Perjantailapsi |Sallittu, ficlet|

[Iippa]

Ficin nimi: Perjantailapsi
Kirjoittaja: Iippa
Beta: Ei ole, virheitä saattaa siis löytyä.
Tyylilaji/Genre: Draama, ehkä jonkin muotoinen angst.
Ikäraja: Sallittu

A/N: Tämä osallistuu Otsikko etsii tarinaa -haasteeseen.
Haasteeseen suunnittelemani teksti oli jo lähes valmis, kun päätin sittenkin vain antaa mennä tajunnanvirtana. Yritin hieman saada tähän sellaista lapsenomaisuutta. Sen takia aihe saattaa hieman pomppia:3

***

Kellon pitkä viisari on pian kahdentoista kohdalla, ja pieni viisari näyttää jo viiteen. Äidin pitäisi tulla siis pian hakemaan minut täältä kammottavasta paikasta, jossa muut ovat kaikki samanlaisia. Täällä kukaan ei koskaan kutsu minua nimellä, josta pitäisin. He käyttävät sitä, joka minulle kuulemma on annettu. Se, mikä lukee aikuisten tärkeissä papereissa. Äiti kutsuu minua aina mukavilla nimillä ja laittaa etuliitteen neiti.

Minä eroan joukosta liikaa, joten en pääse mukaan mihinkään leikkeihin. Pojat haukkuvat minua tytöksi. Vaatteeni ovat kuulemma liian tyttömäiset poikien leikkeihin. Tytöt haukkuvat minua pojaksi. Hiukseni ovat kuulemma liian lyhyet, ja olen muutenkin poika. Ainakin omasta mielestäni olen tarpeeksi tyttö, vaikka tarhatädit käskevät minut aina poikien ryhmään. Äitikin sanoo minua aina rakkaaksi tyttärekseen. Äiti antaa minun pukeutua prinsessamekkoihin, jos niin haluan. Minulla ei ole kuin yksi pikkuauto, sekin violetti.

Pitkä viisari on miettiessäni siirtynyt jo yli kahdentoista, eikä äitiä näy vielä missään. Hän on joka päivä tullut samaan aikaan hakemaan minua. Mitä, jos hän jättääkin tänään hakematta, kun en osaa olla normaali. Pelkään, että jonakin päivänä hän kyllästyy minuun, kun en osaa olla hänelle poika. Viisari on jo ykkösen päällä. Minua alkaa pelottaa enemmän. Lähden etsimään tarhatätiä, vaikka en mielelläni heille mitään puhukaan.

Pitkä viisari heittää kuulemma vähän. En ymmärrä, mitä se tarkoittaa, mutta ei se ennen ole heittänyt. Äiti on aina ennen saapunut hakemaan minut tasan viideltä. Viisari liikkuu jälleen eteenpäin, ja päätän jäädä kellon viereen odottamaan äitiä.

Viisari liikkuu koko ajan, enkä voi olla huomaamatta muiden lasten vahingoniloisia ilmeitä, kun heidät haetaan kotiin, ja minä jään yksin istumaan. Tai istuuhan tarhatäti nyt vieressäni, kun olen ainoa, jota ei ole vielä haettu kotiin. Tämä tarhatäti on se kaikkein mukavin, joka ei yritä laittaa minua poikien ryhmään, vaan ehdottaa aina, että tekisin hänen kanssaan. Hän ei kutsu minua sillä typerällä nimellä niin kuin muut. Hän ei myöskään kutsu minua sillä nimellä, mitä äiti käyttää. Tarhatäti kutsuu minua Perjantailapseksi. Kaikista muista lapsista hän käyttää heidän oikeita nimiään. Ja minä olen hänen Perjantailapsensa. Se kuulostaa mukavalta, kuin olisin erityinen.

 Hän on selittänyt, että se ei liity mitenkään siihen runoon, mitä luetaan aina välillä lorupiirissä. Siihen, missä sanotaan perjantailapsen olevan aulis ja hellä. Tarhatäti tarkoittaa Perjantailapsi-nimellä sitä, kuinka aina odotan vanhan päättymistä, että uusi, parempi voisi alkaa. Hän käytti esimerkkinä sitä, kuinka odotan aina tarhapäivän päättymistä, että pääsisin kotiin. Aikuiset ja vanhemmat lapset – teinit, kuten tarhatäti sanoo – odottavat aina perjantaita, koska silloin työ- ja kouluviikko loppuvat ja viikonloppu alkaa.

