Ole mulle hetken aikaa hän | K-11 6/6 + epilogi 1.11

[Draco Potter]

Tattoo moi purre ja kiitos kommentista ♥

Moi ja anteeksi. Tällä ei todellakaan ollut tarkoitus venyä näin pitkäksi tällä tauolla, mutta kun kesällä ei oikeen mikään inspannut niin koko kirjoittaminen vähän jäi ._. anyway, tää nyt nähtävä luku on viimeinen, mutta epilogi on kyllä vielä tulossa. Tiedä sitä sitten milloin. Joo, tosiaan tää hyppää vähän eteenpäin ja on aika nopeaa toimintaa jne, mutta päätin etten stressaa tähän enää enempää lukuja, ihan vaan oman mielenterveyteni takia. Nauttikaa tai älkää, kommentit on aina toivottuja :3


6.

Liam

Istun hymyillen sängylläni ja tuijottelen taustakuvaani, johon on ikuistettu mun ja Calebin ensisuudelma. Voi, siitäkin on kohta viisi kuukautta aikaa. Poikaystävästäni puheenollen, mun pitikin lähettää sille tekstari vielä tänään ja kysyä sitä huomiseksi leffaan. Ei olla nimittäin tehty viikkoon yhtään mitään ja se häiritsee mua.

Kirjoittaessani viestiä, Noel kävelee sisälle huoneeseen käsikkäin Adamin kanssa. Veli ei sano mulle mitään, se on vieläkin kiukkuinen siitä, että mä seurustelen sen eksän kanssa. Moikkaan jätkiä, mutta vain Adam heiluttaa vaivaantuneena kättään, kunnes Noel kiskoo sen syliinsä ja aloittaa hartaan suutelotuokion. Koen paremmaksi poistua.

”Liam, viitsitkö käydä kaupassa? Sipuli on loppu”, isä kysyy ja katsoo mua toiveikkaana. Nyökkään ja vastaanotan vitosen setelin.

”Tarvitseeko muuta?”

”Ei ainakaan nyt tule mieleen. Mä soitan sulle kyllä jos muistan jotain elintärkeää.”

Nyökkään ja lähden eteiseen pukemaan kenkiä. Tundra kiehnää mun jalkoja vasten, se selvästi tahtoo ulos. En vaan voi ottaa sitä, koska kissa inhoaa kaupan edessä seisoskelua. Kun olen heittänyt mustan hupparin niskaani, suljen oven ja lähden hyppimään portaita alas.

Caleb ei ole vieläkään vastannut mun viestiin, mutta uskon sen johtuvan siitä, että niiltä viedään siellä osastolla tietyiksi ajoiksi puhelimet. Tosiaan, poikaystäväni joutui osastolle, kun sen äiti sai sen kiinni viiltelystä ja alkoholin suurkulutuksesta. Lääkäri totesi sillä skitsofrenian. Onneksi Caleb saa lähteä sieltä päivisin valvottuun (yleensä mun) seuraan pariksi-kolmeksi tunniksi. Kyllä mulla silti kuitenkin on sitä ihan kamala ikävä.

Caleb

”Pillerit ovat vasemmassa laatikossa, valepohjan alla. Samoin ovat terät, jotka salakuljetit. Ota ne sieltä ota, ota.”

”Mutta, mä en voi, mä..”

”Mä tiedän parhaiten mitä sä haluat, ota ne sieltä.”

Eikä mun auta kun totella. En haluaisi kuunnella sitä, se pistää mut tekemään pahoja asioita. Kuitenkaan mulla ei ole vaihtoehtoja kun se nostaa rumaa päätään mun mielen sopukoissa. Se manipuloi mua. En mä niitä asioita tee. Kukaan ei silti usko mua. Ne vei mut hoitoon, koska niiden mielestä mä olen sairas. En mä ole, se on. Ei ole mun syytä ettei kukaan muu kuule mitä se sanoo.

”Nuori herra, olisi päivittäisten lääkkeiden aika”, nuori, kaunis hoitsu sanoo avatessaan huoneeni oven. En vastaa sille, saati katso sen suuntaan. En aio puhua kenellekään täällä. Ei mua ymmärrä kukaan. Ei varsinkaan täällä. Edes Liam ei tunnu ymmärtävän mua.

