Nimi: I Belong to You
Kirjoittaja: kjatri
Beta:
marigold <3
Paritus: Hrm/D, Hrm/R, +OoC
Ikäraja: K-11
Fandom: Harry Potter
Genre: romance, fluffy, death-fic..
Disclaimer:En omista mitään muuta kuin OoC-hahmon, kaikki muu kuuluu J. K. Rowling:lle..
Summary: Hermione ja Ron ovat menneet naimisiin, tosin ei rakkaudesta, vaan koska Hermione oli raskaana. Saatte lukea itse lisää
A/N: Tämä on ensimmäinen Potter-ficcini, kertokaapas mitä olette mieltä tätä tulee 2-4 osaa..
Voi hemmetti sinun kanssasi, en jaksa sinua enää. Minun hermoni ovat aivan palasina sinun takiasi. Välillä tuntuu, että ainoastaan tämä terävä esine helpottaa oloani, mutta aina kun näet käsivarteni, syytät lastani. Se ei ole hänen vikansa. Tämä on tuskani, joka on kokonaan sinun syytäsi. En enää jaksa sinua, jos olet ottanut vettä vahvempaa, lyöt ja haukut minua. En kestä sitä enää. Miksi edes menimme naimisiin, vaikka rakastin toista? Minä kaipaan häntä. Hän kuoli taistelussa tai niin sinä kerroit. Avioitumiseenkin oli syy, sinä luulit että lapsi on sinun, mutta sitten kun hän syntyi, sinä halveksit häntä, mutta eniten minua. Sanoit kaikille, että lapsi on sinun ja piilotit jäänharmaat silmät ruskeilla piilolinsseillä. En tiedä edes miksi jaksan tätä, mutta minun on pakko. Näin suojelen lastani, kun esitän vaimoasi.’’Hermione!’’ kuulin hänen huutavan.
’’Niin, Ron?’’
’’Kulta me myöhästymme kohta, jos et laita vauhtia. Hae Emmanuelle kellarista.’’ Niin hän pitää tytärtäni kellarissa, joka on todella vastenmielistä. Hän joutui sinne vain sen takia, että mies ei halua nähdä häntä, vaikka tyttö on jo 15-vuotias. Hän sanoi aina kaikille, että tyttö värjää hiuksiaan, vaikka toisin oli. Aina kun liikuimme kodin ulkopuolella, tytöllä oli minun silmäni. Olin 18-vuotias kun sain Emmanuellen ja me kutsumme häntä Emiksi.
Minulla oli ylläni verenpunainen leninki, joka paljasti selkäni kokonaan, mutta lantiosta alaspäin muu oli peitossa ja edestä leninki oli ummessa. Jaloissani loistivat uudet Diorin korkokengät ja hiukseni olivat nutturalla ylhäällä. Vasemmassa nimettömässä loisti musta sormus, joka kertoi, etten olisi enää vapaa. Se kahlitsi minut tähän taloon ja oli taiottu mustalla magialla, vain aito rakkaus voi pelastaa minut. Lähdin kävelemään kohti kellarin ovea, tyttäreni olisi omassa leningissään ja asusteissaan. Otin avaimen ja avasin kellarinoven, siinä hän odotti. Hänellä oli yllään vaaleanpunainen leninki, joka paljasti jonkin verran, mutta ei liikaa. Se oli myös selästä aika avoin. Vaaleanpunaisen kankaan päällä oli myös ruskeaa ja valkoista kangasta, jotka kävivät loistavasti yhteen. Hänellä oli jaloissaan valkeat korkokengät, hiukset olivat tyylikkäästi auki.
’’Kulta, tulehan nyt’’, sanoin hänelle hymyillen ’’ei anneta herra Weasleyn odottaa.’’ Aina kun puhuin tytölleni Ronista, minun täytyi käyttää herra-liitettä.
’’Kyllä äiti, ei anneta herran odottaa’’, hän sanoi hymyillen.
’’Tulkaa nyt!’’ kuului huutoa takan luota, josta ilmiintyisimme.
Saavuimme äkkiä takan luo ja ilmiinnyimme johonkin juhliin. En tiennyt mihin, aina kun olimme yleisillä paikoilla toivon, että näkisin Dracon, kuolleen rakkaani. Edes pienen vilauksen hänestä ja kun katsoin tarkemmin, huomasin, että täällä oli kuolonsyöjiä. Inhosin näitä juhlia, koska minä vihasin kuolonsyöjiä ja Ron oli vaihtanut puolta. Harry ja Ron eivät olleet sen takia puhuneet kenties vuosiin. Minäkin pääsin käymään Harryn luona vain harvoin. Näin jo kaukaa Lucius Malfoyn, joka tuli tervehtimään meitä.
