// Alaotsikko: S, angst, Luna
Kirjoittaja: Idabeth
Ikäraja: S
Tyylilaji: angst, one-shot
Vastuunvapaus Kaikki minkä voi tunnistaa Rowlingille kuuluvaksi, kuuluu hänelle. En saa tästä minkäänmoista rahallista korvausta.
Yhteenveto:
Hetken ajan tyttö leikitteli ajatuksella miltä tuntuisi laskea koko lavuaari piripintaan täyteen vettä ja työntää kasvot veden alle. Pidättää hengitystä, laskea kymmeneen. Pidättää hengitystä ja laskea kymmeneen aina vain uudestaan.Varoitukset: No lievää itsetuhoisuutta havaittavissa. Ei kuitenkaan häiritsevässä määrin. Ei oikeastaan sitäkään, jos ei niin ajattele *seli*
A/N: Äkillisessä luovuudenpuuskassani sain aloitettua (vihdoinkin)
Yhtyeen tuotanto haasteen. Tämä osallistuu Placebon biisillä English Summer Rain. En nyt tiedä, sainko ihan sitä aikaiseksi, mitä hain mutta ainakin biisi sisältyy ficciin ja sehän on tärkeintä. Njuu, lukekaa ja kommentteja olisi kiva lukea :)
Ei niin kaunis kesäpäivä
Kylmyys tuntui tunkeutuvan luihin ja ytimiin, vaikka Luna kuinka yritti pitää sen poissa. Hän kietoi vanhan ja värikkään tilkkutäkin vieläkin tiukemmin ympärilleen vain huomatakseen, että se teki hänen olonsa pelkästään tukalaksi.
Vielä vähän aikaa sitten tyttö oli maannut sängyssään liikkumatta, silmät kiinni. Tuijottaessaan luomiensa mustaa sisäpintaa hän oli yrittänyt vakuuttaa itselleen, että nukkui vielä. Takaisin uneen pääseminen olisi ollut kaikkein paras vaihtoehto. Se ei kuitenkaan käynyt ihan niin helposti.
Voi, miksei se voinut vain käydä niin helposti?Hetken vielä Luna jaksoi kieriskellä ylipienessä ja kaikinpuolin epämukavassa sängyssään. Sitten ärtymys vei vallan ja tyttö ponkaisi ylös niin kiukkuisesti, että vanha tilkkutäkkiparka putosi patjalta lattialle. Lunalla ei kuitenkaan ollut pienintäkään aikomusta sääliä täkkivanhusta, vaan hän suunnisti suoraa päätä ikkunan luo ja vetäisi verhot auki.
"Sataa."
Tympeä toteamus karkasi Lunan huulilta, vaikka huoneessa ei ollut ketään muuta sitä kuulemassa. Lunaa se ei tosin vaivannut, hänhän puhui alinomaa yksikseen. Ropina kävi ikkunaruutuun, ja pisarat sumensivat siihen heijastuvan kuvajaisen epämääräiseksi läiskäksi likaisenvaaleaa, hailakansinistä ja kalpeaa ihonsävyä.
Vedettyään verhot takaisin peittämään masentavan harmaata maisemaa Luna suunnisti kylpyhuoneeseen. Hän ei vilkaissutkaan kuvajaistaan peilin hiukan jo halkeilleesta pinnasta, vaan käveli suoraan lavuaarin luo, ja avasi hanan. Kylmä vesi pisteli Lunan käsiä ja kasvoja ilkeästi tämän suorittaessa joka-aamuista rutiiniaan. Koskaan ennen ei kasvojen pesu ollut tuntunut yhtä vaikealta ja merkityksettömältä. Toimituksen lopetettuaan Luna sulki hanan ja kuivasi kasvonsa ja kätensä.
Hetken ajan tyttö leikitteli ajatuksella miltä tuntuisi laskea koko lavuaari piripintaan täyteen vettä ja työntää kasvot veden alle. Pidättää hengitystä, laskea kymmeneen. Pidättää hengitystä ja laskea kymmeneen aina vain uudestaan.
Sitten Lunan kasvoille sekunniksi hiipinyt pieni hymyntapainen muuttui hetkessä nyrpeäksi, ja nyrpeys väänsi tytön suupielet alaspäin.
"Eihän se millään olisi mahdollista. Kaikki vesihän valuisi reunojen yli. Onpa typerää."
Näiden sanojen jälkeen Luna poistui kylpyhuoneesta ja ryntäsi ulos tanssimaan sateeseen yllään yömekko ja alushousut. Kuka jostain flunssasta loppujenlopuksi välittää?