What do you see when you sleep?Kirjoittaja: Dracotar
Ikäraja: K-11
Paritus: slash
Genre: romance, drama
Yhteenveto: Nick ja Adam ovat hyvät ystävät, jotka viettävät paljon aikaa yhdessä. Onko ystävyys kuitenkin enemmän kuin miltä se näyttää...?
Vastuunvapaus: Laulu, jonka ympärille songfic rakentuu on Joshua Radinin Paperweight, jonka oikeudet kuuluvat biisin tekijälle, esittäjälle sekä levy-yhtiölle.
A/N: Teen comebackin tällä ”uudella” ficillä, joka on aloitettu kauan sitten. Vuosien odotuksen jälkeen Nick ja Adam saivat viime yönä viimein loppunsa. Nick ja Adam ovat oikeita henkilöitä peitenimillä ja tapahtumat ovat oikeita. Poikien välinen suhde on kirjoittajan epäilys, eikä sillä ole vankkoja perusteita (vielä). Kommentit on tervetulleita
Suosittelen Paperweightin soittamista taustalla, pääsette samaan tunnelmaan, kuin minä tätä kirjoittaessani.
What do you see when you sleep?Aamu alkoi valjeta hiljaisessa talonyhtiössä. Vieri vieressä kyhjöttävät valkoseinäiset alppimajojen tyyliset talot kylpivät aamuauringon ensimmäisissä valonsäteissä. Taloja erottavissa pensasaidoissa lauloivat linnut ja yksi yksinäinen kissa tassutteli pitkin soratietä talojen välissä. Uusi aamu näytti alkavan hyvin.
***
Nick ei ollut hyvä nukkumaan vieraissa paikoissa. Nyt hän heräsi aikaisin aamusta sälekaihtimien välistä tuleviin ensimmäisiin valonsäteisiin ja tuuletusikkunasta yöllä sisään lentäneen kärpäsen surinaan ikkunaa vasten. Poika avasi hiljalleen, siristellen silmänsä ja katseli haukotellen ympäri huonetta. Hän huomasi peittonsa lentäneen patjansa vieressä olevan sängyn alle. Ei ihme kun yö oli tuntunut vähän viileältä.
Sängyn laidan yli roikkui käsi, jonka kapeassa ranteessa kimalteli muutama nomination -koru, sekä pari nauhaa. Käsi, jonka sormet olivat laihat, pitkät ja täydellisen upeat, ja mikä parasta, ne olivat miellyttävän liikkumatta. Poika katseli tuota kaunista kättä, mikä sai hänet haluamaan lisää, hän halusi nähdä enemmän. Hitaasti ja äänettömästi hän kohottautui istuma-asentoon lattialla, sukien samalla huolimattomasti toisella kädellään mustia hiuksiaan parempaan kuosiin.
Sängyllä mustien lakanoiden keskellä makasi sikiöasennossa pitkä, hoikka poika. Pojan muita hiuksia vaaleammat etuhiukset valuivat hänen kasvoilleen tämän nukkuessa rauhallista untaan. Nickin iloksi poika oli käynyt nukkumaan ilman paitaa ja nyt hänen paljas, hoikka ylävartalonsa pilkisti peiton alta. Kalpea poika näytti lähes kuolleelta mustien lakanoiden luodessa vahvan kontrastin virheettömään vaaleaan ihoon. Hengityksen tahtiin kohoileva rintakehä kertoi pojan kuitenkin olevan elävien kirjoissa. Poika, joka oli Nickiä muutaman vuoden nuorempi, näytti hauraalta maatessaan sykkyrässä lakanoiden keskellä. Kuten jokaisena aamuna, jona Nick heräsi ensimmäisenä tuolta samalta patjalta, saman sängyn vierestä, hänen teki mieli istahtaa sängyn reunalle ja koskettaa toisen kapeita kasvoja. Sipaista hiukset pois nuoremman kasvojen edestä nähdäkseen, miten kauniilta tämä näytti nukkuessaan. Nick ei kuitenkaan viitsinyt, hän oli varma, että poika joko heräisi tai menisi rikki hänen kosketuksestaan. Nick katseli, kuinka auringonsäteet suutelivat nukkuvan pojan ihoa. Hän tunsi olevansa kateellinen auringonsäteille, hänkin olisi halunnut suudella tuota houkuttelevaa, hyväntuoksuista ja täydellistä ihoa, muttei voinut. Hän ei halunnut pelästyttää nuorempaa, eikä varsinkaan vaarantaa heidän ystävyyttään. Ystävinä ollessaan hän sentään pääsi toisen luo yöksi ja saattoi katsella toista tämän nukkuessa.
