Supernatural: Tippua pisaroittain, sammua asteittain | K-11 John/Bobby

[hedge14]

Nimi: Tippua pisaroittain, sammua asteittain
Kirjoittaja: hedge14
Fandom: Supernatural
Ikäraja: K-11
Genre: Angst (+ lievä Hurt/Comfort)
Paritus: Bobby/John
Summary: "Se ei ole hyvä suudelma."
A/N: Spoilaa hyvin lievästi seiska-kautta. Viittaus saattaa mennä täysin ohi, jos ks. jaksoa ei ole katsonut. Tämä fic on Rare10-haastetta varten kirjoitettu.

-Tippua pisaroittain, sammua asteittain-

Pisaroittain olutta valuu kaatuneesta tölkistä Bobbyn olohuoneen lattialle. John istuu väsyneenä nurkan risaisessa ja haisevassa nojatuolissa ja seuraa herpaantunein silmin, kun hänen juomansa valahtaa lattialankkujen välistä alas kellariin. Hän ei jaksa nousta hakemaan rättiä tai edes kurottaa sukallaan pyyhkäisemään vanaa pois.

"Mitä helvettiä sinä touhuat? Idiootti."

Miltä näyttää, tahtoisi John kysyä, mutta tyytyy hiljaisuuteen. Aivot ovat saaneet mukavan kulauksen myrkkyä ja maailma pyörii hitaasti silmissä. Koskaan ennen Bobbyn talon kulmat eivät ole näyttäneet niin vinoilta.

Venynyt ja vanunut tiskirätti lentää hänen kasvoilleen.

"Siivoa. Hotellissako luulet olevasi?"

"Olisinkin." John murahtaa, mutta ei kumarru sotkunsa puoleen. Bobby tuijottaa sekunti sekunnilta vihaisemmin. Miten John kehtasi ilmestyä hänen kotiinsa keskellä yötä ryyppäämään? Jätti pojatkin yöksi yksin motelliin.

"Mene takaisin sitten. En minä sinua täällä pidättele." Bobby sanoo, vaikka ei oikeasti sure lattiaansa niin paljon.

"Olen huono isä." John puuskahtaa äkillisesti ja lysähtää syvemmälle tuoliin. Hänen ruskeat silmänsä sulkeutuvat epätoivon painon alla ja pää painuu alas. Johnin vasen käsi puristaa käsinojaa niin lujaa, että puu ratisee.

Bobby huokaa. Hän tietää pari asiaa huonoista isistä, tuntenutkin pari. Olisi varmaan ollut itsekin, jos olisi koskaan lapsia siittänyt.

"Niin oletkin." Bobby sanoo ja menee Johnin luo. Hän ottaa rätin ja siivoa oluen Johnin suljettujen silmien katseen alla. "mutta aina voi tehdä toisin."

Johnin suupieli nytkähtää kuin hymy tarttuisi siihen.

"Mene kotiin John."

"Minulla ei ole kotia, ei enää." John kuiskaa ja avaa viimein silmänsä. "Dean ei sano mitään, mutta näen hänen katseestaan kuinka hän vihaa minua, kun juon liikaa. Pelkään, että hän alkaa vihata minua muutenkin."

Mitä siihen voisi sanoa? Olihan se totta, että John saattoi olla hyvin vittumainen kännissä. Huoli siitä, että pojan inho isäänsä kohtaan kasvaisi oli täysin ymmärrettävää. Kiertolaiselämä pienessä autossa, kahden pienen lapsen kanssa otti varmasti koville. Ei se ollut sopivaa kasvatusta, eikä Dean ja Sam välttämättä kestäisi pikkukaupunkien loputonta kiertomatkaa ikuisesti.

"Lyötkö häntä?" Bobby kysyy, vaikka ei haluaisi.

"En tietenkään!" John parahtaa ja nousee tuolistaan yhdessä sulavassa liikkeessä. "En koskaan tekisi niin!"

Kauhukseen, kuin kuiskauksena John kuulee alitajunnastaan:"Mutta mieli tekisi."

