Uudelleenkohtaamisia | syömishäiriöraapaleita, K-11 | 4. Kauneuskäsitys | tauolla

[Solembum]

Author: Sole
Rating: K-11

Hei taas, kaikki! Löysin tämän aiheen uudestaan (niin, molemmilla tavoilla, paitsi että tällä kertaa olen värittänyt totuutta tapahtumien osalta enemmän kuin ensimmäisellä kerralla, ajatusten en ehkä niinkään) ja siksi ajattelin kirjoittaa uuden sarjan ahdistavia raapaleita.

Tahdon omistaa tämän Pyrylle. Olet ihan mahtava ja anteeksi että minä olen niin nolo (:

Sydämenlyönti
160

Minä uskottelen itselleni, että elämäni on aivan tavallista. Että se on pysynyt tavallisena, eikä mikään ole muuttunut, vaikka seistessäni iltaisin vaa'alla purren hampaita tiukasti yhteen ja vetäen vatsaa sisäänpäin minusta tuntuu ettei mikään ole enää niin kuin ennen. Kipristelen varpaitani ja minun sydämeni hakkaa niin lujaa, että se sattuu.

Minä tiedän, että se mitä olen tekemässä, on kiellettyä. Että on kiellettyä katsoa itseään kylpyhuoneen peilistä ja ajatella olevansa lihava. Riisua vaatteet ja katsoa uudestaan, pidätellä itkua. Astua vaa'alle kuin transsissa ja henkeään pidättäen ja toivoa, että sen numerot olisivat pienentyneet eilisestä. Purra hampaiden sijasta alahuulta, kun ne ovatkin ennallaan.

Minä olen saanut tarpeekseni tavallisuudesta. Siitä kuvitelmasta, että minun elämäni olisi tavallista. Sillä kuinka se edes voisi olla, minähän olen lihava, eikä lihavien ihmisten elämä ole tavallista. Se on ainostaan kamalaa.

Minä olen kyllästynyt näyttelemään iloista, hymyilemään. Ja kun minä lopulta seison vaa'alla myös päivisin ja lakkaan hymyilemästä, tiedän olevani taas sairas.

Tai ehkä minä en ole koskaan edes ollut terve.

[NicuQ]

Et yhtään arvaa, kuka juuri putosi tuoliltaan ja joutui haukkomaan henkeään, jotta sulattaisi tämän asian. Vielä enemmän hämmentää se, että ihan minulle omistettu. Kiitos ei tee oikeutta tuntemuksilleni tällä hetkellä, mutta kiitoskiitoskiitos (hui, kolme kiitosta) silti ihan valtavasti omistuksesta. Et ole yhtään nolo, ihana olet. Ihanaa (voiko noin sanoa, hmm?), että aloit taas kirjoittaa näitä, koska jouduin palailemaan ihan liian monesti niiden edellisten pariin, koska jotenkin sain aina inspiraatioita and stuff niistä. JA NYT saan nauttia uudemmista tuotoksista taas, ihanaa. *ihkutusta ja kiljumista*

Eli. Jotakin järkevää pitäisi kai nyt keksiä. Se kai, että tämä aloitus oli ihan mahtavan ahdistava. Wut? Tuli samanaikaisesti sellainen "voi hitto, ei taas, ei taas" ja "nyt se taas alkaa, lentävän kuvailun paratiisi"-fiilis. En vaan osaa kuvailla sitä järkevin sanoin, koska aina lukiessani tekstejäsi nautin ihan kamalasti ja ihailen vertauskuvia ja kaikkia mahdollisia pikkuseikkoja, jotka tekevät niistä niin ainutlaatuisia. Näissä syömishäiriöteksteissäkin olet onnistunut jotenkin kummasti saamaan kuvailullasi vakavan ja ihan kamalan asian kuulostamaan .. no, kauniilta.

Ei kai tässä sitten muuta, odottelen innolla, mitä keksit vielä lisää tästä aiheesta.

[Zam]

Mahtavaa mahtavaa mahtavaa!

Apua, olen ihan innoissani ja meinaan pudota penkiltä minäkin. Lisää tästä aiheesta sulta, lisää ahdistavia ja silti niin mahtavan upeita raapaleita luettavaksi. Minäkin haluan sanoa kiitos, ihanaa että kirjoitat lisää. Kiitos. Olet niin älyttömän taitava kirjoittaja, etten mistään hinnasta jättäisi näitä väliin.

