Dria: Kiitos kommentista :3
2. Häät
Robert vetää eteisessä ylleen päällystakkia. Sen hihat juttuvat kiinni ensin hänen olka- ja sitten kyynärpäihinsä. On kuin sekään ei tahtoisi Robertin lähtevän. Robert työntää kätensä ulos takin hihansuista ja oikoo sen kaulukset, sekä typerän tummansinisen solmionsa. Maryse tuijottaa Robertin leveää selkää ja ajattelee tämän näyttävän vielä typerämmältä kuin solmionsa prässätyissä housuissaan, valkoisessa kauluspaidassaan, kiiltonahkaisissa kengissään ja pikkutakissaan, jonka on tarkoitus olla tyylikäs, mutta joka ei ole. Robert sujauttaa käsiinsä nahkaiset käsineet ja silottelee tummia hiuksiaan, jotka on kammannut typerälle jakaukselle vasemman korvansa yläpuolelle. Maryse ei sano mitään, vaan ainoastaan tuijottaa Robertin selkää ja ajattelee kaiken Robertissa olevan typerää.
Robert kääntyy ympäri ja tarttuu sateenvarjoon, jossa on pitkä, kävelykeppiä muistuttava varsi. Vaikka ulkona ei sataisi, Robertilla on silti sateenvarjo aina mukanaan. Jokin sateenvarjossa saa kai tämän tuntemaan itsensä herrasmieheksi.
Mitään muuta herrasmiesmäistä Robertissa ei sitten olekaan kuin sateenvarjo.
”Robert?” Maryse sanoo hiljaa Robertin avatessa oven ja tehdessä pikaisen sääennusteen: ei sadetta nyt, ei sadetta iltapäivällä.
”Hei sitten, Maryse”, Robert sanoo ja kumartuu suutelemaan Marysea poskelle. Tämän huulet hädin tuskin koskettavat Marysen ihoa. Suudelma tuntuu turhalta ja tyhjänpäiväiseltä heistä molemmista, mutta silti he leikkivät pienen hetken olevansa onnellisesti naimisissa.
Mutta eivät he ole. Onnellisia siis.
”Robert – ” Maryse toistaa kuuluvammin. Hän ei tahtoisi Robertin lähtevän, hän ei tahdo tämän menevän kokoukseen ja tapaavan Amatista tai ketään toista naista, jonka vatsa ei ole tiellä rintojen ja jalkovälin välissä. Alecin takia hän tahtoisi Robertin jäävän. Alecin takia hän on valmis leikkimään kauemminkin kuin vain yhden suudelman ajan.
”Maryse, minulla on töitä”, Robert vastaa, ja he molemmat tietävät, ettei kyse ole töistä, vaan jostakin ihan muusta. He eivät puhu siitä koskaan, mutta Maryse tietää ja Robert tietää hänen tietävän. Siksi siitä ei edes tarvitse puhua. Ja Maryse antaa asioiden olla niin kuin ne ovat, koska on myös sellaisia asioita, joista Robert ei tiedä mitään.
”Robert!” Maryse huudahtaa, ja tarttuu Robertin päällystakin hihaan. Hän puristaa sormillaan paksua villakangasta ja yrittää pitää kiinni miehestä, joka ei ole ollut hänen sen jälkeen, kun he ovat menneet kihloihin. Häät on pidetty pian kihlajaisten jälkeen, Alec on syntynyt ja joka päivä kahden vuoden ajan Robert on ollut vielä vähemmän Marysen kuin edellisenä päivänä.
”Minä menen nyt, kulta”, Robert sanoo ja nykäisee käsivartensa pois Marysen ulottuvilta. Robert epäröi hetken ja suutelee häntä sitten uudestaan. Robertin parransänki raapii Marysen poskea, ja tämän suu on kärsimätön suutelemaan jotakuta toista. Ja Maryse hymyilee salaa ajatellessaan, että niin on hänenkin.
Sitten suudelma onkin jo ohi, ja Robert on poissa. Sateenvarjo on jäänyt eteisen nurkkaan (se siitäkin vähästä, vielä jäljellä olleesta herrasmiesmäisyydestä) ja Maryse huomaa toivovansa taivaan sittenkin repeävän.
Maryse menee olohuoneeseen, jossa Alec ryömii vatsallaan lattialla kuin yrttäisi uida käsipohjaa ja opettelee konttaamaan. Alecin hiukset ovat mustat ja kihartuvat tämän otsalle. Pojan silmät ovat tummansiniset, täsmälleen saman väriset kuin Marysenkin silmät. Maryse on iloinen siitä, sillä se tekee pojasta vähemmän Robertin näköisen, vähemmän robertmaisen. Alec on vakavailmeinen ja hiljainen lapsi, joka osaa vain yhden sanan, joka on äiti. Tai niin Maryse kuvittelee tämän sanovan, kun tämä jokeltaa hänen korvaansa. Isiä Alec ei osaa sanoa.
Katsotaan, jos sitten myöhemmin.
Maryse nostaa Alecin syliinsä lattialta ja silittää hellästi tämän hiuksia. Alec koskee pienillä sormillaan hänen käsivarttaan ja paidanhihaansa. Alec kietoo kätensä hänen kaulaansa ja jokeltelee hiljaa.
Äiti äiti äiti!”Niin, äiti on tässä, Alec-kulta”, Maryse sanoo ja ajattelee, millaista olisi, jos äiti ei olisi tässä. Silloin äidillä ei olisi sylissään suurisilmäistä pikkupoikaa ja potkaisuja napansa yläpuolella, eikä suurta vatsaa ja potkaisuja myös napansa alapuolella. Eikä vihkisormusta.
Maryse halaa Alecia niin tiukasti, että tämä parahtaa ja alkaa itkeä. Hän hellittää otettaan ja sopertaa kaiken olevan kunnossa. Alec jatkaa kuitenkin itkemistä, ja hänkin alkaa itkeä. Alec itkee kovempaa, mutta hän ei välitä, vaan antaa kuumien kyynelten valua silmäkulmistaan poskilleen ja polttaa suupielissään. Alecin parku peittää alleen hänen ajatuksensa, ja saa itkemisen tuntumaan lohdulliselta. Silti itkusta ei ole mitään apua.
Sillä Maryse on aivan yhtä petollinen kuin Robert, vaikka Robert ei siitä tiedäkään.