Nimi: Turhuuksia
Kirjoittaja: Vanilje
Ikäraja: Sallittu
Genre: fluff, drama
Paritus: Sirius/Remus
Haasteet: Ystävänpäivähaaste IV, Ficlet300 (omavalintainen sana; 254. Turha)
Vastuuvapaus: Kaikki tunnistettava kuuluu Rowlingille. En saa tekeleistäni rahallista korvausta.
A/N: Tässä on ollut taas melkoinen jakso ettei ole saanut mitään kirjoitettua, mutta tämän sain kuitenkin raapusteltua, jee. Päätin tämän julkaista koska ystävänpäivä ja näin, vaikka en lopputuloksesta aivan satavarma ollutkaan. Ja varoituksen sanana, että tää todennäköisesti sisältää OC-hahmoja ja kaikkia mahdollisia kliseitä. Mutta eipä mulla muuta. Tämä menee annicamarialle, hyvää ystävänpäivää senkin ihana!
Remus nojasi käsiinsä Suuren salin pöydän ääressä. Oppilaita juoksenteli ympäriinsä, mutta kukaan neljästä rohkelikkopojasta ei tuntunut kiinnittävän ympäristön hälinään mitään huomiota. Sali oli koristeltu punaisen eri sävyin ja ilmassa leijui konfetteja. Ystävänpäivä, yksi päivä kaikkien muiden joukossa.
”Minun käskettiin tuoda tämä kirje Sirius Mustalle”, kuului kimittävä ääni jostakin lähettyviltä. Kaikki neljä kääntyivät katsomaan, ja heidän takanaan seisoi ensiluokkalainen poika, joka piteli käsissään kirjettä. Remus pyöräytti silmiään. Sirius otti kirjeen ja poika kipitti tiehensä, aivan kuin olisi säikähtänyt jotakin. Kiharahiuksinen laittoi kirjeen muiden jo aiemmin saamiensa joukkoon ja kääntyi takaisin muiden puoleen.
Se oli jo seitsemästoista, Remus laskeskeli mielessään. Vaikka olihan se odotettavissa, että jälleen kerran monet tytöt koettaisivat onneaan mitä Siriukseen tulee, olihan sentään ystävänpäivä. Kun siihen vielä lisättiin ystävänpäiväpostimahdollisuus, oli helppoa yrittää vaikka mitä. Joka ystävänpäivänä oli Tylypahkassa tapana järjestää posti, jonne jokainen sai halutessaan kirjoittaa, ja sitten tietyt oppilaat kävivät päivän aikana jakamassa kirjeitä oikeille henkilöille. Sirius ei kuitenkaan tuntunut kiinnittävän saamiinsa kirjeisiin juurikaan huomiota ja Remus huomasi olevansa tyytyväinen asianlaitaan, vaikka pieni mustasukkaisuus nostelikin hänessä päätään. Sitä hän ei kuitenkaan halunnut myöntää edes itselleen.
Täysin turha päivä, hän tyytyi jupisemaan itsekseen. Ei kuitenkaan ehtinyt kulua montaa minuuttia, kun Remus tunsi jonkun nykivän hihaansa. Hän kääntyi katsomaan, ja näki vieressään seisovan ehkä kolmasluokkalaisen tytön kirje kädessään.
”Kirje Remus Lupinille”, tämä sanoi, ja ojennettuaan kirjeen kääntyi lähteäkseen. Hetken Remus istui tuijottaen käsissän olevaa pergamenttia hämmästellen. Eihän kukaan koskaan kirjoittanut hänelle. Ei, hänhän oli mitä oli. Remus kääntyi takaisin pöytään kohdaten Peterin ja Jamesin kysyvät ilmeet. Silmälasipäinen virnisti. ”Keneltä sait kirjeen?”
Remus tuhahti ja mulkaisi kaksikkoa, saaden Jamesin virnistyksen leviämään entisestään. Varovasti hän avasi taitellun pergamentin ja alkoi lukea.
14. helmikuuta on aika turha päivä, eikö totta, Kuutamo? Kaikki mahdollinen hössötys saa pään räjähtämään. Eiköhän lähdetä pienelle yökävelylle kunhan noista kahdesta illalla päästään, kun ei ole kovin kylmäkään. Mitä sanot?
Anturajalka
Remus tunsi kevyen punan nousevan poskipäilleen. Etäisesti hän saattoi erottaa Jamesin kärsimättömänä tivaavaan, 'no, keneltä se on?'. Remus ei kuitenkaan vastannut. Hän nosti katseensa kirjeestä ja kohtasi Siriuksen ilkikurisen virneen. Pienesti Remus saattoi erottaa tämän iskevän hänelle silmää, ja lopulta hän virnisti takaisin. Ehkä ystävänpäivä kaikessa turhuudessaan olisi sittenkin ihan siedettävä.