Jäin katsomaan, Sev/Lily, S, Angst/AU

[Pohjanpoika]

Title: Jäin katsomaan
Author: Pohjanpoika
Rating: S

Genre: Angst, AU
Pairing: yksipuoleinen Sev/Lily
A/N: Avicii vs. Nicky Romero - I could be the one oli inspiraatio. Kaunis, mutta surullinen. Mietin kesää, syksyä ja rakkautta. Ja tämä biisi tanssitti.

Jäin katsomaan

Kesätanssit – lupiinien tuoksua tuulessa ja keveä kosketus lammen pintaan. Kaihoisana katsoin siluettisi piirtämää varjoa nuotion räiskyvää tulta vasten. Aurinko oli laskenut jo tunteja sitten, eikä musiikki enää pauhannut kovempaa kuin puheensorina. Sudenkorentojen lento oli enää vain häivähdys öisessä kajossa eivätkä perhosten siivet lepattaneet. Yöllä kaikki heräsi eloon uudella tavalla.

Sinun tanssisi kiihtyi ja naurusi kaikui korviini vedenpintaa pitkin. Minä painoin sormeni nurmikkoon ja puristin kovasti. Ruoho irtosi maasta tukkona. Revin, revin kahdesti ja vielä enemmän. Ruoho lensi ympärilläni ja tuntui, että joka kerralla korsien kuollessa tanssisi nopeus vain kasvoi, ilo sisälläsi oli kauniimpaa. Toinen varjo saapui viereesi ottaen kätesi varjosta kiinni – tanssitti sinut nuotion toiselle puolelle, talutti takaisin. Punaiset hiuksesi olivat tulen väriset ja olisit voinut olla salamanteri, joka ilmestyy vain lämmössä, kun sitä todella tarvitsee.

Selkäsi taipui kaarelle, jolloin pääsi melkein hipaisi korkeimpia ruohonkorsia. Sait sen näyttämään helpolta. Kaiken sen. Hymysi tavoitti minutkin ja hetken olin onnellinen.

Jos olisinkin tuo varjo vierelläsi, tuo öinen pelastaja. Päästit minut viereesi vain päivisin ja kauas sinusta. En saanut kättä, en tanssiaskelta. Iltaisin suukotit poskelle hyvää yötä ja karkasit metsään toisen kanssa.

-- mutta ystävyys, sitähän se oli.

Häivähdys kaipuuta öisessä, kosteassa ilmassa. Se oli kenkäni kuvio märällä sammalmättäällä, joka löydettäisiin aamulla. Ystävyys kanssasi oli minulle ilmaan lennähtävä aamun ensimmäinen lintu ja pohjakosketus metsän lammen kanssa. Se oli puusta roikkuva köysi ja ilmeetön katse silmissä. Suusta kulkematon ilma ja viimeinen hengenveto syksyn viileään syleilyyn. Olin katsonut tanssia liian kauan.

Sinä et huomannut, et nähnyt minua lammen toisella puolella. Olit keskittynyt kämmeneen uumallasi, suudelmaan kaulallasi ja hellään tönäisyyn, joka kaatoi sinut irronneiden ruohonkorsien päälle.

Ennen kuin nuotio aamun tullen alkoi edes kipunoida, nostit keltaisen mekkosi olkaimen säädyllisesti paikoilleen ja työnsit sandaalit paljaisiin jalkoihisi. Ilman toista kättä vierelläsi katsoit orvosti ympäristöön. Viimeinen asia, mitä näin, oli sinun kuvasi aamuauringossa loistavaa metsää vasten. Mutta se oli vain kangastus. Ei metsä loistanut.

Se olit sinä – ja olit tullut noutamaan minut, sillä aikani oli tullut ennen kuin auringon ensimmäinen säde tavoitti hiusteni mustan värin.


Ja silti, vaikka tiesin sinun tappaneen minut, olit minulle feeniks. Punainen, kultainen, hento, siro. Olit minulle rakkaus täynnä toivoa.

[Lily-Rose]

Oi, tää oli vaa mielettömän sulonen!

 Ihan niinkuin kappaleesta sanoit, kaunis, mutta surullinen ja samanlainen oli ficcisi. Rakastan just tälläsiä lyhkäisiä angstficcejä, joissa sitä angstia ei ole liikaa. Ficcejä, joissa on samalla myös kauneutta.