Niin, Liam. Onnistuin vakuuttamaan itselleni, että Liam olisi Noel. Ikävä kyllä kylmä totuus iski mua kasvoihin, kun se ääni puhui mulle ensimmäistä kertaa. Se yö oli ihan helvettiä, mutta toisaalta sen yön ansiosta oon täällä. Sen ansiosta saan apua.

Puoli neljä saan puhelimeni takaisin ja pääsen vastaamaan Liamin viestiin. Päätänpä jopa soittaa pojalle, vaikka yleensä en soita kun aseella uhattaessa. Nyt kuitenkin on sellainen fiilis. Painan vihreää luuria Liamin nimen kohdalla ja odotan, että tuuttaus loppuu.

”Moi Caleb”, Liam sanoo ilmeisen yllättyneenä.

”No moi, mun teki mieli soittaa sulle.”

”Miten sulla menee siellä?”

”Lääkärit sanoivat, että pääsen ensi viikoksi kokeilujaksolle kotiin ja jos se menee hyvin, mä pääsen kokonaan täältä pois.”

”Hei mahtavaa!” voin kuulla ilon toisen äänestä ja se nostaa hymyn omillekin huulilleni.

”Liam, mun pitäisi kertoa jotain.”

”Kerro toki.”

”Mä rakastan sua.”


Liam

Sydämeni pysähtyy hetkeksi, kun kuulen nuo sanat. Tää on nimittäin ensimmäinen kerta, kun ylipäätään kukaan on sanonut mulle noin. (En laske tähän Naomin kännipelleilyjä mukaan.) Tärisen hiukan, mutta saan kuiskattua vastauksen Calebilleni, jota muuten rakastan enemmän kuin laki sallii.

Elämäni tuntuu vihdoin asettuvan uomiinsa, enkä malttaisi millään odottaa sitä, että Caleb pääsee sieltä osastolta. Haluan vaan nukkumaan sen viereen, kasvot uponneina sen untuvanpehmoisiin hiuksiin ja kädet kierrettyinä sen hoikan vartalon ympäri. Mua hymyilyttää.

Isä on aika kiukkuinen, kun mulla kesti siinä kauppareissussa niin kauan. Pyydän anteeksi ja livahdan sitten meidän huoneeseen, mutta teen u-käännöksen heti ovella. Noel ja Adam ovat nimittäin enemmän tai vähemmän ilman vaatteita.

Päätän lähteä kävelylle ja ihan aikani kuluksi käydä Anthonyn haudalla. Ehkä viedäkin sille jotain, vaikka vaan Calebin nimissä. Joo, niin teen. Vaikka mä en tuntenut sitä jätkää niin kovin hyvin, päätän silti käydä helssaamassa sitä. Ihan vaan kohteliaisuussyistä.

Ostan läheisestä kojusta kynttilän ja muistelen sitten reittiä haudalle, jolla kävin viimeksi Calebin kanssa silloin, kun ei vielä oltu edes yhdessä. Puolen tunnin kuluttua etsintäni tuottaa tuloksen, sillä seison marmorisen hautakiven edessä ja lasken kynttilän sen eteen.

”Anthony hei, me ei koskaan tunnettu toisiamme nimiä paremmin, eikä oikein tultu toimeenkaan. Mutta kiitos kun olit niin hyvä ystävä mun veljelle ja poikaystävälle. Kiitos, oikeasti.”

[Tattoo]

Heheh. :3 En vaan ehkä kestä kun tykkään sun tavatasi kirjoittaa ihan liikaa. Yleensä en jaksa keskittyä lukemaani mut sun tekstejä lukiessa se onnistuu oikein hyvin.

”Liam, mun pitäisi kertoa jotain.”
”Kerro toki.”
”Mä rakastan sua.”

Kuolin. ;_;

Tärkeä kommentti osa miljoona lolmoi.

[Ametrine]

Hupsis mun finiaktiivisuuteni on laskenut nollaan tässä muutaman kuukauden aikana, mutta jostain syystä (josta saat kiittää itseäsi) tulin tänne kun sain tietää että tää on jatkunut. Eli joo.

Emotionaalinen pätkä. Tekee mieli awwata koska tässä on tavallaan happy ending jossa kaikki on onnellisesti parisuhteessa, mutta toisaalta säälin Caleb-raukkaa, koska skitsofrenia on (ainakin mun mielestä) yksi surullisimmista mielenterveysongelmista ikinä juuri siksi koska niiden päänsisäisten äänien takia henkilö tuntee ettei kukaan ymmärrä häntä. Ja osastolla oleminen jättää kans pysyviä jälkiä ihmiseen. Aww Caleb. Ihan parasta on kuitenkin se että Liam rakastaa sitä sen sairaudesta huolimatta.

kunnes Noel kiskoo sen syliinsä ja aloittaa hartaan suutelotuokion.

