Tää on ihana! <3
Luin tämän jo ilmestymispäivänä, mutta silloin taisin vältellä kommentointia, joten siitä asti teksti on roikkunut välilehtimeressäni ja tuijottanut minua vaativasti. Niin. Kuten arvata saattaa, enhän minä voinut tämän kommentointia lopullisesti ohittaa, vaan päätin palata takaisin paremmalla hetkellä. Ja se hetki on juuri nyt. :>
Ensimmäinen
Luna/Draco ei todellakaan kuulu niihin parituksiin, joita luen yleensä, mutta ei se ainakaan noin lyhyessä pätkässä vaikuttanut mitenkään vastenmieliseltä vaihtoehdolta. Heillä on hurjasti eroavaisuuksia, mutta myös yhtäläisyyksiä, kuten vaaleat hiukset. Ehkä heidän voisi ajatella päätyneen yhteen juuri siksi, että suurin osa samanikäisistä pitää heitä jotenkin vastenmielisinä, eikä heillä ole paljon ystäviäkään. He hakevat toisistaan juuri tekstissäkin lueteltuja asioita: ”läheisyyttä, tunteita, välittämistä”. Hmm… Ei kuulosta yhtään hassummalta ajatukselta näin äkkiseltään mietittyä.
Puiston penkillä ei ole tänään maalattu-kylttiä, vaan kyltti on laitettu syyslomalle.
Tämä kohta on minusta tosi jännä ja syykin siihen on selvä. Sitä voi tulkita kahdella eri tavalla ja haluaisin tietää, kumpana sinä itse tämän kirjoitit. Nimittäin tuo alkuosa ennen pilkkua. Tuollaisenaan se tarkoittaa sitä, että tänään penkillä ei ole maalattu-kylttiä, mutta jos sanojen ”tänään” eteen ja ”maalattu” jälkeen laittaa lainausmerkit, on tulkinta erilainen. Silloin siitä saa käsityksen, että penkki on maalattu tänään.
Toinen
Ensinnäkin hehkutus: Tää hahmovalinta! <3 Mundungus Fletcher. Vau. En yleensä piittaa hänestä kertovista teksteistä pätkänkään vertaa, mutta nyt täytyy kyllä myöntää, että tähän raapaleeseen hän sopii ihan mielettömän hyvin. Ja hän sopii myös noihin laulun sanoihin! Minulle itselleni ei kyllä tuosta kohdasta olisi tullut Mundungus mielen viereenkään, mutta nyt maisteltuani tätä ajatusta, en keksi edes mitään haastavaa hahmoa, joka voisi sopia yhtä hyvin kuin hän.
Tässä tykkäsin erityisesti tuosta tähdenlentoa esittävän rintaneulan pohdinnasta. Kaikki nuo ajatukset, joita sen yhteydessä esitetään.. Ne ovat yksinkertaisesti niin mundungusmaisia, ettei käy kieltäminen. Ja sitten vielä tämä:
-- etsimään lumottua pahvilaatikkoaan johon hän tallettaa arvokkaimmat löytönsä.
Tälle kohdalle en vain voinut olla huokailematta ihastuksesta. Aivan tajuttoman upea kohta! <3
Kolmas
Okei, ensimmäiseksi: aww. Toiseksi: aww. Kolmanneksi: aww! Voi kuinka ihana raapale! Oon kai jotenkin outo, mutta mulla on aina joku heikko kohta tällaisiin isä & lapsi- tai äiti & lapsi-hetkistä kertoville teksteille. Ne ovat vaan niin ihastuttavia, kertakaikkisen suloisia ja hymyilyttäviä. Raapale on kirjoitettu hyvin, sitä lukiessa tuli sellainen olo, että tällainen kohtaus on voinut ehkä oikeastikin tapahtua. :>
"Emma, älä syö hiekkaa", Neville sanoo tyttärelleen hajamielisesti. Emma katsoo isäänsä alta kulmien ja nyrpistää pientä nenäänsä.
"Mutta kun on nälkä."
Oikeasti aww. Vähän Emma on söpö. Khih. :3
Neljäs
Samalla tavoin kuin ensimmäisessä raapaleessa esiintynyt paritus, myöskään tämä ei kuulu omalle lukulistalleni. En kyllä edes muista, että olenko koskaan lukenut yhtäkään ficciä parituksella Ron/Astoria. Ainakin se tuntuu ajatuksena hyvin, hyvin, hyvin rarelta. En muutenkaan kauheammin välitä luihuisista ja vieläpä tuntemattomammista luihuisista, joten en pysty näkemään tällä parituksella mitään pohjaa.
Miten tuo raapaleen loppu pitäisi oikein tulkita? Kuka ihme tuo tulija on? Dracoko? Ainakin pikaselauksella kun vilkaisin potterwikistä Astorian infoa, hän esiintyi tummahiuksisena Kuoleman varjelukset 2 – leffassa, siinä 19 vuotta myöhemmin osiossa. Vai oletko sinä ajatellut tässä Astorian vaaleahiuksiseksi? Epäilen vahvasti, että jompikumpi heistä se tulija on. : D
Viides
Oi ei. Tää viides on ihan kauhean surullinen. Fred.. Hyvin ymmärrettävää, miksi Molly ei kauheasti tykkää menneisyydestä puhumisesta, tuollainen tapahtuma, oman lapsen menettäminen, on varmasti kauhean vaikea paikka. *nyyhkis*
Molly-mummossa on kivasti tunnistettavissa se canonin hahmo, mutta mukana on myös uusi puoli, joka on varmaan vasta puhjennut kukkaan iän karttuessa.