Hän päättää vaientaa äänen juopuneen logiikalla, astuu lähemmäksi talon isäntää ja tarttuu vanhemman metsästäjän takkiin. John vetää Bobbyn lähemmäksi itseään ja painaa kasvonsa toisen kasvoja. Suutelee, ennen kuin toinen ehtii tehdä mitään.

Se ei ole hyvä suudelma.

Johnin henki haisee alkoholille ja hänen hampaansa lyövät liikaa vasten Bobbyn huulia. Kun hän yrittää tunkea kielensä Bobbyn suuhun, hän päätyy vain nuolemaan ylähuulta. Heidän leukansakin iskeytyivät turhan lujaan toisiinsa kiinni. Johnin sänki jää toiseksi karheudessa Bobbyn pitkähkölle parralle.

Bobby työntää äkisti Johnin kauemmas.

"Mitä helvettiä sinä teet?"

"Miltä näytti? No, tuntui."

Bobby tuijottaa hieman järkyttyneenä epätoivottuun vieraaseensa. Hän ottaa lippalakkinsa pois ja pyyhkii hieman hikeä otsaltaan.

"Se tuntui siltä kuin sinä olisit seonnut, idiootti."

Bobby käännähtää pois Johnin luota, ei tahdo katsella enää toisen kasvoja. John on selvästikin saanut tarpeeksi juotavaa tälle päivälle. Ehkä Bobbyn olisi parasta lukita jääkaappi ja mennä sitten nukkumaan.

Bobby lähtee yläkertaan ja jättää Johnin yksin. Nuorempi on melkein yhtä järkyttynyt teostaan, kuin hänen "uhrinsa." John huojuu hetken keskellä lattiaa, mutta mitä kauemmin hän siinä seisoo, sitä varmemmaksi hän tulee. Hän tahtoo tätä. Bobbya.

John hiippailee yläkertaan ja etsii oikean huoneen. Hän haluaisi kietoutua vällyihin kenenkään huomaamatta, nukahtaa vasten jo lepäävää hahmoa. Tahtoisi enemmänkin.

"Winchester, häivy."

John ei häivykään minnekään, vaan kävelee viimeiset askeleet pedin luo. Hän vetää itseltään vyön pois ja potkaisee housut mytyksi lattialle. Paidan nappien aukominen on yllättävän vaikeaa.

Bobby katselee häntä.

Vaikka John aukaisee viimeisenkin napin ja paljastaa rintakehänsä yöilmalle ja Bobbylle, ei toinen sano mitään. Sen rohkaisemana John ujuttautuu sänkyyn ja etsii mukavaa asentoa. Löytää sen mahdollisimman läheltä toista miestä.

"Yksi yö." Bobby varoittaa. John voisi ottaa toisenkin, kolmannen ja ties kuinka monta. Mutta ensin tämä yksi. Hän ei aio tehdä mitään, on liian väsynyt. Ainoastaan hakee tarvitsemaansa lämpöä ja kiintymystä, jota baarilutkat eivät osanneet oikein jakaa.

Johnin nukahtaessa Bobby valvoo ja koskettaa kerran miehen nenänpäätä. Hän ei uskalla painaa sormillaan muistiin muita piirteitä, mutta tuon kosketuksen hän muistaa aina, jopa paremmin kuin aiemman suudelman.

"Hyvää yötä."

Aamulla John lähtee sängystä nolostuneena pois ennen kello kuutta. Hän keittää kuitenkin aamukahvit anteeksipyyntönä ja kiitoksena ennen kuin kiitää amerikanraudallaan romupihasta pois.

Joskus myöhemmin, Johnin jo kuoltua, Bobby muistaa tuon illan ja hymähtää. Mitäköhän siitäkään olisi tullut? Ainakin kahvi oli ollut mustaa.

[jossujb]

Noni, hyvä, muistin tulla takaisin kommentoimaan! Luin tämän tuossa suurin piirtein saman tien postauksen jälkeen, ei vaan just sillon ollut aikaa kommentoida ja mulla usein käy silleen että jos en heti muista niin se jää.

