Nimi: Sauna
Kirjoittaja: hedge14
Ikäraja: K-11
Genre: tunnelmafic
Summary: "Hikipisarat olkapäälläni kiiltelevät valkoisena ikkunasta laskeutuvan valon alla."
A/N: Inspirouduin yllättävästi kappaleesta "Telepatiaa", kun siinä kysytään "Uskotko yliluonnolliseen, uskotko telepatiaan?" Ajattelin, että sauna olisi minulle ehkä se yliluonnollisin paikka, joten päätin kirjoittaa saunasta. Huom! Tässä voi tulkita olevan viittauksia syömishäiriöihin, ainakin ulkonäköä arvioidaan negatiivisesti.
Riisun itseni ja astun sisään saunaan. Huone on yllättävän viileä, mutta tottumuksesta tiedän, että se kuumenee vielä tuskallisen kuumaksi. Nousen lauteille ja huomaan vesikuupan olevan taas perheeni jäljiltä puolityhjä. En nouse täyttämään sitä heti, vaikka tiedän, että sen ohut vesikerros ei riitä tyydyttämään tarpeitani. Yritän saada vettä kauhaan, mutta se jää melko tyhjäksi. Katson sen kupariin ja teen ainaisen päätöksen heittää silti.
Sauna ei värähdäkkään vesimäärästäni.
Tyhjennän koko kiulun erissä ja sauna saa hiukan lämpöä. Se ei kuitenkaan riitä lämmittämään minua, joten aion täyttää kiulun nurkassa istuvasta sinisestä vesisammiosta.
Nousen ylös ja astun alas lauteilta. Viimeinen laude on pelkkä penkki. Aiemmin se oli ollut toisenmallinen. Sen kaksi kiukaan puoleista jalkaa olivat olleet aivan liian hatarat ja tuoli keikahtikin siihen suuntaan. Joku perhetuttu oli pudonnut kiukaalle, eikä minulle ikinä kerrottu kuinka vakavat palovammat lopulta olivat. Ymmärrän esi-isien kunnioituksen saunaa kohtaan, sillä vaikka kuinka lempeä se voisi kauneimmillaan olla, olisi se myös aina vaarallinen kauneudessaan. Aina minua neuvottiin astumaan tuon jakkaran keskelle, jotta se ei saisi päähänsä pudottaa minua. Vaikka vanha penkki onkin jo vaihdettu uuteen, astun silti mahdollisimman kauas kiukaasta, enkä ota riskejä.
En täytä kiuluani kokonaan, mutta otan silti (niin kuin aina) liikaa vettä. En edes nauti saunomisesta niin paljon, että jaksaisin ottaa kunnon löylyt. Kapuan takaisin ylös ja heitän ensimmäisen kunnollisen kauhallisen. Sitten toisen, ja ennen kuin huomaankaan olen hiessä. Ylälauteen nurkassa on vihta, mutta en ota sitä käyttööni. Olen kokeillut sitä jo monta kertaa, mutta en pidä roskista ja lehdistä, jotka tarttuvat ihooni, kun hakkaan itseäni. Koivun tuoksusta kyllä nautin, paljonkin.
Hikipisarat olkapäälläni kiiltelevät valkoisena ikkunasta laskeutuvan valon alla. Tunnen kuin yksittäiset pisarat valuvat selässäni, ja hengitän syvään keuhkoilleni liian kuumaa ilmaa. Kumarrun hetkeksi pakoon kuumuudelta ja painan kasvoni polvilleni miettien.
Ikkuna on iso ja pelottava. Varsinkin talvella, kun ikkunan takana ei näy mitään muuta kuin pimeyttä. Ajattelen silloin, että joku vaanii tuossa pimeydessä. Joku niin pimeä, että saunan valot eivät heijastuisi sen silmissä. Kesällä en pelkää ikkunaa, tai en ainakaan tunnusta sitä itselleni. Pihamaamme on keskellä metsää, kuka minua katsoisi? Kesäisin ikkuna on ystävä, joka tarjoaa valoa saunaan, jonka ainoa valonlähde sisällä on vain yksi pieni kynttilä, jonka sammutan liian helposti heittämällä vettä sen päälle. Tyhmään paikkaan kynttilä on steariinillaan istutettu, kiukaan olemattoman pienelle suojakaiteelle.
Menen alas ja sekoitan itselleni pesuveden. Saunaan ei tule vesijohdosta lämmintä vettä, joten vesi lämmitetään kiukaassa. Avaan hanan ja tulikuuma vesi höyryää, kun se laskeutuu alas siniseen muovivatiin. Vettä ei tarvitse laskea paljoa, yhteen vatiin menee enemmän kylmiä kauhallisia, kuin kuumaa vettä kiukaasta. Raahaan vadin lattiaa pitkin paikalleni ikkunan viereen. Istun aina selkä ulospäin, ihan varmuuden vuoksi.
Kun istun näin päin, joudun tuijottamaan alas lauteiden alle, sekä kiukaan tuliseen kitaan. Hetken uskon näkeväni liekeissä jonkun tutun hahmon, mutta tulen liike on liian nopea todelliselle tulkinnalle.