Nick tyytyi vain katselemaan nukkuvaa ystäväänsä. Pojan huulilla kareili pieni hymy. Nickin huomio kiinnittyi hymyyn ja kuten aina ennenkin, hän mietti, mitä nuoremman päässä liikkui, kenestä hän näki unta. Toivorikkaimpina aamuina Nick oli varma, että poika uneksi hänestä. Epätoivon ollessa suurimmillaan, poika oli varma, että toinen näki unta joko toisesta pojasta, tai vielä pahempaa, jostakusta tytöstä. Nyt uni luultavasti liittyi musiikkiin. Adam oli edellisenä iltana kertonut uudesta biisistä, joka on tekeillä, kuulemma hyvää settiä tulossa. Ehkä hän nyt unessaan sai sen valmiiksi ja toi sen koesoittoon Nickin luokse, Nick piti siitä, tietysti, olihan se Adamin tekemä. Adam arvosti Nickin mielipidettä.
Aamu oli selkeästi niitä toivorikkaita.
Nick oli nähnyt Adamin nukkuvan lukemattomia kertoja aiemminkin. Milloin missäkin: täällä, hänen kotonaan, kerran hänen olkapäätään vasten bussissa, kun se olivat tulossa keikalta myöhään illalla. Sitä kertaa Nick ei unohtaisi milloinkaan. Hän muisteli yhä, miltä nuoremman pojan pään paino oli tuntunut hänen olkapäätään vasten, miten pojan kämmenselkä oli ollut vasten Nickin reittä ja kuinka Nick oli varovasti laskenut kätensä pojan kädelle. Kuinka onnellinen hän olikaan, kun Adam ei ollut vetänyt kättään pois vaan nukkunut rauhallisesti monta tuntia käsi kädessä Nickin kanssa. Jokaisella kerralla Nick oli katsonut toisen nukkuvan. Adamin levollisessa olemuksessa oli jotain täysin lumoavaa. Sen katsomista ei noin vain voinut lopettaa. Nick halusi vartioida nuoremman unta, halusi olla paikalla ja valmiina, mikäli jotain tapahtuisi. Jos toinen poika näkisi pahaa unta ja tarvitsisi lohduttavaa olkapäätä herätessään. Joka kerta Nick ajatteli samoja ajatuksia ja silti jokaisessa kerrassa oli jotain uutta. Jokaisen kerran teki ensimmäiseksi se, että aina oli uusi aamu. Ehkä sinä päivänä Nick saisi jotain vihjeitä toisen tunteista. Uudesta päivästä on aina mahdollista tulla jotain suurta ja alkaa jotain uutta.
Been up all night staring at you
wondering what’s on your mind
I’ve been this way, with so many before
but this feels like the first time Nick uppoutui ajatuksiinsa. Hänen kätensä koskettivat nuoremman niskaa ja hän painoi hellän suudelman koskettamalleen kohdalle. Toinen poika liikahti hänen kätensä alla ja tämän hymy leveni. Hän kääntyi selälleen nähdäkseen Nickin. ”Huomenta prinsessani”, Nick sanoi lempeästi hymyilevälle pojalle. Poika vastasi vetämällä Nickin päälleen ja suutelemalla tätä hellästi. Suudelmat jatkuivat ja jatkuivat, muuttuen kiihkeämmiksi ja nälkäisemmiksi. Peitto lensi kaaressa lattialle, Nickin halutessa nähdä Adam kokonaan. Kädet etsivät paikkaa vartaloilta ja huulet hamusivat toisiaan. Poika Nickin alla alkoi kiemurrella, kun Nick siirtyi näykkimään tämän korvaa ja kaulaa, hänen sormiensa piirtäessä samalla ympyröitä nuoremman alavatsalle. Nick suuteli pojan rintaa ja vatsaa, ympyröi kovettuneet nännit kielellään ja siirtyi piirtämään ympyröitä vatsaan kielellään. Se kutitti nuorempaa, tämä kiemurteli Nickin alla ja nauroi. Nauru katkesi aina välillä parahdukseen tai kiihkeään hengenvetoon. Sitä Nick halusi, saada pojan nauramaan ja nauttimaan hänen läheisyydestään, rakastamaan häntä.