Tarkoitit varmaan suutelutuokiota? :--D

Tuo loppu oli muuten täyttä kultaa. Woah oikeasti se ei vois varmaan olla enää tuota parempi. Tykkäsin ihan hirveästi siitä kun Anthonyn haudalla käynti linkittyy tän koko fandomin (kyllä luit oikein ) alkuun josta koko juttu lähti käyntiin. Tuollaiset lopetukset on parhautta koska ne sitoo tekstin yhdeksi kokonaisuudeksi ja niistä tulee sellainen kiva déjà vu.

Okei ehkä meen pois selittämästä koska herpderp mutta ennen sitä sanon että tää on ihana tarina. Kiitos että kirjoitit tämän.

xoxo

[NicuQ]

Ooh draamaa. Niin monimutkainen draama, etten viitsinyt edes sormilla laskea, että mikä kuusiokahdeksiodraama tämä on vai onko ja niin. Aloitin tämän lukemisen vähän epäröiden, koska pelkkä angst on mulle vähän big no, koska tykkään lukea semmosta "hihi kaikki kivaa tämä kivaa sinä kivaa love always wins"shaibaa, mutta onnekseni sain huomata, että eihän tämä olekaan pelkkää angstia. Tämähän on harvinaisen hyvin kirjoitettua angstia. c:

Ensimmäinen luku antoi jo hyvää esimakua sille, mitä on tulossa, ja vaikka kaikki hahmot läimäistiin kerralla esiin, niin jotenkin vieraskieliset nimet jäivät hyvin muistiin. Jos nimet olisivat olleet suomalaisia, niin se ei kenties olisi ollut niin itsestäänselvyys. Pinnat ropisi kuin sadepisarat siis hienoista nimistä jo siinä vaiheessa. Plus jos joku olisi pyytänyt mua valitsemaan lempihahmon tuossa vaiheessa, niin olisin vastannut Liamin. Vaikka onhan Calebkin aika ressu, but it happens. Liam oli jotenkin symppis, sellainen empaattinen hieno hahmo. Plusplus aloin parittaa heti Liam/Calebia ja toivoin, että jatkossa he löytäisivät toisensa.

2. Luvussa olin ihan kikseissä, kun Caleb ja Liam tapasivat viimein. Just .. oh mein gott, se oli niin hienoa, vaikka onkin aika julmaa, että Liamilla on samat kasvot kuin Noelilla niin, että Calebiin sattuu. Huomasin myös lukiessani, kuinka ihanan yksinkertaista, mutta silti tarpeeksi kuvailevaa tekstisi oikeastaan onkaan. Vain pienillä sanoilla onnistut jotenkin luomaan tarkan mielikuvan tilanteesta lukijan päähän ja sitä kunnioitan aivan valtavasti. Mutta voin sanoa, että toinen luku todella koukutti, jos ensimmäinen ei jo sitä tehnyt.

Kolmatta lukua lukiessa aloin säälimään Calebia yhä enemmän ja enemmän. Jotenkin ulkoisesti kylmät ja välinpitämättömät hahmot, jotka kuitenkin ovat todella tunteellisia, iskevät aina ja Caleb on vain mahavan moniulotteinen hahmo. Noelista en niinkään välittänyt, mutta yritin ymmärtää sitäkin, koska se oli tehnyt kuitenkin oikein päätöksessään jättää Caleb, jos ei voinut rakastaa sitä koko sydämestään. Myös tämä vain nimeltämainittu Adam alkoi kiinnostamaan, koska syyt(kuka muka voi Calebia hienompi, häh häh häh?) Liam keräsi yhä enemmän pisteitä ja älysin ihan kokonaisuudessaan, että herregud, tässä tekstissähän on kaksoset! I mean how cool is that? Ja muutenkin lukujen edetessä tähän tarinaan tuntui tulevan kaikkea todella kiinnostavaa ja koukuttavaa ja vaikka olisi pitänyt siivota, niin juutuin vain lukemaan tätä. Eli niin hyvä olet asteikolla 1-10: 11. Ja oww, Caleb on ihanan vaikea. Tykkäsin, kuinka se ei heti ollut hyppäämässä uusiin (ystävyys)suhteisiin periaatteella "ooh se näyttää Noelilta se voi olla mun varanoel ooh".