"O-on. Hänen nimensä oli Fred. Hän oli isäsi kaksoisveli, aivan yhtä villi kuin Georgekin nuorempana", Molly kertoo hymyillen lempeästi lapsenlapselleen, "hän kuoli toisessa velhosodassa. Räjähdykseen."
"Okei. Mennäänkö käymään Hyde Parkissa? Olen aina halunnut käydä siellä."
Tää loppu on niin todentuntuinen, että pystyn melkein näkemään tämän päässäni: Molly jää muistoihin, mutta Roxanne vaihtaa aihetta heti, kun on saanut vastauksen esittämäänsä kysymykseen. Siitä voisi vetää johtopäätöksen, että tyttö on vielä niin pieni, ettei kunnolla ymmärrä kuolemaa, eikä siksi ryhdy analysoimaan asiaa yhtään enempää. :/
Kuudes
Tämä taisi olla ensimmäinen kerta koko Finissä oloaikanani, jolloin törmään tekstiin, joka kertoo Harryn ja Ginnyn häistä. Niitä ei taida olla kauhean montaa, vaikka aiheesta voisi saada vaikka kuinka monta tekstiä erilaisista näkökulmista (ei sillä, että olisin edes yrittänyt etsiä Harry&Ginny hääficciä).
Tässä pidin erityisesti tuosta lopetuksesta, yleisön painostuksesta, joka saa Harryn suutelemaan morsiantaan ja yleisön taputtamaan villisti. (gaah, vähän olisi ihanaa päästä vieraaksi jonkun häihin, koska se tunnelma.. iih! <3) Toinen kohta, josta pidin on tuo ”pojan-joka-elää-yhä”. Se sai kyllä hymähtämään. : D
Seitsemäs
Alan varmasti jo tässä kohtaa toistaa itseäni ties kuinka monennen kerran, mutta tämäkin raapale on upea. Narcissa ei todellakaan ollut se hahmo, jota tähän kohtaan odotin (en enää edes muista kuka se hahmo oli, jonka arvelin tässä esiintyvän), mutta hän sopii tähän hyvin.
Kuten muut ovat jo ennen minua ennättäneet kehua tuota riikinkukkoviittausta, myös minä yhdyn heidän sanoihinsa. Se on upea. Jollakin tavalla se kiehtoo mieltäni myös siksi, että kirjoitit kukon raakkumaan, etkä kiekumaan, niin kuin tavallisesti tehdään. Voihan sen äänen tosiaan raakkumiseksikin mieltää – varsinkin jos tämä metelöinti tapahtuu yöllä, jolloin tahtoisi nukkua kaikessa rauhassa. : D Myös uurnaholvin sijoittaminen kartanon taakse on hyvä ajatus. Se jotenkin korostaa sitä, miten Malfoyt ja heidän sukulaisensa ovat liian ylhäisiä voidakseen viedä uurnaansa samaan paikkaan kuin kaikki muutkin. Tosin jäin miettimään sitä, että voisiko uurna tavallaan symboloida myös puhdasveristä sukua ja ylempiarvoisuutta?
Ehkä hippusen kävi sääliksi Narcissaa: on varmasti vaikeaa menettää oma siskonsa ja aviomiehensä, ja sitten yrittää unohtaa ja selviytyä yksin. :<
Kahdeksas
Lapsen syntymä on aina hellyttävää luettavaa, joten on kai ihan turhaa todeta, että tykkäilin tästäkin? : D Mukavan todentuntuinen: on helppoa kuvitella ylpeät vanhemmat katselemaan vastasyntynyttä lastaan ja pohtimaan tälle nimivaihtoehtoja.
Fleur ei halua nimetä tytärtään Moniqueksi, koska kahden päivän ikäinen lapsi ei näytä nimensä veroiselta.
Tästä kohdasta jäi vähän ristiriitaiset tunteet, kun luettuani tämän, hajosin aivan täpöllä, mutta hetken aikaa naurettuani minun alkoi käydä sääliksi lasta. Hänen kannaltaan ei ollut kauhean kiltisti sanottu, pöh. : (
Laulun lyriikat sopivat tekstin rungoksi oivallisesti ja samalla ne myös niputtavat yhteen nämä kahdeksan hyvin erilaista raapaletta. Myös viittaukset Hyde Parkiin tekivät tekstistä yhtenäisemmän oloisen – välillä tuntui siltä, että nämä tekstit kuuluvat yhteen hyvin vahvasti yhteen ja kertovat samaa tarinaa, vaikka tosiasiassa ne ovatkin kahdeksan raapaletta eri henkilöistä ja eri aiheistakin.
Oi, olin melkein unohtaa sen kaikista tärkeimmän asian – sen asian, joka sai minut avaamaan tämän topicin ensimmäistä kertaa. Syypää tähän löytyy otsikostasi: oli kuunnellut Tähtipölyä - kappaletta ja se soi päässäni nonstopina. Voin taata, ettei törmääminen ”Kahdeksan pussia tähtipölyä”-nimiseen tekstiin auttanut kyseistä asiaa yhtään. : D Otsikkosi on hyvin suloinen ja siihen on ihanan oivaltavasti kätketty se fakta, että luvassa on kahdeksan raapaletta Edelmannin kappaleen pohjalta. Nättiä!
Kiitos kaunis! : ) <3
~ Herkku.
