tiesi)

Vastuunvapaus: Kaikki Pottermaailman tunnistettava kuuluu J.K. Rowlingille, tämän ficin juoni/teksti on minun enkä saa rahaa tästä. Biisit eivät ole minun.
Haasteet: 12+ virkettä VIII(sanalista ficin lopussa), Neljän tuvan haaste tuvalla rohkelikko, One True Something 20 fandomilla Potter

A/N: Osallistuin 12+ virkettä(versio kahdeksan)-haasteeseen ja lähdin sen pohjalta sanalistan ja tajunnavirran kera kirjoittamaan tätä, enkä tiedä tuliko tästä mitään järkevää, mutta ainakin tämän kirjoittamisesta jäi itselleni hyvä fiilis hieman surullisesta tunnelmasta huolimatta ja pidän itse tästä ihan älyttömästi, oli tämä järkevä vai ei . Ja haaste oli erittäin ihana. ♥ Ja Remus myös ja kai se on jonkinlaista fanonia(sekä omaa että yleistä), että Remus on angstinen ja pitää kahvista. ♥ :')

Otsikosta tykkään hurjasti ja se liittyykin mielestäni jollain tapaa jopa läheiselläkin tavalla itse ficciin ja mä itse ajattelen sitä merkittävämpänä seikkana kuin pelkkänä pienenä yksityiskohtana.

Tämä on vain yksi pikkuruinen oneshot, mutta itse olen tähän todella ihastunut, joten sanon tämän: odotan todella kommentteja, joten kirjoittakaa niitä, jooko? Yksikin sana riittää ja se on tärkeä mulle. En oikeastaan vielä kirjoittaessanikaan tajunnut, miten merkittävältä ja tärkeältä tämä mulle tuntuu, vaikka tämä on kuin palapeli jonka palat ei loksahda ihan paikoilleen.




Remus käveli tyhjä katua pitkin, kädet painettuina syvälle takintaskuihin ja hiukset sekaisin pohjoisesta tulevan kylmän vastatuulen vuoksi - enää ei ollut lämmintä, lokakuu oli vaihtunut marraskuuksi ja Remus paleli alituiseen, hän kun ei ollut saanut ihmissudeltaan lämpimänä juoksevaa verta.

Taivas oli harmaa ja oli vain ajan kysymys, milloin alkaisi tihkuttaa ja Remus arveli, ettei päivä muuttuisi miksikään iltapäivälläkään, kellohan ei ollut kuin kymmenen. Remus painui sisälle kuppilaan ja huokaisi hiljaa saadessaan eteensä kupillisen kuumaa, ihanasti lämmittävää kahvia ja epäilemättä liasta tummuneen vanhan lusikan ja palan sokeria. Kuppila oli äärimmäisen kuppainen ja Remus näki nurkkapöydästä loistavasti, miten pieni hämähäkki vipelsi kolhuista seinää pitkin. Se kuitenkin unohtui pian ajatusten siirtyessä Siriukseen - ikuiseen lapseen, joka oli viidennellä luokalla kekkuloinut rohkelikkopoikien makuusalissa kotoa varastetun häähunnun kanssa ollen rohkea kuten rohkelikon pitikin olla, eikä samanlainen kuin elämää pelkäävä Remus, joka ei löytänyt itsestään rohkeutta sitten piirun vertaa vaikka kuinka haututui päiviksi itsetutkiskeluun.

Remus ei voinut edes kuvitella, kuinka paljon hän kaipasi Siriusta, hänen karuja kasvonpiirteitään ja haukkuvaa naurua. Hänen tummanruskeita, miltei mustia silmiä ja rohtuneita huulia ja sitä hetkeä, kun Sirius oli nauranut katketakseen hänelle hänen tarjotessaan huulirasvaa Siriuksen rohtuneille huulille. Sirius ei ikinä ollut hetkeäkään paikallaan, hän oli rauhattomampi kuin kolmivuotias juuri ensimmäisen leluluutansa saanut lapsi ja aina menossa jonnekin eikä puhettakaan, että hänen kanssaan olisi ollut tylsiä hetkiä. Nykyään Remus tunsi olevansa umpikujassa itsensä kanssa, hänellä ei ollut töitä, ei rahaa, ei ystäviä heidän ollessa joko kuolleita tai Azkabanissa, hän oli hiljainen ja yksinäinen. Hän toivoi helppoa tietä takaisin menneisyyteen, takaisin Siriuksen kainaloon, suutelemaan tämän leukapieltä ja korvalehtiä, mutta mikään silta ei tainnut viedä takaisin menneisyyteen, takaisin hyvään, kuten Remus olisi tahtonut. Toistaiseksi mikään ei ollut vielä siivittänyt Remusta takaisin.

