Kirjoittaja Aihe: Omenanraakileita ja ilman näkyvää syytä | S | James/Lily & Sirius/Remus | oneshot | Velhojen perhepotreetti & Vuodenajat  (Luettu 2097 kertaa)

DulzGraham

  • dar(l)ing
  • ***
  • Viestejä: 1 419
  • Magnificent Bastard
Kirjoittaja: Duzku
Beta: Eräs ystäväni
Ikäraja: S
Genre: Drama
Paritus/Hahmot: Lievä James/Lily ja maininta Sirius/Remus
Vastuuvapaus: En omista kerrassaan mitään ihastuttavan Rowlingimme tuotoksista. Omistan vain ja ainoastaan oman mielikuvitukseni ja kohtuulliset kirjoitustaitoni. Tästä minua ei harmikseni rahallisesti palkita.

Tiivistelmä: Kesäiltapäivän viettoa, äidillisiä asioita ja olemista ilman juonta

A/N: Haasteisiin Velhojen perhepotreetti 3.0 ja Vuodenaika-haasteen kakkosvolume!
James Potter ja kesä

Tästä tuli aika kevyttä juonetonta, mutta se laittoi rattaat pyörimään ja auttoi minua kirjoittamaan muuta.
Kirjoittajana olen suhteellisen uusi. Aihe on varmasti tuhanteen kertaan kaluttu, pari kelmiä ystävinä makaamassa pellonlaidassa, mutta toivon ainakin, että onnistuin saamaan sen heinä-elokuun vaihteelle ominaisen aurinkoisen tunnelman esille.







Omenanraakileita ja ilman näkyvää syytä



Ei olisi uskonut miten vaikeaa oli kömpiä lomalla – siis kesälomalla – ulos hikisistä lakanoista ennen iltaneljää.

James Potter oli alkanut oppia sen, oman kantapäänsä kautta, vaikkakin hieman tiedostamattaan. Hänen äitinsä ei pitänyt siitä. Arki oli
arki lomallakin, James kuunteli taas sutiessaan voita leivälle mahdollisimman kaukana taikasauvaa heristelevästä äidistään.

"Äiti –"

"Huomenna olet pystyssä kello kymmenen!"

"Mutta –"

"Ei muttia!"

Ja hitto, se siitä sitten. Sirius, se onnellinen, nukkui yhä ja kello kävi jo puoli kuutta. Äiti huusi aina vain hänelle, eikä Siriukselle –

"Hei! Ei saa –"

James parahti ja juoksi hädissään poispäin kiitävän leipäparan perään. Joskus – ei, vaan aina – oli suorastaan harmi, että hänen äidillään oli käytännöllisen yli-inhimmillinen käytännöntaikojen tietämys ja taito hyppysissään. Niissä samoissa sormissa, joilla hän oli vuosia aiemmin silitellyt pikku-Jamesin pörröisiä hiuksia.

"Ruoka-aika oli ja meni, nuppuseni", äiti huokaisi pudottaessaan huolella nurkista asti voidellun voileivän keittiöjakkaralle napakalla näpäytyksellä.

"Äiti –"

"Käy potkimassa se toinen ylös ja painukaa pellolle. Siitä leivästä säästät sitten Siriuksellekin."

Eikä äidille ollut sanomista vastaan. Ei ollut koskaan ollut.

James näytti aikuistumisensa kompuroimalla suoraan yläkertaan jäämättä huutoväittelemään. Myöhempään sai nukkua vain nukkumalla.

*

"Tiedätkö, James", Sirius sanoi rouskuttaessaan omenanraakileita. "Olisi todellakin ollut järkevämpää vain nukkua iltaan asti."

"Ymmärrän logiikkasi, idiootti", James huokaisi nurmijuuren tasolta.

"Mikä siinä logiikassa mättää?"

"Äiti."