 

Sinun tanssisi kiihtyi ja naurusi kaikui korviini vedenpintaa pitkin. Minä painoin sormeni nurmikkoon ja puristin kovasti. Ruoho irtosi maasta tukkona. Revin, revin kahdesti ja vielä enemmän. Ruoho lensi ympärilläni ja tuntui, että joka kerralla korsien kuollessa tanssisi nopeus vain kasvoi, ilo sisälläsi oli kauniimpaa. Toinen varjo saapui viereesi ottaen kätesi varjosta kiinni – tanssitti sinut nuotion toiselle puolelle, talutti takaisin. Punaiset hiuksesi olivat tulen väriset ja olisit voinut olla salamanteri, joka ilmestyy vain lämmössä, kun sitä todella tarvitsee.

Tää oli ehkä kaunein kohta koko tekstissä, ainakin minun mielestäni. Just tuo toinen varjo, joka saapuu viereen, ottaa kädestä kiinni, tanssittaa. Ja tuo toteamus punaiset hiuksesi olivat tulen väriset ja olisit voinut olla salamanteri, joka ilmestyy vain lämmössä, kun sitä todella tarvitsee oli mielettömän nätti.

-- mutta ystävyys, sitähän se oli.

Häivähdys kaipuuta öisessä, kosteassa ilmassa. Se oli kenkäni kuvio märällä sammalmättäällä, joka löydettäisiin aamulla. Ystävyys kanssasi oli minulle ilmaan lennähtävä aamun ensimmäinen lintu ja pohjakosketus metsän lammen kanssa. Se oli puusta roikkuva köysi ja ilmeetön katse silmissä. Suusta kulkematon ilma ja viimeinen hengenveto syksyn viileään syleilyyn. Olin katsonut tanssia liian kauan.

Tuokin oli kaunis, surullinen kohta. Tykkäsin tosi paljon, koska tossa olit hyvin saanut esille just sen tunteen, sen, ettei haluakaan olla vain ystävä, vaikka ystävyys olikin tärkeää. Että oli jokin unelma, jostakin muusta.

 Hankala saada näin aikaisin (heräsin 19 minsaa sitten enkä oo juonu vielä kahvia) mitään kunnon kommenttia kasaan, mutta toivottavasti tajusit, että pidin tosi paljon ficistäsi

 - Flo

[Hallahäive]

Kommenttikampanjasta hyvää iltaa! Severus/Lily ei ole paritus, jota olisin lukenut paljon, mutta pidän siitä silti, joten oli ihan mukavaa lukea tämä vaihteen vuoksi

Kielesi on kovin kaunista, lähes runollista ja käytät ihastuttavia vertauskuvia. Tekstissä oli ripaus keveyttä sen sinäänsä surumielisestä aiheesta huolimatta. Tarina virtaa eteenpäin ja tempaa lukijan mukaansa sinne katselemaan Severuksen viereen. Kaikesta huokui Severuksen kaipuu Lilyä kohtaan, Lilyä, joka on samaan aikaan niin kovin lähellä, mutta sietämättömän kaukana. Juuri kuten oivallisesti osoitat tässä kohtaa: En saanut kättä, en tanssiaskelta. Iltaisin suukotit poskelle hyvää yötä ja karkasit metsään toisen kanssa.  -- mutta ystävyys, sitähän se oli.

Minäkertoja on toisinaan hankala saada toimimaan, mutta mielestäni onnistuit kyllä. En tiedä, kuvittelenko itse Severuksen ihan näin kauniita ajattelevaksi, mutta kun on nuori ja rakastunut, niin mikä ettei. Lilyn hahmo oli hienosti kuvattu, pidin salamanterivertauksesta paljon. 

Lopuksi vielä pari lempikohtaani:

Sudenkorentojen lento oli enää vain häivähdys öisessä kajossa eivätkä perhosten siivet lepattaneet.

Ilman toista kättä vierelläsi katsoit orvosti ympäristöön. Viimeinen asia, mitä näin, oli sinun kuvasi aamuauringossa loistavaa metsää vasten. Mutta se oli vain kangastus. Ei metsä loistanut.

Olisin voinut napata puolet tekstistäsi, mutta nämä olivat erityisen nättejä.

Kommenttini oli nyt hieman ehkä sekava, mutta pääpointtina oli, että pidin kovasti Kiitos lukukokemuksesta!

