Hyinen yö (K-11, Narcissa, raapale)

[Meldis]

Ficin nimi: Hyinen yö
Kirjoittaja: Meldis
Genre: angst
Ikäraja: K-11
Päähenkilö: Narcissa
Tiivistelmä: Hyinen yö Malfoyn kartanossa.
Varoitukset: itsetuhoisuus
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman lainaan omaksi ilokseni.
A/N: Tämä on kirjoitettu Spurttiraapalekierroksen 16.-22.9.2024 ensimmäisestä sanasta hunajatee. Ikäraja on laitettu vähän varmuuden varalta yläkanttiin. Jos lukaiset, jätäthän kommenttia!


Hyinen yö
(hunajatee, 250 sanaa)

Dracon makuuhuone oli lähes täysin pimeä. Takan luhistuva hiillos tapaili viimeisiä säteitään seinille ja sängyn peitteille. Vaikka kevät oli jo saapunut, yö oli edelleen pimeä ja jos ulkoa olisikin tullut valonlähde, ei se olisi saavuttanut huonetta paksujen verhojen takaa. Narcissa tiesi käsiensä ihon olevan oikeasti kalpea, tänä yönä varmaan tavallistakin kalpeampi, mutta hehkuvat kekäleet muuttivat ihon oranssiksi. Dracon hiukset näyttivät myös oranssilta ja Narcissa silitti niitä hellästi uudelleen ja uudelleen. Dracon kasvot sen sijaan näyttivät edelleen valkoisilta kuin paperi. Ihan kuin iho olisi ollut jopa valkoisempi kuin siteet ranteiden ympärillä.

Narcissa päästi värisevän henkäyksen ja otti uuden siemauksen hunajaisesta teestään, jota hän joi aina, kun häntä hermostutti. Samoin kuin teki hänen poikansa. Narcissa laski teekupin yöpöydälle veristen paperitollojen ja rohtopullojen viereen. Hän pyyhki silmiään ties monettako kertaa illan ja yön aikana. Poskien ihoa aristi, kun hän kosketti niitä.

Ovi narahti ja Narcissalla oli taikasauva kädessään nopeammin kuin hän ehti ajatella. Mutta ovella olikin vain Lucius. Tämän poskien iho näytti yhtä aralta kuin vaimonsa. Tällä oli teekuppi kädessään, lasinen, kultakahvainen. Hän pysähtyi suljettuaan oven. Narcissa rentoutui ja laskeutui takaisin nojaamaan sängynpäätyyn. Luciuksen katse löysi yöpöydän ja teekupin.

”Sinulla onkin jo”, hän sanoi lyhyesti. Narcissa nyökkäsi. Lucius ei sanonut muuta, eikä liikkunut, seisoi paikoillaan jäykkänä kuin aarnikotkapatsaat heidän puutarhassaan. Narcissa silitti Dracon hiuksia yhä. Tämä ei ollut herännyt.

Lopulta Lucius käveli laskemaan teen piirongin päälle ja varovasti hän istui aivan sängyn jalkopäähän selkä Narcissaan päin. Hänen selkänsä kyyristyi, hänen hartiansa vapisivat värisevässä henkäyksessä.

Hyytävä huhtikuinen yö pimeni vielä tunteja ennen kuin valkeni.

[Larjus]

Hunajateestä tulee ihan ekana mieleen jokin mukavan kotoisa teehetki takkatulen äärellä tai muuta vastaavaa, nii olipas kiva lukea jotain ihan päinvastaista samasta sanasta! Otsikko kuvaa koko tarinaa kyllä hyvin, sillä lukiessa pystyi melkein itse tuntemaan yön hämärän ja kylmyyden. Hyisyyttä tässä oli kyllä muutenkin, angstin kautta. Vaikka taustoja ei paljoa valotettukaan, hyvin pystyi päättelemään, mitä kaikkea onkaan kenties tapahtunut. Voi Dracoa :< Tässä käytetty kuvailu sai hänet tuntumaan niin kovin hauraalta.

Kaiken kylmyyden ja surumielisyyden seassa löysin tästä myös vähän ihanaa lämpöä. Lucius tuomassa vaimolleen teetä, kun tietää tämän sitä tuossa tilanteessa tarvitsevan, oli mieltä lämmittävää ♥ (Tai niin mä ainakin tulkitsin, että se teekuppi oli Narcissaa varten tuotu.) Pienet, välittävät teot hahmojen välillä ovat musta niin ihania :3 Ja varsinkin tällaisessa surkusävyisemmässä tekstissä paikallaan, vähän pehmentämässä tunnelmaa, joka kyllä varsin ansaitusti pysyy pohjimmiltaan alakuloisena ja hyisenä. Hienosti tavoitettu tunnelma ja muutenkin upeasti kirjoitettu ♥ Tällainen sopii hyvin pimeneviin ja viileneviin syysiltoihin (vaikka tarinassa mainitaankin ajankohdaksi huhtikuu). Kiitos!