"Jos nukkuu koko päivän, siis auringon yli, tai oikeastaan ali, antaa auringon mennä yli, ei tarvitse kärsiä kuumuudesta", Sirius selitti Jamesia kuuntelematta ja viittoillen peltojen yli horisonttiin. Puolikypsyvää viljaa riitti kynittyjen heinäkenttien ja hiekkateiden lomassa.

"Okei, mutta entä toteutus?"

"No katsos, sitten valvoo yöt!"

"Ja?"

"Valvoo yöt, Sarvihaara!"

"Ja?"

"Hei, älä viitsi. Valvoo. Ja yöt. Milloin sinusta on noin tylsä tullut?"

"Siinä logiikassa leikkaa kiinni äo."

"Mikä äo."

"Älykkyysosamäärä. Se puuttuva", James nosti kätensä koputtamaan Siriuksen takaraivoa. "Kuuletko, täältä puuttuu. Jotain. Ja aika paljonkin jotain."

"Tylsä. Ehkä Lilynen joskus suostuukin naimaan sinut."

"Minä en ole tylsä", James puuskahti. "Ehkä suostuisikin?"

"Ehkä, jos tylsistyisit vielä enemmän", Sirius nauroi.

James heitti Siriusta omenanraakileella.

Aurinko lipui lupaavasti kohti taivaanrannassa kohoavaa puuta, sitä korkeaa vaahterapuuta, jonka taakse se lopulta laskisi kultaisen kehränsä. Sirius kyllästyi kitkerien raakileiden jyystämiseen ja heitteli niillä kimalaisia ja Jamesia, sai Jamesin räpäyttelemään silmiään ja
suuttumaan kerran yhden osuessa kipeästi nenänvarteen.

"Mitä sitten yöllä", James kysyi hetken mietittyään. Totta puhuen häntä kiinnosti tietää, mihin Siriuksen logiikka tällä kertaa johti.

"Sitten tehdään vain sitä kaikkea, mitä päivällä muuten tehtäisiin."

"Mutta ilman vanhempia", James oivalsi.

"Kyllä! Ehdottomasti ilman kenenkään vanhempia!"

James virnisti raukeasti.

"Jätetään suosiolla päivä ja aurinko vanhemmille", Sirius hehkutti. "Meille riittää yö ja kuu-uutamo!"

James nauroi, mutta Sirius vaikeni ja kumautti päänsä kuumalle nurmikolle.

"Täällä tuoksuu ruoho", hän totesi.

James käännähti ja tuijotti vieressään makaavaa pojanketkua. Sehän kuulosti aivan Kuutamolta.

"Täällä tuoksuu..." James aloitti ja veti ilmaa nenäänsä. Sitten hän kääntyi nuuskimaan nurmikkoa ja tunsi olonsa tyhmääkin tyhmemmäksi. Taisi olla Siriuksen vuoro saada naurut.

"En minä tiedä, ei ole koskaan tullut mietittyä, mille ruoho edes tuoksuu", hän sanoi lopulta ja sulki silmänsä aurinkoa vasten. Sirius nauroi, mutta se oli sellainen pieni nauru, että se sai Jamesin kurtistamaan kulmiaan ja miettimään.

James huomasi, että kesä oikeasti tuoksui. Ei vain ruoho, vaan ilma, kaikki, ja lämpö tuoksui varmaan parhaalle. Aurinko maalasi punaoranssia suljettuihin silmiin ja lämmin tuuli kutitteli heinänkorsilla paljaita jalkapohjia. Kuutamo olisi maannut siinä koko päivän vain tuntemassa, miltä kesä tuoksui ja maistui ja kuulosti ja ihan vain tuntui, silmät kiinni ruohorinteessä Siriuksen vieressä ihan hiljaa puhumatta, ja James tajusi, ettei Sirius olisi heitellyt Remusta omenanraakileilla. Peterin Sirius olisi raahannut sadevesisaaviin ja pitänyt pinnan alla melkein hukkumiseen saakka, mutta Remukselle hän ei olisi tehnyt mitään.