Nick havahtui ajatuksistaan, kun Adam veti unissaan reunan yli roikkuneen kätensä takaisin sänkyyn. Nick oli huomaamattaan alkanut hyväillä tuota kättä, onneksi Adam ei ollut herännyt. Ja paskat, oikeasti Nick toivoi, että poika olisi herännyt, heittänyt peittonsa menemään ja syöksynyt lattialle Nickin syliin. Upottanut hampaansa Nickin kaulaan, suudellut, hyväillyt, näykkinyt tai oikeastaan tehnyt mitä tahansa. Nick olisi nauttinut siitä kaikesta. Niin ei kuitenkaan käynyt, ei koskaan.
Nick pudisteli päätään. Hän yritti kasata ajatuksensa. Tähän asti Nick oli sentään saanut pidettyä kätensä erossa Adamista, vaikka hänen olisi kuinka tehnyt mieli koskettaa toista. Hän pelkäsi itsehillintänsä puolesta, mitä hän seuraavalla kerralla tekisi huomaamattaan. Mikä hänen sairasta päätään vaivasi? Adam ei varmaan ollut edes kiinnostunut pojista. Ja hänhän oli vähän niin kuin pedofiili. Adam oli kuitenkin vielä alaikäinen, joskin jo 17. Ja no ei hän itsekään ollut kuin vasta 19. Ja hänhän oli hitto vieköön melkein raiskannut toisen katseellaan! Pojan ajatukset kävivät ajatus ajatukselta järjettömämmiksi, eikä niistä ainakaan ollut mitään apua tilanteen selvittämiseksi. Poika harkitsi jo vakavasti pukevansa päälleen ja lähtevänsä pois ennen kuin toinen heräisi, hän ei todellakaan tiennyt, kestäisikö hänen itsehillintänsä toisen pojan läsnäoloa enää yhtään. Lisäksi hän tunsi kuinka veri alkoi pakkautua haaroväliin hänen äskeisten ajatustensa voimasta. Kuitenkin hän päätti jäädä ja käänsi katseensa pois pojasta ja ulos ikkunasta tutun pihan aikaiseen aamuun.
I want to make you laugh
mess up my bed with me
kick off the covers I’m waitingHiljaiset sanat keskeyttivät Nickin aamuisen pihan katselemisen. ”Ei… Älä…mee”, kuului pojan takaa. Salamannopeasti Nick kääntyi pois ikkunasta kohti sänkyä. Adam nukkui edelleen. Höppänä oli puhunut unissaan. Nickiä nauratti, toinen oli niin suloinen. Pieni toive hiipi hiljaa Nickin mieleen, ehkä Adamin unessa tämä ei halunnut Nickin lähtevän.
Tämä oli todellakin toivorikas aamu.
Nick toivoi pojan sanovan vielä jotain. Osittain siksi, että hän saattaisi saada vihjeitä siitä, mistä Adamin uni kertoi ja osittain siksi, että nuo kolme sanaa olivat muistuttaneet häntä siitä, kuinka kaunis toisen pojan ääni oli. Hänelle tuli jo ikävä sitä.
