Title: 3 kertaa, kun Luna eksyi Kiellettyyn metsään
Author: Arende
Beta: Blacuid
Genre: Romance
Paring: Kalkaros/Luna
Rating: K-11
Disclaimer: En omista yhtään mitään.
~*~*~*~
Luna hyppeli hymyillen pitkin Tylypahkan tiluksia. Taivas oli pilvien peitossa ja vettä satoi tihuttamalla. Tyttö seurasi katseellaan lintuparvea, joka lehahti lentoon Kielletyn metsän sydämestä. Hän tuijotti taivaita ja asteli epämääräistä ristiastuntaa metsää kohti.
Äkkiä pimeys ympäröi Lunan ja hän huomasi olevansa syvällä metsässä. Tyttö tepasteli hieman edestakaisin tökkien sormillaan puita.
Äkkiä Luna huomasi liikettä vasemmalla puolellaan ja hän käännähti ympäri vetäen samalla taikasauvansa vauhdilla korvansa takaa. Tästä oli seurauksena se, että sauvasta purkautui muutama sininen kipinä ja tytön korva putosi ruohomättäälle. Luna ei huomannut korvansa kohtaloa pälyillessään hurjana pimeyteen.
”Rauhoitu, typerä tyttö”, ääni sanoi hänen selkänsä takaa.
Luna pyörähti taas ympäri ja huomasi tuijottavansa professori Kalkaroksen mustiin silmiin. Taikasauvan heilautuksella tytön korva leijui paikoilleen. Kalkaros katsoi häntä ilmeettömänä.
”Mitä sinä täällä toimitat? Oppilaiden ei ole lupa tulla metsään.”
Luna tuijotti opettajaansa silmät suurina vastaamatta mitään.
”Ja mitä sinä tuijotat?” Kalkaros äyskähti näyttäen sekunnin kymmenesosan ajan hämmentyneeltä.
Luna kallisti hieman päätään hymyillen viattomasti.
Kalkaros tuijotti tyttöä kiinteästi ja astui jo askelen lähemmäs häntä, kunnes ravisti päätään ja kääntyi ympäri.
”20 pistettä Korpinkynneltä ja sinä tulet mukanani linnaan.”
***
Oli joulupäivän aamu. Luna makasi lumihangessa tehden lumienkeleitä. Hän nousi ylös, astui pari askelta eteenpäin ja kaatui uudestaan lumeen. Pian hän oli Hagridin mökin luona ja katseli uteliaana Kiellettyyn metsään. Tyttö harkitsi vain hetken ja hyppeli sitten polkua pitkin metsän siimekseen.
Hän hymyili itsekseen seuratessaan katseellaan sinistä taivasta yläpuolellaan, jota näkyi aina vain vähemmän ja vähemmän. Pian oli jo pimeää, kuin yöllä.
Äkkiä Luna kompastui puun juurakkoon ja mätkähti mahalleen maahan.
”Mitä? Taasko sinä olet täällä?” hämmästynyt ääni kysyi jostain tytön yläpuolelta.
Luna nousi seisomaan ja huomasi seisovansa aivan professori Kalkaroksen nenän edessä. Hän pyyhki lumet viitastaan ja jäi tapittamaan opettajansa silmiin.
”Enkö minä jo viimeksi kieltänyt sinua tulemasta tänne?” Kalkaros äyskähti, ”Ja lopeta tuo tuijotus!”
Luna hymyili paljastaen kauniit valkoiset hampaansa ja sipaisi kuin ohimennen vaaleita hiussuortuviaan. Kalkaroksen ilme pehmeni ällistyttävän nopeasti ja hän astui varovaisesti askeleen lähemmäs tyttöä. Hän laski kätensä tytön olkapäille ja veti tuon kiinni itseensä. Lunan suurten sinisten silmien katse lumosi Kalkaroksen ja pitkän aikaa he vain katsoivat toisiaan silmiin. Kalkaros nojautui lähemmäs Lunan kasvoja kuljettaen toista kättään pitkin tytön poskipäitä.
Äkkiä läheisestä puusta lehahti lentoon kovaääninen lintuparvi, ja Kalkaros ja Luna ponnahtivat säikähtäneinä kauemmas toisistaan. Luna katseli kiinnostuneena lintujen perään, mutta Kalkaros näytti kaikin puolin hämmentyneeltä ja hän paineli pois metsästä, ennen kuin tyttö ehti kääntää katsettaan linnuista.
***
Toukokuun aurinko lämmitti mukavasti Lunan istuessa järven rannalla liottamassa jalkojaan rantavedessä. Hän hyräili hiljaa itsekseen katseensa karkaillessa usein Kielletyn metsän suuntaan. Tyttö näytti käyvän sisäistä kamppailua ja lopulta hän nosti jalkansa järvestä ja lähti varmoin askelin kulkemaan metsää kohti.
Metsän pimeys ympäröi hänet jälleen pian, mutta Luna ei näyttänyt huomaavan sitä. Hän käveli kiihtyvällä vauhdilla kohti määränpäätään. Tyttö melkein juoksi. Pian Luna oli aukiolla, jonne oli kahdesti aiemminkin eksynyt. Hän istahti maahan ja jäi odottamaan.
Äkkiä hän kuuli vasemmalta puoleltaan puuskutusta ja nousi ylös. Professori Kalkaros tuli juosten tyttöä kohti. Lunan silmät levisivät hämmästyksestä, mutta yhtä kaikki hän hymyili tyytyväisenä. Kalkaros pysähtyi huohottaen Lunan eteen, kietoi kätensä tiukasti hänen ympärilleen ja painoi vaativan suudelman tytön huulille. Luna vastasi hymyillen suudelmaan ja he kaatuivat yhdessä maahan.
Jonkin ajan päästä Luna asteli ulos metsästä onnellinen hymynkare huulillaan. Tänäkin vuonna hän lähtisi Tylypahkasta kotiin taas yhtä kokemusta rikkaampana.