James avasi silmänsä ja tuijotti pitkään parin laiskan pilvenriekaleen perään. Miten kauan sitä oli jatkunut? Että Sirius oli kiltti Kuutamolle. Oliko Anturajalka ollut sellainen muka kauankin. Ja miten hän ei ollut muka huomannut mitään.

Ihan turha sitä olisi miettiä. Kuitenkaan ei viitsisi kysyä mitään, eikä se oikeastaan edes haittaisi, James hymähti ajatuksissaan, se, että Siriuksella olisi joku tärkeä. Joutuihan Sirius jakamaan hänet Lilyn kanssa – ja niin James eksyi taas ajatuksiinsa. Lily, jonka punaiset hiukset hulmuaisivat tuulessa omenapuun oksien kanssa ja joka nauraisi sillä kauniilla tavalla. Se Lily täytti hänen päänsä aina korvista silmäkuoppiin ja sotkuisiin hiuksiin asti ja sai hänet nauramaan ilman näkyvää syytä ja miettimään, pitäisikö sille maailman kauneimmalle naiselle lähettää sittenkin kirje ja päättämään, että ei, mieluummin kärsi erosta kuin kuunteli räyhääjää joku aamu ja katseli koko syksyn koulussa vain toisen selkää.

James ja Sirius makasivat molemmat hiljaa siihen asti, että aurinko katosi taivaalta ja jätti ilmaan hiipuvan lämmön ja lopetti heinä-elokuun vaihteen helleaallon kuumimman terän siltä päivältä. Siritys jatkoi heinikossa jotenkin äänekkäämpänä. Siriuksen vatsa kurisi.

"Sarvihaara", Sirius voihkaisi.

"Älä valita."

"Eikö sieltä voisi mitenkään saada ruokaa?"

"Syö niitä raakileita."

"Sarvihaara!"

"Ensin sinä pudotat puolet äidin nimikkopuun raakileista etkä sitten edes syö niitä", James mutisi, poimi yhden käteensä ja tähtäsi onnistuneesti veljensä korvaan, mutta kömpi kuitenkin ylös viilenevästä nurmikosta. Viileä ilta tuoksui juuri siltä, että voisi vaikka ottaa juoksukisan ja kroolata parisen kertaa lammen ympäri. Siriuksen tapauksessa uida koiraa.

"Ei äiti voi antaa meidän kuolla nälkään. Ala tulla."
« Viimeksi muokattu: 12.04.2017 06:27:48 kirjoittanut DulzGram »
pannu by wolferain ♥

Renneto

  • Melancholiette
  • ***
  • Viestejä: 277
  • Kuin tylsää, kurjaa, tympeää ja tyhjää
Lainaus
Aihe on varmasti tuhanteen kertaan kaluttu, pari kelmiä ystävinä makaamassa pellonlaidassa, mutta toivon ainakin, että onnistuin saamaan sen heinä-elokuun vaihteelle ominaisen aurinkoisen tunnelman esille.

En kuule huolehtisi tästä ollenkaan liikoja! Tarinasi oli näet varsin vetävästi kirjoitettu ja vähintään sopivan erilainen. Jos ollaan oikein raadollisia, niin ei koskaan ole mitään uutta auringon alla, ei missään tekstilajissa missään fandomissa onnistuta tekemään jotain ihan uutta. Tai ainakaan minä en ole koskaan tällaiseen törmännyt. Joten huolet veks ja reippaasti eteenpäin juuri niin kuin mieli tekee. :>