[Linne]

Onnea kommenttiarpajaisten voitosta!

Pidin tästä kovasti, vaikka tämä olikin hyvin surullinen ja angstinen teksti (tai ehkä juuri siksi.)

Ajankohtaa ei tekstissä mainittu (tai en ainakaan parilla lukukerralla sitä löytänyt, joten ehkä oma lukutaito on vaan heikko xD) mutta minulle tuli tästä tunne, että ollaan joko keskellä sotaa tai juuri selvitty siitä. Ehkä tuo, että Narcissa tarttuu heti sauvaan kun joku avaa oven, kertoo valppaudesta, joka voisi hyvinkin olla sodan peruja.

Luciuksen hiljainen huolenpito, Dracon romahtaminen ja Narcissan huoli pojastaan ovat sydäntäsärkevää luettavaa. Samaan aikaan lukijalle ei kuitenkaan jää täysin toivoton tai lohduton olo. Ovathan vanhemmat poikansa ja toistensa tukena. Jotenkin lohdullinen olo tulee siitä, etteivät pojan ongelmat ole ajaneet perhettä erilleen toisistaan vaan he ovat edelleen tiivis kolmikko

Kiitos kovasti tästä tekstistä! ja lukisin mielelläni tästä perheestä lisääkin, jos vaan inspiroi kirjoittamaan.

[Thelina]

Olipa tämä vaikuttava! Hieno kontrasti sen välillä, että Draco voi huonosti ja jotain pahaa on tapahtunut, mutta kuitenkin kuvailet todella kauniisti esimerkiksi tuota hiipuvaa hiillosta ja sitä, kuinka hehku värjää Dracon hiukset oransseiksi. Tuo hehku taas on hieno vastakohta valkoisille siteille. Suru tulee tässä ilmi hienosti aristavien poskien ja vavahtelevien hartioiden kautta. Hienoa, että kirjoitit myös Luciuksen itkemään ja suremaan, sillä hän on usein niin kylmä ja kova hahmo! Mutta kyllähän Draco hänellekin on kaikki kaikessa, kuten Narcissallekin. Otsikko on hieno ja kuvastaa sitä hyytävää tunnelmaa, kun pitää vain odottaa, tapahtuuko toisen voinnissa käänne parempaan vai huonompaan. Kiitos tästä, hieno teksti!

[Meldis]

Larjus, minullekin tulisi ensimmäiseksi mieleen hunajateestä söpöä ja lämpöistä, mutta oli halu kirjoittaa angstia tuolla spurttiviikolla. Ja tilanteen kylmyydestä huolimatta halusin tuoda lohtua hetkeen, varsinkin, kun kirjat osoittavat, että kumpikin Dracon vanhemmista oikeasti rakastaa lastaan. Joo, niin minä ajattelin, että Lucius oli tuonut teetä Narcissalle. Kiitos ihanasta kommentistasi!

Linne, minä ajattelin tämän sijoittuneen sotaan, sinne paikkeille, kun Harry ja kumppanit olivat paenneet Malfoyn kartanosta. Se kun minusta tuntui sellaiselta katkeamispisteeltä Dracolle. Kaikesta hetken kylmyydestä huolimatta halusin näyttää, että vanhemmat oikeasti rakastavat poikaansa, se on hyvin selvää kirjojen loppupuolella kuitenkin. Että edessä on raskaita aikoja, mutta valo voittaa vielä. Dracon päänupin tutkiminen kiehtoo aina ja olen kirjoittanut siitä eri näkökulmista, että ehkä palaan myös perheen reagointiin siihen vielä. Kiitos ihanasta kommentistasi. ^^

Thelina, kiitos, kun tulit kommentoimaan. ^^ Ihana kuulla, että yön suru ja tunnelma on välittynyt. Halusin ehdottomasti näyttää Dracon molempien vanhempien välittävän syvästi pojastaan ja että Luciuskin itkee. On kuitenkin selvää kirjojen loppupuolella, että he rakastavat poikaansa. Kiitos kommentistasi, pohdintaasi oli kivaa lukea. <3

[carrowfan]

Tää on kanssa todella koskettava, vaikka samalla tässä jätetään tosi paljon auki. Se kuka itsetuhoisuutta on harrastanut jätetään ihanasti lukijan tulkittavaksi. Lucius tuomassa teetä Narcissalle kuulostaa niin sopivalta, kuinka huomaavaista.

Tää oli musta tosi onnistunut raapale, haluaisin toisaalta lukea näistä hahmoista lisää.

[Meldis]

carrowfan, ihana kuulla, että tämä on onnistunut koskettamaan. Ainakin aiheena on sellainen, josta kiehtoisi kirjoittaa näillä hahmoilla lisää, katsotaan saanko aikaiseksi. ^^ Kiitos tosi paljon kommentistasi!