Hän oli eksynyt, hukassa(tuntui ironiselta ajatella, että hän oli hukassa itsensä kanssa, hänhän oli susi, kirjaimellisesti siis hukassa - tai sitten hukka oli hänessä, hänen sisällään, kuka tiesi), avuton itsensä ja maailman kanssa eikä hän yksinkertaisesti kyennyt tekemään mitään. Tai kykenihän hän, Remus oli istuttanut naapurin jästimummon perennakukkaistutukset, kun tämän polvet eivät kestäneet kyykistymistä. Remus pyyhkäisi ylikasvaneet otsahiukset kasvoiltaan ja hörppäsi kahvia, joka sai hänen irvistämään sen vanhuuden ja maun takia, hyvä ja halpa ei kulkenut käsi kädessä, vaan halvalla ei tosiaan saanut hyvää. Remus ajatteli taas Siriusta, josta hänellä oli kotonaan varmaan satoja erilaisia kuvahahmotelmia, hän kun  piirtänyt melkein kaiken sen aikansa, jota hän ei lukenut. Remus oli harkinnut muitakin vaihtoehtoja elämälleen, eli toisin sanoen itsemurhaa, mutta se ei veisi häntä Siriuksen luo, hän kuitenkin eli yhä, vaikka sitten olisikin koko elinikänsä Azkabanin suojissa. Remuksen sormet tuoksuivat yhä kirveliltä, kiitos naapurin mummon lomailun sukulaisillaan, tämä oli päättänyt tuoda sukulaisiltaan tuoreita mausteita kiitokseksi kukkien kastelusta ja kirveli oli niistä ehdottomasti Remuksen lempiyrtti, sen nimikin oli jo katkeransuloinen. Petollinen. Jollain tapaa kyseenalainen, kirveli toi mieleen puhdistettavien haavojen kirvelyn täysikuun jälkeen. Mausteen nimi hämmensi Remusta aika lailla. Mutta se - ei mausteen nimi eikä hämmennys - tuonut muiston häivähdystäkään menneisyydestä, menneistä ihanista ajoista, joita ei saanut enää takaisin.

Häntä harmitti aivan suunnattomasti, ettei hänellä ollut Siriuksen vankilaan joutumisen jälkeen piirrettyä valmista aarrekarttaa, jota seuraamalla voisi saavuttaa jotain - Sirius olisi voinut piirtää hänelle hatarilla piirtotaidoillaan oikean aarrekartan, tosin oli sitten kunkin päätettävänä, ohjeistiko kartta aarteen löytämiseen vai oliko itse kartta aarre, Remuksesta kartan piirtäjä oli arvokas ja näin ollen karttakin oli, oikea aarrekartta. Oli raskasta elää päivä kerrallaan päämäärättömästi, vain pyrkien töihin jonnekin - kukaan vain ei halunnut Remusta töihin. Hän ymmärsi sen kyllä loistavasti edelleenkin, eihän hän seitsemäntoistavuotiaana teini-ikäisenäkään ollut yhtä toiveikas työnsaantinsa ja elämänsä suhteen kuten James ja etenkin Sirius oli ollut, Remus ajatteli ja hymähti surumielisesti nähdessään Tylypahkan oppilaiden iloiset ilmeet ja kuuli harvojen ikkunoiden läpi kantautuvan vilkkaan puheensorinan - Tylypahkan vankkurit olivat ilmeisesti tulleet ja tuoneet samalla kymmeniä, ellei satoja tylypahkalaisia Tylyahoon lauantaipäivää viettämään ja tavallaan Remus oli onnellinen, että suurimmalla osalla heistä oli hyvä elämä edessään vaikkei voinutkaan olla täysin katkeroitumatta.



Sanalista:
1. vastatuuli
2. taivas
3. lusikka
4. hämähäkki
5. huntu
6. kaipaus
7. silmä
8. rauhaton
9. umpikuja
10. askel
11. silta
12. siivet
13. avuton
14. istutus
15. hius
16. piirtää
17. itsemurha
18. kirveli (mauste)
19. petollinen
20. kyseenalainen
21. hämmentää
22. häivähdys
23. kartta
24. raskas
25. vankkurit

[Olecia]

"Siriuksen kainaloon, suutelemaan tämän leukapieltä ja korvalehtiä"
YÖK!!
Miksi niin hyvä ficci piti pilata tollasella  Muuten tosi hyvä, en edes heti hoksannut tota sana juttuu 

[Letizia]

Otsikko, kartatta, kuvaa minusta hyvin Remuksen ajatusten polkua, joka on tässä kieltämättä varsin polveileva! Totta puhuen jouduin lukemaan tämän parikin kertaa, jotta sain siitä otteen.

