Title: Maailman valtias
Author: andine
Genre: romance, angstia ihan pikkiriikkisen verran jossain kohti
Pairing: Sirius/James
Rating: K-11
Summary: Siriuksella ja Jamesilla on suhde - suhde joka on enemmän kuin ystävyyttä. Sirius tietää, ettei se kestä.
Disclaimer: Kaikki hahmot, Cat-nimistä tyttöä lukuunottamatta, omistaa J.K. Rowling ja minä en heitä ole itselleni ominut. En ansaitse tällä vaivaisella standalonella yhtään mitään, joten.
A/N: Olen julkaissut tämän aikaisemmin vanhassa Finissä, tosin lyhyempänä ja teksti oli huonompaa kuin mitä tämä on. Uusin tätä ja ajattelin postata tämän uudelleen, koska pidän itse tästä ficistä kovasti vaikka itse sen sanonkin.
Lukiessanne tämän voisitte vaikka laittaa jotain kommenttia - niillähän minä elän (:
--
Huokaus. Siriuksen tummat, lähes mustat silmät katsoivat kirkkaaseen aamuaurinkoon joka pilkisti vuorten takaa. Se värjäsi punaisella värillään vuoret, sekä taivaan. Jäätynyt järvi näytti kauniilta Siriuksen tummissa silmissä. Hän kohotti savukkeen uudemman kerran huulilleen. Ikkuna oli raollaan ja päästi jäätävän pakkasilman sisään. Siriuksella ei kuitenkaan pääosin ollut kylmä. Hänen viininpunainen, kultareunuksinen kylpytakkinsa lämmitti häntä. Loihdittu se oli, mitään muuta kukaan ei olisi voinut odottaakaan. Ikkunat olivat pakkaskukkien peittämät, ja Siriuksen hengitys höyrysi. Hänen kosteat hiuksensa olivat jäiset, ja ne näyttivät upeilta lempeän aamuauringon hohteessa, kimaltaen kuin timanttirykelmät. Siriuksen huulet sinersivät, hänen sormensa olivat kohmeiset, hänen varpaistaan oli jo kadonnut tunto. Silti hän kohotti savukkeen uudestaan ja uudestaan huulilleen. Hänen koko vartalonsa rentoutui, hän tunsi olonsa mahtavaksi. Hän oli maailman kuningas.
Siriuksen silmäripset olivat jäätyneet valkeiksi. Hän naurahti ontosti. Hänen elämästään oli kadonnut hohto sen jälkeen, kun James oli löytänyt Lilyn saalistettavakseen. James oli hänen, hän oli Jamesin. Mikä totuus. Sirius naurahti uudemman kerran, saaden Jamesin pyörähtämään sängyssään. Hänen mieleensä palasi viidennen lukuvuoden tanssiaiset.
Mikään ei tuntunut paremmalta, kuin liidellä rakastettunsa käsivarsilla nauraen. Muitten silmissähän tämä oli tietty yhtä showta, mutta Sirius ja James tiesivät totuuden. Heidän tanssiessaan vauhdikkaasti cha cha chata, sekä tangoa, he vilkaisivat välillä toisiaan silmiin. Molemmat tiesivät, että muiden silmissä tämä oli viihdettä.
Heille tämä oli nautintoa.
Sirius nauroi, hänen silmänsä pilkehtivät. Muut taputtivat, nauroivat ja kannustivat. Sirius taivutti Jamesin vartalon lähelle lattiaa, nostaen tämän lähes saman tien takaisin, vetäen pojan lähelle itseään. Sirius irrotti otteensa Jamesin käsistä ja pyörähti itsekseen piruetin, kumartaen päätteeksi. Käsivarsilleen hän kahmaisi jostain ympyrän laitamilta tytön, joka hymyili säteillen. Sirius tiesi tuon tytön. Cat hän oli, samalta vuosikurssilta, rohkelikko. Hänen suosikkityttönsä Jamesia lukuun ottamatta. James oli hänen suosikkityttönsä.
Sirius sulki ikkunan mahdollisimman hiljaa ja katsoi ystäviinsä. Peter röhnötti puoliksi lattialla, imien peukaloaan ja puristaen ruskeaa, nukkaista nallea kainalossaan. Remus tuhisi peittonsa alla, vain hänen vaaleanruskea pehkonsa pilkisti kangasmytyn ja lakanan välistä. James nukkui kyljellään, peiton peittäessä hänen alaruumiinsa. Hänen sotkuiset hiuksensa muodostivat hurjan harakanpesän hänen päänsä päälle. Jamesin silmäluomet värähtelivät, hän hengitti syvään. Sirius asteli hänen sänkynsä viereen, ja hipaisi Jamesin voimakasta leukaa. Se oli murtunut joskus Siriuksen huitaistessa ryhmyn hänen naamaansa harjoituksissa. Sirius virnisti, hän oli valvonut Jamesin vierellä seuraavat päivät, istuen ja odottaen ystävänsä heräävän. James oli ollut tajuttomana kolme tai neljä päivää. Hän ei enää tarkalleen muistanut.
