Aina oikeassa (väärässä) | lievä K11, raapaleinen

[Pähkinäinen]

Ficin nimi: Aina oikeassa (väärässä)
Kirjoittaja: Eka julkaisu uudella nickillä: Pähkinäinen
Beta: SuklaaKissa ♥
Genre: No se yleispätevä drama kai.
Ikäraja: K11 kuoleman ja ...tappamiseen kykenevyyden takia.

A/N: Osallistuu 7 Kuolemansyntiä -haasteeseen. Dedis meni jo eilen, mutta tuli viivästyksiä. Ja minä teen kaiken viime hetkellä. Eli syntinä ylpeys, josta sain montakin tekstiä aikaiseksi, pari runoakin, mutta niistä ainoastaan tässä on kyse sellaisesta ylpeydestä, joka mielestäni sopisi tuohon synti-osaan. Sanoja tässä on muutama päälle sata, koska totesin, ettei tätä saa liikaa rukkaamatta satasanaiseksi. (Enkä jaksanut venyttääkään, vaikka ehkä olisi pitänyt kirjoittaa vähän enemmän.) Mutta pidemmittä puheitta...

Aina oikeassa (väärässä)

Se tyttö rikkoi pienenä lelun osoittaakseen tietävänsä, miten se oli koottu, se tyttö ei koskaan antanut periksi väittelyssä, vaikka olisi tiennyt puhuvansa roskaa. Hän ei koskaan oppinut pyytämään anteeksi erehdyksiään, ei korjannut virheitään kasvaessaan. Entiset ajatukset kahlitsivat uusia, niitä jotka hän tiesi viisaammiksi, mutta joita hän ei voinut päästää vapaaksi.

Hän valitsi vaarallisen ammatin, oli valmis ampumaan syyttömän koska oli vanginnut hänet ensin. Tiesi ettei niin ollut hyvä, muttei kyennyt muuttumaan, koska oli sellainen kuin oli. (Tai ehkä luuli olevansa, sillä miksi hän muuten olisi halunnut erilaiseksi?)
Se nainen ei suostunut perääntymään, ja se nainen tiesi lopussa itse olevansa syypää omaan kuolemaansa.

[Iippa]

Kommenttikampanjasta hyvää valitsemaanne kellonaikaa!

Ensinnäkin voin sanoa, että pidin tästä hyvin paljon. Olet saanut tytön koko elämän hienosti mahtumaan yhteen raapaleiseen. Sun kuvailutaitosi näinkin lyhyessä tekstissä on uskomatonta. Enkä tarkoita sellaista visuaalista kuvailua, vaan sellaista, missä saat aikaan hienoja mielikuvia ja ajatuksia.

Entiset ajatukset kahlitsivat uusia, niitä jotka hän tiesi viisaammiksi, mutta joita hän ei voinut päästää vapaaksi.

Tämä kohta on ehdoton suosikkini. Tästä saa sellaisen vahvan mielikuvan, kuinka itsekään ei pysty päästämään irti vanhoista ajatuksista.

olet hienosti saanut erotettua lapsuuden ja aikuisuuden, mutta kuitenkin ne tuntuvat olevan hyvin syvästi kiinni toisissaan. Naisen sellainen päättäväisyys ja omapäisyys on jotenkin arvattavaa lapsuuspätkän jälkeen. Hauskaa on, että kerroit naisen ammatista ja periaatteista.

Se-sana alkoi hieman rasittamaan jossain kohtaa, kun se toistui koko ajan. Hauskan kontrastin kuitenkin toi se, että olit muutamaan otteseen kuitenkin käyttänyt sanaa hän.

Kiitos joka tapauksessa tästä pienestä välipalasta:)

[Herkkuoone]

Vau.

Tällä hetkellä olen täysin mykistynyt siitä faktasta, että tämä todellakin on raapaleinen, lähes satasanainen pikkuteksti ja vieläpä hyvällä tavalla mykistynyt! Niin kuin Iippa tuossa omassa kommentissaan sanoi, on kadehdittavaa, miten paljon olet saanut tähän mahdutettu vähillä sanoin: yhden ihmisen koko elämän lapsuudesta aikuisuuteen. Myös kehityksenvaiheet ovat erotettavissa helposti, samoin se, miten ylpeys ei välttämättä ole samanlaista lapsena ja aikuisena, vaan sekin muuttuu ihmisen kasvamisen myötä. Lapsena periksi antamaton, ylpeä omista tiedoista, taidoista ja teoistaan, kun taas aikuisena valitsee ylpeänä vaarallisen ammatin, eikä omaa ylpeyttään suostu peräytymään. Jotenkin tuo lopun ”se nainen tiesi lopussa itse olevansa syypää omaan kuolemaansa” aiheutti minussa kamalan ristiriitaisia tuntemuksia, toisaalta sääliä, toisaalta vihastusta, katkeruuttakin. Tuossa kohdassa mieleeni heräsi myös ajatus siitä, että ehkä lopussa nainen pystyi myöntämään itselleen olleensa elämänsä aikana liian ylpeä, kun tiesi olevansa syypää kuolemaansa. Jollakin tavalla myös kamalan karu ajatus.

Aina oikeassa (väärässä) on minusta oivallinen otsikko tälle tekstille, koska se kuvaa sitä niin hyvin. Jotenkin se kiteyttää tekstin henkilön ajatusmaailman, ylpeyden, todella loistavasti kahdella (kolmella) sanalla - ja kun mukaan vielä lisätään tuo (väärässä), niin oh, mukana on myös hyppysellinen katkeruutta. Vau!

Pidin tästä kovin, kiitokset. : )
~ Herkku.

[Pähkinäinen]

Iippa, kiitos kun valitsit tämän kk:sta. ♥ Olen huomannut, etten edes tajua tarvitsevani kommentteja ennen kuin saan sellaisen. Tuo "se"-sana tunki sinne väkisin, mokomalle kirjoittavalle minälle (jota olen alkanut syyttää kaikesta koska ne tekstit tuntuvat vain tulevan jostain, melkein kuin ornossa, jos joku on lukenut Uinuvien kirjojen kaupungin ja tietää, mistä puhun) ei kelvannut muu, vaikka sanoin sille, että ensin "se" ja sitten "hän" on ihan liian ristiriitaista! Beetakin joutui kuulemma päästämään irti ajatuksesta tuon häiritsevyydestä ennen kuin pystyi lukemaan kunnolla.
Kiitos kovasti kommentista, lämmittää mieltä. ♥

Herkkuoone, minä olen mykistynyt kommentistasi, varsinkin siitä, että joku käyttää minun tekstistäni sanaa "vau". Itse asiassa tuosta viimeisestä lauseesta tuli minulle vähän samoja tuntemuksia kuin sinullekin - beetallanikin on ihan syy sääliä aina jo etukäteen minun hahmojani, kuten kuulemma tekee ("Mitä se teille raukoille on tällä kertaa keksinyt?" x D Suora lainaus), sillä minulla on joku pakkomielle tappaa heitä lopussa. x D Tyylillä "tavoite saavutettu jos on henki pois", mikä on sitä kautta hassua, että esim. muiden tekstejä lukiessa haluaisin vain, että kaikille käy mahdollisimman hyvin.
Tuosta otsikosta olen muuten itsekin aika ylpeä. :> Kiitos sinullekin ihan hirveästi kommentistasi, en voi kuvata sitä muuta kuin mykistäväksi. : )