Pidän ajatuksesta, että ollaan jonkun pään sisässä, jossa ajatukset poukkoilevat vähän puolelta toiselle. Esim. tässä:

- eikä hän yksinkertaisesti kyennyt tekemään mitään. Tai kykenihän hän, Remus oli istuttanut naapurin jästimummon perennakukkaistutukset, kun tämän polvet eivät kestäneet kyykistymistä.

Tykkään siitä, miten Remus ensin sättii itseään siitä ettei pysty tekemään mitään mutta sitten ottaa omat ajatuksensa kirjaimellisesti ja esittää vastaväitteen. :D Tämä ajatus tuntuu hyvin remusmaiselta jupinalta. Ja vielä tulee mainittua mummun polvetkin, näinhän se ihmismieli yhdistelee asioita sieltä ja täältä ja tuolta.

Eeehkäpä kerrontaa olisi kuitenkin voinut vähän tiivistää, niin tätä olisi ollut helpompi lukea. Esimerkiksi kohdissa epäilemättä liasta tummuneen vanhan lusikan ja Remus näki nurkkapöydästä loistavasti lukeminen tyssäsi hetkeksi siihen, kun jäin miettimään sanojen "epäilemättä" ja "loistavasti" merkitystä. Tässä oli melko paljon tuollaisia lisämääreitä, joita ilman lauseet olisivat jotenkin solahtaneet sulavammin. Toisin sanoen lukija (ainakin minä) on laiska eikä haluaisi ihan näin paljon sanoja märehdittäväkseen. :)

kai se on jonkinlaista fanonia(sekä omaa että yleistä), että Remus on angstinen ja pitää kahvista. :')

Hahaa, minä olen jotenkin kuvitellut, että yleistä fanonia on, että Remus litkii vain teetä ja on ylimaallisen järkevä ja kiltti. ;) Mutta kahvia juova, angstinen Remus kelpaa kyllä minulle, joten kiitokset tästä!

(Ja halpa kahvi on niin pahaa, yyh. Remus-parka.)

[nnora]

Olecia, älä ole homofobinen

Letizia, ihan alkuun kiitos pitkästä kommentista! Haha, mun kuvailu taitaa olla sitten turhankin rönsyilevää ja sekavaa, kun et meinannut pysyä perässä. Ja aaännästä sen verran, että ehkä tosiaan Remus on teenlitkijä, mutta kyllä mä oon kahvisti-Remukseenkin törmännyt, omassa fanonissani se vaihtelee vähän. Eli en osaa oikein sanoa, A/N:ssäkin oli toi kiva pikku kai-sana. Voi tosiaan olla että Remppa on enemmänkin ihmisten fanonissa kiltti & järkevä teeholisti kuin minun angstaava kahvisti Remukseni!

[Lils]

Hyvä että joku osaa saada 12+-ficcinsä joskus valmiiksi, minä en siinä nimittäin ikinä onnistu. : D Tämänkertaiset sanat olivat tosi kivoja ja käytit niitä ihan omalla tavallasi, se oli kivaa. Ja hei minäkin pidän tästä nimestä paljon. Remus oli hukassa ja kadoksissa, oli selvää että Sirius olisi se aarre, ja ainoastaan sen luo vievä kartta puuttui ja hän ei tiennyt missä oli.

Minunkin piti hakea tätä lukiessani kupillinen teetä, sillä vaikka Remus joi kahvia, tuli sellainen lämpimän höyryn ympäröimä kahvilafiilis! Harmi vaan, että laiskistuin kommentoidessa sen verran, että jo tässä vaiheessa kommenttiani tee on ihan kylmää eikä enää yhtään hyvää hyi. Oli tosi jännää, että Remus joi kahvia. Minusta se sopii hänelle, ehkä joku maitokahvi paremmin kuin musta kahvi (ehkei niin kitkerää kuin Siriukselle mustana) mutta niin. Tuli sellainen aikuinen ja vakava olo, hyvin erilainen tunnelma kuin tee!Remus-ficeistä. Se sopi tähän, aarrekarttoihiin, erilaisuuteen. Tämä ei ollut kliseinen tunnelmointi-Sirius/Remus ja tuo kahvi teki kyllä paljon.

