Nimi: Siis todella rakastan
Kirjoittaja: Sielulintu
Fandom: Axis powers hetalia
Ikäraja: S
Genre: romance, fluff
Paritus: PoLiet
Vastuuvapautus: Hetalia ja hahmot kuuluvat kaikki Himaruya Hidekazille, enkä saa tästä minkäänlaista taloudellista hyötyä.
A/N: Taas tuli inspiraatio hetalian kirjoittamiseen. Tällä kertaa sitten syntyi tällainen pieni oneshot Puola/Liettua –parituksella. Ihmisnimet siis tosiaan käytössä. Kaikenlainen palaute olisi kullanarvoista.
”Minä en ninku ikinä ole ollut yhtä tylsässä kokouksessa.”
”Feliks hei. Sinun pitäisi ihan oikeasti yrittää keskittyä niissä tapaamisissa edes vähän. Sinunkin täytyy kiinnittää huomiota maasi puolustukseen”, Toris selitti niin kärsivällisesti kuin vain kykeni.
”Joo joo Liet. En vain tajua, miksi niin yksinkertaista asiaa pitää jauhaa siis niin kauan?”
”Miten niin yksinkertaista?” Toris huokaisi yrittäen ymmärtää kummallista ystäväänsä.
”Siis kaikkihan tietää, että yhteistyö on kaiken alku ja juuri.”
”Niin, mutta onhan sinun solmittava yhteistyösopimuksia ja liittouduttava tiettyjen valtioiden kanssa ja sovittava asioista.”
Välillä Toris ihmetteli oikeasti, miten Puola saattoi edelleen olla maailmankartalla. Välillä Feliks vain tuntui niin spontaanin huolettomalta, että oli vaikea uskoa hänen onnistuneen pitämään maansa jaloillaan ja itsenäisenä näinkin kauan.
”Liet, luuletko sinä siis ihan todella, että minä alkaisin tehdä yhteistyötä ja solmia sopimuksia niissä typerissä kokouksissa, joita Saksa ja Amerikka johtavat?”
”Öh, en minä tiedä. Eikö sinun kannattaisi?”
”Minä en siis todella tee minkäänlaista yhteistyötä enkä minkään valtakunnan sopimuksia kenenkään muun kuin sinun kanssasi Liet.”
Toris tunsi punan kohoavan kasvoilleen. Äkkiä hänen oli vaikeaa päättää millaisen ilmeen asettelisi kasvoilleen tai mihin katsoisi. Tuntuiko hänestä vain, vai oliko Feliks tarkoittanut sanoillaan jotain muutakin kuin puolustuksellista yhteistoimintaa?
”Kiitos, mutta minä en ole välttämättä kovin vahva liittolainen. En minäkään ole kovin suuri valtio.”
”Minä en siis ninku yhtään välitä siitä miten iso armeija sinulla on. Minä välitän vain siitä, että sinä olet sinä.”
Toris tunsi punan kasvoillaan syvenevän entisestään. Enää ei ollut epäilystäkään siitä, että keskustelu oli siirtymässä kauas maanpuolustuksellisista strategioista. Hetken hän aukoi suutaan tietämättä mitä sanoa. Entä jos hän oli sittenkin ymmärtänyt ystävänsä väärin? Feliks oli kuitenkin Feliks, eikä hänen kanssaan koskaan voinut olla ihan varma siitä, että oli käsittänyt kaiken oikein.
”Mikä sinulle ninku tuli?” puolalainen kysyi hiukan huolestuneeseen sävyyn.
Feliks kiersi Torisin tummapuisen keittiön pöydän ja istahti hänen viereensä luoden häneen hämmentyneen katseen. Torisinolisi pakko sanoa jotakin, joka pyyhkisi tuon epävarman ilmeen hänen ystävänsä kasvoilta. Tuollainen epävarmuus ja huolestuneisuus eivät sopineet Feliksille lainkaan.
”Ei mikään. Ajattelin vain… Ajattelin vain, että pidän sinusta todella paljon.”
Toris olisi voinut purra kielensä poikki. Mikä oli saanut hänet sanomaan asian sillä tavalla yhtään valmistelematta suoraan ja yllättäen? Mitä hän tekisi, jos Feliks nyt järkyttyisi tyystin ja katoaisi lopullisesti hänen elämästään? Hän ei kestäisi sitä. Varovasti hän käänsi katseensa ystäväänsä. Tämän kasvoilla oli hankalasti tulkittava ilme, eikä Toris tiennyt mitä odottaa. Hän puristi silmänsä kiinni ja odotti pahinta peläten.
”Sinä siis ninku todella ajattelet samalla tavalla kuin minäkin. Minä siis todella rakastan sinua!”
Toris tajusi oman kireytensä vasta siinä vaiheessa, kun kaikki hänen lihaksensa tuntuivat valahtavan täysin rennoiksi helpotuksen ja onnen hyökyessä hänen lävitseen. Oliko mahdollista, että hänen vuosia ja taas vuosia piilottamansa tunteet olivat juuri tulleet päivänvaloon, ja että Feliks tunsi samalla tavalla? Ehkä kaikki oli sittenkin vain julmaa pilaa tai hänen epätoivoisen mielensä kehittelemä unikuva.
Nämä ajatukset kuitenkin kaikkosivat hänen päästään sillä samalla hetkellä, kun hän tunsi toisen huulten kevyen kosketuksen poskellaan. Tunne oli mieletön. Hän värähti tahtomattaankin Feliksin lämpimän hengityksen kutittaessa hänen ihoaan aivan korvan alapuolella. Tuntiessaan Feliksin painautuvan kuin huomaamatta lähemmäs Toriksen silmät rävähtivät auki, eikä hän voinut estää itseään kietomasta käsiään tiukasti vaalean miehen ympärille. Feliksin huulet jättivät hänen poskensa ja siirtyivät lähemmäs Toriksen omia. Hitaasti he lähestyivät toisiaan, kunnes viimeisetkin heitä erottavat sentit katosivat, ja he saattoivat upota rauhassa siihen mielen räjäyttävään tunteeseen, jonka heidän ensisuudelmansa sai aikaan.