Saarnat sikseen ja takaisin tarinaan, joka siis tosiaankin oli mielestäni oikein mukavasti kirjoitettu. Hienosti oli mukana monenlaisia elementtejä ja palikoita, kun oli huumoripitoista dialogia niin äidin kuin henkisen veljenkin kanssa ja sitten päänsisäistä pohdiskelua tunteista. Oli kuvailua ja oli vuoropuhelua. Oli siis vaikka mitä, ja kaikki yhdessä tekstissä, joka tätä kautta avautui vaihtelevana. Tykkäsin kovasti jo siitä, että nimissä oli potkua, kun oli lilysiä ja kuu-uutamoita. Puhujat jättivät jälkensä puheeseen. :>

Hienosti oli käytetty myös tuota "jotain puuttuu"; toimi hyvänä hyppäyksenä tietenkin Lilyyn ja Jamesiin, mutta myös Siriukseen ja Remukseen. Ihmissuhteisiin ja niiden herkkyyteen. Lukija pystyy seuraamaan selkeästi merkittyä loogista käännettä mutta se ei tunnu pakotetulta tai pakolliselta. Puheet yöstä ja siitä, mikä yössä Siriusta viehättää päivää enemmän, oli myös asia, joka jäi hyvällä tavalla auki. Joko vain nukutti nuoren miehen tapaan aamuisin tai sitten kysymys oli myös kuu-uutamosta.

Oli mukavaa lukea!

PS. Nyt kun aloin ajattelemalla ajattelemaan, niin eipä ole turhan usein tullut luettua ajasta, jonka Sirius asui Pottereilla. Hyvä veto perhepotrettiin. :)
perhosen siivenisku


Orenji

  • ***
  • Viestejä: 1 371
Etsin jonkinlaista suloista ficciä, jonka lukisi nopeasti ja törmäsin tähän uutukaiseen. Otsikko vaikutti ihanan kesäiseltä ja oli muutenkin todella onnistunut, niin päätin sitten alkaa tuumasta toimeen ja lukaista tämän läpi. No, tässä sitä ollaan kommentoimassa, kun tykästyin hieman liikaakin tähän kyseiseen tekstiin.

Mainitsin jo otsikon, jossa pidin oikein kovasti etenkin sen pituuden vuoksi. Hieman tavallista pidemmät nimet kun ovat mielenkiintoisempia ja omaavat enemmän sisältöäkin. Otsikon ensimmäinen sana omenanraakileita oli niin arkisen ja miellyttävän kuuloinen, kun taas lopussa oli pohdiskelevampi sävy. Ihailen ihmisiä, jotka osaavat nimetä teoksiaan onnistuneesti, sekin on eräänlainen taitolaji.

Jään helposti kiinni yksityiskohtiin - kuten jo varmaan huomasitkin - joten tämä ficci antoi aihetta ajatella ja materiaalia mielikuvitukselle. Oikein sopiva tyyli mun makuuni siis. Myös hahmot olivat mieluisia, koska Kelmit jaksavat aina ihastuttaa kerta toisensa jälkeenkin. James ja Sirius olivat oiva valinta, mutta eniten ihastuin ideaan ottaa Jamesin äiti mukaan, sillä hänestä ei paljoakaan kirjoiteta. Myös tapa, jolla muista hahmoista puhuttiin, oli kiva, mainittiin hieman siinä sivussa.

Aloitukseen oli helppo päästä mukaan, kovin arkinen ja rauhallinen tunnelma viehätti. Kurkistus Jamesin kotiin oli rento ja helppolukuinen, Jamesin äiti loi aivan omanlaistaan kuvaa. Dialogikin eteni näpsäkästi ja sopivaa tahtia, en tosiaankaan kuvailisi kirjoitustaitojasi vain kohtuullisiksi. Kirjoitat nimittäin kauniisti ja niin kovin kevyesti, on ilo lukea.