[Pohjanpoika]

Oho, täällä on kommentteja, mahtavaa

Jekaterina: Ihanaa kuulla, että pidät! Vaikea vastata noin ylistävään kommenttiin. Olin koettanut kovasti saada tunnelman hyväksi ja onneksi siinä sitten onnistuinkin, hienoa. On mahtavaa kuulla, että onnistuin tavoittessa. Ja joo, Severuksesta tuli ehkä vähän runopoika, mutta välillä näin, heh. Tapaan kyllä yleensäkin ajatella hänet herkkänä poikana, joka istuu yksin, mutta tässä oli omankin fandomin vähän OoC.

Eikä se kommentin sekavuus haittaa laisinkaan, tärkeä se on silti. Ihanaa, kun vaivauduit kirjoittamaan ja vielä kehumaankin noin kovasti. Johan tässä punastuu :') Kiitos!

Hallahäive: Oho, onko tää ollut kommenttikampanjassa? Pitääkin mennä katsastamaan Joo, halusin saada tän vähän keveemmäksi, kun aihe on tuo perus angsti, josta voi tulla liiankin synkkä ja ahdistava. Perhoset angstissa on jees, heh. Ja aivan totta, minäkertojan kanssa pitää aina taistella! Arvaa vaan miten pyörittelin hiukan aikaa päätäni tämänkin lyhyen pätkän kanssa. Mutta hyvä kuulla sen toimineen, en tehnyt turhaan työtä. Ja ihanaa, että pidit salamanterivertauksesta! Se tuli niin puun takaa, mutta
salamanteri on yksi ihanimmista asioista ikinä ^^

Kiitos kommentista, se ilahdutti suuresti!

Florida: Voi kiitos! Ihanaa, että lainasit noin pitkät kohdat, hih ^^ Ja ihana kuulla, että pidit. Ja itsekin tykkään, kun angstia ei ole liikaa, heh. Kiitos kommentista ja toivottavasti sait aamukahvinkin juotua!

[Letizia]

Luin tämän jo muutama päivä sitten ja tykkäsin, olisin kovasti halunnut sanoa jotain mutta jostain syystä en saanut juuri tuolloin puristettua kommenttia ulos päästäni. (Nakkasin tämän sitten kommenttikampanjaan.) Mutta jos nyt yritän uudestaan! :)

Aluksi ajattelin, että kaikki tässä on synkistä teemoista huolimatta hurjan kaunista, runollista, herkkää ja puhdastakin. Kieli on huolellista ja aloitus huumaava, pidin kuvailusta ja tunnelmasta aivan mielettömästi. Kaikki oli niin elävää, tanssit, lupiinit ja salamanterit!

Sävyt muuttuivat melkein salakavalasti tarinan edetessä. Tämä on surullinen ja nuorta Severusta käy sääliksi, mutta tunteiden ja tekojen mittasuhteet ovat sellaiset, että häntä on vaikea täysin ymmärtää, vaan hänestä tulee hahmona pikemminkin pelottava. Ajatukseni tarinan kaaresta olivat, että Severus on rakastunut, vuolaan runollinen, ylistävä, palvova, hiipivä, stalkkeri, loppujen lopuksi jollain tavalla häiriintynyt. Lopetus, vaikka tiesin sinun tappaneen minut, puistatti. Ne olivat hyviä puistatuksia, vaikkakin toisella tavalla kuin alun kesäinen huuma.

Toivottavasti mä en tulkinnut tätä liiankin... raadollisesti, sillä tekstisi on kaunis, eikä ollut tarkoitukseni yrittää vääntää sitä joksikin muuksi. Tykkäsin aika lailla runopoika-Severuksesta, mutta ristiriidoista ja säröistäkin tykkään.

Kiitän tästä luettavasta, pidin kovin. :)

[Ansa]

Ihanan kaunista ja herkkää (ja katkeraa) kuvailua, juuri sellaista mitä rakastan. <3 Vaikka nykyään luen harvoin potterfandomia, ja jos luen, niin luen Dramionea tai Sermionea, niin oli vain pakko avata ja lukea tämä kun bongasin tän lukemattomista viesteistä, ihan vain nostalgiasyistä. Mulle Severus/Lily on se OTP ajatusmaailmassani, ja olen aikoinani porannut parin tarinaa ja kironnut heidän kohtaloaan (Rowia..) ja jopa kirjoittanutkin tästä samaisesta aiheesta. Ilmoitinpahan vain että luin ja kommentoin ja huokailin melankolisesti. Ja pidin. Kiitos. (:

-LadyLaga!