Mutta neljäs luku, ei. Ei. Ei. Caleb ei juuri voinut alkaa vainoharhaiseksi ja haluamaan Noelia takaisin itselleen. Caleb on parempi kuin Noel, se ansaitsee paljon parempaa ja taisin alkaa ottamaan tätä tarinaa liian vakavissani. Mutta kun sekin on juuri sen merkki, että sait lukijan eläytymään tähän, kiintymään hahmoihin ja melkein elämään itsekin tätä tarinaa. Ja en vaan voi uskoa, että Caleb ei pitänyt Liamia niinkään yksilönä tai näin, vaan toteutti mun pahimmat pelot ja melkein piti Liamia Noelin korvikkeena. Damnit. Damnit all. Mutta silti kiintymys hahmoon säilyi ja toisaalta se oli ihan ymmärrettävää ottaen huomioon, kuinka paljon Caleb Noelia rakasti. Aloin vain toivomaan, että poika avautuisi Liamille jossakin vaiheessa ja pääsisi Noelista yli. :c

Viides luku herätti vähän kaikenlaisia tunteita. Caleb oli näköjään viimein alkanut arvostamaan Liamia ihmisenä, ei niinkään Noel kakkosena tai korvikkeena tai "hyypiönä jolla on samat kasvot kuin Noelilla". Ja Liamin onnellisuus ja vaaleanpunaiset hattarameret nostivat hymyn huulille. JA JES. JES. Pojat meni yhteen, vaikka Noel olikin aika .. hmm. En haluaisi sanoa siitä mitään pahaa sanaa, mutta en kyllä tykännyt yhtään sen luonteesta. Tokihan se on sääntö, ettei läheisten eksiä lähdetä iskemään, mutta toisaalta sen olisi pitänyt olla iloinen veljensä puolesta. Liam oli kuitenkin aina tukenut Noelia, kun sillä oli vaikeaa. Damn you, Noel.

6. luku oli vähän jännä, kun yhtäkkiä tapahtui melkoinen aikahyppy, mutta toisaalta itsekin teen niitä vähän liian usein ja tässäkin se oikeastaan toimi. Kaikki turha välissä tapahtunut Noelin "pyörität mun eksää hyi syntinen onneksi mulla on adam mutta silti hyi syntinen"sekoilu oli jätetty pois. Siitä olin kiitollinen, koska en olisi viitsinyt alkaa vierastamaan Noelia enempää. Ja Calebin kohtalo oli myös aikamoinen järkytys, mutta onneksi sillä oli Liam tukenaan ja muutenkin. Silti en olisi toivonut sille mitään pahaa. Kuinka kehtaat koukuttaa näin ja tehdä pahaa hienoille hahmoille? Okei ei. Draamahan on elämän(ja tekstien) suola. Ja Caleb oli mahtava, kun kertoi Liamille rakastavansa häntä Liamina. Luvun lopetus oli myös liikuttava. :c

Kirjoitusvirheitä/ajatuskatkoksia taisin pari bongailla, mutta en nyt lähde puimaan niitä sen tarkemmin läpi, koska tää teksti oli tosi sujuvaa ja mukavalukuista. Oot taitava kirjoittaja ja toivottavasti saat sen epilogin pian valmiiksi, koska haluaisin todella mieluusti tietää, mitä pojille loppujenlopuksi sitten kävi. Tää oli todella kiva tarina, onnelliset loput on mahteja. Kiitos tästä. c:

[Draco Potter]

Tattoo no pus :33 oot söpöisä pikkuinen ♥ kiitoksia kommentistasi :33

Ametrine kiitos sullekin :3 omg fandom :---------D apuaaa ei ehkä sentään. ja joo. caleb on raasu ;_; xoxo itsellesi, epilogi tulossa c:

Pyry olen sanaton. ;__________________; oikeesti akjlkavhshvahbkbadkga itken ku oot niin ihana ja toi kommentti on niin hieno et se tarvii oman liputuspäivän tai jotain. pitäiskö tässä muka osata sanoakin jotain muuta kuin kiittää potenssiin kolme miljoonaa :c oot paras! kiitoskiitoskiitoskiitoskiitos ♥ oon ihan liian sanaton. kiitos vielä kerran :33 ja joo yritän kerätä aivoni rippeitä kasaan ja kirjotella tässä lähiaikoina epilogin :3

[Hiljainen Talvi]

Nipotan ekaksi ja sitten kehun.