Mutta onneksi huomasin tulla takaisin, koska olisi kova vahinko jos en tätä noteeraisi, koska tässä on kuitenkin melkein kaikki sellaiset asiat mitkä minua just kirjoittaessakin kutkuttaa. Eritoten tässä lähiaikoina olen taas funtsinut sitä miten John on jotenkin ihan hirveä isä kyllä Tai siis että ymmärrän kyllä että Maryn kuolema on ehdottomasti todella rankka isku (varsinkin kun miettii että Johnin ja Maryn välinen rakkaus on cupidojen pakottamaa ja kai siksi myös omalla tavallaa ehkä luonnottoman intensiivistä?), mutta Johnilla on kuitenkin kaksi poikaa kontollaan. On todella väärin ja epäreilua hyppiä paikasta toiseen, pilata käytännössä molempien koulukäynti ja ystävyyssuhteet ja olla sitten vielä epäluotettava juomisineen päivineen. Jotenkin aina sympatiani kääntyvöt tosi voimakkaasti Deanin puoleen, joka sitten joutuu enimmäkseen pitämään Samista huolta ja isä lähinnä koulii, mutta ei oikein tarjoa rakkautta ja läheisyyttä.

Tuo jotenkin iski suoraa sydämeen tuo että ei lyö, mutta tekee mieli. Tietää kyllä ettei lapsia saa lyödä, mutta tekee mieli. Melkein kuulen päässäni sen selittelymallin kun sitten josku tulevaisuudessa on tarpeeksi humalassa ja jos Dean oikein avoimesti näyttää olevansa vihainen niin kävisikin käsiksi, koska mikä sillä pennulla nyt on oikeus näyttää nyrpeää naamaa yms ym.... okei, mun head-canonit häiritsee kommentoitia xD

Enivei, oli niin tautisen hyvin kirjoitettu ficci! Sekä Bobby että John on niin IC, että joka repliikki on just eikä melkein. Tykkään Bobbysta ihan hirmuisesti, raukkaparka kyllä vähättelee itseään ajatellessaan etteikö muka olisi voinut olla hyvä isä. Enemmän se Samille ja Deanille ol isänmallia kun John välillä.

Ja tuo Johnin tosi epätoivoinen tarttuminen Bobbyyn jonain hetken lohtuna on niin iiiih... ootsä käynyt mun päässäni tai jotain, musta tuntuu et mä olen joskus ajatelut tämmösen ficin, mutta en olisi tasan osannut kirjoittaa sitä näin mutkattomasti ja suoraa.

Voi olla että ylisanojeni viljely kuulostaa tekopyhältä, mutta oikeasti minusta tämä oli aika hemmetin loistava. Mä vaan niin tykkään ficeistä joissa käsitellään hankalia asioita ja kuinka niihin ei suhtauduta ihan terveesti. Erityisesti tietyt alkoholismin teemat uppoaa muhun melkeinpa aina.

Joo KIITOS. (Ja kahvi on parasta kun se on mustaa ko synti)

T: jjb

[hedge14]

Moi jossujb! Kiitos kommentista, se ilahdutti minua kovasti.  :)

John ei todellakaan oli ihan sitä "vuoden isä" materiaalia. Syynä on varmasti se pakkomielle Maryyn ja hänen murhaajaansa, ja järkkynyt mieli paranormaalin tapahtuman jälkeen...

Mutta loppujen lopuksi John olisi voinut käyttäytyä paheminkin. En muista missä jaksossa (kakkoskaudella) oli Max Miller ja hänen perheensä. Mutta kuitenkin, siinä Sam itse asiassa kehui Johnia siitä, että hän ei käyttäytynyt väkivaltaisesti poikiensa kohtaan, niin kuin Maxin isä. (jonka vaimo kuoli samalla tavalla) Eli John ei ainakaan Samia lyönyt.

Henkinen väkivalta on tietty asia erikseen ja kuka tietää, mikä oli Deanin ja hänen isänsä suhde... Itse näen sen niin, että rumaakin kommenttia tuli ja ehkä myös lyöntejä... Ainahan Dean itse on lyömässä Samia ja työntämässä seinää vasten, ja jostain sekin täytyy oppia. Tai sitten kyseessä oli vain välinpitämättömyyttä, juuri sitä, että kaksi alaikäistä lasta jätetään päiviksi yksin motelliin.