 Ehkä minä sitten olen Perjantailapsi. Ainakin tarhatäti saa kutsua minua sillä nimellä, mutta kukaan muu ei, jos ei ole yhtä mukava.

Viisari liikahtaa kuutosen päälle, ja kuulen auton äänen. Pomppaan ylös ja juoksen päiväkodin portille katsomaan. Hetken aikaa kuuluu vain ääni, mutta sen jälkeen mutkan takaa kaartaa parkkipaikalle tuttu punainen auto, jonka takaikkunoissa ovat prinsessa-aiheiset aurinkosuojat. Auto pysähtyy ruutuun ja sen etuovi aukeaa. Äiti astuu ulos autostaan, sulkee oven ja lähtee kävelemään reippain askelin luokseni. Kun hän pääsee melkein portille, tarhatäti avaa sen, ja minä syöksyn halaamaan äitiä. Äiti pyytää anteeksi, ettei tullut hakemaan heti viideltä, mutta hänellä oli ollut työkiireitä. Hän käskee sanomaan heipat tarhatädille. Minä toivotan hänelle hyvää viikonloppua, ja hän sanoo toivovansa minulle samaa. Lähdemme äidin kanssa kävelemään kohti autoa, enkä enää välitä, vaikka äiti tuli myöhässä. Sainpahan olla tarhatädin Perjantailapsi hieman kauemmin.

[Vloom]

Ekaks: Aaawwww! Tää on niin söpö! Ja viaton ja niin ugh. Mä jo pelkäsin, että se äiti ei tulekaan hakemaan sitä. Ihana pikku ficlet ♥ En osaa kommentoida, anteeksi. :c

Mutta siis tää oli tosi ihana ja söpö ja aww ja virheetön. Perf.

Kiitos.

-Chiro

[Pähkinäinen]

Suloinen, vaikkakin juuri tuon suvaitsemattomuuden vuoksi surullinen. Tällainen kiva pätkä.

Tykkäsin siis. Kieli tuntui ainakin lapselle sopivalta, sellaista yksinkertaista, mutkatonta, eivätkä lauseet ole liian pitkiä. Näin ei myöskään haittaa, jos jossain kohtaa esimerkiksi meinaa toistua jokin sana, niin ettei tule varsinaista toistoa, mutta ettei käytetä synonyymia, niin että pysyy yksinkertaisempana. Minäkään en huomannut, tai en ainakaan muista huomanneeni, typoja tai kielioppivirheitä tai sellaisia.

Pojat haukkuvat minua tytöksi. Tytöt haukkuvat minua pojaksi. Nimenomaan että haukkuvat, koska monet tarhalaisethan ovat että "hyi tyttöbakteereja" tai "hyi poikabakteereja" tai muuten että ei noiden kanssa voi olla kun ovat vastakkaista sukupuolta. Ei varmaan aina ja joka paikassa ole näin, mutta näin minun lapsuudessani ainakin. :  D Mikäli nyt tarhasta yms. mitään muistan. Taitaa muuten olla suosikkikohtani tässä tekstissä, ehkä tässä jotenkin kerrotaan eniten...

Lukiessa muuten pelkäsin, että tämän pikkuisen äidille oli käynyt jotain, mutta onneksi ei näin. Olen kyllä muistavinani miltä tuollainen odotus tuntuu, eli samaistumispintaakin taitaa minulla olla.

Päähenkilö ei jää etäiseksi tai mitään, vaikkei hänen nimeään edes paljasteta. Hänestä kerrotaan juuri sopivan verran tätä tekstiä varten, olisi liikaa jos alkaisit kuvailla tarkasti hänen luonnettaan ja kotiolojaan enemmän kuin nimestä puhuttaessa, siitä käy jo selväksi kaikki oleellinen.

No, kiitos tekstistä. Mukava aamu- tai välipala olisi, harmi että luin tämän illalla. Nautin kyllä näinkin. :  D

[Gwenhwyfar]

Tämä on kirjoitettu kiirreessä iPadilla, anteeksi lyhyydestä ja mahdollisista virheistä...