Luin kerran tarinan karmeasta saunatontusta, joka hyökkäsi epäkunnioittavien ihmisten kimppuun. Monta vuotta pelkäsin saunaa, lauteiden tumma alustaa. Ihan varmasti saunatonttu odotti siellä sitä hetkeä, kun tekisin virheen ja rikkoisin jonkun saunojen ikiaikaisen kirjoittamattoman säännön. En vain ikinä tiennyt, mikä se sääntö olisi. Keksin siis omia sääntöjä, kun saunoin yksin, liian vanhana mennäkseni vanhempien kanssa, niin nuorena, että uskoin satuihin. Eniten pidin säännöstä, jonka mukaan saunassa ei saanut viettää liian kauan aikaa, sillä saunatonttu odotti kärsimättömänä omaa vuoroaan. Minulle sääntö kävi hyvin, sillä voisin lähteä nopeasti karkuun, ja saunatonttu voisi kaivautua esiin omasta pimeästä kotikolostaan saunan lauteiden alta. En usko enää saunatonttuihin, mutta en vieläkään viivy kauaa.
Peseydyn. Asetan sampoon ensin hiuksiini, huuhdon ja lisään hoitoaineen. Kaiken muun jätän viimeiseksi, jotta ei kävisi niin, että vesi loppuisi kesken hiusten kanssa. Hoitoaine tukassa saa olon kauhean limaiseksi.
Katson ulos. Kesäyö on kaunis, vaikka näen sen osittain huuruisen lasin takaa. Puut heiluvat tuulessa ja ne taipuvat uskomattomiin kumarruksiin kohti maata. Kesäkuun kukat ovat valloittaneet pihan ja nyt ne kilpailevat keskenään väriloistossa. Tuntuu kuin paikalla olisivat vain minä, sauna ja luonto.
Katson kehoani, ja vertaan sitä luonnon loisteliaisuuteen. Tunnen itseni rumaksi, läskiksi. Minulla on liian löllyvät reidet ja liian isot rinnat. Maha on makkaralla, ja mikä pahempaa selkäkin. Vatsan pyöreys ei näy kävellessä, mutta selän läskit näkyvät aina paidan läpi.
Annan käsieni liikkua kehoani pitkin. Kosketan vatsaani ja kädet piiloutuvat helposti kainaloon. Raavin itseäni, mutta sauna on jo saanut minut punaiseksi, eikä punaisia merkkejä synny ihooni. Katson linjojani ja kelpuutan itseni itselleni. Annan käsieni taipua halaukseen. Olen sellainen kuin olen, ja voin jopa tuntea itseni somaksi jollain kauneusihanteita rikkovalla tavalla.
Kesäyö katsoo minua ikkunan läpi laiskasti. Se on varmasti nähnyt monia minua kauniimpia, eikä sen takia osaa arvostaa minua. Mietin pitäisikö minunkaan arvostaa sitä, vaiko kyllästyä rentunruusuihin ja lupiineihin vastavuoroisesti. Myönnän tappioni; kukat ovat täällä kauniimpia kuin missään muualla.
Tunnen itseni puhtaaksi. En ehkä rakasta kaikkia salaisia, tylsiä rituaalejani, mutta tarvitsen silti näitä hetkiä. Teen kaiken aina samoin, vain vuodenajat tuovat kokemukseeni pientä vaihtelua. Tämä on minun, ajattelen, ja käännän katseeni liekkeihin. Tänään luulen näkeväni ketun, mutta se katoaa yhtenä tulisen hännän heilautuksena.
Nousen ylös ja poistun saunatilasta. Kiedon toisessa huoneessa pyyhkeen ympärilleni ja häivyn nopeasti ulos. Saunan ulko-ovea en silloin saunatonttuaikoina uskaltanut laittaa kiinni, sillä se olisi hidastanut pakomatkaani pimeän pihan poikki. Oven sisäpuolelle pääsikin aina kuurankukkia kasvamaan. Nyt laitan oven kiinni varmasti ja tottuneesti.
Kuljen paljain jaloin pihan poikki. Matkani tosin taittuu pitkin luonnonkivistä tehtyä kivetystä. Menen mökin kuistille, jossa keinuni odottaa. Olen siinä aina hetken saunan jälkeen, ja lähden heti, kun ensimmäinen hyttynen ilmestyy korvani juureen. Tänään hyttyset eivät osanneet odottaa minua, ja saan istua rauhassa.
Sauna seisoo kauhean lähellä. Mökkiin verrattuna se näyttää vanhalta ja uurteiselta, koska se on tehty kokonaan käsin. Puutkin on kaadettu meitä ympäröivästä metsästä. Kun sitä rakennettiin, olin pienokaisena hääräämässä rakentajien tiellä. Lattia ei ollut aivan valmis ja minä putosin puoliksi lattian läpi. Jalkani onneksi tarrui lattiakehikkoon ja selvisin säikähdyksellä. "Sauna pelasti minut" voisin sanoa, jos uskoisin yliluonnolliseen yhtään enemmän.
Olemme molemmat muuttuneet noista ajoista. Saunaa on remontoitu, ja minä olen kasvanut jo melkein aikuiseksi. Silti tiedän jotain, joka antaa minulle turvaa ja rauhaa sydämeeni, tukea elämänkaareeni.
Minä tunnen saunani ja hän tuntee minut.