Johnin pelastaa loppujen lopuksi rohkeutensa uhrautua lastensa (Lapsen? Sam oli jo "tappolistalla.") puolesta. Muuten kyseessä olisi ollut kauhea väkivaltaisen isän stereotypia. :D

Hyvä, jos hahmot olivat IC ja repliikit toimivat. Tuo Bobbyn ajatus huonosta isyydestään tulee ihan seiska-kaudelta, jos olet jo sinne asti katsonut. Ei kyllä pidä mielestäni yhtään paikkaansa, minusta hän olisi vähintäänkin mukiinmenevä isä. Tai jopa loistava olosuhteisiin nähden!

Kiva, jos tuo Johnin takertuminen ja läheisyydenkaipuu ei tuntunut liian päälle liimatulta. Pelkäsin niin käyvän, kun tämän piti olla alun alkaen John/Bobbya, mutta harhautui ehkä silti enemmän yleisiin ongelmiin; alkoholismiin, läheisen kuolemaan, väkivaltaan ja isyyteen. En pystynyt lopulta kirjoittamaan tätä paritusta suoraan, sillä jos he olisivat lopulta kaatuneet yhdessä sänkyyn olisi se ollut jotenkin... tyhmää. Ekana kauhea saarna maailman pahuudesta ja sitten pornoa. Se ei oikein sopinut tähän. :D

Kauhea romaani tämä vastaus, mutta niin oli sinunkin. Tykkään kyllä pitkistä kommenteista, joissa on paljon asiaa, joten KIITOS!

[Verinen Paronitar]

Tämä on ihana.

Tässä haisee vanha viina ja hiki, repliikit toimi hyvin, ja ihan erityisesti pidin siitä, miten Bobby aiemmin puhuttelee Johnia etunimellä, mutta ärtyessään käyttää sukunimeä. Myös tiskirätin heittäminen naamalle oli mahtava yksityiskohta, samoin kuin kommentti siitä, ettei kämppä ole mikään hotelli.
Tämän tunnelma toimi kauniisti ilman, että mitään alleviivattiin - hahmot oli omia äijämäisiä itseään, mutta silti testosteroniin ei hukuttu. Kaikki oli sopivalla tavalla nuhjuista eikä mitään jauhettu liian kauan. Kooste huonoista isistä (mukaanlukien potentiaaliset) oli hieno kaikessa koruttomuudessaan.

Bobbyn ja Johnin välinen jännite oli herkullisen hienovarainen, ja se parituksellinen osuuskin oli toteutettu tyylillä. Pidin siitä, ettei varsinaisesti mitään tapahtunut, mutta häpeä oli silti hemmetinmoinen. Anteeksipyyntökahvien keitto ennen hiljaista häipymistä sopi Johnille kuin nyrkki silmään ja viimeinen lause kruunasi kaiken kuin piste ii:n päälle.

Kiitoksia, pidin tästä todella paljon.

[hedge14]

Kiitos kommentista arvon paronitar! ;P
 
Kohdat, jotka toit esiin ovat minustakin ehkä niitä parhaimpia. Kiva, jos pienet yksityiskohdat pystyvät mielestäsi luomaan oikean laista tunnelmaa ja tuomaan hahmojen sisintä esille. En oikein osaa kirjoittaa miehisiä miehiä, mutta tämä kokeilu meni kohtuullisen hyvin, vaikka itse sanonkin.

Kiva kun kiinnitit huomiota tuohon häpeään! On aika vaikea sanoa perustuiko se tunne kännisyyteen vai muiden reaktioiden pelkoon. Metsästäjät tuskin ovat kaikkein avointa porukkaa. Näin ollen suhteen pitäisi pysyä salassa ja se vaatisi vaivaa, varsinkin kuin kaikki muukin menee päin mäntyä. Ehkä John häpeää sitä, että tarjosi jotain, muttei ollut silti valmis pitämään kiinni päätöksestään. Kahvi ei olekaan anteeksipyyntöä lähentelystä vaan siitä, että Johnin oli pakko lähteä.

No, oli miten oli, kiitos uudelleen kommentista!