Pyryä komppailen ehdottomasti, itse en osaisi tätä fiilistä pukea paremmin sanoiksi kuin hän. ^^ Toisaalta ei ei ei (toisaalta en malta odottaa jatkoa), mutta aa kirjoitat niin kauniisti, niin juuri, etten mitenkään voi olla olematta innoissani. Vaikka toisaalta, minäkään en ollenkaan tiedä voiko tästä olla innoissaan, koska. Toisaalta vähän pelottaa.
Taidan häipyä tästä nyt tätä sekavaa kommenttia kirjoittamasta, tulin vain ilmoittamaan olemassaolostani. c: Aloitus ei olisi voinut olla parempi.

[Tokoroth]

Luin juuri nuo vanhat raapaleesi putkeen ja siten oli vain luonnollista jatkaa tähän. Itkaisin muutaman kerran lukiessa, tapasi kuvailla on niin kaunis. Toisaalta tämä raapale oli realistisempi, rehellisempi. On hienoa, että olet osannut kaivaa nyt niitä rumempiakin puolia esiin, kuten tuo ajatus lihavien ihmisten elämän kamaluudesta.

En osaa nyt järjestellä ajatuksiani niin, että saisin niistä jotain järkevämpääkin kommentoitavaa, mutta tahdoin vain ilmaista lukeneeni. Ja varmasti luen jatkossakin.

Olen pahoillani, että sinun on täytynyt kokea tämä.

- Toko

[Solembum]

Pyry: Hih, kiva että tykkäsit jakai ihanaa voi sanoa ja olet kiitos vain itsekin ihana koska kommentoit taas ja anteeksi kello on liikaa ja oon tosi väsynyt ja en osaa vastata yhtään mitään järkevää :3

Zam: Kiitos kommentista! Ja kyllä tästä tekstistä saa antaa palautetta ihan tekstinä vaikka aihe onki pelottava ja ahdistava ja muutenkin kamala ja kaikkea.

Toko: Kiitos kommentista ja hmm, realistisella linjalla varmasti jatketaan varmasti myös jatkossa, vaikka mukaan mahtuu paljon liioittelua (koska teatraalisuus on kivaa).

Tämä seuraava on rehellisesti sanottuna vähän mielenvikainen.

Vahinko
140

Lopulta en tiedä, onko se tiedotettua vai tiedostamatonta. Teenkö sen tiedostamattani vai olenko suunnitellut kaiken ennalta. Miten minä tietäisinkään, enhän minä ole saanut itsestäni mitään selvää sen jälkeen, kun olen juossut viimeisen kerran nuorten psykiatrisen poliklinikan portaat alas ja tuntenut oloni kevyemmäksi kuin pitkään aikaan voidessani vihdoin lopettaa valehtelemisen siitä, kuinka se on mennyt pois.

Niin, minun anoreksiani on poissa, tiesittekö sen rouva psykiatri?

Siitä kaikesta on kolme vuotta. Kolme vuotta sitten minä olisin voinut lopettaa valehtelun, mutta en ole tehnyt niin, tietenkään. Eihän minun anoreksiani ole mennyt yhteen minnekään. Itseasiassa se on naureskellut jonkin aikaa itsekseen ja tullut sitten takaisin.

Niin, sitä te ette tiennytkään rouva psykiatri.

Sillä tällä kertaa minä tiedän valehtelun olevan ainoastaan typerää, ja että asioiden kertomatta jättäminen on paljon parempi vaihtoehto.

Minä huokaisen itsekseni. Olen huokaillut paljon viime aikoina.

Sen on täytynyt olla tiedostettua. Aivan kuin minun anorektikonmieleni olisi voinut laihtua vahingossa.

[Solembum]

Pahoittelut viivästymisestä. Aiheen käsittely sattuu välillä liikaa, ei muita tekosyitä tai selityksiä (:

Prioriteetti
180

Tunnen tutun nipistelyn vatsassani kun jätän syömättä ensimmäisen kerran. Hyvänolontunteen, joka saa minut hymyilemään, vaikka tiedän, ettei minun pitäisi hymyillä. Mutta minä olen kaivannut sitä niin kovasti. Näläntunnetta, nipistelyä. Tiestysti minä olen uskotellut itselleni, etten minä tarvitse sitä, että minä en tarvitse sitä enää, mutta kyllä minä tarvitsen. Minä tarvitsen sitä enemmän kuin mitään muuta. Enemmän kuin terveyttäni.

Tarvitsen sitä niin paljon, että olen mielummin sairas. Tietoisesti tällä kertaa.

Kun jätän syömättä toisen kerran, nipistely palaa, ja minä hymyilen taas, vaikka osa minusta tietää sen olevan kiellettyä. Että minun pitäisi syödä suullani, eikä hymyillä. Silloin minä tiedän, ettei minulla koskaan ole ollut muuta vaihtoehtoa. Etten minä olisi voinut tehdä mitään muutakaan kuin lakata syömästä. Enhän minä osaa elää ilman sitä, minkä tiedän olevan sairaus, mutta mikä siitä huolimatta tuntuu niin hyvältä.

