3.luku”Huhhuh, mitähän tänään oli erikoista?” huomasi Rose ajattelevansa ääneen aamulla herätessään.
Kaikeksi onnekseen hän ei nähnyt makuuhuoneessa ristin sielua, joten hänen ei tarvinnut hävetä silmiä päästänsä. Olisivat pian luulleet häntä hulluksi, koska puhui itsekseen.
Hetken Rose mietti ja mietti, yhtäkkiä hänen ajatuksensa valtasi suurenmoinen onnen tunne, kun hän ajatteli eilistä iltaansa, suukkoa ja Scorpiusta. Heillä oli ollut niin hauskaa, kunnes kirjastonhoitaja matami Prilli oli tullut ja käskenyt heidät pois kirjastosta, oli kuulemma jo nukkumaan menon aika. Vaikka Rose oli mennyt sänkyynsä ja maannut aivan hiljaa silmät kiinni, uni ei ollut ottanut tullakseen. Hän oli valvonut kauan ja ajatellut. Paremminkin unelmoinut.
Rose veti sänkynsä verhot kunnolla sivuun, hyppäsi alas varovasti, jottei taittaisi jalkaansa hypätessään yläsängystä, puki päällensä ja riensi aamiaiselle.
Osa oppilaista oli jo käynyt syömässä ja lampsi häntä vastaan kuka yksin, kuka suuressa ryhmässä. Häntä vastaan tuli pian aivan erityisen meluisa joukkio, jossa kaikki huusivat ja nauroivat suureen ääneen, kuin paremmallekin vitsille. Rose käveli heidän ohitseen huomioimatta heitä mitenkään, mutta jostain kumman syystä, hänen silmänsä osuivat kovaäänisimpään ja ilmiselvästi porukan johtajaan, Scorpius Malfoyseen.
Kuinka hän saattoi ollakaan huomaamatta Rosea ollenkaan? Oliko poika vain näytellyt illalla? Eikö häntä todellisuudessa kiinnostanut tyttö lainkaan? Rose ihmetteli sitä sun tätä, kunnes tunsi olkapäässään pienen tönäisyn.
”Maa kutsuu Rosea!” joku sanoi hänen takanaan äänellä, joka kuulosti aivan kuin olisi puhunut wc-paperirullasta.
”Hui Hugo, et saa säikytellä! Ajatella jos saan jonkun kohtauksen? Olisiko sen jälkeen pienimuotoisia omantunnon tuskia?” Rose sanoi nauraen veljelleen joka nauraen seisoi hänen takanaan.
”Mitäs haaveilit? Jostain pojastako?” Hugo kysyi, ja Rose tunsi kuin hienoinen puna levisi hänen kasvoilleen.
”Kenestä pojasta minä haaveilisin? Eihän minua edes kukaan huoli..” Rose sanoi vaitonaisena.
”Ei vai? Kuvittelenko vain, keksinkö omiani, vai näinkö sinut eilen jonkin, valkotukkaisen pojan kanssa suukottelemassa keskellä käytävää?” Hugo kysyi kujeillen.
”Taisit nähdä unta. Sinähän olit siihen aikaan jo nukkumassa!” Rose tiuskaisi.
”SIIHEN aikaan nukkumassa? Mihin siihen aikaan? SIIHEN aikaanko, kun olit sen pojan kanssa? Tunnusta pois, sillä olet jo paljastanut itsesi.”
”Voi Hugo, okei, tunnustan!” Rose sanoo ja nostaa kätensä ylös luovuttamisen merkiksi. ”Et sitten kerro kenellekään, pysyköön meidän kolmen salaisuutena. Ja tietty matami Prillikin näki meidät, mutta se nyt ei tajua mitään.” Rose sanoi, huikkasi Hugolle lähtevänsä ja pinkaisi Suureen Saliin, pakoon noloa tilannetta.
* * *
Ensimmäisen tunnin jälkeen Rosella oli aikaa käydä ylhäällä Pöllölässä lähettämässä kirje matkaan, äidille ja isälle. Hän kiipesi ylös pitkät kierreportaat, jotka tuntuivat jatkuvan maailman ääriin. Niin pitkät ne olivat. Kun hän viimein sinne saapui, huhuili Bubo jo hänelle tervehdykseksi.
”Bubo pikkuinen, onko ollut jo ikävä?” Rose leperteli suklaan ruskealle pöllölleen. Pöllölässä oli kylmä, joten Rose kietoi viittaa tiukemmin ympärilleen. Aikansa juteltuaan pöllölleen, hän alkoi kiinnittää pientä pergamentin palaa narulla pöllön jalkaan, mutta pysäytti toimensa äkisti kuullessaan askeleita takaansa.
”Seiso aloillasi tai käy huonosti!” kuului hiukset pystyyn nostattava, käheä ääni. Rose päätti totella käskyä, vaikka jokin miehen äänessä oli outoa, tai tuttua.
Yhtäkkiä Rose tunsi kädet, jotka tarttuivat häneen ja käänsivät hänet ympäri. Rose kiljaisi hieman, mutta nähtyään tutut kasvot edessään, hiljeni äkisti.
”Scorpius, jo toinen säikäyttelijä tänään! Että te pojat viitsitte!” Rose sanoi äkäisenä, mutta nauru kuulsi läpi hänen äänestään.