Jouduin lukemaan tämän tekstin kaksi kertaa, mikä ei ole ihan paras asia, sillä putosin kärryiltä ja sekoitin hahmot. Hahmojen kertoja äänissä oli paljon samaa, ja ne vaihtuivat kovin tiuhaan. Oli välillä vaikea seurata tarinaa sen takia. Toinen asia, mistä huomautan ovat lyhyet kappaleet lukujen sisällä, ja se ettei kappaleilla yleensä tuntunut olevan minkäänlaista yhteyttä toisiinsa. Tarina eteni siis todella nopeasti ja jotkut asiat tuntuivat jäävän kesken tai ilman selitystä.

Vaikka nipotinkin paljon, löysin tekstisyä myös paljon hyvää.
Minusta Tundra, oli nimenä ja kissana aivan mainio. Pidin myös kovasti kaksosten välisistä suhteesta.
Tarinassa oli mukaansa tempaava juoni, johon olisin kaivannut hiukan enemmän ja pitemmin paneutumista. Hahmoista pidin erityisen paljon. Hahmot olivat hyvin rakennettu ja jokainen oli omanlaisensa.

Pidän kovasti onnellisista lopuista ja olin iloinen että tässäkin jollain tasolla sellainen saatiin.
Tässä oli kaiken kaikkeaan paljon hyvää, kunhan kuvailua ja kappaleiden yhdistämistä hiukan harjoittelet. Muuten oli oikein mukavaa luettavaa.

Kiittäen
Lady Mielenmaltti

[Draco Potter]

ANTEEXI KAMALASTI ETTÄ KESTI ;_; blokki ei oo mun bff mutta

Lady Mielenmaltti Noi kertojat vaihtuu siksi kovin usein, että haluan tuoda tarinaan monia näkökulmia. Vihasuudelmissa oli ainakin ensimmäisissä luvuissa kertoja per luku, mutta tää, että näitä vuoroja on 2-3 ni auttaa mua kehittämään juonta tiiviimmäksi. Toivottavasti se ei epäonnistunut ._. Mutta kiitoksia kehuista :33

ps Westylle krediitit pehmoankasta ♥

Liam

Kello soi reippaasti tunnin päättymisen merkiksi. Hymyilen kerätessäni kirjaa, vihkoa ja kyniäni armeijanvihreään koululaukkuuni.  Tämä on se päivä. Tänään saan olla onnellisempi kuin olen ollut viimeiseen kymmeneen kuukauteen. Hymyni tarttuu opettajiinkin, tunti sitten kuulin kuinka terveystiedon opettaja kuiskasi historianlehtorille, että on kiva nähdä muakin iloisena.

Kello on vasta kuutta vaille kaksi iltapäivällä ja h-hetki on kuudelta illalla. Täytyy siis kehitellä tekemistä seuraavaksi neljäksi tunniksi. Ne tulevat olemaan aivan varmasti elämäni pisimmät. Heitän laukun selkääni, heilautan kättä opettajalleni ja lähden laskeutumaan portaita neljännestä kerroksesta alimpaan. Ikävä kyllä kaikki ryhmät ovat päässeet hetki sitten, joten käytävät tursuavat ihmisiä. Onneksi ehdin ennen sitä kaikkein pahinta ruuhkaa ulos.

Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, enkä voisi olla enää onnellisempi. Säätilakin tuntuu hymyilevän mulle.  Hyppelen koko matkan skootterini luo kuin gaselli – näyttäen enemmän tai vähemmän idiootilta. En anna sen häiritä, vaan nostan kypärän päähäni ja istahdan penkille. Avaan visiiriä enemmän kuin yleensä, jotta kirpeä kevätilma saattaa raikastaa kasvojani ajaessani kotiin.


Caleb

Pakkailen muutamia harvoja tavaroitani harmaaseen, ankeaan muovikassiin jonka sain hoitajaltani. Pussiin mahtuu juuri sopivasti lempibändini paita, jonka sain Liamilta synttärilahjaksi, kulunut ankkapehmolelu, jonka olen saanut joskus kahdenvanhana kummitädiltäni sekä kaulakoru. Kaulakoru, jonka Anthony kerran antoi. Rakkaimmat tavarani siis.