Minulla on ollut ikävä vallantunnetta, joka saa minut tuntemaan itseni vahvemmaksi kuin minä oikeasti olen. Se saa minut uskomaan, että pystyn mihin tahansa, ja niin minä pystynkin, kun minusta tulee laiha. Se saa minut jättämään syömättä.

Ja kun minä olen tehnyt sen kerran, minun on pakko tehdä niin uudestaan.

[Solembum]

Kauneuskäsitys
150

Kolme vuotta minä olen miettinyt, missä menee terveen ja sairaan raja. Meneekö se siinä, mitä minä syön vai siinä mitä minä ajattelen? Olenko minä terve silloin, kun pystyn nielaisemaan kuvittelematta oksentavani vai silloin, kun syön jäätelötötteröstä vohvelinkin enkä murustele sitä sormissani kuin luulisin laihtuvani murusen pikkuruisten palasten pudotessa yksi kerrallaan asvaltille.

Kolme vuotta minä olen uskotellut itselleni olevani terve. Parantunut. Ja olenhan minä ollutkin, tai ainakin kuvitellut olleeni.

Joinakin päivinä minä olen vain ollut vähemmän terve ja myös syönyt vähemmän. Joinain päivinä minä olen ollut melkein sairas, mutta katsonut sitä sormieni läpi niin kuin olen katsonut peilikuvaani parempina päivinä. Niinä, jolloin olen ajatellut näyttäväni laihalta ja –

ei, en koskaan kauniilta.

Enhän minä ole ollut oikeasti kaunis, etu- ja keskisormeni vain ovat peittäneet pelikuvani olkapäistä kylkiluihin ja kylkiluista lantioon saakka, ja olen nähnyt peilistä vain litteän vatsani. Kolmasosan itsestäni.

Sen ainoan kolmasosan, josta minä itsessäni pidän.

Mutta siitäkin vain parempina päivinä.

[NicuQ]

Alright. Näin ensiksi pyydän syvästi anteeksi, etten ole kommentoinut näitä, koska olen kyllä lukenut nämä ja ollut aikeissakin kommentoida, mutta sitten mä olen muistanut, että mä kuitenkin vain toistaisin itseäni and all. MUTTA. Eivätkös kirjoittajat tule iloiseksi kaikenlaisesta positiivisesta palautteesta, vaikka se olisikin ihan sekavaa? Toivotaan niin, koska mä haluan vain kertoa, kuinka koskettavia nämä oikeasti ovat. Pidän näistä, vaikken ehkä saisi, juuri näiden koskettavuuden ja herkkyyden, mutta samalla karun ja kamalan kerrontatavan vuoksi. Syömishäiriöstä kirjoitetaan niin paljon kaikenlaista, mutta nämä ovat niin ehdottoman uniikkeja, etten voi kuin ihailla ja lukea näitä vain uudestaan ja uudestaan ja aina vaan uudestaan. Tykkään siis yhä sun kirjoitustavasta ja haluan vaan, ettet unohda sitä hetkeksikään. Aihe on ihan kamala, eikä kenenkään pitäisi joutua kokemaan tuollaista, mutta sä vaan saat muutettua senkin tuskan ja kamaluuden ihastuttaviksi lauseiksi täynnä merkitystä. Ihan hirveästi merkitystä. En vaan osaa mitään rakentavaakaan sanoa, koska en todellakaan muuttaisi mitään sun kirjoitustavassa tai näiden sävyssä.

Olenko minä terve silloin, kun pystyn nielaisemaan kuvittelematta oksentavani vai silloin, kun syön jäätelötötteröstä vohvelinkin enkä murustele sitä sormissani kuin luulisin laihtuvani murusen pikkuruisten palasten pudotessa yksi kerrallaan asvaltille.

- Tämä oli pakko lainata, koska tämä vain on niin surullisensuloinen kohta, täyttä totta ja samalla vain täyttä herkkyyttä. Tosin lause alkoi kysymyssanalla, joten sen pitäisi ehkä loppua kysymysmerkkiin. But like I said: ihana kohta.

Ei mulla muuta, täällä edelleen, oot paras. c:

[Solembum]

Pyry: Kiitos paljon kommentista! Tulin joo tosi iloiseksi positiivisesta palautteesta ja oon tosi otettu kun jaksat vielä lukea näitä (::


HUOMAUTUS: Pistän tämän topicin nyt ihan suosiolla tauolle, koska minun nano käsittelee syömishäiriöaiheita, enkä yhtäaikaisesti oikein pysty kirjoittelemaan näitä yksittäisiä raapaleita.
Palaillaan taas kun jos saan nanoni joskus valmiiksi!

Kiitos ymmärryksestä, Sole