Hän painoi aina tarkasti mieleen kaiken mitä Adam sanoi. Nyt lauseet tulvivat hänen mieleensä yhtenä ryöppynä. Nick kuuli korvissaan, kuinka Adam kerran lipsautti ”Nick, sä oot niin ihana!” ja jatkoi heti perään nolostuneena ”kun siis no… teet hyviä biisejä ja sun kanssa on ihan mukava olla… ja siis sillai…” Nickin kuuli erilaisia lauseita eri äänensävyillä, sekä Adamin laulua, Adamin naurua. Hän rakasti tuota ääntä niin paljon. Hän olisi voinut kuunnella sitä koko loppuelämänsä, toivoi, että hän saa kuunnella sitä koko loppuelämänsä. Adamin ääni oli kauneinta, mitä Nick oli koskaan kuullut. Nick toivoi, ettei hän ikinä unohda sitä ääntä.
Nickillä oli puhelimensa muistissa kuvia, jotka hän oli ottanut söpöistä keskustelujen pätkistä, esimerkkinä kerran kun Adam oli sanonut hänen kirjoittamistaan lyriikoista, että ne olivat ”söpöt”, Adam päti aina musiikkitermeillään, eikä hän ei ikinä käyttänyt sanaa ”söpö”. Siksi se oli Nickille niin iso juttu, hän tiesi ettei se ollut tarkoituksellista. Adam oli kyllä puolustellut sitä sillä, että hänen ystävänsä sanoo aina lyriikoista söpö ja se on tarttunut häneen. Nick ei ollut uskonut selitystä. Olihan hänen puhelimessaan toki myös tallennettuja viestejä, ihan vain siksi, jos hänelle sattuisi tulemaan ikävä Adamia, hän voisi lukea niitä. Nick ei tykännyt kliseistä, vaikka tämä sitä tosiaan oli. Löytyihän sieltä, syvältä puhelimen kätköistä, äänitiedostojen sisällä olevan kansion sisältä yksi äänitiedostokin. Nick oli nauhoittanut sen kerran Adamin huomaamatta, nuoremman esittäessä hänelle uusinta biisiään laulun kera.
Every word you say I think
I should write down
don’t want to forget, come daylight Adamkin oli viimein herännyt. Juuri ennen toisen heräämistä Nick oli kerännyt vaatteensa lattialta ja vetänyt jalkaansa farkut ja päälleen ylisuuren bändipaidan. Adam toivotti hänelle haukotellen huomenet ja nousi sängystä etsiäkseen kaapeistaan itselleen jotain päälle pantavaa. Hänen selkänsä takana Nick katseli pojan laihaa kroppaa. Lopulta Adam veti päälleen harmaat farkut ja musta-valko-raitaisen paidan. Adamin saatua vaatteet päälle, pojat lähtivät kohti alakerran keittiötä.
***
Nyt Nick ja Adam makoilivat Adamin olohuoneen sohvalla. He katsoivat televisiosta englantilaisen sarjan tuotantokausi-DVD:tä. Keittiöstä kantautui vedenkeittimen porina ja kiertoilmauunin hurina. Pojat olivat leiponeet keksejä, jotka maistuvat teen ja DVD:n kanssa. Nick tunsi Adamin jalat omiaan vasten. Heidän päänsä olivat eri päissä sohvaa, mutta sohva oli niin lyhyt kahdelle pitkälle pojalle, että heidän jalat osuivat toisiinsa. Se riitti Nickille, vaikka jalat vain olivat liikkumatta ja koskettivat toisiaan vahingossa. Kosketus ei merkinnyt mitään, mutta hän tiesi, että toinen oli siinä, hänen kanssaan, se teki hänet melkein onnelliseksi.
Nick katsoi Adamin keskittynyttä ilmettä sivusilmällä. Häntä nauratti se, kuinka kiinnostunut toinen oli typerästä saippuasarjasta. Adam oli sopivasti kääntyneen kohti televisiota, jolloin Nick näki tämän sivuprofiilin. Hänen mielestään Adamilla oli ihana sivuprofiili, sen olisi pitänyt saada joku palkinto. Oscar –palkinto parhaasta sivuprofiilista, voisikohan sellaista kategoriaa ehdottaa?