Tässä oli onnellinen loppu, naaws! Ihanaa löytää Angstia, joka kuitenkin päättyy hyvin. Yleensä Angstit ovat Angstia loppuun asti, mukavaa oli siis löytää jotain uutta. Kommenttikamppanjasta siis löysin tämän, enkä ole katunut hetkeäkään.

Komppaan Pähkinäistä siinä, että kieli tosiaan tuntui lapsenomaiselta. Heti alussa tuntui, kuin olisin lukenut lapsen ajatuksista, mikä teki tästä pätkästä entistä kiinnostavamman. En nimittäin usein lue tällä tavalla kirjoitettuja tekstejä, mutta pakko myöntää, että mä tykkään. Kieluoppi oli kunnossa, eikä kirjoitusvirheitäkään näkynyt, ei ainakaan minun silmääni.

Perjantailapsi on ensinnäkin aivan ihana sana ja se oli myös varmaan se, mikä sai minut valitsemaan juuri tämän. että respectit sille, joka sen keksi. (Jos ymmärsin siis oikein, tuo ei ole sinun keksimä?) Tässä oli useita sellaisia pieniä herkkupaloja, joista voisin nyt napsia osan:

Se, mikä lukee aikuisten tärkeissä papereissa.
Tuossa oli juuri sitä nimenomaista lapsenomaisuutta. En oikein tiedä, mistä muusta tykkäsin, mutta tämä vaan oli niin... söpö.

Viisari liikkuu koko ajan, enkä voi olla huomaamatta muiden lasten vahingoniloisia ilmeitä, kun heidät haetaan kotiin, ja minä jään yksin istumaan. Tai istuuhan tarhatäti nyt vieressäni, kun olen ainoa, jota ei ole vielä haettu kotiin. Tämä tarhatäti on se kaikkein mukavin, joka ei yritä laittaa minua poikien ryhmään, vaan ehdottaa aina, että tekisin hänen kanssaan. Hän ei kutsu minua sillä typerällä nimellä niin kuin muut. Hän ei myöskään kutsu minua sillä nimellä, mitä äiti käyttää. Tarhatäti kutsuu minua Perjantailapseksi. Kaikista muista lapsista hän käyttää heidän oikeita nimiään. Ja minä olen hänen Perjantailapsensa. Se kuulostaa mukavalta, kuin olisin erityinen.
Oli pakko lainata koko kappale... Tämä oli ehdottomasti suosikkini, vaikka pitkä onkin. En saa päähänki kunnolla tätä kuvaavia adjektiiveja, tai sitten mä olen vaan laista Ihana kuitenkin.

Tämä oli oikein mukavaa luettavaa, kiitos siis,

Gwen

[Haruka]

Kommenttikampanjasta hyvää huomenta!

Ja pahoitteluni, jos kommentoin tätä näin viikon myöhässä.

Tykkäsin tästä todella paljon. Olit saanut tähän sellaista lapsenomaisuutta ja söpöyttä, mikä sai hymyn mun huulilleni. Ja taitaa muuten olla ainoa originaaliteksti, jonka oot kirjoittanut, ainakin, mitä sun listauksesta katsoin. Mä kannustan sua kirjoittamaan lisää originaaleja, koska niistä saa uutta virtaa varsinaisten ficcienkin kirjoittamiseen (ainakin mulla se menee niin).

Ja niin kuin Pähkinäinenkin tuolla sanoi, päähenkilö ei jäänyt munkaan mielestä etäiseksi tässä, vaikka hänen nimeään ei kerrota tai sanota tarkkaa sukupuolta. Mun mielestä päähenkilö on tyttö, löysin siihen viittauksia tuolta (voin tietty olla väärässäkin)

Oli kivaa, kun tässä oli onnellinen loppu, että lapsi pääsi kotiin äitinsä kanssa
Ja otsikosta tykkäsin, iso kiitos tomorowr:lle, joka kyseisen haasteen laittoi Finiin, sillä valmiista otsikosta on kiva kirjoittaa, vaikka en poissulje sitäkään, että sen keksisi itse.

-Haruka