Kun ficci käynnistyi toden teolla, tapahtumat olivat edenneet jo pihalle saakka. Olit tavoittanut kummankin pojan luonteen ja heidän välisensä suhteen hienosti.
"Älykkyysosamäärä. Se puuttuva", James nosti kätensä koputtamaan Siriuksen takaraivoa. "Kuuletko, täältä puuttuu. Jotain. Ja aika paljonkin jotain."
Tämä kohta tuli niin luontevasti, ettei voinut muuta kuin hymyillä. Keskustelu eteni selkeänä loppuun asti ja käsiteltyä tuli aihe toisensä jälkeen kunnes päästiin lopetukseen.

Kiitokset ficistä! ^^
"Älkää luulko että pelastatte ihmisiä ottamalla heitä kädestä kiinni.
Mutta ottakaa heitä kädestä kiinni."

DulzGraham

  • dar(l)ing
  • ***
  • Viestejä: 1 419
  • Magnificent Bastard
Apua, kiitoksia ihan hirveästi kommenteista, en ikinä olisi kuvitellut saavani näin ihanaa palautetta. Tehän saatte sen kuulostamaan siltä kuin osaisin hyvinkin kirjoittaa!

Kun minä en tiedä, miten paljon näitä tällaisia on. Siis näitä kevyitä tunnelmaficcejä pienellä ihmissuhdehöystöllä, jos sen näin voi sanoa, useampiin olen itse törmännyt (tiedä sitten Finin puolella). Ja minusta itsestäni tuntuu, ettei tällainen ole sitä omaa tyyliäni (pakkohan sen on olla kun kerran sitä kirjoitankin), kirjoituksissani tahtoo monesti olla enemmän synkkää taustaa ja ironiaa, sarkasmia ja mustaa huumoria. Monesti tekstini horjuu siinä kevyen angstin rajalla, jos ei kokonaan sillä synkällä puolella. (Mukava kuulla että osaan muutakin kirjoittaa.. Aina en ole ylpeä angstista, sen kirjoitustaidosta)

Tätä oli kuitenkin mukava kirjoittaa. Olen aina kuvitellut Jamesin äidin lempeäksi, mutta hyvinkin päättäväiseksi naiseksi, täytyyhän hänen pystyä kasvattamaan kokonaiset kaksi vallatonta poikaa. Perhepotreettini toisessa osassa Äidinrakkaudella yritin kuvata sitä äidillistä tukea Jamesin kotipuolesta. Rakkautta riittää jopa Siriukselle, ja pakkohan Dorean on Siriusta ymmärtää, onhan hänkin syntyjään Musta.

Dialogi on monesti minulle vaikeaa, joskus onnistuu ja toisinaan ei sitten millään, koska minulla on pakkomielle saada se aina mahd. luonnolliseksi (epäonnistunut yritys ei kelpaa). Tässä olin itsekin tyytyväinen :>

Renneto, kiitokset!! Kommentista ja ihanista huomioista. Pakko myöntää, että kirjoittaessani harvemmin mietin oikeasti sitä mitä kirjoitan, varsinkaan merkityksiä ja taka-ajatuksia. Lähinnä se todella tuntuu siltä, kuin tarina itse kertoisi minulle miten se haluaa mennä ja edetä.

Minusta Sirius on aina ollut sellainen nimien vääntelijä, kiusoitteleva toimimpa-tässä-ennen-ajattelua-ihminen, joka oikeasti on oma itsensä. Fiksu, mutta piilottaa sen taitavasti persoonansa alle.
Ja mikä olisikaan parempi kehys millekään asialle kuin se ainainen haluttomuus nousta aamulla, varsinkaan valvotun yön jälkeen? ;>

Orenji, kiitokset myös sinulle ^^

Otsikoimistaidoistani en menisi vannomaan, koska lähes poikkeuksetta vain ongin otsikot aina itse tekstin seasta. Kirjoittamisen jälkeen.
Omaksuin kyseisen taidon kaksi vuotta takaperin syksyllä. Loistavaa jos joku niistä joskus pitää <3

Alku lähti oikeastaan suoraan siitä, kuinka oma äitini repi minut taaskin eräs sunnuntai (joka sunnuntai, lauantai ja kaikki lomatkin) ylös sängystä ennen aamukymmentä- ja olin ehtinyt nukkua huimat viisi tuntia. Ja takana oli kokonaisen viikon univelat. Arki on arki lomallakin- se mitä kuulen omalta äidiltäni. Every holiday.