’’Hyvää iltaa Ron, Hermione ja kukas tämä on?’’ hän kysyi.
’’Hän on Emmanuelle, herra’’, sanoin ja tiukensin tyttäreni otetta.
’’Hermione ei sinun tarvitse sanoa minua herraksi, olemmehan jo tunteneet kauan.’’
’’Kyllä, herra.’’
’’Mutta miten tällä nuorella neidillä on noin vaaleat hiukset?’’
’’Hän värjää niitä vai mitä, Emmanuelle?’’ Ron sanoi.
’’Kyllä, herra’’, Emmanuelle sanoi.
’’Ron voisinko lainata pikaisesti Hermionea ja teidän tytärtänne’’, Lucius kysyi.
’’Olkaa hyvä vain, menen etsimään Pansyn.’’
’’Niin mitä asiaa?’’ kysyin epäuskoisena, kun seisomme kaukana Ronista.
’’Miten voitte?’’ Lucius kysyi.
’’Mitä se sinua kiinnostaa?’’ kysyin ja samalla Luciuksen hahmo muuttui. Hän nuoreni, hänestä tuli ehkä ikäiseni ja tunnistin hänet. Hän ei ollutkaan kuollut. Hän oli elossa, hyvin elossa, mutta miten hän… Näinkö minä harhoja?’’
’’Draco?’’ kuiskasin.
’’Shh, minun on ensin saatava teidät pois täältä.’’
’’Mutta miten?’’
’’Mione.’’
’’Selvä.’’
’’Potter ottaa meidät turvaan siksi aikaa, että Ron on kukistettu. Hänestä nimittäin suunnitellaan uutta Voldemortia’’, Draco sanoi ja veti meidät takan luo ja sanoi jotain.
’’Mitä?’’ sanoin kun olimme saapuneet Pottereille.
’’Herm ja Em, oletteko kunnossa?’’
’’Olemme. Em mene olohuoneeseen siellä on varmaan James ja Lily.’’ Hän vain nyökkäsi ja olohuoneesta alkoi kuulua naurua.
’’Minulla ei ole sauvaa’’, sanoin.
’’Ginny haki sen teiltä’’ ja Harry ojensi sen minulle.
’’Kiitos, en ole käyttänyt sitä aikoihin.’’
’’Mione tulisitko tänne?’’ Draco kysyi ja siirryimme pieneen ahtaaseen vessaan, jossa oli pirteän vihreät laatat seinillä, lattioilla komeili kilpikonnalaatat ja muistin, kuinka valitsimme niitä Ginnyn kanssa jästikaupasta. Suihku oli eritelty noin metrin korkuisella seinällä, joka oli tehty sumulasista ja itse pöntölle oli omistettu ihan oma kulmansa ja lavuaari siinä vieressä. Täällä oli tosiaankin ahdasta. Seisoin aivan lavuaaria vasten ja Draco oli melkein kiinni minussa. Tunsin pieniä sähköiskuja.
’’Niin?’’
’’Minulla on ollut tavattoman ikävä sinua’’, hän aloitti.
’’Minullakin sinua, Draco. Nämä vuodet, en ole ajatellut muuta.’’
’’Mione, minun oli vaikeaa löytää sinut. Onneksi löysin potta-Potterin, niin hän auttoi minua’’, hän sanoi omahyväinen ilme kasvoillaan. Näytin hänelle tietyn ilmeen niin, että hänen kasvonsa muuttuivat hetkessä. Hän asetteli kuitenkin taas sen hymyn kasvoilleen, katsoin häntä kummastuneena, kun tunsin kaivatut huulet omillani. Se oli kuin tappoloitsu, mutta paljon parempaa. Tunsin kuinka hänen vasen kätensä siirtyi lantiolleni ja oikea kätensä kaulalleni. Automaattisesti käteni menivät hänen niskaansa. Tunsin kuinka vasemmassa kädessä oleva sormus kuumeni. Katsoin sitä ja musta väri oli haihtunut. Nyt se loisti nyt kirkkaana kuin timantti.
’’Mione?’’
’’Se on pois, olen vapaa, olemme vapaita’’, huusin ja juoksin pois vessasta. Intoni laantui hetkessä, sillä näin Ronin seisovan edessäni.
’’Hei rakas!’’