Käytät aivan ihania sanoja! Kirjoitat sillä tavalla sujuvasti ja tavallaan tasaisesti, että kerronta menee eteenpäin ja kuvailee, kaikkea on sopivasti  ja sitten välissä käytät tuollaisia ”piirun vertaa” ja muita samantyylisiä, ehkä vähän hupsuja mutta ehdottomasti ihastuttavia sananparsia. Ne sopivat kahviin ja aarrekarttoihin, tulee jännempi tunnelma ja se on kivaa. Minä tykkäsin niistäkin kohdista, joissa teksti ja ajattelu tuntuivat melkein karkaavan käsistä, ne olivat erilaisia kohtia ja vaikeampia, mutta toivat vaihtelua eikä kaikki ollut liian helppoa ja ymmärrettävää ja tavanomaista. Siitä hyvä esimerkki oli tuo hukassa oleminen, siinä sanat vaeltelivat ja muuttuivat seuraaviksi ja se oli yhtä aikaa sekavaa ja tosi loogista, se oivallus oli jotenkin nerokas tässä asiayhteydessä ja vieläpä naulitsi ficin siihen Aarrekarttaankin. Kirvelikohtauksesta en pitänyt ihan niin paljoa: siinä oli hauskaa analyysia siitä sanasta ja kaikkea, mutta tekstin tunnelma karkasi ajatusten mukana taivaalle ja se meni jo niin pohdiskelevaksi, että tunnelma muuttui todella paljon ja se kadotti hetkeksi jotakin. Toisaalta se myös kuvasti sitä, miten Remus istui kahvilla ja mietti, miten ajatukset karkasivat minne sattuivat, tyhmiin sanoihin ja kaikkeen, ja sitten palasivat takaisin siihen, mistä olikaan puhe. Silti, ehkä siinä oli jo liikaakin.

Koska tämä kuvasi Remuksen ajatuksia eikä Remusta itseään (suoraan siis), Siriuksesta kerrottiin luonnollisesti aika paljon ja kuvasit häntä kivasti. Samaan aikaan Sirius on lapsi, välillä se joku kolmevuotias ja välillä ilkikurinen, vähän vanhempi, mutta samalla hänen kasvojensa sanotaan olevan karut ja hän on Azkabanissa. Siriuksen luonteen kaksi tasapainottelevaa piirrettä,  leikkisyys ja katkera synkkyys, olivat tässä molemmat mutta eivät samaan aikaan, sillä ne olivat eri hetkissä. En tykännyt kyllä siitä, kun sanottiin jotain Siriuksen silmistä, olisiko ollut että ”tummia, miltei mustia silmiä” – noissa sanarakenteissa joita käytät, niin kuin se piirun verran, on joskus mukana myös kliseisyyttä, ja kun Siriuksen silmistä sanotaan tuolla tavalla niin usein, se ei kuulosta enää miltään. Mutta Sirius ihihih!

Tässä ficissä oli paljon paljon tunnelmaa, tämä oli sellainen pieni kohtaus mutta enemmän kuin vain sata sanaa jostakin tietystä tunteesta. Mukana oli vähän heidän tarinaansa, mutta ei aikajanana vaan tunteina, ja toiveita siitä että jos vielä löytyisi aarrekartta ja kompassi ja joku näyttäisi miten löydän perille ja he saisivat olla taas yhdessä. Voii. : ( Teeni on jääkylmää ja viemärissä jo tässä vaiheessa ja minulta loppuu sanat, mutta kiitos, tämä oli kaunis!

[nnora]

Lils, voi miten pitkä kommentti! Kiitoskiitoskiitos, mutta harmi että tee jäähtyi. :< Remus on kyllä niin ristiriitainen persoona siinä vaiheessa kun pitäisi päättää juoko hän teetä vai kahvia. Mulla on vähän taipumus eksyä harhateillä jos heittäydyn kokonaan inspiraatioon ja tässä oli vielä sanalista jota piti noudattaa, niin ehkä tuo rönsyilevyys ja satunnaiset kliseet sekä tunnelmanmenetys oli ihan odotettavissa, hahah. Itsekin jollain tapaa tykkään noista tollasista semiharvoin ficeissä esiintyvistä lausahduksista, just "piirun vertaa" tms., eipä ole joka ficissä! Mutta kiitoksia. :3