Hänestä oli alkanut tulla vanha.
Sirius väänsi hanan auki ja kirosi kovaan ääneen. Se varmasti herättäisi muut, mutta hän ei jaksanut välittää. Hän käänteli kuumaa ja kylmää hanaa vuorotellen, etsien sopivaa lämpötilaa. Liian kylmää, liian kuumaa, liian sopivaa. Liian tavallista ollakseen Siriukselle mieliksi.
Sirius katsoi, kuinka peili peittyi höyryyn, kuinka hän hukkui veden suloisiin saloihin. Hän hankasi kasvojaan, pörrötti hiuksiaan, pyyhkäisi sormillaan vatsaansa, heitti päätään taaksepäin. Siriukselle suihkussa käyminen oli kuin tanssia. Yhtä nautintoa. Hän rakasti sitä tunnetta, kuinka kaikki huuhtoutuisi pois. Hän, Remus, Peter, Regulus, äiti, isä, James... Kaikki. Hänelle kaikki oli yksi ja sama. Hän rakasti vettä. Hän saattoi kesäisin olla tunteja vedessä, vain haaveillen. Haaveillen, että kaikki olisi hänen vallassaan. Haaveillen Jamesin olevan hänen omaisuuttaan. Hänen ikioma Jamesinsa.
Ikioma. Sana pyöri hänen huulillaan. Hän naurahti. Sirius muisti, kuinka James oli ensimmäisellä luokalla, junassa, kertonut silmät sädehtien tahtovansa luudan. Ikioman luudan. Miten hän olikaan ollut onnellinen tutustuessaan Jamesiin. Jamesiin, joka antoi hänelle kaiken mitä hän ikinä halusi.
Sirius hipaisi edelleen kankeilla sormillaan huuliaan. Hän saattoi vieläkin maistaa Jamesin maun huulillaan. James maistui erilaiselle. Ei mansikalle, suklaalle taikka hunajalle. Ei viuhpiiporeille, ei hapanpastilleille, ei vaniljalle. James maistui jännitykselle, seikkailuille, huvituksille, pahalle pojalle. Hän rakasti Jamesin makua. Hän rakasti itseään.
”Hei, Anturajalka? Säästä vettä!” Jamesin naurava, mutta nuutuneen väsynyt ääni kantautui paksun tammioven läpi. Se sai Siriuksen virnistämään surullisesti.
”Sarvihaara, mieluummin suljen hanat kuin säästän vettä sinulle!” Hän käänsi vesihanat kiinni ja kurotti ottamaan kylpytakkinsa. Hän solmi sen, poisti lämmitysloitsun ja avasi oven lukosta. James astui sisään, aivan Siriuksen vierelle. James sulki oven perässään, kietoen kätensä Siriuksen vyötärön ympärille, painaen lantionsa Siriuksen omaa vasten. Siriuksen sydän jätti lyönnin välistä, hänen hengityksensä katkesi. Katsellessaan Jamesin tummanruskeita silmiä, hänen teki mieli hukuttautua niihin. Se olisikin paras tapa päästä hengestään.
”Sinä olet polttanut taas. Hengityksesi paljastaa sen. Samoin jääkylmä makuusali”, James virnisti, mutta hänen äänensä kavalsi hänet. Sirius kuuli pettymyksen hänen äänestään. Hän huokaisi syvään.
”Sellaista sattuu, ystävä rakas.” James hymyili parhaalle ystävälleen surullisesti. He katselivat hetken toisiaan, James rauhallisesti arvioiden, Sirius puolestaan yritti etsiä pienintäkin merkkiä siitä, että hänen paras ystävänsä tahtoisi enemmän.