”Kaveri hei? Mitä sää mietit?” Adam kysyi yhtäkkiä.
”En mitään ihmeellistä! Sitä kuinka hyvä sarja tää on....ansaitsis Oscar –palkinnon”, Nick sanoi pilke silmäkulmassa. Adam nauroi ja se tuntui Nickistä hyvältä.
Nickillä oli täytynyt käydä loistava tuuri, kun hän sai tuntea jonkun niin upean ihmisen kuin Adam. Adam oli hänen paras ystävänsä. Hän oli aina auttavainen, ymmärtäväinen, kuunteleva ja loistavalla huumorintajulla, sekä sopivalla yllytyshulluudella varustettu. Voiko parempaa toivoa? Nickillä oli omat vikansa ja ongelmansa, mutta Adam jaksoi aina ymmärtää häntä ja hyväksyi hänet sellaisena kuin hän on. Nick oli enemmän kuin onnellinen, että oli tavannut Adamin. Valitettavasti hänellä vain oli tapana ihastua niihin, jotka ovat hänelle ystävällisiä ja jotka välittävät hänestä. Jo Adamin ystävyys oli enemmän kuin hän olisi ikinä osannut toivoa, mutta silti hän aina vain jaksoi toivoa siihen, että jollekin suuremmallekin olisi tilaisuus.
Happy to lay here
just happy to be here
I’m happy to know you ”Nooni soitas nytte millassen biisin sää oot saanu aikaseks!” Nick vaati rojahtaessaan selälleen Adamin sängylle.
”No mut ei se oo kauheen hyvä. En oikeen tiiä…” Adam vastusteli istuessaan kirjoituspöytänsä ääressä pyörivällä toimistotuolilla kitara sylissään.
”No höpö höpö, se on kuitenki taas ihan loistava! Anna palaa nyt vaa. Kai siihen on sanat, et voit laulaa mulle romanttisen rakkauslaulun?” Nick naureskeli tuijotellen kattoon liimattuja pimeässä hohtavia tähtiä. Pojan huoneessahan voisi katsella tähtitaivasta joka yö, kuinka somaa, Nick ajatteli.
”Idiootti…” toinen huokaisi ja alkoi soittaa.
Soinnut soljuivat upeasti hänen akustisesta kitarastaan. Nick lumoutui kuuntelemaan tuota upeaa musiikkia ja katselemaan kaunista näkyä edessään. Adamin hiukset valuivat söpösti kasvoille tämän soittaessa kitaraa keskittynyt ilme kasvoillaan ja kieli keskellä suuta. Toinen jalka löi tahtia lattiaa vasten ja kapeaakin kapeammat ranteet taipuivat kauniisti kaarelle kitaran soidessa. Adam näytti unohtaneen ajan ja paikan, hän soitti, hän ja musiikki tuntuivat olevan yhtä. Pojan vartalo huojui musiikin tahdissa, jokainen osa ja solu hänen vartalossaan näytti elävän musiikin voimasta.
Nick tunsi irrottautuvansa kaikista maanpäällisistä murheistaan, ne näyttivät häipyvän näkyvistä. Hän tunsi nousevansa tähtitaivaalle yläpuolellaan tuon taianomaisen musiikin voimasta. Hän näki ympärillään kirkkaana loistavia tähtiä, jotka muotoutuivat tutun laihan pojan hahmoon. Poika loisti kuin tähdet joista hän juuri oli koostunut. Hänen silmänsä ja hymynsä välkkyivät kauniimpina kuin koskaan. Nick hymyili rakastavaa hymyä, poika oli kauniimpi kuin koskaan ja selkeästi matkalla tähtiin. Toinen poika ojensi hohtavan kätensä kohti Nickiä, pyytäen sanattomasti tätä tarttumaan siihen, lähtemään yhteiselle matkalle kohti tähtiä, jolla vain taivas oli rajana. Nick oli onnellinen, sanoinkuvaamattoman onnellinen. Kuitenkaan hän ei saanut otetta tähtipojan kädestä, se ei ollut oikea, vain Nickin päässä. Pojan hohto alkoi hiipua ja hän lipui kauemmas Nickistä. Nick koitti huutaa toisen perään ”Älä mene, mennään yhdessä”, mutta tähtipoika puisteli vain hiljaa päätään. Pojan hohde hiipui entisestään ja lopulta hän hajosi takaisin tähdiksi Adamin katossa. Kappale oli loppunut.
