Nimi: Karkaisimme jos
Kirjoittaja: Renttu
Tyylilaji: angst, romance, tuplaraapale
Ikäraja: K-11
Paritus: James/Sirius
Vastuunvapaus: En omista hahmoja, maailmaa tai mitään, minkä tunnistatte Rowlingille kuuluvaksi.
A/N: Osallistuu OTP10:n ja FF100:n sanalla nro 2. Puoliväli. Ei sen suurempia selityksiä tällä kertaa, mutta muistakaa kommentoida!
Karkaisimme jos
Jamesin hiuksissa oli takkuja, joiden irrottaminen kävisi vain leikkaamalla koko harakanpesän irti. Niks naks ja se olisi siinä, seuraavana päivänä kasvanut takaisin. Sirius veteli raivokkaasti sormiaan noiden takkujen lävitse yhtä kaikki, sai Jamesin huutamaan, ja Remus ohuen verhon takana varmaankin puisteli päätään ja painoi tyynyä tomerammin korvilleen. James kosti puremalla Siriusta huuleen, violetti haava seuraavana aamuna, mutta Sirius salli hänen tehdä niin.
"Kuuletko sä?" Sirius mutisi aina kun tiesi Jamesin nukahtaneen, olevan tarpeeksi kaukana kuullakseen mitä hän sanoi. Ja Sirius keksi tummenevan yön ajan uusia tapoja sanoa sä kuulut mulle, mä en olis mitään ilman sua, ja jos James väitti seuraavana aamuna kuulleensa jotakin, Sirius oli puhunut unissaan.
Siitä tuli tapa. Tajuatko, mä olen sinä ja tyhjä yksin, tiedätkö kuka sun vieressä pian nukkuu, sun vaimosi, mulle ei ole tarkoitettu ketään muuta, mutta ehkä jos sä olet onnellinen, ehkä mäkin selviän. Jotenkin.
Vaikka mä menetän sinut nyt, kai sä odotat mua? Edes silloin toisella puolella? Koska jos taivas on taivas, siellä ei tarvitse teeskennellä.
Mä en halua herätä huomiseen, mä en halua olla tämä ihminen, joka ei osaa sanoa ääneen, joka puhuu verhoille ja lakanoille.
Ja aamuisin James löysi kyljistään mustelmia, sormenjäljet, aivan kuin jonkun, joka ei osannut päästää irti.