Ilo on minun puolellani, kirjoitan ihan ensisijaisesti oman mielenterveyteni vuoksi, mutta heti toiseksi parasta on kaikenlainen kommentti muiden suunnalta. Ja se toisten ilahduttaminen.

Kiitokset vielä kerran koko elämäni ensimmäisistä kirjallisista kommenteista!! <3
(Vastauskommenttini paisui näköjään romaaniksi. Antakaa anteeksi, kuitenkin ensimmäinen ikinä.)

-Duzku

pannu by wolferain ♥

Ales

  • Fanficcari
  • ***
  • Viestejä: 497
  • Ilo on sisäpiirin homma
Iltapäivää!

Tää oli oikein puoleensavetävä ja mukaansatempaava fic! Tykästyin jo heti otsikkoon, vaikkakin tuo ensimmäinen paritus (Jily) sai minut hieman epäilevälle kannalle. Tässä ei ollut kuitenkaan parituksia niin vahvasti ja konkreettisesti esillä, eikä lopulta häirinnyt ollenkaan. Ficillä oli tosi hauska idea, ja monella nuorella ehkä toiveena. Ja kyllä niitä oikeasti on, jotka valvoo yöt ja nukkuu päivät, vaikken henkilökohtaisesti näe siinä yhtään mitään järkeä...

Sulla on tosi kiva tapa kirjoittaa, tässä oli niin paljon mukana sellaisia pieniä juttuja, joihin takertui (hyvällä tavalla!) helposti! Kuvailusi ja muutenkin kirjoitustyylisi on tosi mukavaa luettavaa, se vain soljuu kivasti eteenpäin. Oot myös käyttänyt sanajärjestystä ja tapaa ilmaista sanoja/asioita todella kivalla tavalla, oot onnistunut!

Ei ollut koskaan ollut.
Tämä kohta pisti hieman silmään, koska siinä on tuo sana 'ollut' kahteen kertaan. Itse oisin varmaan muotoillut jotenkin näin ' Ei koskaan ollut' tms. Mutta kyllä toi sunkin versiosi menee!

James parahti ja juoksi hädissään poispäin kiitävän leipäparan perään. Joskus- ei, vaan aina- oli suorastaan harmi, että hänen äidillään oli käytännöllisen yli-inhimmillinen käytännöntaikojen tietämys ja taito hyppysissään. Niissä samoissa sormissa, joilla hän oli vuosia aiemmin silitellyt pikku-Jamesin pörröisiä hiuksia.
Tää oli samalla jotenkin hauska ja suloinen kohta, ehdottomasti suosikkikohtani! :3

Kiitokset tästä lukukokemuksesta!
-A

© Raitakarkki

DulzGraham

  • dar(l)ing
  • ***
  • Viestejä: 1 419
  • Magnificent Bastard
Ales, kiitoksia palautteesta! <3

Kirjoitustapani on muotoutunut tässä vuosien varrella, ja siihen on ollut vaikuttamassa niin paljon ihania ihmisiä niin kansainvälisellä tasolla (siis "oikeiden" kirjailijoiden tasolla), kuin fandominkin taholla. Oma tapa se silti on, joskus pidän ja joskus en.

Ihanaa, että pidit! Itsekään en hirveitä Jilystä välitä, se vain on yksi niistä canoneista, joita en muuttaisi. Mutta James/Siriuksellakin on sijansa sydämessäni ;>

P.S Itse olen kompromissina sitä tyyppiä, joka valvoo puolet yöstä ja puolet päivästä ja vastaavasti nukkuu saman...

-Duzku
pannu by wolferain ♥