”Siis tosiaan…öö…toi oli hyvä! Sää oot ihan loistava!” Nick sai sanotuksi havahduttuaan ajatuksistaan.
Adam puhalsi keuhkonsa nyrpeän näköisesti tyhjiksi saadakseen kasvoille valuneet etuhiuksensa pois silmiltään. ”Sä et tykänny siitä! Sä et varmasti tykänny siitä!” Adam sanoi tympeän näköisenä.
”Tottakai tykkäsin, oonko koskaan valehdellu sulle? Hölmö…” Nick hymyili.
”No et… Mutku toi oli tollai nooo oli toi ihan hyvä”, Adam sanoi. Pettymys kuulsi läpi hänen äänestään ja hän mutristi suutaan tyytymättömän näköisenä ja kääntyi muka vihaisena kasvot seinää kohden.
Nick nousi vaivihkaa sängyltä ja hiipi äänettömästi Adamin taakse. ”Sää oot kyllä ihan hölmö!” poika huudahti ja kiskaisi nuoremman alas tuolilta. Painimatsi alkoi, pojat nauroivat vedet silmissä yrittäessään päästä voitolle kisassa. Lopulta Nick sai Adamin selätettyä, jääden itse makaamaan pojan päälle pitäen itseään ylhäällä käsiensä varassa. Hetki jonka he makasivat lattialla tuntui kestävän ikuisuuden, Nick haki nuoremman silmistä merkkejä tämän sen hetkisistä tunteista. Sillä hetkellä Adam tiesi hetkensä koittaneen ja pyöräytti Nickin puolestaan alleen. ”Haha mä voitin!” Adam riemuitsi ja nousi seisomaan. Nick jäi makaamaan lattialle muka haukotellen. ”Olipa rankkaa, kävi ihan kunnon päälle”, Nick nauroi ja kampesi itsensä istumaan. Kuitenkin hymyn takana Nick tunsi pettymystä, hänellä oli loistava tilaisuus suudella Adamia…tai Adamilla häntä. Mutta…
Play me a song
your newest one
please leave your taste on my tongueMyöhemmin illalla pojat olivat palanneet taas saippuasarjansa pariin. Nick ei pystynyt keskittymään. Saippuasarjan tapahtumat saivat hänet pohtimaan omaa toivotonta rakkauttaan. Kävisikö hänelle noin? Oliko turhaa haihatella Adamin perään? Voisiko siitä tulla mitään? Voisiko Adam olla homo? Jos hän olisi, pitäisikö hän Nickistä? Keneltä voisi pyytää apua? Olenko typerä? Kysymykset risteilivät hänen päässään.
Hänellä oli aavistuksensa Adamista. Ehkä se johtui Adamin hoikasta olemuksesta, emotyylistä, musiikkimausta tai siitä ettei niin komealla pojalla ollut ikinä ollut tyttöystävää. Ehkä se johtui hänen toiveestaan saada Louis Vuittonin olkalaukku pikkukaupunkiin tai siitä, että hän rakasti sadetta, Britanniaa ja brittiläistä saippuasarjaa niin syvästi.