”Sarvihaara, tämä oli minun toinen suihkuni tänään”, Sirius kuiskasi pojalle pää kallellaan. James virnisti, painaen äkisti huulensa parhaan ystävänsä huulille. Siriuksen kädet kohosivat Jamesin rintakehältä tämän niskaan, vetäen poikaa lähemmäs itseään. Suudelma oli kiihkeä, lämmin, rakastava, mutta silti niin epätoivoinen. Siriuksesta tuntui siltä, että koko maailma olisi pysähtynyt heidän ympärillään, ja kun he irrottautuivat suudelmastaan, Sirius ei voinut peittää pettymystään. Hän halusi Jamesin, hän halusi pojan omakseen enemmän kuin koskaan. Molemmat hengittivät kiivaasti, katsoen toisiaan palavasti silmiin. Heidän katseensa viestitti omalaatuisesta rakkaudesta, rakkaudesta jollaista kumpikaan tuskin kykenisi tuntemaan ketään toista kohtaan elämänsä aikana.
”Sinä olet täysi kymppi Sirius”, James sanoi hiljaa ystävälleen, joka vastasi tähän hymyilemällä ankeasti ja irrottautumalla Jamesin vyötäröotteesta. Hän loi ystäväänsä vielä yhden, epätoivoisen katseen, ennen kuin avasi oven ja astui makuusaliin.
”Kuutamo, mitä tänään on aamupalaksi?”
Jamesin kasvoilla oli onnellinen hymy hänen katsoessa Lilyyn. Lily oli entistäkin kauniimpi sinä päivänä. Hänen hiuksensa olivat kiinnitetty kauniille nutturalle niskaan, ja hänen kasvoilleen oli valahtanut muutama kiehkura. Hänen vihreät silmänsä sädehtivät, ja valkea puku myötäili edustaen hänen kurvejaan. Jamesin hiukset olivat silti sekaisin, vaikka Sirius oli tapellut niitten kanssa koko aamun. Jamesin yllä oli musta puku, hänen vaalea hammasrivistönsä paistoi kymmenien metrien päähän hänen hymyillessään ja Jamesin silmissä loisti se pilke, mikä oli aikoinaan loistanut Jamesin katsoessa Siriusta.
Siriuksen kasvoilla karehti hymy. Mikäs siinä, James oli löytänyt elämänsä naisen. Ehkä Sirius joskus vielä viettäisi yhteisen yön Jamesin kanssa – jonkin muun kuin velhoshakin merkeissä. Lilyä ei yleisesti otettuna kiinnostanutkaan, mitä Sirius ja James suunnittelivat vilkuillessaan toisiaan siihen malliin. Hän ei aavistanutkaan.
Sirius tiesi, ettei hän menettäisi mitään. Korkeintaan muutaman kuuman yön ja elämänsä rakkauden, mutta eihän koko hänen elämänsä rakkaus ollut paljoa. Siriusta ei kiinnostaisi.
Sirius Musta oli alistunut kohtaloonsa ensimmäisen kerran elämässään.
Hän oli hyväksynyt, ettei James kykenisi olemaan Siriuksen kanssa. Ei velhomaailmassa hyväksytty miespareja. He molemmat voisivat menettää työnsä auroreina, ja kumpikaan heistä ei halunnut sitä. Sirius ei koskaan halunnut vakituista suhdetta kenenkään muun kuin Jamesin kanssa, ja tuskin tulisi haluamaan. Sirius voisi aina mennä iskemään jonkun naisen jostain baarin nurkilta, vaikka joka ilta jos häntä huvitti. Hän voisi alkaa taas harrastamaan jästien baareissa roikkumista, mikä oli ollut hänen suosikkiviihdettään yhteen aikaan. Hän ei joutuisi vastaamaan teoistaan, sillä kukaan ei koskaan löytäisi häntä. Sirius virnisti itsekseen, ja katsoi Jamesia silmiin. Ne loistivat onnellisuutta, sitä onnellisuutta mikä oli joskus loistanut hänen silmissään heidän kävellessä kaksistaan pitkin Tylypahkan maita, sitä onnellisuutta mikä oli näkynyt heidän irrottautuessa suudelmastaan – tai toisistaan. Totta tosiaan, James oli tavoittanut elämänsä päämäärän, haluamattaan. Hän oli nyt onnellinen. Hän tiesi mitä halusi. Silti kuitenkin, sillä hetkellä, kun James katsoi häneen silmiinsä, hän oli näkevinään aavistuksen jotain, mikä hämmensi Siriusta – kaipausta? Samassa kuitenkin Jamesin silmiin palasi se hymy, minkä hän halusikin nähdä.
Sirius halusi, että hänen elämänsä rakkaus olisi onnellinen.
Sirius virnuili Jamesin suuntaan ja juuri ennen kuin valokuvaaja oli painamassa nappiaan, hän ponkaisi ylös tuoliltaan, juoksi pariskunnan taakse ja kietoi kätensä molempien harteille, loihtien kasvoilleen mitä hurmaavimman hymyn.
Hän tosiaan oli maailman valtias.