Liamin ja Noelin äiti seisoo parkkipaikalla odottamassa mua. Me sovittiin jo silloin kun sairaalaan menin, että menen sieltä suoraan Dawsoneille. Liam on kuulemma suunnitellut jotain mua varten. En tosin ole varma pitäisikö nyt olla innoissaan vai kauhuissaan.  Rouva Dawson hymyilee taustapeilin kautta mulle, vastaan hymyyn ihan pienesti, tuntuu kuin osasto olisi vienyt multa kyvyn olla iloinen. Osasto oli mulle kuin Azkaban.

”No, Caleb miten sulla on mennyt?”

Tästä tulee vielä pitkä matka

***

Kello näyttää viittä vailla kuutta, kun nousen tummansinisestä Opelista kerrostaloalueen pihalle. Seuraan kaunista rouvaa
sisälle tuttuun taloon. Nousen samat kolmekymmentäkaksi porrasta ja astun sisälle tuttuun eteiseen. Paijaan raidallista kissaa, joka tulee innoissaan puskemaan jalkoihini, riisun punaiset tennarini ja koputan ujosti liiankin tutun huoneen oveen ja olen saada sydänkohtauksen. Noel.

”Liam, sulle tuli vieras.” Onneksi Noel katoaa keittiöön ovelta saman tien kun on kutsunut veljensä ovelle. Liam melkein hyppää kaulaani ja halaan toista kovempaa kuin koskaan ennen. Tunnen turvalliset käsivarret ympärilläni, lämpimän sydämen sykkeen rintaani vasten ja tutun hengityksen korvallani.

”Mulla on ollut niin hirveä ikävä sua.”

Liamin hengitys tuoksuu mansikkapurkalta, sen huulet ovat niin pehmeät, että meinaan sulaa siihen paikkaan heti. Suudelmat vaihtavat omistajaansa nopeasti, kielet tanssivat keskenään ja hymyilen kesken syvän suudelman, jonka Noel keskeyttää.

”Hankkikaa huone.”

Katson poikaa silmiin. Ensimmäistä kertaa melkein vuoteen, kohtaan entisen poikaystäväni katseen. Teen pienen havainnon, Liamin silmät ovat asteen kirkkaammat, mutta se on pikkuseikka. Katseeni on varmasti niin täynnä vihaa, että se voisi todellakin tappaa.

Läimäytän Noelia kasvoille ja käännyn suutelemaan Liamia.

”Liam, mä rakastan sua enemmän kuin veljeäsi ikinä.”

"Häntä rakastin paljon
sua rakastan joskus enemmän
ole mulle vähän aikaa hän"

[Westy]

PEHMOANKKA PURR <3

Tykkään tästä tosi paljon. Kirjotat just sopivan selkeästi, että lukija saa laittaa omat ajatuksensa rivien väliin ja johtaa omia asioitaan sieltä (oon vähän pöpperös mutta EHKÄ TAJUUT MUN SELITYKSEN eikös ♥)

Caleb on kunnon badass! Hirvee päällekarkaaja :DD Noel sai turpaansa, ansionsa mukaan, eikun hetkinen... >:--) en oo oikeesti näin ilkee shh

Kiitos tästä ♥

[Tattoo]

LALALALALALA koska en osaa sanoaa mitäään ja koska piti saada äkkiä kommentoitua kun haluan pitää korvani niin oikein loistava loppu. ♥

Melkein-musti on paras ja paijaus. Ja sinä. JAjaja. moi. Meen posi

[Ametrine]

Oii ihanaa happy ending, ihmiset hymyilee ja kaikki on aivan superawesometothemax. Heheh oonko outo kun vahingossa aloin parittaa terveystiedon opettajaa ja historianlehtoria? Koska kuiskiminen. Aww. : D Tykkäsin kovasti lukea tätä koska tunnetusti oon aika anti-angst ficcien suhteen, plus tällaisten iloisten tekstien lukeminen tekee mutkin iloiseksi. En löytänyt yhtään kirjoitusvirhettä, hyvähyvähyvä. Ja hei tuo dialogi on loistava (kuten aina) ja tosi realistinen. JA LOPUN LYRIIKAT. anteeksi kapsiräiskäys mutta oli pakko koska woah se on niin hieno! Tiivistää koko ficin tuolleen söpösti. aw.

huhuhuu oot ihana. :--3

P.S. superawesometothemax on ehkä maailman paras adjektiivi koska Gerard keksi sen. hihi. ^^