Tuhlasiko hän aikaansa Adamin kanssa? Nick mietti sitä usein. Toisaalta hän oli onnellinen. Vaikkei nauttinut kaikkia parisuhteen etuja hän oli onnellinen. Hänellä oli Adam ja Adam välitti Nickistä. Vaikka veljellisellä paras kaveri-tavalla, silti se oli parempi kuin ei mitään. Tietysti Nick olisi halunnut enemmän, halunnut suudelmia, intohimoa, halauksia, seksiä, rakkautta, romantiikkaa, kaikkea sitä mitä parisuhteessa oli enemmän kuin ystävyydessä. Hän janosi toisen kosketusta, himoitsevia katseita, halusta väriseviä käsiä ja leimuavia silmiä. Kuumia öitä, joina heidän vartalonsa kietoutuisivat toisiinsa, sotkettuja lakanoita ja ilmettä, joka Adamin kasvoilla oli tämän saavuttaessa kiihottumisen huipun ja saadessaan orgasmin. Tai miltä Nick kuvitteli sen näyttävän.
Nick ajatteli sitä usein. Heidän ei tarvitsisi olla julkinen pari. He voisivat tapailla salassa. Suudella kiihkeästi pimeillä kujilla tai klubien varjoisissa nurkissa, ehkä tutuilla kaduilla katulamppujen valokeilan ulkopuolella. Hän voisi koskettaa toisen kättä huomaamattomasti kauppakeskuksen vilinässä tai koulun käytävillä. He voisivat halata toisiaan kuin ystävät pitkän eron jälkeen, miehekkään huolettomasti. Kietoutua toisiinsa bändikämpillä muiden lähdettyä, autossa tai ollessaan viattomasti yökylässä toistensa luona. He voisivat olla hiljaa, kukaan ei kuulisi. Mutta Nick saisi kaiken mitä hän halusi.
”Hei Nick! Ootko kunnossa? Väsyttääks sua? Haluisitko mennä jo nukkumaan?” Adam kysyi.
”Öh...joo sori, oon vähän väsyny, ei tässä muuten mitään”, Nick vastasi hymyillen. ”Voitais vaikka kohta mennä nukkumaan, jos sulle sopii.”
And no need to worry
that’s wastin time
and no need to wonder
what’s been on my mind
it’s you
it’s you
it’s youNick istui taas samalla vanhalla patjallaan Adamin sängyn vieressä. Kesäyön armollisessa valossa hän pystyi vahtimaan nuoremman pojan unta. Poika oli nukahtanut vain hetkeä aiemmin. Hän oli nukahtanut kesken lauseen, Nickin mielestä se oli suloista. Pojan kädet olivat nytkähtäneet muutaman kerran hänen vaipuessaan uneen ja sitten toinen oli kääntynyt kyljelleen kasvot kohti Nickia ja alkanut hengittää rauhallisesti sisään ja ulos, sisään ja ulos. Nick oli kuunnellut pojan hengitystä hetken ennenkuin oli uskaltanut nousta istumaan.
Adam näytti niin rauhalliselta, niin levolliselta ja niin kauniilta. Nickin ainoa toive oli herätä joka ikinen elämänsä aamu tämän pojan vierestä. Ehkä jonain päivänä he voisivat mennä vihille ja saada lapsenkin. Tosin kumpikaan ei uskonut Jumalaan, saati olisi tarvinnut Hänen siunaustaan... Eikä kumpikaan kai oikeastaan välittänyt lapsistakaan. Se vain kuulosti romanttiselta, siltä mitä pitää ajatella, kun katsoo elämänsä rakkautta. Ehkä he ostavat koiran... Ja voivathan he mennä kihloihin, jos haluavat.
Ajatus loppuelämästä yhdessä rohkaisi Nickia. Hän nosti varovaisesti ketänsä ja sipaisi Adamin hiukset tämän kasvojen edestä vain hellästi hipaisten. Vastoin Nickin odotuksia Adamin kasvoille levisi hymy, poika ei kuitenkaan herännyt. Hymy herätti Nickin sisällä aivan uuden uskon tulevaan.
Ehkä huominen aamu, seuraava uusi aamu olisi viimein se aamu, jota Nick on niin hartaasti odottanut. Se aamuna, jona hän voisi kertoa Adamille kuinka tärkeä tämä on. Ja ehkä viimein, vuosien odotuksen jälkeen Adam vastaisi hänen tunteisiinsa.
Seuraava aamu olisi varmasti niitä toivorikkaita.
You made it back
to sleep again
wonder what you’re dreaming...