Scorpius naurahti pehmeästi ja sanoi sitten: ”Vai että poikia.. Minua et taida sitten tarvitakaan, joten heissulivei vain!” Scorpius sanoi yrmeänä ja kääntyi ympäri lähteäkseen. Mutta Rose tiesi pojan pilailevan, tarttui varovasti tämän käteen ja veti takaisin.
”Minun veljeni se vain oli, höhlä! Höhlästä veljestäni puheen ollen, hän tietää meistä..” Rose sanoi hieman nolon näköisenä, ja viimeisen lauseen hän sanoi tuskin kuuluvasti.
”Meistä? Olemmeko me muka jo yhdessä?” Scorpius virnuili. Rose punastui, mutta oli vain hiljaa.
Olisihan se kivaa, mutta onkohan minusta siihen. Poikahan on sentään Malfoy, Rose ajatteli.
”No eihän minulla mitään sitä vastaan ole. Tai on.. isä ei tykkäisi, sinähän olet Weasley.. Ja hänellä oli ollut jotain kaunaa kouluaikoinaan sinun isäsi kanssa. Ei siitä tulisi mitään.. Olen pahoillani Rose.” Scorpius sanoi hiljaa ja lähti, aivan yhtäkkiä.
Rose katsoi kauan Scorpiuksen jälkeen, mutta ollessaan varma että poika oli jo kaukana, hän päästi kauan silmiään poltelleet kyyneleet virtaamaan vapaasti poskilleen. Poika oli niin ilkeä, särkiköhän hän kaikkien tyttöjen sydämiä samaan tapaan? Kuinka joku voi olla noin ajattelematon.. Ei olisi pitänyt edes vilkaista poikaa, olisi pitänyt arvata..
”Mitä minä tässä enään suremaan sen ilkimyksen takia! En aio enään vilkaistakaan häneen päin!” Rose ajatteli, ja yritti pitää toisenlaiset ajatukset loitolla. Poika oli lähtenyt noin vain. Jättänyt hänet kuin saastaisen tavaran. Ja syynä vain se, että Rose oli Weasley. Tai se, että heidän isillään oli ollut jotain kaunaa toisilleen heidän kouluaikoinaan, kauan kauan sitten.
* * *
”Rose, mikä sinulla on?” Lily kysyi huolestuneen näköisenä kun Rose asteli oleskeluhuoneeseen surun murtaman näköisenä.
”Höm, ei tässä mitään. Harmittaa vain.. se yksi juttu.” Rose vastusteli ja vältteli Lilyn katsetta joka oli niin tutkivan näköinen, että Rose pelkäsi jo paljastuneen. Ihan kuin Lilyllä oli röntgenkatse.
”Rose kuule, olen serkkusi, erittäin hyvä ystäväsi ja niin edelleen, joten näen kyllä jos jotain on vinossa. Kerro vain huolesi, kyllä minä kuuntelen. Sydänsuruja?” Lily kysyi uteliaana ja samaan aikaan pilke silmäkulmassa.
”Huoh! Enkö minä vain osaa peitellä mitään, vai miksi kaikki näkevät lävitseni. Kerro Lily kiltti!” Rose jo hieman pilaili.
”Sen kun tietäisin, mutta kerro sinä ensin, mikä sinua oikein vaivaa. Et kai vain ole rakastunut, tai saanut pakkeja tai..”
”Eräs, jonka nimeä en kyllä ikinä paljasta, hylkäsi minut siksi, koska olen Weasley! Ajatella.”
”Tuo nyt oli typerintä mitä olen ikinä kuullut. Mutta, nyt taidan päästä jäljille. Kukas muu hylkäisi toisen Weasley-sukunimen takia kuin.. ihka aito Malfoy! Sano Rose olenko oikeassa? Toivottavasti en sentään..”
”Napakymppi.. Ikävä kyllä. Mutta näkisitpä ne silmät! Ja sen.. Äh, taisin innostua. Kerro, mitä tekisin?”
”Keksipä lisää selityksiä! Olisitpa nähnyt ilmeesi! Mutta hei, nyt keksin, minä, itse Lily Potter, järjestän sinulle, Rose Weasleylle sokkotreffit! Jo täksi illaksi. Sillä tavalla uskon sinun unohtavan sen ilkimyksen, kohta mustasilmäisen sellaisen.” Molemmat tytöt nauroivat, vaikka Rose uskoikin, ettei niistä treffeistä tulisi mitään. Poika olisi kuitenkin elämäni suurin pettymys.
* * *
Illalla Rosen vatsanpohjassa pörräili perhosia kuin kukkaniityllä, hän oli laittanut tukkansa niin hyvin kuin sellaisen kiharapilven kykeni, kun lähti hiljaisin askelin kävelemään kohti määränpäätään. Lily oli sanonut, että Rose yllättyisi, iloisesti. Mutta enpä usko, Rose ajatteli.
* * *
Rose odotteli ja odotteli, mutta hänen treffikumppaniaan ei vain näkynyt. Vihdoin Rose kuuli jostain kaukaa läheneviä askelia, pelkäsi niiden olevan opettajan, mutta kun Rose näki, kuka nurkan takaa asteli leveä virne kasvoillaan, hän oli kiljaista…
4.luku tulee kunhan kerkeää. Toivottavasti maltatte odottaa.
