Narritar: (;
Seuraava teksti, olkaa hyvät!
--
author: NeitiMyrskytuuli
raiting: K-11
genre: Angst
fandom: Notre Dame de Paris -musikaali
pairing: lievä
??/Esmeralda
disclaimer: en omista hahmoja, musikaali on lahjakkaiden tekijöidensä omaisuutta ja hahmot kuuluvat Victor Hugolle, alkuperäisromaanin kirjoittajalle.
A/N: rakkaudesta sievään ja viattomaan mustalaistyttöön, ja epätoivosta (jalkani on juuri leikattu, ja joudun olemaan sisällä). Tätä kirjoittaessa kuuntelin synkkää, keskiaikaista musiikkia ja se toimi. Suosittelen myös ainakin musikaalin biisiä
Les Oiseaux Qu'on Met En Cage ♥
Tekstin nimi tulee toisesta musikaalin kappaleesta, joka ei ole suorasti (kylläkin epäsuorasti) liitettävissä tähän. Kylläpäs on selkeää managers notea, olen pahoillani :'D
Danse Mon EsmeraldaMusiikki oli synkkää, vavahtelevaa, tasaista, lakkaamatonta. Mustalaistyttö levitti kätensä suoriksi eteensä, katsoi niitä kuin kuolevaa lintua, hitaasti, voimattomana. Hän tunsi hengityksensä, se oli raskasta ja vavisti hänen koko kehoaan, aina paljaita, kylmiä varpaita myöten. Hän jatkoi liikettä käsissään, toi ne nyt takaisin, puristi ristiin kehonsa ympärille ja painoi leuan rintaansa. Hitaasti, musiikin nuollessa vartaloaan, Esmeralda kääntyi puolittaisen ympyrän, samalla levitti kätensä taas auki kyljilleen ja nosti päänsä pystyyn avaten tummat, uupuneet silmänsä. Hän huokaisi, mutta tuskin kukaan muu kuuli niin hentoa ääntä kuin hän itse.
Oikea ranne pyörähti, ja ketju kalahti. Käsi taipui koukkuun ja kämmen ranneliikkeen voimalla nousi sirosti kainalon seudulta hyväillen kevyesti rintaa, sitten kaulaa ja kuparista, tyrmän liasta tahriintumutta poskea, kunnes nousi suoraksi ylös, ja sai kohta toisen käden seurakseen. Kämmenet hivelivät toisiaan ilmassa kuin rakastavaiset, kunnes laskeutuivat Esmeraldan kasvojen tasalle ja siitä taas vartalon sivuille.
Tyttö taipui, puolelta toiselle ja otti muutaman, varovaisen tanssiaskeleen. Hänen kätensä nousivat tummiin hiuksiin, pyörittivät päätä hitaasti puolelta toiselle. Mustalaisen kaula oikeni ja hän huokaisi taas, ja liikutti rintakehäänsä kuin transsiin vajonnut käärmeenpoikanen.
Liikkeet kiihtyivät, vaikka musiikki pysyi hitaana. Esmeraldan lantio keinui, jalat paljastivat kidutuksen jäljet ja niiden liikkeistä näki arastelun, kivun ja tumman, sykkivän epätoivon. Mutta sen keskellä velloi, vielä tummempana ja voimakkaampana, kuolettavampana – odotus.
Kädet nousivat vielä kerran ylös, ranteet pyörivät ja Esmeralda painoi kasvonsa vasten toista käsivarttaan. Kun kädet laskivat, vajosi tyttökin polvilleen ja huokaisi niin raskaasti ja sydänsä särkevästi, että se tuntui vavisuttavan jopa tyrmän kosteita seiniä. Hän käpertyi sykkyrään kylmälle kivilattialle kädet ympärillään ja antoi kyynelten kastella hiuksensa.
Arkkidiakoni käänsi katseensa pois ja veti kaapua tiukemmin ylleen.
---
Tuskimpa nämä tähän jäävät. (;